Translate

kävijäpiikki

Kannustajajoukot

Samaakin ja vanhaakin ja sitä samaa vanhaakin

 Söin eilen 690 kaloria ja siihen päälle pari voileipää joissa kinkkua, juustoa ja munaa. Laihduin 1,5 kiloa näköjään. Nukkunut toiset 15 tuntia. Ihan rähmässä silmät ja silleen. Vihdoinkin pystyy nukkumaan, kun naapuri sai varoituksen viikko sit.

Otin tuorekelmun pois pääsiäisruohon päältä, kun näyttäisi että se olisi lähtenyt käyntiin. Pitäisi vaatetta noukkia lattioilta. Tiskailla. Imurointikaan ei olisi huono juttu tietyin paikoin. Jos vaan tunnin ajastaan vaikka käyttäisi edes. Vähän on kyllä raskas olo nukkumisesta.

Tarkistin sähköisestä ajanvarauksesta, eikä siellä ollut aikaa huomiselle. Minuutti sitten sain tekstiviestin että mulla on ajanvaraus, olisin ollut soittamassa jo jonnekin. Mutta se on nyt siis vahvistettu.

Hohhoijaa. Mietin vain tuskailenko liikaa mitä ollaan opetettu.. että minusta on tullut niin perusteellinen. Haluaisin auttaa, mutta jos ei itseään auta ensin, ei voi muita autella. Noh, ensi kuuta kohti kevättä rinnassa ja tätä nukkumisen määrää voi syyttää vaikka kevätmasennukseksi mutta kyllä mä tarvitsen sitä nukkumista. Sen näkee jo silmien ympäriltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos että ajattelit kirjoitustani ja ajattelit jättää kommenttia, mutta pidäthän tyylisi positiivisena. Kirjoitat asiallisesti ja kiinnittäisit, huomiota oikeinkirjoitukseen, kiitos!