Lännessä on itä. Valheet ei välttämättä helpota ketään. Elämä on kärsimystä. Valtiota ei pysty tuntemaan mitenkään. Maailmansota jätti jälkensä, nyt eletään 2022. Myötätunto, inhimillisyys, empatia. Apinat nauroi toisten vahingoille ja ne kehittyi aivojen kasvaessa, mutta niillä oli suojaiset puunlatvat joissa nukkua.
Mulla soi päässä tuo ryssien heikkouden aliarvioiminen, eiku viha kaikkea heikkoa kohtaan. Päinvastoin. Ihminen haluaa uskoa itseään suurempaan, armolliseen, hänen teot hyväksyvään voimaan tietäen ettei ole tehnyt väärää. Tiedämme ettei teihin luoteta, kärsitte, näytätte kansalle sen mitä haluatte heidän näkevän jotta poliittiset kauheudet silottuu pois silmiltä ja saa unensa öisin.
Tappaminen. Aseet. Huumeet. Pyhä kolmaisuus, josta rangaistaan. Eli jos haluat pään sekaisin, niin kasvatat jotain ideologiaa. Satutat muita, teet vihoviimeisen hengen riistämisen, tartut siihen tuhoon oli se sitten ensimmäinen tai viimeinen kerta. Miksi murha? Kaikkea etukäteen suunniteltua jotta säilyt itse.
Luonto. Se kostaa. Ihminen kuuluu takaisin sinne.
Humanitaarinen kriisi josta nyt uutisoidaan ja siihen liittyvä kaikki odotukset. Kuolleet odottaa, ne antaa ryhmäpainetta. Niitä kutsutaan traditioksi. Et pysty pakenemaan, perimääsi, isänmaatasi, mullan alle päätymistä, vaikka lentäisit avaruuteen painottomuuteen. Se ei ole uhkaus. Todellisuus, neonvalokyltti jossa numeroita fossiilisen polttoaineen litrahinnasta. Pimeässä hehkuva. Pahuuden juuri ja miesten palvoma... naisillakin on kasvonsa sodassa. Eikä ole.