ihmisoikeudet

Ken lampeen kurkistaa, se kuvajaiseensa rakastuu tai ainakin Narkissoksella näin

Eskaloitui. Olen froggy lover

Translate

tiistai 25. huhtikuuta 2023

Vaikkei terveyteni kuulu toisille niin pilailuitanne käy liikaa toteen

Otin tunnin nokoset napostelujen jälkeen. Kaupassa myytiin hevihävikkiä kolmella eurolla. Meni roskiin suurin osa kevätsipuleista, avokaado ja jokin ihme puoliksi homeinen ja lehdet viety päältä kaali jota luulin aluksi selkeäksi lantuksi. Napostellut raakana tomaatteja ja munakoisoa ja tehnyt inkivääristä teetä. Keitin perunat pois ja huomasin että mulla ei ole yhtään lihaa missään kaapissa?
Aamupala oli loput simat. Kävin terveyskeskuksen kahvilassa juomassa maustettua vettä pullossa sekä lusikoitavan mokkapalan. Äsken vedin pienen sipsipussin ja light colaa kun avasin tv:n.
Juttelin tunnin hoitajan kanssa ravinnosta, ruokailurytmistä, liikunnasta, veriarvoista. Sain huomiselle lääkäriajan peruutuksen. On käynyt just se mitä olen etukäteen pelännyt ja ollut epäuskossa ettei mulle voi käydä niin. 
Olen esimerkki jo, miten ei kannatakaan elää... tunnen pettäneeni kaikki. Olen aktiivista elämää mielestäni elänyt nyt kymmenen vuotta yli satakiloisena. En ole kyennyt lihomaan tai laihtumaan merkittäviä määriä, vaan jojoillut. Tosin ehkä olen päästänyt tauot syömisten väleissä liian pitkiksi ja ahminut kotiin tilaamiani pitsoja ja jokaiset uutuustuotteet suklaata... Ainoa syy saada jotain alas 
Kun en syö karkkia tai pullaa enkä käy mäkkärissä kuin kerran vuodessa. En edes nauti miten vähäravinteikasta, jotkut mun sörsselit on, että on varaa.
Tunnissa ehtii tapahtua mitä vain. Kuuma juoma jäähtyä tai ehtii ottaa päiväunet.
Elämänhallintaa ei ole kukaan opettanut, ja silti sitä odotetaan että osaan kaiken mitä vaaditaan tehdä itse jotta kelpaisin. story of my life
Voisi ehkä jättää somen tähän jne etten vie huomiota toisilta. Syytän itseäni kerrankin, tämä on ainoa asia mitä olen katunut koskaan.