Translate

keskiviikko 30. maaliskuuta 2022

Kaikki toisien ulottuvuuksien ilkeät kaksoset

 Tylsää. Siivosin nurkista hiki hatussa laatikoita pois, mutta en tiedä edistyinkö. Mulla on liikaa kaikenlaista paperia. Heitin sentään kelan kirjekuoria ja rikkinäisiä kyniä pois. Katsellut YouTubea välillä. Tein kakun jo kolmannen kerran saman tässä kuussa. Se on makeaa mutta lihottavaa. Olen kolme tuntia nukkunut. Joko mä bloggasin tänään? Varmaan. tylsh. Vielä olisi katsomatta vika jakso Snowpierceriä. Tuo kello alkaa olla paljon ja aurinko hiipua horisonttiin. Taisin oksentaa eilen vähän mausteita sipsien päältä, oranssia sakeaa juttua. Tylsyyteeni syön kai. Tunteisiin? Ehtisikin olla muuta kuin surullinen. Saan maanantaina asumistuen, ja sitä ennen on pärjättävä sillä mitä on... oon jo äidillekin velkaa. Tässä kuussa tosin ei tarvitse laittaa satasta lainojen maksuun. Pitäisi heittää yksi lidlistä jouluna ostettu neule pois, kun siihen oli tummunut varmaan tupakasta jokin ruma pilkku. Vaatteita on täysi koneellinen taas, tummaa pyykkiä. Kaveri soitti joten sillä ei ollut hätää, vaan jokin vastaaja päällä. En mä kyllä sen leffalippuja pysty ostaa viikonloppuna. Eikä siellä mene mitään. En mene katsomaan Dumbledoren salaisuuksia, kun siinä ei ole Deppiä. Rowling on muutenkin ahdasmielinen transfoobikko, ei sen kassavirtaa kannata rikastuttaa vieläkin. En nauttinut Batmanistakaan, päinvastoin. Löysin sellaisen naaman hierontalaitteen ja laitoin naamahieronnan jälkeen kosteusvoiteen naamalle. Olo on silleen vähän kuin pitäisi itsestään huoltakin tai jotain. Ei se tarkoita että olisin kiimainen. Kriittinen ulkonäöstäni. En keksi mitään sisältöä alustoille. En muista mikä oli mun markkinarako. Jos sitä vain tekisi jotain ja menisi nukkumaan ajoissa. Eilen illalla olin pari tuntia unilaitteen kanssa ja mun naaman punoitus meni hissukseen pois. Salamavalo silmissä ei kuitenkaan tullut unta ja poistin ne kuvatkin. Plääh. Lunta tuli yhdessä kohtaa ja piti kuvata sitä mutten ehtinyt. Mikään ei mene kuin pitäisi. Voisinko reklamoida itseni jonnekin. Kukaan ei erityisemmin rakasta, mutta vihakin on liian vahva sana kuvaamaan niitä pässejä, jotka eivät tajua. Kaikki on jo keksitty ja kaikki tullaan edelleen keksimään vain.

No artish here, no sir

 Need to do my business in the bathroom. I just woke up. Tweeted. Smoked a cigarette. Commented on two things on Facebook and watched a video on what you can say on tv by a comedian, holding a fucking fork.

I only slept three hours. Felt nice to wake up, so I did. I tried using my cpap machine, but only for two hours. Then I wasn't so red in the face anymore. I too over 50 pictures with my torso on a pillow grasping the tubing etc and then deleted them. One went on an instagram account I'd had since 2017 but kinda forgot.

It's okay to do something, when you can exploit it? Like you can't go about laundrying money. But you can paint or draw by hand small details on a piece of card and then trade them away.


https://www.flickr.com/photos/kajsab/ <--- my flickr from 2010 onwards. I used to take pretty good panoramas?!

Also that letter I wrote yesterday. I put a meowth pokemon card in it and some cut cardboard, goggly eyes and a word magnet by accident. They have no value, and like paper anyway... so I don't think I should need to use a customs stickers for a letter. I don't have them and my printer is broken since forever. Might get too bulky anyway.

tiistai 29. maaliskuuta 2022

Pienellä vimmalla

 Päästin hamsterin juoksupalloon muutamaksi minuutiksi. Tänään juossut itsekin asioilla. Kirjoitin kirjeen. Katsoin walking deadit. Latasin yhden pelin uudestaan. Kello on jo paljon, ja haluisin vielä suihkun kautta nukkumaan. Liikaa oon syönyt joo. Suklaatuulihattuja, tortillaa, burger kingin whopperin sekä mustikkapirtelön, pullon pepsi maxia. Aamupalana keitin vaan lasin sokerivettä mustikoilla, kahviossa join kahvin. Aloin lukea Loitsujen kirjaa mutta se oli niin epäjännittävää että jäi kesken. Hoitsulle juttelusta jäi mieleen kun se tiesi Oskarseissa tapahtuneen läimäytyksen. 

maanantai 28. maaliskuuta 2022

Samaakin ja vanhaakin ja sitä samaa vanhaakin

 Söin eilen 690 kaloria ja siihen päälle pari voileipää joissa kinkkua, juustoa ja munaa. Laihduin 1,5 kiloa näköjään. Nukkunut toiset 15 tuntia. Ihan rähmässä silmät ja silleen. Vihdoinkin pystyy nukkumaan, kun naapuri sai varoituksen viikko sit.

Otin tuorekelmun pois pääsiäisruohon päältä, kun näyttäisi että se olisi lähtenyt käyntiin. Pitäisi vaatetta noukkia lattioilta. Tiskailla. Imurointikaan ei olisi huono juttu tietyin paikoin. Jos vaan tunnin ajastaan vaikka käyttäisi edes. Vähän on kyllä raskas olo nukkumisesta.

Tarkistin sähköisestä ajanvarauksesta, eikä siellä ollut aikaa huomiselle. Minuutti sitten sain tekstiviestin että mulla on ajanvaraus, olisin ollut soittamassa jo jonnekin. Mutta se on nyt siis vahvistettu.

Hohhoijaa. Mietin vain tuskailenko liikaa mitä ollaan opetettu.. että minusta on tullut niin perusteellinen. Haluaisin auttaa, mutta jos ei itseään auta ensin, ei voi muita autella. Noh, ensi kuuta kohti kevättä rinnassa ja tätä nukkumisen määrää voi syyttää vaikka kevätmasennukseksi mutta kyllä mä tarvitsen sitä nukkumista. Sen näkee jo silmien ympäriltä.

sunnuntai 27. maaliskuuta 2022

vähällä vähemmästä pidemmälle pidempään

 Nukuin 14 tuntia. Kiva sunnuntai aamu. Nyt katson viimeistä The Walking Dead kautta, vähän yli puolenvälin vasta. Eilen tilasin pitsaa ja ranut, ja katsoin. Menee vähän hitaasti. Negan lähti ja Eugenen tyttöystävä katosi ja Commonwealthissa on jotain mätää. Söin popkornia ja tuorepastaa. Sain eilen kuulla kaverin koirasta, joka on sairas. Hamsteri vaati huomiota, annoin sille mustikkakeksiä. Punnitsin sen eilen, tyyppi painaa yli 230 grammaa jo... melko läski. Kävin kaupassa ostamasa pari askia tupakkia. En tiedä mitä tekisin mun hammaskalustolle, kun syöminen sattuu ikeniin. Harjatessa ei esimerkiksi tule verta kylläkään. Kaveri oli saanut toukokuulle ajan nettivarauksen kautta. Kai mun täytyy huomenna soittaa jonnekin hammashoitoon. Kirjoitin eilen aika paljon englanniksi tekstiä. Se varmaan väsytti. Kyllähän minulta tekstiä tulisi, ei siinä. Mielinmäärin tekemistä ja ajankulua, jos vaan viitsisi. Maksumerkintöjäni tutkiskelin. Googletin eilen tavaranjärjestäjiä ja siivoojia myös, mutta kai mun itse pitäisi olla järjestykselmällisempi. Ei ole varaa kotitalousvähennyksiin. Varmaan olisi hyvä päivä pyykätä tänään pyyhkeitä. Tiistaina on hoitsulle juttelua, ja en tiedä miten mun bussikortti voi mennä niin nopeeta vaikka sinne laittelis kympin verran aina. Rahaa mulla on seitsemän egeä käyttötilillä, ja ensi viikko... noh, ei paljoa netflixiä tilailla. Käteinenkin meni röökeihin. Liian kallis elämä. Taidan pestä hampaat? Ottaa kipulääkettä. Kumpi ensin? Jos mulla on jokin ientulehdus. Bakteerit kulkeutuu aivoihin ja sitä rataa... luin tiekun artikkeleita aiheesta kyllä. Haluanko syödä vai olla tupakoitsija siinäpä pulma. Pelasin Merge Mayoria aamulla veskissä ja tuli pieni dejavu kohtaus, pelkäsin että olisi huonompikin olo tullut. Mistä lie johtuu. Katupölystä, jos pitäisi heittää veikkaus, että kaikille niitä sattuu... pieniä kohtauksia. Ei mitään aleta tutkia jos ei ole pää kainalossa ja hampaidenvälissä tonnin seteli...

lauantai 26. maaliskuuta 2022

hey read my unpublished answers with your own caution (Quora)

"Answer Later" x11
  • What are the best books on Wattpad?
I wrote my autobiography on there.

Most are poorly written, and you’re asking about the beauty of the books, do you mean the covers and want to judge a book by it’s cover?

  • Why aren't British people offended by the word c*nt?
British people don’t get offended, they get mad or pissed off but it’s hard to actually get them aggravated for long. By words alone they don’t think crazy means anything bad, either. Got to love those Brits. When I was in London waiting for Seether gig to start I told the ticket sellers that they’d been shouting “Tickets to (cunt)!” all evening, as Seether means cunt in South-African (or so I read, been a fan from 2003). He just told me to wait until he tells the rest of them and I giggled or chuckled..

  • How often do Pokémon GO players drive instead of walk to collect their items?
I don’t have a driving lisence or a car but I know which parts of my bus route I can spin pokestops. Surprising how slow you have to drive to be able to spin and not get “Try again later”

Apparently there was a guy though who went from level 1 to 40 in a few days just driving and not even catching pokemon.


  • What is the cutest Pokemon according to you? Why?
Squirtle has a cute ‘cry’ and Jigglypuff is cute too and it sings. I sometimes mimic their voices for fun. I would include dedenne, phanpy, munna,

  • What is the mindset of a native English speaker when he applies grammatical tense in his speaking?
Anyone who uses grammatical tenses is probably worried about to what time they are referring to when they manifest verbs in their thoughts to speech. I hope this makes sense. It can be just a set assumption in present/non-past.

  • What is the rarest Pokémon you have?
I chose the helix fossile in my GBC pokemon yellow, so it’s a miracle I have kabutops. I am missing kabuto though and I can’t breed on that game!!

A friend of mine at the time, who I got the kabutops from, almost got a mew because she went to the event but she got left out, they run out of them and she was still in the queu.

in pokémon Go I don’t think even my shinies are “that” rare. Shiny meawhile from a raid and a magikarp from standing in the rain.

Does a level 1 tangela count? From the 343 number of caught pokemon, the oldest I kept is a hitmonlee. I need more scyther candies too so I can evolve one. I need more spoink, shroomish, slakoth, feebas, lotad, bagon and beldum candies… all of which you can get “by playing more”

so it’s not as if they are rare, one must just “play more”. Whatever that means.

  • What is your strongest Pokémon in Pokémon GO?
My TOP3 have “great” iv’s and are over 3000 cp. tyranitar, ho-oh and gyarados


  •  Which books have you read in 2017 up to now?
Young adult boo

  • Do you read or watch something when you eat at home alone?
No, that would be foodporn. But, yes

  • What are some good names for a male Labrador dog?
Pluto, Goofy,

  • Why do pages of a book turn yellow over time?
Because we don’t write on leather or papyrus anymore,

Realist fiction! tw: boring as Russian's Hell

 My answer to the question "Is there an easy life guidebook, "do this and that, and you'll avoid making the wrong mistakes"?"


Mistakes are already defined as “wrong”. I don’t know how these "wrong mistakes" would make life easier if you didn’t try them yourself and find that they don’t work and do something else. Whether you do this or that, you will learn from your mistakes. the problems have already been solved by many others, and there is sure to be a solution at a time

The less the theory can be proven wrong, the closer it is to the right, theoretically… immediate intuitive knowledge of what to do to tell someone or what to eat, give or take, there are so many choices for everyone that there are mistakes if everyone makes mistakes.

The guidebook would, I think, be subjective now: for example, a symptom book for psychiatrists where they are all descriptions of disorders of people’s mental states.

On the other hand, that book could be biology, chemistry, neuroscience, sheer luck, and compulsive observation of how to be an average ordinary cheater, that is, to merge into the ranks.

Everything always goes back to how much knowledge one can absorb and how much one trusts oneself, and whether one cares about the easy life and the moral rules within oneself. So? Learning through mistake, not by studying one guide book but by keeping one's senses open and reacting against it .. according to the knowledge that is already universal… it is no longer difficult to answer when I am poor to understand the question but the majority of people can't be wrong… a thousand monkeys in front of a thousand for a year would get a short story done, right.

what you asked for is whether something exists. That is, if you find that guide, don’t show it to those who bravely live in difficult times for no apparent reason, because on the other hand, there are unfair conditions to live with seemingly random obstacles, the evil is a lacking of something, is what is denied to those who deserve better or an easier life. But so everything grows to replace another, I manage to hope for a natural state in which to rest in the end. Waking up taking life for granted

However, If has any supernatural information such as a guide. Would pass in the family from one offspring to another. Huh. That would be a long line of diaries... But never do that in your name. Be careful what you hope for. sell your soul.. the amount of easy life is constant...

so no. Books don't run out. Holy texts are not needed except in Finland if you are trying to bring religion together… the laws of nature: someone bigger comes with a bigger guide and hits him in the head, The end…


Sen kuperampi sitä muhkumpi vai pitiks täs hahmottaa jotai matemaattis-avaruudellista

 Ei välttämättä niin järkevää olla nukkumatta. Skrollata TikTokkia tuntikausia. Keitin sumppia aamumyrkyksi tuossa. Olen ollut jo pitkään paskempi tuottaa videosisältöä. On se johtunut puhelimestakin.

Voisikohan kela jotenkin pakottaa tuota palveluntarjoajaa ettii niiden jonosta mulle sen työkokeilun. Toistaiseksi en ole kovin tärkeä niille näköjään. Kelan prosessi alkoi jo vuosi sitten. Tai sit jos puhuisi sossulle... hoitsulle.. lääkäreille... ääh. Eikö oikeasti kukaan voisi? Sellainen kuntoutusraha olisi kiva summa edes jostain. Miksi ne sitten valtiolta lahjoitti ne kahden vuoden amiksen perustutkinnon paperit, jos en tee niil mitn. Tarvitsisiko mun oikeasti laittaa jotain asiallista CV:tä pystyyn mitä osaan? Vai oisiko parempi pitää. kynttilää vakan alla. Jeebus kiitods

musaa kuuntelen. Tuumiskelen. 

  • Miten valaat ui?

TikTok:- lyö mulle autismi+adhd sisältöä eteen jos ei ole jotain homoilua. Tein siitä jostain testistä 96, vaikka normi ihmiset ei saa yli 65:ttä. Ei se nyt merkkaa kuin että sosiaalisesti melko vajaa.

Mä sentään kestän pahempiakin kritiikkejä. Termistö on hakusessa vähän kaikesta psykiatrien huvikseen keksimistä sanoista. Mutta jos potilaat puhuu samalla suulla sairauksistaan, niitä ei kyl pesisi erkkikään saippualla tai siis...

klo. 7 lauantai aamu. Vähän tihrutti jotain kylmää kun olin aamuröökillä. Leijailee ylöspäin tuolla niinku. Viis veis.

Itseään pitää myydä. En mä saa mistään työpaikkaa, jos meen että hei mulla ei ole kokemusta töistä, kun olen tässä kiistellyt mt- jutuista avohoidossa jo tusina vuotta ja ylikin. Että sellainen "aukko"...aina yrittänyt liikaa niin maan perusteellisesti. Kukaan jaksa käydä läpi mun papereita mitä tullut niiltä kursseilta, osallistumisista joihinkin pilotteihin, vapaaehtoisjuttuihin, kieliä.. olen niiden mestari kyllä siis en minkään, äidinkieltä edes kompensoinut muut läpipäästyt kokeet lukiosta vuonna kukkakepppi. Ei niitä kiinnosta. 

Piti kieriskellä jo rahoissa enkä edes koodaa. Säästä, sijoita, tee loitsuja rahan tulevan mun luo. Mitä sitten teen. Elävöidyn kun pidän päiväkirjaa = luen sitä pelolla inholla ja vihaa ym negatiivista tunneoloa. Noin niinku analysoimalla koneen läpi, ei subjektiivinen kokemus edeskään,-kaan-köh

Kun et sä voi... olla psykoosissa siinä kunnossa että katsot ruutua ja näkisit jotain pikku-ukkoja...

Olisipa mulla psykiatrien voima. Kertoa että "tuo ei ole nyt ihan totta" etten olisi asiantuntija oman psyykeni, luottaa saisi aivotoimintaani, mitä aina halunnutkin. Ei tunnu mukavalta ikinä ei, puhuu vain itsestään hoitoneuvottelun loppuajan ja sysätään johonkin vanhanaikaiseen huvilaan ullakolle melkein kolmeksi vuodeksi sitoutuu ja oppii nuoreksi naiseksi... pthyi, sulkia hattuun eläköityville taloudenhoitajille vai kun pilaa parhaat nuoruusvuoteni. Olin muka huonossa kunnossa, jos en halunnut jutella kaikille muille jotka ne oli niitä hulluja siellä,,

ei ole edes mun mielipide. Enhän mä tiennyt ahdistustakaan oikeasti. Ennenkuin masennuslääkkeet aloitin joskus. Niitä kyllä ole nyt tarvinnutkaan vuosiin. En voi sanoa että mulla on masennus, kun kysellään diagnoosia, mutta kyllähän sekin liittyi siihen, niin... kaiken pahan juuri on lääketeollisuudessa, ja muissa missä liikkuu isot rahat. Hiljennetään vaan sellaiset jotka kärsii, syötetään skitsofrenialääkkeitä vanhuksille kunnes ne kuihtuu pois. Eihän siinä tekarit suussa paljoa viitti syödä. Minunkin kalorini on tulleet kuningatar alkoholista. Se on nestemäisiä kaloreita, niille siellä perällä jotka ei tienneet...

Hmmm. Pesin eilen hampaat ja tänään on jo parempi olo ikenissä, että en ole ehkä varaamassa aikoja hetimmiten kiireellä, eikä sellaisia edes annettaisi. Helpottaa kummasti kun kaikkien muidenkin hammashoitojutut jää hampaankoloon, eikäku?

Mä voisin aina laajentaa tekstejäni. En tee niin. Aika tarkkana saa pysyä. Varpaillaan kuin tonttujoukko aattoaamuna. Viikko viikolta tiätteks menee tuo elämä vain ohitse. 60v olen maksanut jo miljoonan yhteiskunnalle. Työkkärin luukulta nauraisivat ulos katuojaan tai muuta

Eikä mulla sit. Pään päällä katto, niin paljon tekemistä kun saatan ikinä keksiä tai tarvia. Tarvitsen vain pistorasiasta sähköä, en alkaisi kuulla oven alta pianonsoittoa. Ihana kun en osaa kirjoittaa. Väittävät etten ole nettipersoonani kaltainen. Ihminen vain olen, eli pokkaa mullakin. En ole muuttanut juuri asioita joita vihaan, en vain mainitse niitä. Vihaan pääkaupunkiseutua, en kuuntele suomalaisia radiokanavia, en katso stand-uppia telkkarista enkä big brotheria. Saan kohtauksen, feikkaan oksennusta. Nollasta sataan epänormaalia käytöstä.

Olen siis omassa pienessä vihan kuplassani. Sen sijaan, että mua dominoisi jokin uutisaihe. Sota, pandemia, ilmastonmuutokset, mitä näitä nyt on itsetuhoista maailmanparannusta eikun suljen korvani vähän kaikelta mille ei riittäisi ymmärrys tavalliselta ihmiseltä, kun eihän se minun asiani ole. En pyörittele masseja. Mä venytän viimeistä penniä. Varainsiirtojutut.

Sitä tietoa on niin paljon. Mun silmille. Tappi ja sauvasoluille. Kun nyökkii päätä. Liikehtii, kompensoi tiettyä... jaa-a nuoruudessa liian pitkää silmämunaa, joka olisi itsestään korjautunut jos ei olisi alkanut korjaa laseissa ko. taittoa. Ei sitä tiiä kun ei usko kukaan jos ja kun mä tieteellisen kertomukseni toistan. Luen vain mitä haluan ja niissä julkaisuissa AINA poikkeuksena mainitaan skitsofrenia. Se on lemppariaihe Tieteen Kuvalehdenkin artikkeleissa. Liittyisikö aivokemiaan. Kemiaan. Leivo minulle laventeli moussé, kuulkaas

Ei vittu aina jaksa selittää kun nauratte ja vähättelette ja canceloitte, ei, en minä kuulkaas vähentäisi mitään. Se joka perii, sillä on rikkautta, mielinmäärin tähtiä silmissä ja muuta söpöä yleiskäsitteellistä perijättären glamour vitun Paris Hilton Suomessa paniikissa kun kukaan ei tunnista häntä.. tai siis, ok'er

zero killed. Graffiteja armeijan seiniin. Eli OK. Googleta mun tiedot jos en niitä ennestään ole jo maininnut kaikkea factsia. Tai sit heitä vapaa: ota se "Kokeilen onneani"

Wikipedian artikkelit kiertää aina takas filosofiaan ja ne on n.80% luotettavia. Itse olen varsin luotettava. Ampuu minultakin ohi ajoittain. Eikä viitsi korjailla.

Haluan luomet kiinni. Joo, otan kahvia kohta. Kroooh phyy

perjantai 25. maaliskuuta 2022

Sukupolvien välisiä ja ehkä vähän sukupuoltenkin. Sukupuolisuus olet suolesta ja sairaus ja muuta-- ahdasmielisten sateenkaaret on silti nekin luonut Joku Taivaan Isällistymäsaattori prklvithustn

 Ihmisiä saa jahdata vaikka maailman tappiin asti. Minä en ole niin yksinäinen.

 Elämäntehtäväni on oppia itsestäni eikä muuttaa itseäni vääristyneeksi muiden ihmisten peilien kautta. Miten he näkevät minut. 

En yleensä edes omista mielipiteitä, mutta kellojen siirtäminen ja suvaitsevaisuus on näitä teemoja ja asioita. Ongelma ei katoa jos unohdetaan se tunti mitä ollaan siirretty jo satoja vuosia. 

Miesten naiskateus ja muu väärinohjautunut häpeällinen himo ja pelkkää kuolemaa tuottava paska siihen verrattuna, että nainen luo elämää, yhteiskunta imee miesten munaa eikä naisen kokemus ole yhtä tosi kuin miehen jne tuhansia vuosia jatkunut alistaminen. 

Ei se ole toksinen ominaisuus ---- kenessäkään yksittäisessä miehessä,---- samoin kuin markkinointia on hiilijalanjälki. Seuratkaa vain biljoonia dollareita. Nokian Renkaat jatkaa Venäjällä.

Missä olinkaan, ennen kuin kaverini soitti ja kyseenalaisti ettei mulla ole ketään?

 Vitut, se on mun täti Nokian Renkailla joka veti silloin kun vielä aivoni kehittyi >18 vuotiaana, hampaat sisään joka on sellainen kenellä ei ole ketään! Huom. miehen huomio jota tätini yritti vongata. Jos sulla ei ole ketään niin siihenhän sitten puristut mailaan kätösissä ja saat varoituksen sählyssä ko. rikkeestä. Päästi hamsterini vapaaksi asunnossaan, vaikka en tietääkseni ollut antanut lupia siellä hamsteria pitää jos olen ollut vaikka toisaalla perheen luona. No vitut, aina lapsesta asti tämä tätiongelma koska ei mun äiti rakastanut mua niin paljon kuin häntä. Rakastatko minua? Kyllä. Rakastatko minua? Kyllä. Rakastatko sinä äiti minua... EN!!!!!

No vittu pahoitetaan sit mieli ja olemme ikuiset viholliset. Anteeksi saa antaa loputtomasti, en mä jaksa tuollaista äiti-tytär paskaa veivata. Mietinkö eksääni joka päivä ja vingun sitä kun se raiskasi mut täällä??? No en vittu perkele. Kaikkea pitää pystyä lukemaan. Masentuneelta voisi vaikuttaa jos nyt ei satu heti 7lt herätä vaan venyttää ja venyttää ylösnousua. Jotkut vanhukset on tyytyväisiä 4 tunnin yöniin. Ei kaikkea voi katsoa aina jokaiselta näkökulmalta, se ei ole mahdollista.

Miehet on vätyksiä laiskamatoja ja naiseus on niille liikaa. Naiseus on kuin se, että olet syntynyt vaakana syksyllä, konflikteihin, ja jos joku muu yrittäisi pärjäillä sun kengissä niin ne kaatuisi ekalla askeleella. Vai oletko kuule sinäkin tarranauhaa!!!

Menen pöydän alle piiloon. Se on muka jotain hienoa jos saa itse valita pronomininsä. Paksuun kalloon mahtuu vain ne aivot mitä eiootajoota

Esimerkkinä kaikki mikä ei ole normaalia on sairasta ja tulevaisuudenkuvassa varmasti aivan täysin joka-vitun-päiväistä.

Että siinä kaikki ne 13 sateenkaarta juu. Olisipa vittu pitänyt kattoa se dokkari loppuun. Montako niitä sai edes näkymään per sade.. etsin pitkään dokkaria Yle Areenasta, mutta se olikin vain kirja. Naiset lääketieteen historiassa. Kas kun ei hiiret sokkelossa. Niitäkin eli vain yksi vasta aikuisiälle, kun tämän teknologian piti olla jo valmis 2020-luvulla että miestä ei tarvita hedelmöitykseen.

Mies, joka aluksi olet tuleva naaraan sukusolusta. Mutaation käyt ja rupeat vittuilemaan Y kromosomin vuoksi ja alat syyttää miljoonia sukusoluja pienen 4-5 sek ejakulaation aikana kiveksistä, eikä tosiaan riitä että sekin pitää muuttaa siten päin että kaikki ihmiset oli nopeimpia siittiöitä. Ei pidä vitut paikkaansa, se oli vittu vitsi. Laittakaa suljetulle jos ette biologiaa osaa!!! Ihminen on täysi vieraslaji ja maa vitun Äiti Gaia MAAPALLO riistetty ja alistettu ja hyväksikäytetty ja mies, et vain tule ymmärtämään henkimaailmaa sulkemalla PYHÄN naiseuden ulos sinun KUOLEMAA tuottavasta elossaolosta.

Mutta joo. Varjopankit tukee sotaa. Hyvä bisness. rock, rock, blackrock, let's turn this motherfucker into unhabitable for all humans except for money money, dinosaur leather gas gas... fuel fuel for burning more money, pressure cookers on full, let's activism. What activism.

Sitäpaitsi vasta eilen tuosta pankista kuulin ekaa kertaa ja 9.5 biljoonaa vastaan kaikkien maiden vientiä paitsi kiina+amerikka. Katkeruus, totuutta sekaan, leveragea oven väliin.

Tämä on miesten tuhoutunut maapallo jo. Pitäkää hyvänänne<3<3 eiku... meikän kortit on liimalla liimattu korttitaloksi ja vain psykiatrit sen näkee mielessään horjuvan. Kaikkea pitää pystyä lukemaan, mottoni minun. Sitä paitsi...

Vihaan toistaa itseäni

THIS IS NOT A TITLE. IT IS ***FREE FRIEND VOUCHER - collect all stamps kind of a deal...

 Well well well well what a nice day! I have a queer friend! In my shitty city to say the least! Not that all my friends weren't either loud or uniquely weird in their own ways, but nah... I even discovered a personality trait of mine! I calls it "thorough". Or maybe just got to examine and try all possibilities to really skimp- futons, operators, all of that jazz

I got 3 new plants. A tasty sushi buffet lunch. I dunno, I might take her for a couple weeks, keep her - she has a job, mind you. Goes by them/their/yous so I guess I still have to learn more about that.

I bought plastic wrap to cover my grass, because it doesn't stay moist or start to grow... I also got a cider and 2 cans of beer. It's been a rainy and gray and a bit windy today. Perfect takatalvi, not autumn really, just spring with a hint of stepping back to winter... this winter was kinda dangerous, can't remember a more icy slippery one except the granny-killing weather ten years ago..

I got vegan coconut balls, lots of coffee, all sorts. We both smoke, so it was nice to smoke cigarettes with somebody. I didn't really know what to expect, hadn't seen them for a long time. I welcome her here anytime.

Can't believe I let this person, pay for my food, but she used me as an excuse to go out. I promised to pay next round. Honestly. I will.

I made a few jokes. I was getting a bit tired and out of my body at the end there. She had to check if I put the toilet paper in it's holder "right" way like I said, after handing her an empty roll saying: "Dobby has been given a sock"... I never really got around to the "Dobby is an free elf!" unsure if she got my reference to Harry Potter?? It was the only right way though just as the patent of toilet roll holders has always stated...

No arguments. Had to really really dig my brain for any insult whatsoever. "Do you want a very important mission?" I handed her an empty cigarette package. Motivation is key to actually try to manipulate someone, and usually they do it anyway for you.

I feel like an asshole but really am not. I'm not trying to hook up with a woman while being in a comfortable relationship to a male just for experiments. I am not hypocrite, I don't wave rainbow flags just to be an ally.. oh my god I have been lying, I do have an item with a rainbow on it! I just bought a magnet for a rainbow poo!!! Does it count? LET THAT STEEP IN. I'm open-minded, not transphobic or homophobic or rascist or sexist? I try not not to be, I really do care deep down. I'm a softie.

Before I left. Before they woke up. I washed my balcony. I cleaned hamster's dwelling. I finished watching the newest Spiderman. Movie. There was a spider on the communication machine outside their building, which I called for the door to open. There is a spider on my phone's screen saver when I lock it. I'm actually pretty not scared of them! *starts to sing Itsy Bitsy spider in Finnish, the way some boy urged herself, to sing to a different tune at school's ending sing-a-long chorus and got reprimended by teacher*

Yeah yeah's were said a lot. We spoke mostly English, some words Finnish. Joo. I mean, sometimes I don't say much, my memories sort of mix in with listening to an explanation of a word, like oh you aren't good at orienteering, but do know this one after announcing I'm just following them, which is sort of good to say when yourself aren't the orienteering champion of the worlds

Sigh. I burnt 400 calories, stood for 6 hours and worked out half an hour according my smartwatch. When I got home it suggested I take one minute mindfulness break... yeah what the fuck, I need to unmask these pots of plants from their bags over their heads so they can't die. I carried them in my bag, no probbs? probbies? problematics? probs. all the same

When asked if I was good with computers, I got to hold their tablet. The reason went a bit deeper why boozt.com wouldn't show products on the web page. iOS version was ancient on it, probably never updated... the answer "if" is that I've always been good with computers. I might not be always good in bed, but technical support I can give better than the official support you're going to get.


keskiviikko 23. maaliskuuta 2022

Voi vitsi... liikaa ajateltavaa oi suuri ajattelija

 Mulla on tapana ottaa selvää. Pitäisi hankkia se huumorintaju. Mitä mä sille voin, jos kaikki hauska on kiellettyä ja rikoslaissa määrättyä. Mitään et voi ottaa mukaan hautaan, mutta hautarauhan saat kaupan päälle... ilman kirjallista lupaa ei oikein voi edes harkita viimeisen toiveen toteutuksia. Harmi kun piti just tänään muistaa kertoa kaverille tämä yksi juttu, mutta mulla ei oikeasti ole muuta elämää. Että kiitti vaan sekalaisesta seurakunnasta.

En voi juoda edes lonkeroa. En tykkää lonkerosta. Mieluummin mä sen toisen haudalle kaadan, kuin omaan suuhun. Jotkut ei voi juoda muuta. Mä menin Lontoossakin ostaa giniä kaverille. Pikku krapuloissa sit kokolattiamatolle.

Ikinä en saa kiitosta pelkkää vihaa niskaan. Älä Kajsa ole hyvä ihminen, ja jos olet niin oikein varoen. Mulla luki joskus Nordeassa tervetuloviestinä "Hyvä, Kajsa...!" ja sit lisäsin joskus siihen älä solmuile

Miksi on vaikeaa olla uhri. Toivottavasti kukaan ei lue edes täällä mitään, kun onhan se nyt väärin nettikirjoitella. Varovasti, muttei kuitenkaan siten että sen voi ymmärtää jopa oikein. Kaikki rakastaa ymmärtää mua väärin, joten miksi olla suomatta minkäänlaista iloa. 

Vittu kun en ole tehnyt mitään tänään. Kalastin pari virtuaalikalaa, ja pelasin vanhalla pinkillä käsikonsolilla 2011 hankitulla 300 euron ovh, pokemon rumblea. Postissa tuli yksi piirretty kortti turkkilaisen manalan kuolemanjumalalla. Aurinko alkaa pikkuhiljaa kadota toi luonnollinen valo horisonttiin. Pelkään pimeää kohta, koska olen niin yksin. Ettekö tiedä. *aivastus* Pissat housuun turhasta itkusta eiku lähinnä aivastin koska olen allerginen omalle hölynpölylle. Mitä se sit on se hölynpöly? Oisko tarkoitus tunnistaa oma kädettömyytensä.

Sori kalat jos kokemukseni on sulle vain vitsi joilla jaksat eteenpäin

 Mitä saa kun risteyttää käärmeen ja tiikerin? Apinan.

Ei vaan, en saanut pähkäiltyä naapurin kiinalaista horoskooppia mutta juuri lisätty uusi fb kamu viettää synttäreitä tänään, niin googletin sit. Vaikea arvata ihmisistä niiden syntymävuotta kiinalaisen horoskoopin ulkoisen habituksen mukaan kuin toisinpäin...

Käärmeet on viisaita ja valehtelee, tiikerit on uhkarohkeita ja rohkeita ja tietää eniten mutta myös avuliaita, nauttivat vaikkapa moottorinhuminasta ja niillä on yleensä myrskyinen suhde vanhempiinsa nuoremmalla iällä. Apinoiden rakkautta kannattaa varoa ja heillä on hyvä mielikuvitus. Kukot on rehellisiä, ja välittää maineestaan. Lohikäärme on hyvä johtaja, ja onnellisuuden merkki...

Rotat on charmikkaita, niille on tärkeää raha ja selviytyy mistä vain. Ahkerat vesipuhvelit sanavalmiita. Sikojen kannattaa vältellä lohikäärmeitä ja samoin noiden härkienkin, ja lampaat helposti jää lohikäärmeiden ruoaksi kiltteydellään, mutta ne on taiteellisia ja keksii epätavalliset ratkaisut ongelmiin.

Asteikolla 1-5, sydämeni on iloinen koirien seurasta, mutta niiden todellisuudentaju on turhan räksyttävä jos he kokee jotain väärinkohtelua, tai siis tapana niinku räjähtää verbaalisesti. Mieluummin liihotan omissa maailmoissa kuin raahaudun maan tasalle ja tulen haukutuksi narsistiksi ja itserakkaaksi tai mitä se sitten onkaan mikä puuttuu että saisin arvostusta.

Putin on vesilohikäärme ja vaaka. Mä olen maalohikäärme ja vaaka. Länsimaiset horoskooppimerkit pah. Mun tähtikartoissa on mun vanhempien merkit rakkauden kohdalla sekä miten suhtaudun muihin (venus leijonassa, härässä kuu), ja niiden suhde ei kestänyt mua 1-vuotias synttäreillekään saakka. Eiku, toisiaan kestäneet.

Näen mielessäni tiettyjä ihmisiä, kun puhun eläinradoista. 

Ja mulla oli joskus 2007 lista vuosista joina halusin lapsia. Syntymävuosia kiinalaiselta. Ketään ja mitään en ole suosinut tai erotellut huonommiksi, mutta lista loppui ja lapsia ei tule.

Oikeudentuntoni ei kestä muiden selittelyä kun ovat väärässä väärennöksineen ja kielikukkasten tahalleen väärin olevan, puolustamisesta mutta perkeleet boikottiin sit

 Kävin kaupasta ostaa savukkeita kaksi askia ja purkin salsaa. Voin vähän heikosti kun olen, vain napostellut muutaman tomaatin, mutta sain tehtyä tortillataskuja. Laitoin niihin kanaa ja motsarellaraastetta. Ne tuli kaikki äidiltä. Tämä on taas tätä, että kamppailen aamuisin vaa'an kanssa yhdestä kilosta. Häämöttää 126 kiloa. Olen vuositolkulla painanut enintään 125. Muistan kun se raja oli 120... oksentelin jos meni yli. Nyt en ole sitä tehnyt kuin ehkä kerran kuussa sitäkään.

Telkkarista tulee Hengenvaarallisesti lihavaa. Heräsin aamusta taas aikaisin, mutta menin sohvalle alasti torkahtelee ilman peittoa jne paleleskelee. Siitä tokenin, niin kysytään onko mun kännykkä käynyt pesukoneessa. No siltä kyllä tuntuu joskus kun mietin millaisia julkaisuja multa tulee xD Mutta kun katsoo, ketä mua seuraa... ei ihmekään...

Jay Manueli fanisivua ja Severus Kalkarokset. Mutta suurin osa tietty nettituttuja samansukupuoleisia. Cis heteroita :D Jos sellaista on olemassakaan... niin, pelkkää fiktiivistä pitää olla.

Eilen sain ruukkuun lisää multaa ja tein samalla pääsiäisruohot, tosin epäilen ettei ne siitä jaksa kasvaa kun en muista kastella. Puhdistin yhden mini suihkepullon muusta käytöstä et saan jotain vettä juomaksi siemenille.

Eilinen oli syömistä ja makoilua enimmäkseen, vaikka vartin olin kuntopyörällä. Elämältä puuttuu keskittymiskyky eikä minulta, en mä ole adhd autisti... siis esim. pakko nousta pyörältä tappaa hyönteinen jonka bongaan lattialta, tai ottaa kuva mun sisäkasveista yhdelle kaverille jonka kanssa sovittu että tulee käymään perjantaina.

Tässä on metsä vieressä. Niitä otuksia tulee sisään. Ehkä ne tulee tiedottaa maapallon tilasta ja että valinnoillani on merkitystä... "montako tietokonetta sulla on siellä?" kun niitä ahdistelee, niistä lähtisi kuulemma kauhea haju, mitä ne nyt on stinkbugeja. Jos pitäisi instagramin risuaitaan laittaa sen hyönteisen nimi niin muistaisin kyllä piip vierailulla taas.

Mutta niin? Edelleen heikottaa en tiiä miks varte.

maanantai 21. maaliskuuta 2022

Sorry to poop on your party

 The reality is, everybody dies alone a bit inside every day all the time... we are addicted to a pain that never stops.

The only follows I get to my instagram are bots/Fake or scammers, stolen pictures, Bible verses in the bio, links to adult sites ...just spam! Tired of removing, tired of doing digital cleaning, don't they know trash/shit, is money? If you now know anything worth knowing about, or thinking differently, in which case the information will be expected to be taken out of you through medication and isolation, last resorts of society to suppress thinking

Media, mainstream, are just as helpless as people are.

What's next???? Sex won't sell anymore??? 

sunnuntai 20. maaliskuuta 2022

Ei se väärin ole mutta kun aivot ei jaksa mukautua

 Kirjoittaisiko jotakin... siinäpä vasta pulma. Tartten hampulääkäriin varauksen, mulla on reikiä.

En tehnyt kakkua numero kaksi tällä viikolla. Sitruunat jääkaapissa sentään vielä elossa. En pessyt pyykkiä. Sain puhdistettua lattiakaivon hiuksista, mutta en sitäkään itse.

Tein mä maukkaan lounaan. Tein mä jotakin sisältöä. Katson Farmia neloselta, kun laitoin tuohon taustalle.

Tilillä on 86 snt. Olen kaverille velkaa. Eilinen Siipiweikkojen teksaspete burgeri ja neljän euon virvoitusjuoma, popparit ja leffanäytös ja kaikki bussimatkat, kaverin juomat, apteekin siteet ja geelit nilkkaan jotka muuten taisi parantaa sen jo.

Stressailee. Feikkasin sellaisen heteron samaan aikaan saataisi orkkua väristykset, en ollut tuulella, olin rikki, en yhtään sosiaalinen, saanut tarpeeksi huulisynkkauksista.

Nukuin neljä tuntia, olen väsy. Sen jälkeen tuli hiljaista kun ragesin ja kävin 23.04 pimpottaa ovikelloa. Piti tehdä vitun häiriöilmoitus mutta naapuri meni hiljaiseksi sitten kun oli luvannut sen allekirjoituksen siihen.

Onneksi käsitetä väärin ja aleta mustamaalaa sentäs. Joku juttu.

Älykelloni on kertonut liikaa hälyttäviä asioita sykkeestäni jne. 200% eilen täyttyi tavoite, ne on matalalla, ja 6 tuntia seison helposti päivässä. Leposyke 40, ja kaikkea maan ja taivaan väliltä<3 :(

lauantai 19. maaliskuuta 2022

Mun spoilerit uusimmasta Batmanista löytyy muilta kanavilta

 Voi bättis. Yyh. Roopertti Pattis. Pattien patti. Nauroin haukotuksen vedet silmissä ja popparioksennuksen maku suussa jaksoin loppuun saakka kunnes pyytelin viisi kertaa anteeksi siellä oloani kanssakatsojilta rynnistäessä pihalle sieltä. Joku vitun muija käski laittaa puhelimen pois, vaikka se pinkviinin ja bättiksen yhteisajelu takaa-ajo oli niin vitun tylsä, että tarvitsin puhelinta seuraksi. Eikä siinä ollut edes järkeä, no nauroin sitten täysiä sille akalle samalla kun laitoin puhelimeni pois...


Mulla ja robertsonilla on yhteinen historia kun se esti mut facebookissa. Niihin aikoihin Twilight eka leffa oli just vuotanut nettiin, ja laitoin kaveripyynnön FACEBOOKIN EHDOTUKSESTA Kristen Stewartille, sitten se Dakota joka näytteli myös jotain vampyria yhdessä leffoista tunki myös listoille, ja en muista kuka lisäsi Pattinsonin sinne mutta laitoin sen seinälle I JIZZED meemin sen naamalla ja kovin nopeasti koko poppoo esti mut...


Ja mistäkö tiedän että lepakkomies rakastaa haistella naisten kainaloita?

Entistä pienemmällä budjetilla mennään

 Täytyy lähteä Ratinan kauppakeskukseen aktivoimaan puhelimen mobiililiittymää. Sokkona vain ilman nettiä. Jos lataan matkakorttia, mulla ei riitä rahat ostaa usb-c laturia. Saan vasta tiistaina rahat, joista menee yli 80e telia rahoituksen laskuun.

Eilen oli julkaisupäivä 18.3. iPhone SE 2022 eli kolmannella SE mallilla. Tilasin samalla älykellon... sen langattoman laturin pää vain on erilainen? En mä tiedä... eikun, eikö tämän pitänyt helpottaa latureiden yhtenäisyyttä ja mitäs jos mulla on sellainen laturi jo tullut jostain muualta...???? Vähän kyllä epäilen. Parasta katsoa läpi noi laturien päät. Huoh.

En kirjoittanut pariin päivään mitään, koska kirjoitin jotain mielestäni upeeta ja sitten sitä ei oltu juuri luettu kuin muutama kerta. Totesin että olenpa hyödytön.

Aamupala jogurttia ja paahtista.

Twiittaaminen on kivempaa koska merkkejä on vähemmän, ja aina löytyy gif tehostamaan kirjoitusta. Ja enkku on addiktoivaa kuin ihmiset koirilleen.

Nukuin tänään pitkään aamusta, kun en ollut pariin yöhön nukkunut kunnolla. Jos on oikein väsynyt, niin sitä voi vaikka hävetä omia juttujaan samalla tapaa kuin kännissä olisi jotakin kirjoitellut tms.

Ostin myös ideaalisidettä ja tulehdusgeeliä eilen hoitsun näkemisen jälkeen nikkaani varten. Jos mä tästä lähden taas liukastelee ja seikkailee, niin kun tulen takaisin... onhan se taas turvonnut ja kipeä taatusti.

torstai 17. maaliskuuta 2022

(tässä oikea bloggaus kertunpäivältä)

 Erilainen päivä. Kellon ympäri kotiseudulla. Litratolkulla kahvia. Voimapäikkärit. Perheen kanssa naurua. Ota sukka omasta jalastasi, ja anna terrierin repiä. Raaps raaps. Tassutusta. Jos sitä ei voi oksentaa, siihen ei voi nostaa koipea ja lirauttaa pissoja, haukkua tai syödä. Niin mikä se sellainen on???? Se on varmaan tohveli. En voi vastata mun palkkaluokkaa ylempänä oleviin kysymyksiin. Enkä edes viitti kuunnellakaan keskiluokkaista juttua. Söin pitsankin muutes. Ranskiksia. Kakkua, mustikkapiirakkaa. Vedin aamulla pienen jogurtin ja lähdin etsimään jotakin reittiä länteen... nyt on ympyrä pikkuhiljaa sulkeutumassa... Kanavoin omaa pitkäkestoista muistiani.

Jokapäiväinen kumara asentoni palvoessani sitä mitä tiesin tänään eli tervettä järkeä saa käyttää

 Lännessä on itä. Valheet ei välttämättä helpota ketään. Elämä on kärsimystä. Valtiota ei pysty tuntemaan mitenkään. Maailmansota jätti jälkensä, nyt eletään 2022. Myötätunto, inhimillisyys, empatia. Apinat nauroi toisten vahingoille ja ne kehittyi aivojen kasvaessa, mutta niillä oli suojaiset puunlatvat joissa nukkua.

Mulla soi päässä tuo ryssien heikkouden aliarvioiminen, eiku viha kaikkea heikkoa kohtaan. Päinvastoin. Ihminen haluaa uskoa itseään suurempaan, armolliseen, hänen teot hyväksyvään voimaan tietäen ettei ole tehnyt väärää. Tiedämme ettei teihin luoteta, kärsitte, näytätte kansalle sen mitä haluatte heidän näkevän jotta poliittiset kauheudet silottuu pois silmiltä ja saa unensa öisin.

Tappaminen. Aseet. Huumeet. Pyhä kolmaisuus, josta rangaistaan. Eli jos haluat pään sekaisin, niin kasvatat jotain ideologiaa. Satutat muita, teet vihoviimeisen hengen riistämisen, tartut siihen tuhoon oli se sitten ensimmäinen tai viimeinen kerta. Miksi murha? Kaikkea etukäteen suunniteltua jotta säilyt itse.

Luonto. Se kostaa. Ihminen kuuluu takaisin sinne.

Humanitaarinen kriisi josta nyt uutisoidaan ja siihen liittyvä kaikki odotukset. Kuolleet odottaa, ne antaa ryhmäpainetta. Niitä kutsutaan traditioksi. Et pysty pakenemaan, perimääsi, isänmaatasi, mullan alle päätymistä, vaikka lentäisit avaruuteen painottomuuteen. Se ei ole uhkaus. Todellisuus, neonvalokyltti jossa numeroita fossiilisen polttoaineen litrahinnasta. Pimeässä hehkuva. Pahuuden juuri ja miesten palvoma... naisillakin on kasvonsa sodassa. Eikä ole.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2022

olen vain kateellinen maantieteellisestä sijainnistani

 Resetoin nettilaitteeni ja sinne hävisi ajatukset samalla. En tykkää toistaa itseäni, ja olen jo kuvaillut some alustoille viimeaikaisia tapahtumia. Leivoin eilen. En ole lihonut ihme kyllä. Join pari olutta ja keitin kahvia naapurille, ja se tykkäsi mun kakusta. Piirakkavuokaan sen tein kyllä, paistui kaksinkertaisen nopeasti. Huomenna olisi kutsu kahville vajaan 20 kilsan päähän nimppareille. Ylihuomisesta tuli tekstari. Senkun menis.

Muutoksia, mutta mitä muutoksia. Söin äsken loput suklaarusinat aamupalaksi. Yöunet on jäänyt ihan minimaaliseen. Eikä sillä että ketään kiinnostaisi. Lauleskelin Tiktokissa muutamat duetot siinä keskiyön jälkeen. Twitteröinyt. Meemaillut.

Tein eilen hyvät listat mitä pitäisi tehdä, kaikkea. Vieläkään imuroinut lattioita. Siellä on popkornit, murut, sipsit, karkit, roskat ja muut pienet ruoantähteet ja pölyt tuhkat, nöyhtä. Sahanpurut, pikkukivet, sorat ja hiekat ja terveiset ulkoa.

Suutahdin eilen amerikkalaisille kun ne jättämässä kellot kesäaikaan. 4 miljoonan vuoden päästä ei ole enää väliä todellisuudella, mutta pidetään nyt edes, kalenterimme ja kellomme suunnilleen vastaa maan kiertonopeuksia ellipseillä auringon ympäri. Kiinalaisten kalenterista en kyllä tiedä mitään, sen myönnän.

Ehkä se liittyy. Varastetaan kaikilta aika, rikotaan perinteitä, tieteellistä pohjaa, matematiikkaa, eurooppalaista tähtitiedettä, maanviljelöiltä viedään hommat, siirretään vaikka pohjoisnavalle magneettikentät. Siinä korkeastikoulutettua historiaa ja uskontoa. Kello edustaa aikaa, et sä voi vaan jättää sitä roikkuu. Laiska senaatti, vielä typerämmät ihmiset - vaikka en tiedäkään miten ns. maailma toimii

Sellainen sanatulva taas. Ole hyvä presidentti älä allekirjoita hullua lakiesitystä. Se on vain tunti mutta sekin menee jonnekin. Karkauspäiviä voi sitten taas pitää aprillina eiku

tiistai 15. maaliskuuta 2022

2008 I had a blog, podcast, a youtube channel and gmail invites but creating content lead to the closed ward

 Money is gone. I'm waiting a week a new phone and smartwatch on credit I never thought I'd need. My bills for the rest of the month aren't paid. I've used 40 eur twice on groceries and mom spent that too on her behalf. Cakes are expensive to make, yo. Gotta have extra fine flour and extra fine sugar, creme fraiche, butter, eggs, flavor... for a big cake. Not to forget cleaning supplies, cigarettes, litres of fizzy drinks... easter decor, gaming purchases, well name it... at least I didn't get more plushies 25 eur per piece though I wanted them all

Gotta save now. I bought ice cream and have 80% todays calories left to eat. Perhaps some pasta. Pasta and noodles are mostly flour. My white bread is mostly flour. Flour is pretty nutrient free. Sugar and flour are worst, maybe.

Especially with the fertilizer problem and war and covid things. I would be lucky to eat anything and be left to taste and smell it.

Anyway, planets stay in their motions, sun comes up, moon didn't explode, robots didn't enslave us, there is no dystopian threat but humans themselves. Rich become richer. Everythings exploitable and a resource. Minimalism, zero waste, the green leftists, patriarchy. There is a lot of inequality for next generations to overwhelm themselves with and medicate themselves on.

Do I keep a list of ways world is fucked up? Nah psychology isn't a science in my humble opinion... it's just statistics, like the bmi is an average of 100 men's weights and heights and should not apply to actual people this day and age but that's the way we like to use to measure things, charts and pies. I am not very into study of maps, I might find myself looking at things which aren't there like astrological  birth charts. Comparing makes people dumb, so does anger...

What is weakness, if not being too strong for too long.

There are no winners only losers. (in war) even though I agreed that winners write write the history books

Today apparently people are having their Finnish high school Finnish exams. No wonder I did not sleep. I've enormously messed up my own Finnish exams when I was younger. Not your patriot here no sir

maanantai 14. maaliskuuta 2022

Jos venaat etten olisi synkkä vaan huvittunut tai vähempi itsekeskeinen niin tämä voisi olla se postaus?

 https://yle.fi/uutiset/3-12352181

Äiti mainitsi lannoitteet. Ja että ei ihmiset kuole enää koronaan vaan sodan pelkoon. Ehkä mä ymmärrän mun äidin ironiaa.

Siltikäs niin, meikä laittoi purkkinsa vihdoin päähän. Ei se tänään olisi mennyt sen epätasaisen huonommin kuin toistekaan. En voi olla tyytyväinen. Vain latvat on sellaiset platinablondit mitä purkki lupailee. Ja mä haluan leikata mun hiukset samalla tavoin kuin ne oli 2006. Mulla on keltaiset haalistuvat vaatteetkin kuin festareilla vaan. Ja parveketuoli on keltainen. Mikä ei ois keltaista jos oikein spektriin katsotaan.


Enivei. Twiittailin ja piti niitä puolustella. Ei voi mitään kun on tyhjä pää ja täynnä sahanpurua.

Kävimme kaupoilla. Molemmat osti noin neljällä kympillä ruokaa. Mulla on viel huomenna näihin aikoihin illasta tulossa kotiin ruokaa, niin en ostanut kaikkea voipaketteja tänään. Siis kun se kakku pitäisi saada tehtyä kevätpäiväntasaukseksi, mitä olen suunnittellut. Laventeli-sitruuna paunakakku. ISo KakKu, tule oikein iso paunan lihottava kakullinen, jooh... makea ja maittava.

Mitäs muuten menee noin niinku muutes. En meinannut päästä edes autoon, kun se oli jotenkin räplännyt ne lukkoon, piti ihan naapurilleni huudella. Noloo. Ja jokin tummaihoinen (onko epäkorrektia) taas autonsa kimpussa siinä myös. Noh en varmaan edes mainittisi sitä, jos en ikinä edes mainitsisi tuota tai siis kun en tunne ketään mustia tai romaneita jne ja se kulttuurin puuttumisen (ainakaan yhteisen) varmaan vaan saisi kärjistyy välit muutenkin. Niin en sit tahallaan edes anna mahiksia. Se mun rasismista. Vaikea kirjoittaa omasta värisokeudesta ehkä. Onhan heitä. Karvakäsiä tai ählämeitä, kuten eksällä oli tapana sanoa. Jotkut verisukulaiset on väittänyt että neekerikin on "suomenkielen sana" eikä loukkaisi ketään. Ottakaa salmiakkia. Kyllä se siitä valkonaamat. Valkoihoinen on silti värikkäin, kun se palellessa menee siniseksi, kuumana punaiseksi, ja mitäs muita sitä löytyykään... herneet nekussa vihreäksi naama menee silloin, kun näitä miettii

:D:D Ota vakavasti, mutta älä maalaile piruja seinille. terveisin lentävät objektit ulkoavaruuksista

Tai sota-aikojen pommit lastentarhan ullakolla... isojoella missäpä muualla

Ei viivytellen, mutta harkiten. Niinhän se Tasavallan presidentti taisi siinä erikoislähetyksessä kertoa ennen tunnin puhelua Putinille. Ja Elon Musk myäs haastahti Putinin 1-1 otteluun Ukrainan puolestae

ei jaksaisi kirjoitella vakavista asioista. Kukaan tätä lue kuin piru Raamattua, paitsi itte.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2022

Vihan kylmä sormi hellii niskaa

 !!?

En tajua miksi mua kutsutaan bro:ksi tiktokissa ja siit kommentista viel tykättiin. Poistin sen kommentin. En ole kenenkään veli. Ja varmaan niille pitäisi kaikki selittää. Jos se kallo emoji tarkoittaa nauramista gen Z:lle, niin se käytti niitä silti liikaa. Se nauraa makeiten, joka on idiootti. Valehtelu on yksi kehumisen muoto. Kaikki on vitun hyvin. jne kenelläkään oikeutta nauraa mitä mä laitan tekstiä mun profiiliin. Psykiatri kerran luki mulle ääneen jotain pitkiä lauseita mun livejournal profiilista, ja käski selittää. No en vittu selittänyt. Oli tulostanut sormen paksuisen pinkan mun tekstejä. Kai se nyt vittu rikkoo jo hyviä tapoja. Jos et käsitä niin sitten otat selvää vitun uivelo. Jos olet täysi uivelo, niin kysyä saa mutta mikään pakko kenenkään ei ole vastata.

lauantai 12. maaliskuuta 2022

Kröhö, -höhöh

 Pesin eilen sen maton illalla. Sitten järjestelin ja siivosin hiki hatussa. Pesin hiukset. Heräsin auringonpaisteeseen verhojen välistä. Ihan hyvin nukkunut, kun sain makuuhuoneen levollisemmaksi. Tänään voisi imuroida, tai pestä pyykkiä, tai värjätä juurikasvun tai jotain. Pitäisi viedä postiin yksi kirje. Roskat on viemättä. Toisaalta olen lepuuttanut nilkkaa nyt vasta viikon. En halua uutta venähdystä.

Noin, kävin kaupassa, lähinnä vein sen yhden swappi kirjeen postilaatikkoon. Tulin kotiin, pesin vähän pyykkiä lajiteltuani äkkiä vaan ne kolme pientä kestokassia. Nopealla pesuohjelmalla 30 asteessa. Ne on nyt kuivumassa. Ehkä säästän huomiselle imurointia. Soitin yhden puhelun ja kyselin vointeja. Toisaalta pieni happihyppely viikon sisälläolon jälkeen... innoitti eikä vienyt mehuja, vaikka mun sääri vähän kramppaakin tai jotain. Juonpahan sit magnesiumia.

Söin nopeeta melko kylmän valmiin pinaattikeiton. Kaupasta ostin sellaisen kahvijuoman ja join sen matkaevääksi. Muuta sit viellä syönytkään, niin joo-  -tein kupin teetä hunajalla. (Se ehti jäähtyä makeaksi juomaksi.)

Mitähän sitä vielä. Kello edes ole vielä kuin vähän yli 11. 

perjantai 11. maaliskuuta 2022

Laiskuuden huippu kun ei jaksa nostaa maton reunan yli jalkaa

 Tarvisin uudet tossut. En viitsinyt tilata Zalandosta turreja. Käyttäisin niitä kuitenkin tyyliin parvekkeella enkä edes sisätossuina. Reinoja ei ole kokoja edes niiden kotisivuilla, loppunut vain. Jalkani on jotain 43-44.

Vähän ehkä ahdistaa, että mihin tämäkin päivä on mennyt. Pelannut taas. Katsonut netflixiä.

Kauhea jano. Jaksaisi nousta pehvaltaan ja hakea hanavettä. En ole viikkoon missään käynyt. Nilkkaa lepuuttanut. Muutama totalitaarinen tviittaus jiffien kera. Lemppari striimaajalle aamun ja illan toivotukset. Nukkumista, unia, mitään järkeä muistaa niitä. Ajatuksiansa.

Tilasin eilen ruokaa kotio, ja jätskit oli lämpimiä. Odotan edelleen hyvitystä. Ruokaa ei erityisemmin puutu, mutta vedin loput sipsit aamusta ja tunkee vieläkin vähän ylös kun pakotin itteni syömään ne.. karsea refluksi kun mietinkin niitä sipsei.

Muoks. Shoppailin rahia ja sain inspiksen pestä yhden maton mäntysuovalla.

torstai 10. maaliskuuta 2022

"sitten"

 Tilasin eilen pitsaa ja katsoin Scream5:sen. Tänään luin vähän kirjaa. Tein voileipää. En oikein tiedä mihin mun aika menee. Tilasin Prismasta ensi viikolle kotiinkuljetuksen. Jos mun laventelit ei tule ennen kevätpäiväntasausta, niin en tiedä teenkö sitten ilman sitä kakkua :/

Ai niin, olen pelannut vähän switchillä ja klikkailupeliä. Katsoin erikoislähetyksen Yleltä.

Tylsää. Kuuntelen podcastia narsisteista. Mitään en tiedä, paitsi etten tiedä mitään. Heräsin kymmeneksi, suihkussa kävin nopeeta. En ole vieläkään laittanut vaalennusainepurkkia päähän. En ole juuri askarrellut tai piirtänyt.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2022

Kaikkea pientä puuhailua pitää mielen virkeänä

 Tiskasin. Join itsetehtyä sitruunalimonaatia lasillisen. Sitä ennen poltin suitsuketta. Kirjoitin vähän noitajuttuja kansien väliin inspiraationa Pinterest. Mittasin verenpaineen. Kirjoitin osoitteen yhteen kirjekuoreen ja laitoin postimerkin, lisäsin pari tarraa sisälle. Poltan kynttilää, päivitin läppärin. Pelannut klikkailupelejä. Katsonut telkkaa. Kastelin kukkia, otin kuolleita pois. Nilkka ollut vähemmän kipeä, että on jokseenkin ollut tarpeeksi lepoa- ja tarpeeksi aktiviteettia. Pulssi oli 82, kun ekaa kertaa itse mittasin sellaisella laitteella. Omalla jonka äiti toi. Siitä tuli mieleen että mun leikkuulauta on uunin taakse tippunut. Tarvisin lisää kynttilöitä. Jotain mausteita. En vaan ikinä muista ostaa. Keitin jonkun curry kasviskeiton lounaaksi ja söin vähän leipää. Aamupaino oli -0.8 kg vaikka join eilen yli 1500 kaloria cokiksesta. Tosin taisin mä vähän syödä liikaa ja sain itseni oksentaa joskus yöllä ja se helpotti vähän. En mä kovin usein, korkeintaan kerran kuussa ahmin sillä tavoin.

Hamsterille antanut kurkkua ja omenaa. Se on kovin äkäinen ollut viime aikoina, tai sitten se kaipaa huomiota. Ei se ole sellainen hermostunutkaan ääni, vaan vaativa. Ehkä se ei tykännyt suitsukkeestani. Eihän tuo tavatonta ole, että iltaisin heräilee jo. En muista ottaneeni sitä kovin paljoa syliin viime aikoina. On se erakko kuitenkin. *pesee juoksupyörän, siivoilee ja järjestelee terraariota, lisää ruokaa ja ottaa hamsterin kädelle hetkeksi ynnä muuta*

On se kyllä yksi häiriötekijä juu. 


tiistai 8. maaliskuuta 2022

Mikäs tässä kituessa

 Lähetin eilen naapurin hakea mun puolesta sit askin. Tänä aamuna jonotin puhelimessa, terveyskeskukseen ja siirsin aikaani, kun en pysty minnekään lähtee tällä jalalla.

Poltin yhden röökin, mutta ei se oikein maistunut miltään. Maistoin silti jotain muuta, että ei multa ainakaan ollut mennyt makuaisti et olisi sellainen oire.

Heräsin melko ajoissa jo kasilta kellon soittoon, vaikka ei mulla mitään muuta tekemistä ollut kuin se soitto. Menin eilen melko ajoissa nukkumaan.

Lähinnä kärsinyt tätä nilkkaa vain. Pitäisi kai laittaa enemmän siihen kylmää tai jotain. Pitää ylhäällä. Jomotuksesta laantunut lähinnä särkemiseksi.

Taidan mennä takaisin lepuuttelemaan. Eilen vietin aikaani tehden inventaariota huulipunista ja tilasin satkulla meikkiä. Niistä varmaan jotkut tullit maksaa joskus huoh mikä idiootti taisin olla.

maanantai 7. maaliskuuta 2022

Epähelpotuksen jatkuva laksatiivinen vaikutus, sentään

 Raskain mielin täytyy lopettaa tupakanpoltto, kun kukaan ei tuo sitä mulle. Siitäs saatte kaikki feikit tyypit. Lopetan samalla olemasta sosiaalinen.

Koputin naapurinkin ovelle kerran eilen illalla, mutta ei se tainnut olla kotona. Sain vain koiralta haukut.

Seurailin paria striimaajaa twitchistä, ne pelasi animal crossinggia. Mä olen nyt ainakin ihan ulapalla ilman hajua mihin seuraavaksi pitäisi tähdätä sekä köyhä ja veloissa. Enkä osaa suunnitella saarestani arkkitehtuurista ihmettä, enkä sitten tiedä haluanko hankkia lisäosaa peliin.

Mulle tuli muutama lisäkortti postiluukusta noita amiiboja, mutta yhtä en voi edes käyttää kun se on sama mikä mulla saaren eka asukas jota ei edes saa häädettyä. Viime saarella se oli leijona, tällä saarella vihreä leijona, jock eli urheileva sellainen.

Olin hetken itsekin livessä. Pelasin steamin kautta jotain ilmaista indie peliä. Unessa toki näin kun vahingossa kastelin tämän macbook airini järveen. Aluksi yritin OBS:llä striimata android emulaattoria mutta se kaatuili koko ajan, sitten latasin sims4:sen uudestaan ja päivitin Originin, mutta lopulta se Steam piti ladata ja siellä ollut juuri muuta kuin joko Stardew Valley tai tuo klikkailupeli, jota striimasin *blush blush*

Kukaan ei ole vastuussa kuin omasta itsestään tuolla netissä, ja ikinä ei ole pakko vastata mihinkään mitä ei halua... näitä tuumin kun söin aamupalaa (tai iltapalaa) vähän kaakaota ja paahtoleipää.

Olin yli yhteen päivällä nojailemassa seinään sängyllä, tai siis nukkumassa ja pohtimassa elämänvalintojani. Tuli nälkä, ja kaikki muut tarpeet voitti. Maksoin vuokrani aamusta.

Lisäksi tuli rainbow poop magneetti postissa. Yhtä epäkatarttinen olo kuin silloin 2009 kun ostin joltakulta sateenkaari kakkapökäleen Pet Society pelissä.

Katsoin peilikuvaani ja mulla on leuassa jokin saatanan kaakaotahra. Noin, pois. Keksin tänään rutiinien listalle myös ihonhoitoa. Siitä vedenjuonnistahan ei tule mitään. Kehonkoostumus vaakani mukaan mulla on alhaalla vedet (H20) ja proteiinit (ruokavaliosta?) elimistössä ollut koko sen vaa'an hankkimisen ajan jo.

Nyt ei pysty nilkalla mitään tekee. Kävellä minnekään. Niin vähälle kyllä jää kaikki.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2022

Kukaan ei vaan halua olla yhteydessä ja auttaa naista mäessä kaatunutta

 Käyttäkää mua hyväksi ne joilla on jalat käytössä ja telomattomat. Tuokaa röökiä. En ymmärrä miksi kukaan ei tarvi elämäänsä hermosauhuja. Siis on sellaisia hetkiä.

Aamulla kävin suihkussa, laitoin pesukoneen päälle, harjasin hampaat jne rutiineja hommailin. Sitten kaiketi pelannut koko päivän animal crossingia switchillä. En oikein ymmärrä miten nopeeta olen pelannut. Yhtäkkiä vaan kolme tähteä ja pum, lopputekstit. Toinen musta ruusu kasvaa ja olen leiponut sokeria 40 säkkiä.

Toisaalta lyhyt uni voi tuntua tuntikausilta mutta tuntikausia pelaaminen tuntuu vain pieneltä hetkeltä. Jännä juttu. Tai sitten ei.

Nilkka edelleen vähän aristaa liikuskelu. 

Elämäni on kuin seisova vesi, eikä makaava tulessa nukkuja. Toisaalta yritin muka riparilla, tappaa itseni, vaikka vain heiluttelin jalkaa ikkunan ulkopuolella ja muut kauhisteli nuotiolla. end of stoori.

Tarvisi hakea kaupoilta paljon voita ja creme fraichea, laventelinkukkasia, sitruunamehua, niin voisin tehdä kakun pääsiäiseksi. En tiedä ehtiikö mun tilaus Kreikasta. Tuleeko sodan vuoksi edes ollenkaan. Oisi kyl kiva jos taas saisi laventeli yrttiä. Jaoin reseptinkin moneen kertaan somessa jo eilisen paikkeilla

lauantai 5. maaliskuuta 2022

Olen nyt nilkkanteenissa eiku karanteenissa nilkan vuoksi ei siinä

 Nilkka venähti aika kivasti kun kaaduin jäisessä alamäessä. Sitten huomasin että olin telonut keskisormenkin, ja puhdistin sen ja laitoin laastaria. Tota ei saisi nyt liikutella kovin paljoa, pitäisi vaan koholla ja laittaisi kylmää. Jos multa löytyisi voltarenia niin pitäisi googlettaa saako sitä pistää. Joskus lapsena alakoulun neljännellä hyppäsin yhdet rappuset alas ja meni silloin nivelsiteet, että ehkä toi vaiva nyt sit uusiutui siten. Mulla ei ole moneen vuoteen ollut edes flunssaa! Selkäkivut lähti kun saatu uusi sänky... tämä neiti harvemmin teloo itseään? Vaikka mulla on se ihotauti ja jotain ihottumia pohkeen ulkosyrjässä, viisaudenhampaitten poistoa jne noidannuolia mutta ei juuri mitään kauheaa, edes ole diabetes tullut.

Meikän kaatuminen– oli melko pehmeä, pipo lensi päästä mutta jännitys laukesi tosiaan tuossa kun sidoin sormea. Kironnut olen. Vittu oikeasti saatanan perkeleet. Paska. Toivottavasti sormi ei tulehdu tai tule jotain jäykkäkouristusta, kun se kirvelee...

Eipä mulla juuri mitään menoa olisikaan lähiaikoina. Tulin kaverin luota, olin yötä. Join yhden kaljan ja aussi chardonnayta pullon, mutta strongi siideri jäi juomatta. Tuli hyvä olo, menin nukkuu. Sain taas kaverilta diagnoosit ja syytökset narsismista. Ei se mitään. Ei mulla mitään rajatiloja ole. Autoin sitä vielä tänään kauppareissulla ja vein aamulla koiraa.

Pelannut Pokemon Go:ta. Mun Hogwarts Mystery peli tilttasi jotenkin joten poistin sen tilaa viemästä ja uusi asennus. Ostin sit Cluedon, mutta siihenkin tarvisi ostaa lisäosia että pääsisi oikeasti kunnolla pelailee? Kattoo nyt miten eka peli sujuisi.

Avasin Meltan mystery boksin ja lataan puhelinta. Tämä ei tykkää latautua macbookki läppäristä, ja jotenkin nettikin samalla menee kun yhdistää... toisaalta ihan jännästi nämä juttelee yleensä.. kopioin jotain puhelinnumeroa läppäriltä ja liitän tekstiviestiin puhelimessa ilman mitään kikkailua välissä?! "onko normaalia"

Pitäisi lähettää yksi swappi, mut... ei kykene kävelee postilaatikolle. Onneksi ruokaa on sentään kaapissa. Söin jonkun valmisaterian nälkääni tuossa. Eilen illalla wolttasin sushia ja viel pitseriasta vedin ranut. Vein kellon paristot vaihtoon, se oli 15 e, juomiin meni 20e, annonin kaikki mun pikkukolikot jollekin joka pyysi viittä euroa ruokaan ym ja sit joku juoppo kans pyysi, mut ei ollut enää antaa kuin rööki.. se kertoi jonkin hassun jutun että oli maannut Alkon myyjän kanssa joka oli myynyt sille kuusi vuotta viinaa, ja se tiesi sen nimen :D:D: Mä luulin et se tarkoitti että sen punapää esittäytyi sillä sen nimellä ja oli joku transu ja siksi nauroin väärässä kohtaa tms...

Vittu kun ei lataudu tää saakelin puhelimen aparaattus.

Muoks. Teippasin nilkan suurinpiirtein YouTube ohjeiden mukaan pääkallo teipillä. Auttaa vähän tätä linkkaamista ja mitä huojennusta tuosta nyt saa? Olen tänään kiroillut enemmän kuin vuodessa yleensä yhteensä. Kotihommat hoitaa, ja ruoka täytyy kuitenkin laittaa nenän eteen.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2022

Vesi sisältää nolla kaloria ja mun otsikot sisältää miinuskaloreita

Päivän parasta aikaa. Tein yhden kortin swappiin, siihen piti piirtää jokin piru. Löysin vihdoin liimapuikkonikin. Katson Hengenvaarallisesti lihavaa, pelailen sovelluspelejä välillä. Hogwarts Mysterya ja Merge Mayoria. Pyykit tuli pestyä, ne pitäisi laitella kuivuu.

Mun twitterissä jakamat alle viisi Putin meemiä on saanut yhteensä ainakin sata tykkäystä ja muutaman jaon tässä illan ja yön aikana. Keräsin niitä kourallisen tuossa 20.2. eteenpäin. Jatkuvasti läsnä oleva sota *mutinaa*

Täällä kävi yksi nuori poika eilen tuomassa mulle kaupasta rööki askin, sillä oli jotain ennenaikaisen siemensyöksyn ongelmaa. Joten ansaittu ruined orgasm

Tässä kuussa kaksi sovittua terveydenhoito menoa ja sitten ei muuta. Huvittaisi käydä hammashoitolassa, kun mulla on yksi kolo hampaassa ollut jo pitkään.

Täytyy kai nousta tästä istumasta koneelta ja hoitaa ne pyykit ja syödäkin. Illemmalla pääsisi ehkä kauppaan. En tiedä onko mulla edes mitään järkevää suupalaa laittaa nuudelin lisäksi. Kookosmaitoa, wokkivihanneksia, pari tuntia vielä voisi nälkää pitkitellä. Nukuin ihan kivasti vaihteeksi. Silti ajatukset on melko epätavanomaisen turhia ja toistuu toki mun ihmettelyt. Kärsivällisyyteni on kasvanut toki.

tiistai 1. maaliskuuta 2022

Älä syytä mun aivosumua, älä syytä sitä

 Mikä olet, blogi. Skippasin sunnuntain ja eilisen noin ikkäänsä. Ensin nukuin koko päivän, sitten en nukkunut koko yötä. Tämä on ihan vinksinvonksin sekaisin meikän unirytmi. Lauantaina yöllä viimeksi hain röökiä ja ne loppui tossa päivemmällä savukkeet, että melko vahva suositus lopettamiselle.

Tein uunissa pitsan ja söin paketin vaniljajätskiä, ja lisäksi mennyt paketti riisikakkuja. Väsymys kalvaa. Aivot ei oikein toimi kuin pitäisi jos ne nyt ikinä on edes toiminut toisin kuin "kuten unen läpi" näkisi todellisuuteen tai jotain paskaa...

Pyykit on pesemättä, kaikki tekemättä, olen vain pelannut puhelimella pelejä monta tuntia ja melkeinpä kaksi tuntia olen surffaillut tuloksetta valmistujaislahjaa 2022.

Ei sillä että olisi niin kiirettä että nimettäisi taas yksi tähdistö sen nimen mukaan josta Kajsa on hellittelynimi. Voisi tilata Kiinasta nallekarhuja oikein kimpun, joilla on sellainen jenkki- tai brittityylinen valmistujaislakki päällensä laitetun. Tai sit sijoittaisi johonkin kultaan ja kolikoihin, tai sitten jotain kulutustavaraa ostoskanava meiningillä.

Ei vaan, laitoin jo Puolaan humanitaariselle avulle viisi euroa. Ja täytyy ehkä myöntää että peleihin enemmän.