Oma kuva
Tampere, Pirkanmaa, Finland

Translate

Ei voi väittää etteikö olisi tyyliä mutta olisi nyt vaikka itsesuojeluvaistot

Tein tähtitorttuja. Haudoilla ei ollut ruuhkaa. Joulusauna käyty. Huomenna jotain lahjojen vaihtoa perheen kesken. En mä kauas matkustanut. Vähän ehkä kohtapuoliin käy aika tylsäksi. En keksi mitään pelattavaa käsikonsolilla. Pelit tuntuu lapsellisilta ja paremmat pelit liian kalliilta.

Söin sipsiä ja dippiä ja after eight suklaata puolet sellaisesta isosta paketista. Muuten oli kinkkukiusausta. Aamulla paahtoleipää ja jogurttia.

Lähinnä syöpöttelyksi mennyt kai. Kävelen kolme kertaa vierashuoneesta keittiöön niin siinä on sata askelta.

Huomenna voisi meikkiä pistää ja mekko päälle. Hiukset haisi jollekin ammoniakkiselle kurkkupurkille ennen saunaa. Mun lääkekuuri ei ole erityisemmin poistanut tuota infektioista vuotoa viellä. :P:/

Mites muuten. Mun tupakkiaskeista sanoi myyjä jotain että se vaihtuisi johonkin toiseen tai sitä enää ole. Pahus. Uutisissa samat jutut moneen kertaan ja mitälie. Pään pudistelua trumpille ja ihmetystä miksei kellään ole maskeja missään. Saisivat jotain propagandaa heittää mediassa lisää maskien hyödyistä ja pistää luun kurkkuun heille jotka on rokotuksia vastaan. 3/4 vaatii kuitenkin ottaa sen että tulee suojaa mitään.

Eniveissönit. Täällä käy vain... googlebotit

Adjektiivi per naama

Mitä laitan youtubeen. Kannatukset kattoon.

Kylläpäs äkkiä katosi into valvoa yö kun muuttui vähän työksi ja ammatinvalintatestiä ja muuta monivalintaa että missä olisin hyvä. Tulos oli duunitorissa jotain kaupan kassaa tai esimiestä.

Jututin monta tuntia isoäitiä. Puhelin kuumeni taskussa kun se kuunteli.

Ehkä mentäisi alkkariostoksille tänään.

Oikeasti haluan suunnitella 2021 mutta en kuitenkaan toteuttaa mitään. Noi muiden vinkit on jotain juoda enemmän vettä jne jostain kirjasta 100 vinkkiä miten laihdut paitsi että ne mainostaa jotain vitamiinia.

Ei viittisi kirjoittaa, kokata, laskentoa, piirtelyä, ja olla kameran edessä jne minne sitten viekään kuvakulma ilman hankintoja tai laitteita tai muita selfietikku kädenjatkeita.

Tai siis haluan 0 budjetilla kaiken. En pääomaa. Sitä että laitanpas nyt 120 euroa ja saan yhden kävijän. Mun tuurilla se.

Arkisto

quotes

Kajsa’s quotes


"For men, I think, love is a thing formed of equal parts lust and astonishment. The astonishment part women understand. The lust part they only think they understand."— Stephen King