Se oisi karitsankareet imeskelty luusta lihat vimpan päälle tarjousehdotusten mukaisesti. Paljon vaivaa, ettei ilman minua olisi ollut syytäkään.
Yksi vaivainen harakka seurana, joka liihottelee pähkinät tai maahan hyökkäilee ne, metsässäelon sijaan... varmaan tarvi nyt löytää oravien kätköjä.
Tämä maaseutu, oi että. Tunnin välein tuosta kaupungin linja-auto huristaa edestä.
Lapsuusmuistot ettei paremmin väliä.
Pelkäänkö ettei muistoja jää, no en. Itsestäni? Liikutan gigatavuttain pikseleitä sinne tänne (sori nyt vaan) kun photoshoppaan ties mihin sattuu hiiri osoittaa varakopiota mistä ei saa tilatuksi taulua.
Vähemmän määrätietoinen ihminen olisi jäänyt ilman juustoperunoita. Huomautin että hänellä on juustoja, mikäs raaste se nyt on oltava. Vähän ehkä pistää sieluun, kun ei pysty ihan kaikkea kahvia juoda, tai puuroa hävikkiä jätän. Joku ostaa sen mullan joskus. Hyvin kierrätykset toisaalta hoidettu, minunkin puolesta vaikka heitän kaiken sekajätteeseen... sen ikäinen se.
Niin. Pasha vai mämmi? Vaniljakastike vai kerma? Liian suolainen puuro, lisää maitoa ja itsetehtyä hilloa.
Vankka vanha varautuja. Eri värimaailmat. Suorapuheinen luonnonvalkoinen beige pinnoilla ei herättele niitä, lisää ruokahaluja, vaan rauhan mieleen tuo.