Kävin ensimmäistä kertaa roolipelissä ja ryöstin apteekin
Olen pelannut lautapelejä ennenkin. Eldritch Horrorissa olin joskus joku telepaatti, joka pystyi siirtelemään merkkejä kartalla. Tuntui vähän huijaukselta, mutta ilmeisesti se oli ihan sääntöjen mukaista. Maailma pelastui. Jotain lonkeroita jäi toteutumatta.
Nyt päädyin ensimmäistä kertaa oikeaan roolipeliin.
Hahmoni nimi oli Tormul.
 |
| på engelska och finska |
Tormul oli kurja aatelinen. Ominaisuudet olivat sellaiset, että jos näkisit ne työpaikkahakemuksessa, et palkkaisi häntä edes vartioimaan tyhjää peltoa.
Strength 0.
Agility +1.
Presence 0.
Toughness -2.
Tormulilla oli punainen nenä, ongelmia auktoriteettien kanssa ja harrastuksena korujen valmistaminen kuolleiden hampaista. Sekä hän oli sus.
Tavallaan hienostunut ukkeli. Ei kysytty sukupuolta olisin sanonut muunsukupuolinen.
Meidät palkattiin pelastamaan kaksikymmentä lasta muuttumasta hiisiksi. Muistan tämän yksityiskohdan siksi, että kyseessä oli suunnilleen ainoa asia koko illassa, joka kuulosti normaalilta. Meillä ei ollut yhteensäkään tarpeeksi hopeaa hankkia epäilyttäviä parannusliemiä.
Minulla oli mukana koppava puhuva hevonen. Myös miekkani puhui. En tiedä mikä on pahempi. Se, että hevonen totteli ja haisteli toimiiko apteekin liemi kun kysyin siltä, vai se, ettei se ollut edes kummallisin asia koko pelissä.
Tapoimme kasan hiisiä. Yksi pelaajista sai alussa elinvoimaa kymmenen pistettä ja toimi kilpenä. Minä sain kaksi niitä, ja onneksi narrin kohti päätäni heitetyt kivet -eikä voimien käyttämisestä päänsärky kaatanut minua tai pahat hajutkaan.
En edes tiedä miten onnistuin olemaan niin keskinkertainen tilanteessa, jossa ympärillä kuoli jatkuvasti goblineita.
Mukana oli mylly, kanuuna ja jokin laite, joka valmisti ruumiista uusia otuksia. Tunnelma oli sellainen, että jos joku olisi kertonut sen olevan oikeasti kunnan jätehuoltohanke, olisin ehkä uskonut.
Alussa ryöstimme apteekin. Oli se ehkä tahmeaa.
Tai tarkemmin sanottuna vapautimme parannusliemiä yksityisestä omistuksesta kärryihin
Tämä kuulostaa paremmalta.
Lopussa yksi hahmoista kuoli. Jälkikäteen tuli mieleen, että olisin ehkä voinut yrittää pelastaa hänet.
Tämä on ilmeisesti sitä kuuluisaa roolipelaamista. Ei muistella vahinkolukuja tai optimistrategioita vaan sitä yhtä hetkeä, jolloin olisi ehkä voinut tehdä jotain toisin. Kun sanot, ”jaa niin minä?” Kun Tormundin vuoro on.
Saatiin palkkioksi helmi. Ja ne lapsetkin pelastuivat.
Mikä tuntuu näin jälkikäteen epäilyttävän hyvältä lopputulokselta maailmassa, jossa ruumiista rakennetaan hirviöitä ja oma kulkuväline tai teräase saattaa arvostella elämäntapavalintojasi.
Minulle kerrottiin, ettei hahmoihin kannata kiintyä.
Tämä neuvo annettiin sen jälkeen, kun olin jo oppinut Tormulin nimen, taustan, epäluulo ongelmat ja hänen näkemyksensä auktoriteeteista.
Ihmiset sanovat, ettei hahmoihin saa kiintyä samalla tavalla kuin sanovat, etteivät ota enää yhtään kissaa. Sitten ne ottavat. En tiedä pelaanko uudestaan.
Todennäköisesti pelaisin- jos vaan löytyisi porukka.
Tormul on edelleen hengissä, mikä tuntuu hänen ominaisuuksillaan lähes yliluonnolliselta saavutukselta. Tanssikoon narri kuolleiden goblineiden päällä. Olkoon miekka iloinen onnistumisesta ja hevonen edelleen nasevan ylpeä itsestään. Ainakin nyt osaa lukea noppia taas paremmin. Hyvä kun tajusin alussa että kuusi sivua on tietty perus nopassa. Ihmiset teki joskus noppia kun heitä alkoi tylsistyttää.
______
Laitoin muuten sähköpostia jalkahoitolalle, että hoitaisiko ne myös sormessa olevia syyliä... En halua otsaani seuraavaksi?
