Oma kuva
Tampere, Pirkanmaa, Finland

Translate

Älä kuule teetä mulle paitaa häpeästä

 Uusi jakso Mandoa. Kuuntelin äänikirjoja, mutta ajattelin alkaa lukea fyysistä kirjaa jossain vaiheessa. Ei pelkkiä julkimoidensa itse ääneen lukemia omaelämäkertoja. En samaistu kauheasti. Tosin tämä kirja taskussa on sellainen johon perustuu poliittisia juonitteluja päästä presidentiksi, tehtiin tähän perustuva, sarja jossa Kevin Spacey häikäilettömästi lahtaa porukoita ja vetelee naruista. Sain eilen kaksi osaa. Katsoin sitä sarjaa joskus, en muista kuinka pitkälle jäin.

Olen vetänyt jätskiä pelkästään. Aika monta. Liiaksi.

Kunpa kirjoittaisi kuten silloin joskus 00-luvulla, mutta meni rohkeus ja äly kun alettiin lääkitä.

Huhtikuu 23, 2009 

First question was what do I need help with. My calendar on my phone reads my attempts each day to eat, walk for miles, and detox. I'm healthy, it's just the stuff that I think about hard. 

Tuon kirjoitukseni, jälkeen ei paljoa tule, kun jouduin suljetulle.

Silloin joku tuhopolttaja oli käynyt historiallisten rakennusten kimpussa ranta-tampellassa. Tiedän koska kävelin siitä ohi. 

A building burnt out today  

Mun nokia sport puhelin oli vähän kuin mun älypuhelin. Silti ihmisten mielestä ja hoitsujen, tarvitsin jotain ihme apua. Tietty olin pakkomielteinen silloinkin.

 Sitten osastolla olon välissä kirjoittanut jotakin. Kesäkuu 21, 2009:-

I still carn't pronounce Usa's president's name or remember that it's Barren Mamac but I know it means sultan and that Kumikameli has song Oparin aarteet about robbing treasures gonna come at you and it sounds like it. Going to read in Swedish his struggles story. He seemed like my principal but his son was horrible.

I'm sure I could speak French and Swedish and Finnish and English but who knows I even pronounce my name. My friend Naomi never write back. I'm pretty interested in going on in life, medical stuff and nature and and my, what odd hits Google gives me for the science papers I read since 2001 which was a good year indeed this month's publication asking the image quiz I get the year right more often.

Google won't give me any other hits now other than my own journal, how odd like screening your own text. I know presidents aren't allowed letter exchange at all. Sometimes Google didn't hit back at all. Internets became only as old as I was when I was 1-year old.

Midsummer spent at the family cottage again ate lot drank wine got up birds woke up at six. Gonna get a tent and picnic musical festival this summer still can if it began. Keep whitening my teeth it was toxic not a rush but me shaky.


"Mä suosittelen sua oikeasti menemään hoitoon, nää sun juttus ei ole mitään tervettä luettavaa." Minua on lapsena läimitty poskelle, syljetty päälle, jahdattu, harrastettu seksiä läsnä ollessani, viime aikoina äitini lähetteli itsemurha tekstiviestiä tarkalla ajalla ja paikalla että löytäisin siitä huumoria, isäni töni minua kun pyysin päästä ohi juomaan vettä, tätini jonka railakkaat lesboleikit vihannut mailanpuristaja S. Heikinniemi lapsesta asti aiheutti pysyvät vauriot hampailleni hioa tasaiseksi oli pahoinpitely elokuun alussa pari vuotta sitten jonka rikosilmoitus rikoskorvauspyyntö tulee takaisin koska ei uskota minun oikeuksia omaisuuttani pitää, varoiteltu pedofiili -miehistä ja kutiteltu tissejä kouluikäisenä, isäpuolet jotka huutaa mua Helvettiin, haukkuvat, lyöty imurinvarrella ja hakattu huoneenoveen reikä, viety asuttamastani yläkerrasta kaikki omaisuuteni pois näkyviltä ja matkamuistot heitetty käyttämiäni rasvoja roskiin omatunnottomasti kuin kuolinpesä selvitetty, ynnä muuta kaikkea jota ei uskota, tädeistäni tätipuoli haukkunut pumpsattavaksi barbaraksi viisivuotiaasta ns. haisulista joka keräilee sieniä Arvaa pystynkö kuuntelemaan erästä mielisairasta musiikkia, joka tuntuu vertavuotavissa korvissa pahemmalta kuin verenvuoto-oksennus-paskaiset aamut syksyisin... Välttelen jokaista paikkaa mihin siihen saattaa törmätä kuten koulusta pääsevät lapset niin sitä pedofiilimusiikkia tulee tuuttiin (poets of the fall eli se "suomalainen bändi" jonka lyriikoista muka olisin saanut merkityselämyksiä sen lääkäriharjoittelijan mukaan)

Arkisto

quotes

Kajsa’s quotes


"For men, I think, love is a thing formed of equal parts lust and astonishment. The astonishment part women understand. The lust part they only think they understand."— Stephen King