ihmisoikeudet

Ken lampeen kurkistaa, se kuvajaiseensa rakastuu tai ainakin Narkissoksella näin

Eskaloitui. Olen froggy lover

Translate

tiistai 8. joulukuuta 2020

Somaattinen nälkä käskee katkaista yölllisen paaston

 Sain vihdoin nukuttua. Eilen aamulla olin niin pirteä että leivoin brittiläisiä minipiiraita. Sain britti expaattien ryhmästä neuvoja seuraavaa kertaa varten. Tarvitsen sitä paitsi jonkun muffinssivuoan. Tuli niistä ihan hyviä, ei siinä. Laihtunut takaisin 122 kiloon kun ei ole huvittanut syödä. Illalla dippasin nachoja guacamoleen. En ollut saada purkkia auki, melkein tuli itku kunnes tungin veistä sinne rakoihin korkkiin tms.

Tulin suihkusta, muutaman tunnin päästä suunnilleen pitäisi käydä joulutorilla kaverin kanssa. Kenties haen samalla paketteja. Olisi joululahjoja ostettuna. Sitten olen tilannut kaverilta muotokuvan joululahjaksi. Jos siitä tulee tönkkö, niin se sopii heille kyllä, printtaan sen vaan jne.

Kaikenlaista unetonta levotonta juttua tulvinut somekanaviini. En jaksa välittää. Tajusin eilen illalla että minulla on tahdonalaiset ajatuksetkin siis mieli tai jotain pystyn käskeä aivojani tottelee? Sitä ahaa elämystä kesti sen verran sitten taas, pieni hetki. Kunnes tuli mieleen jotain pohjanmaalaista puukotuslaulua Rannanjärvestä.

Joku kävi hakemassa mun 2015 mallia olleen saamani sodastreamin oheisjuttuineen, tyypin vaimo ilmeisesti. Se ei oikein mahdu keittokomeroon, enkä ole sitä tarvinnut ja ne patruunat tulee aina niin kalliiksi. Mun mikrokin on makuuhuoneessa. Se oli pölyinen jne alunperin piti antaa köyhälle opiskelijalle mutta ei kelvannut kun ei ollut keskustassa.

Itsenäisyyspäivänä paketoin ekan lahjan. Olen täällä tehnyt vaikka mitä vaikkei ehkä siltä näytä. Päivittäin jotakin siivousta. Pyykkiä, imurointia, tiskausta, silittämistä, järjestelemistä. Tiedän että mulla on paljon turhaa sälää joka joutaisi roskiin mutta kerään sitä. Sain imurin toimimaan, vaihdoin vain täyden pussin siitä. Oletin vaan ettei imurit kestä kuin sen yhden tai kaksi kämpän loppusiivousta ja sitten se sanoo kaput.

Pitäisi viedä pahveja, paristoja, ja sitä turhaa pois. Vanhoista korteista muovisiin kansiin ja enimmäkseen jotain mappi Ö papereita.

Hiukset saisi kuivua, mutta en tiedä onko mulla vielä jossain sellainen pieni hiustenkuivain. Vai annoinko pois. Säilytinkö.

Uusi tyyny tuli itsenäisyyspäivänä pään alle. hmm, alkaa hieman nälkä vaivata tässä, teen ehkä puuron marjasekoituksella. Keitän vettä ja kaadan päälle.

Mulla oli Ruudusta auki jokin Lapsi tuntemattoman kanssa. Jäi cliffhangeri mutta se sijaisvanhempi olikin vaan homo. Eikä siihen mitään järkevää sitten. Inhottava antaa väärää toivoa naiselle ja antaa muidenkin luulla että siinä välillä olisi jotain. Joskus katsoin sellaista brittisarjaa Bob&Rose. Se oli ihan mukava ja hauska näyttelijöiden takia.

Mutta jos en laita suuhun kohta jotain niin mahdottomia tapahtuu. Googletin hysterian ja se on nykyään jokin somaattinen kipuoireyhtymä. Eikä somaattisuudesta sit enempää ellei toinen nimeni ole masentuneisuusoiretesti.