💪

 My lowest weight:66kg

Year was 2009, bmi25

I felt like I was in best shape of my life. Psychiatrists claimed this success of mine wasn’t quite true. They would not listen about my hard work. I was defeated, acting up, gaining weight in response& also severe side effects of meds were attributing. I did not know what to do. 

I was in a rehab home, they wouldn’t have liked me to continue my exercise outside of it... So, one day I even used the exercise bike 4 hours. Still the weight gain just kept coming 10kg per year..

When I was closing 100kg, I lost 10kg with pilates and no treats &marking my calendar daily if I had done them half an hour, X and 0 for not eating desserts... but that had that taken the months from New Year to before school year. There I took part in floorball. Stayed 92kg and less. I went abroad for a year. From 85kg almost same cuz there were no scales...

Today I’m almost the heaviest I’ve been. I may have lost some of my appetite, at home trying to keep active, go to gym every week. I graduated last year spring I weighed 122kg. Before that I was afraid to go past 120kg for some years. After a breakup and school ended, 125kg. I’d like to think I’m 123 ~ish now

2012 I was probably 108 or not more than 115kg before my boyfriend came in the mix. I could fit in a EU size 42 dress. Then it jumped to 52.

I was an extra small, my jeans size was 32. Now it’s the largest they make. 2xl.

What this means... on the outside? A double chin. Faded stretch marks. Getting bodyshamed. People blocking me. I used to be proud owner of ”tiger stripes” and think my only illness was acne. I bleached my hair, process took 1 year with home coloring boxes. That grows out fast in closed ward... still sometimes do and have some colored hair.

Big feet, thick thighs, large shoulders, round flabby tummy, a witch nose and long jaw. I frown and look deeply unhappy/ irritated/angry, or I look too joyful. 

Never good, always lazy, not loyal. Too small eyes, a pimple or a hair out of place. Hostile, volatile, manic symptoms like my BetterHelp psychologists tried to insult me with. Passive I am not. You can’t look at me and think ”Oh she isn’t struggling”, but I didn’t want no help either.

I stood on my head once against a door. That took some yoga studying from books and few tries. I used to do a reclining hero pose too but drugs made that kind of poses painful to try. I got stiff.

And old. And alone with 0-3 friends I talk to daily on the phone or like my instagram posts.

Family is a bit hard subject. My parents weren’t together. Dad still needs to be taken by the bull’s horns, I used to be afraid of him... mom isn’t a loving adult in my life, sees love everywhere except her child once in ten years.

Poistan kohta kavereista ton yhden joka jatkuvasti: kutsuu pelailee ja sitten itse häippää koko jutusta

 Pääsin läpi tutoriaalin. Päihitin Brainiacin. Sain KOLME feattia. Ne on vähän kuin jotain trophyja ehkä? Tosin mun oli helpot. Mulla on lentävä nainen jonka aseena on mentaalienergia jota ammun käsistä. Sillä on hupun lisäksi korkeat punaiset buutsit, tatskoja, lyhyt viitta ja etumuksessa K ja alkkarit näkyy.

Thanks DC ja Nintendo Switch. Saitte mua tappaa aikaani senkin jälkeen, kun pelasin ton synkän indie pelin läpi, jonka tuotoista menee A-säätiölle. Siinä lopussa hylkäsin pelissä äitini ja lopputeksteissä vilisi tytön lapsuudenkuvia. Ehkä voitin, ehkä en aloittaisi enää uutta peliä. Oli sen verran pelottavia aikuisia ja hirviöitä ja violetti nallekarhu, siinä.

Kävin kaupasta nappaa bbq sipsejä ja sokeritonta lime limsaa tummanruskean värisenä, liekö tossa kofeiinia, aspartamiinia. Ja tietty röökelssönejä eli syöpäkääryleitä.

Patteri lotisee mutta on lämmin. Voisi jotain katsoa vielä tässä kesken leffaa. Tai siis kuuntelin kans äänikirjaa enkuksi puolitoista tuntia. Olen siinä kohdassa Shadowhuntersia kun Simon on valossa kulkeva vampyyri ja heittää keikkaa ja sillä on Kainin merkin otsassa lisäksi Jace sekä ihmissusi muskelineina suojaamassa sitä. Olin just kaupan kassalla, kun Clary hyppää Jacen syliin, baarin takana vasten betoniseinää. Palailin kotiin niiden intiimit puuhat keskeytti se toinen shadowhunteri Isabelle kujalla.

Niin ennalta-arvattava ohjelma tuo kun on vähäänkään lukenut kirjoja ja onneksi loppui. Jäin siihen kun Simon melkein juo faninsa tyhjäksi. "Blood is blood."

Ei tää nyt vielä kondiksessa ole tai löydy sisustuslehdestä mutta ihan kiva sinkkukolo tälle henkilölle

 Muistiinpanovälineitä pitäisi katsoa jokin vihko kuun lopulle. Siri osaa jo sanan 'vertaistuottajakoulutus'.

Ei tullut varmennussähköpostia, mutta: puhelinmyyjä sai mut ostaa hiusseerumin. Voihan tuota vaikka hilseeseen kokeillakin, unohdin että oli jotain Lidlin hiusöljyä mutta tämä alkaa kyllä kutisee kun lorautin kokonaan hiukset rasvaan. Ei se yksi puteli Simmin rauhoittavaa kuorivaa hiusmaskia tuu riittää ja sillä oli 19,90 hintaa.

Mutsi soitti kenkäasioilla. Liikuttavaa. Kautta kukonaskeleet.

Mikähän on mun kotimaisuusaste. Nukuin RadioRockin soidessa tyynyn vieressä. Kyllästyin britti- poppareiden soittolistoihin, sekä klassiseen- radioon.

Aamukahvi tässä kesken. Mietin ruokajuttujakin jo vähän. Eilinen kaalipata varmaan.. tai huomenna ehkä väännän pitsapohjaa... tekisi kyl mieli sämpylöitä leipoa vähän niitäkin... riittäkö hiiva

Järjestelin eilen kaikkea. Kylppärin kaappeja. Imuroin ruokasoodat matoilta. Löysin vanhoja muistikortteja ja hoksasin että tässä macbook airissa on sis.rakennettu muistikortinlukija! Unohtanut tyystin.

Jokin suomalaisten suunnitteleman, peli josta menee euro jollekin alkoholismiin riittyvälle järjestölle ostin Nintendo Switchin, -pelikaupasta. Lydia jotain. Jätin lataamaan sen laturiin.

Siinäpä joulukorttipajoja. Synkkää aikaa mt-potilaille kun ne pajat on suljettu koronan vuoksi.