ihmisoikeudet

Ken lampeen kurkistaa, se kuvajaiseensa rakastuu tai ainakin Narkissoksella näin

Eskaloitui. Olen froggy lover

Translate

perjantai 11. maaliskuuta 2022

Laiskuuden huippu kun ei jaksa nostaa maton reunan yli jalkaa

 Tarvisin uudet tossut. En viitsinyt tilata Zalandosta turreja. Käyttäisin niitä kuitenkin tyyliin parvekkeella enkä edes sisätossuina. Reinoja ei ole kokoja edes niiden kotisivuilla, loppunut vain. Jalkani on jotain 43-44.

Vähän ehkä ahdistaa, että mihin tämäkin päivä on mennyt. Pelannut taas. Katsonut netflixiä.

Kauhea jano. Jaksaisi nousta pehvaltaan ja hakea hanavettä. En ole viikkoon missään käynyt. Nilkkaa lepuuttanut. Muutama totalitaarinen tviittaus jiffien kera. Lemppari striimaajalle aamun ja illan toivotukset. Nukkumista, unia, mitään järkeä muistaa niitä. Ajatuksiansa.

Tilasin eilen ruokaa kotio, ja jätskit oli lämpimiä. Odotan edelleen hyvitystä. Ruokaa ei erityisemmin puutu, mutta vedin loput sipsit aamusta ja tunkee vieläkin vähän ylös kun pakotin itteni syömään ne.. karsea refluksi kun mietinkin niitä sipsei.

Muoks. Shoppailin rahia ja sain inspiksen pestä yhden maton mäntysuovalla.