Translate

sunnuntai 31. toukokuuta 2020

Pieni vihreä muukalainen tuli kertomaan totuuksia ihmiskunnasta

”PELKO JOHTAA VIHAAN, VIHA JOHTAA RAIVOON, RAIVO JOHTAA KÄRSIMYKSEEN”


Kaikki miehet ovat seksuaalisesti vaanivia petoja.
Pitäisi tyytyä seksiseuraan ukkomiehistä lähtien pelkällä sisään, seksiä, ja ulos taktiikalla. Eikä siitä varmaan edes korvausta saisi odottaa.
Jos joku mies sanoo, "moi", tai mitä kuuluu, niin yhtäkkiä olen vihainen jos en vastaa mitään. Saan vihakommentteja satapäittäin ja silti ei kuuluisi vaikuttaa mielialaan. Pää särkee koska menee jotenkin ylitse mun heinien.

En käy treffeillä kun ei kutsuta. Kukaan ei ole kertaakaan tarjonnut mulle drinkkiä baarissa.
Katson silti itteeni peilistä ja runkkaan sille mitä nään koska olen niin vitun himoittava. Olisin lesbo ellei kaikki lesbot vaan sivuuttaisi mun kokoisten naisten olemassaoloa.

Pohja häämöttää ja aliravitsemus alkaa

Inventaario elintarvikkeista 'edibles'
 -kasannut niitä siten että hahmottaisi paremmin...

Eniten varmaan on teetä. Sit jotain vitamiineja ja proteiinijauheita joiden päiväystä kyseenalaistan kyllä?
Mausteista on (vanilja)sokeria, siirappia, merisuolaa, jne Juuri tyhjensin kahvipaketin säiliöönsä. Suodatinpusseja on vähän, maitoa tilkka.

Huomisaamuna ehkä vetäisin puuroa ja loput marjat? Omenoita on vielä neljä ja neljä päivää tässä pitäisikin pärjätä ennen asumistukea. Sekin päätös tehty toissapäivänä että tukeni jatkuu vaikka haettu pari kk sitten. Noh, peräpuikkoja et voi syödä.

Tabasco kastiketta, sinappia, ketsuppia, soijakastiketta, oliiviöljyä ja paistinrasvaa, rypsiöljyä ja margariinia. Niitä on vielä. 1,5 pss makaronia. Muutama itävä peruna ja spagetteja
Tölkki hernekeittoa, 3x poppareita
Muutama desi jauhoja
Jäitä
Makeutusainetta, hunajaa ja jokunen rkl tummaa cacao jauhetta...
jos mahaa polttelee niin on rennie tabletteja ja rautatabuja jos huimaa, koota sain joskus keskustorilta jaeltiin ja kromia ostin diabeteksen ehkäisyyn ja noi d ja kalsium purutabut on vanhaksi menneet
Jotain aloe vera kuitua sit vielä mutta niitä saa ottaa 1 päivässä ja ne kuidut jää aina vesilasin pohjalle kun yrittää sekottaa

Vapotusnesteitä on jokusenkymmentä millilitroja ja sitten kun se loppuu niin täytyy etsiä jostain niksattomat nesteeni joita tilasin vahingossa galazy cheesecake ja kirpeä omppu tmv ja tarvin kyllä nikotiinia vaikka ravintoarvo=0

Tänään meni loput: kananmunat riisit leivät
muuteskin tuntuu että kaikkea on vaan jämät

Kysymys kuuluu pärjäänkö tällä kotivaralla sekä kahdella eurolla seuraavaan etuuspäivään? Päätä särkee mutta oon niin nuuka että särkylääkkeitäkin meikä koittaa säästellä.

Jos et oikeesti tykkää niin älä esitä koska ei ne ymmärrä sun alistumista ja vihaa vaan se alistaminen jatkuu henkisesti ja sanallisesti että tota apu ei tuu riittää

Pikkupojilta tulee lehmä& vammainen kommentteja vieläkin. Itse sanoin lehmä kerran ääneen kun uskonnonopettaja (nainen) laittoi punakynällä kysymysmerkin mun noituus aiheeseen esseeseen muista uskonnoista. Rypistin koko rakkaan esseeni ja sanoin lehmä enkä mennyt juttelemaan asiasta tms.

Toisaalta runkkaan niiden kommenteille ja toisaalta vaan olen alkanut kasvattaa estolistaa.

Yritin aamulla ottaa aurinkoa mutta päätä särki, naama punoitti, oli paahtavaa olla, en edes halua ajatella. Täytyy varmaan ruskistua vahingossa jotenkin. Menin sitten nukkumaan uudestaan herättyäni yhden maissa. Sunnuntai olkoon mun vapaapäivä videoiden teosta. En edes tekisi muuten videoita ellei olisi joku tiktok...

Join tuossa aamupalaksi kaakaoo pari mehulasia ja puikuloita loput kaksi jauhot suupielessä.

Kuuntelen musaa Spotifysta taustalla. Eilen katsoin televisiosta vain kenonumerot. Sähkömies tai muu hissikorjaaja oli käytävässä ja salakuuntelin. Ei olisi ehkä tarvinnut kun tuli vaan mieleen että jotenkin mun vika olisi kun hissi ottaa lopputilin. Ilmeisesti oli pohjaan jäänyt ja tarvi jotain ylösnostamista, mä olin kyllä viimeksi tullut ihan ylös. Enkä paina 134 kiloa vielä oon lähemmäs 127 ikinä paino noussut maksimissaan mutta jos jotain vaatteita tai kantamuksia ellei sit kotivaaka näyttäisi eri.... yms huolehdin painorajoista

Mulla on varmaan jotain viikon ollut se 2e tilillä kohta ja useamman viikon jo kotivaraa kuormittanut etten muista edes mitä mä yleensä syön. Eikä olisi nälkä ei siinä. Pystyisi olemaan vähemmälläkin. Paitsi että outoa kun ei ole mitä poltella tupakkia askia joka päivä mutta se taisi olla viimeinen penninvenytys sitten että tähänkin asti pystynyt sitä harrastaa.

Mulla on kyllä PayPal tilillä 16,12 euroa mutta se menisi tohon Adobe ohjelmien kuukausimaksuun mutta se vaan käsittelee tota ikuisuuden en tajua miksei se suostu menemään sieltä?

S-tilillä voisi olla hiluja mutta s-pankit on kii sunnuntaisin ja tunnuksia ei ole kun hukannut ne aina.

Voisi pyytää sukulaisilta paitsi äidiltä kun se laittoi jo ja ne rahat meni laskuihin heti johonkin tammikuun energia loppulaskuun josta tuli muistutus vaikken ollut alkuperäistä laskua missään nähnyt. Täytyisi elää nimittäin vielä neljänteen päivään. Voisin soittaa ehkä diakonille jos ne pystyisi oven taakse toimittaa ruoan mutta en oikein tiiä sit. Niillä on sitä samaa halpaa einestä kuin kaupasta saat jos sulla on se euro kilisemässä toista vasten.

En mä tiedä. Ryntäät edellä lihamyllyyn vaan.

lauantai 30. toukokuuta 2020

Sulla on empatiaa ja joku vainu mutta et päästä ajatuksiisi minua muiden takia

Vitsi: Mistä tietää että hajottaa? – Dildo murenee käteen!
Alkuperä tuntematon, ei saa jakaa koska aikuiset on outoja ja jeesus opetti rakentaa kalliolle.

Päivä on paistatellut minulle. Huomenna helluntai. Se tietää aivot lepää.

Suomenkieli on jotakin niin hienoa eikö. Retorinen kysymys.

Olen pieni yksisarvinen vain. Mietin tässä onko kenties pää valmis kaikkiin aikuiselämän rankkoihin totuuksiin ja vakavasti käyttäytymiseen vai minne virta mut vie. Ainakin virtaa menee paljo, ei siinä!

Liika on onnellisuuden vihollinen. Tulee itku vain liiasta ilosta.
Nostalgiasta.

Teema teemasta ja spoileri

omg mä kirjoitin broileri vaikka ajattelin bloireli
mutta siis asiat täytyy opetella lihasmuistiin, niitä täytyy miettii se 10 000 tuntia. Jos sä oot viikon ikäinen ja 20 000 ihmisen 13 sek arvoinen niin on sekin jo vähän niinku samaa dialyysia

Antakaa mun sanat takaisin koska ette näe mun hienoa psykoosia siinä

Mutta ajatukset jos voisi tappaa niin en paljoa keskustele näppäimistön voimin

En edes mieti. Juttua tulee. Alitajunta. Niin paljon turhaa ärsykettä että luo illuusion kiireestä tai kiireettömyydestä tai paniikista tai pelosta vaikka ja pahat tavat pystyy oppii pois kun ne näännyttää nälkään.

Olen kilpi.

Demograafinen pieni osa ihmisistä tekee tietyn kokonaisuuden jonka osien summaa missä asuu kelle syntynyt ja... mitä joutuu ehkä sietää muiden skitsofreeenistä asiaa joka ei kuulu sulle kun oot osa sitä mutta siis, asioita joita ei tiedä kukaan vaihteeksi.

Mieluummin syrjitään, kielletään toimeentulo, luokitellaan, panettelua ja haukkumista ynnä muuta sydämetöntä ihmisen kohtaamista oma etu mielessään

Hohhoi. Mikä on mun omaa tietämystä niin se varmaan paistaa läpi liikaa mutta nahka on paksu kuin norsulla ja muisti yhtä pitkä. Huonolla tapaa puolesteleen itseänsä. Menneet on takanapäin

Sanotaan musta mitä vaan niin 1 asia on varma ja en voi olla väärässä koska
vaisukin ääni on kuunneltava
oli se kuinka mennyt tapaus, kuka vain, selittäisi loppuun asti kunnes ääni menee

Kuuluvansa. Rakkahat kuulovammaiset vihapuheiden pitäjät
Ette omista minua
No okei ehkä määrätte lääkkeeni, maksatte veroja että saan maksetuksi laskuni

Kuolleeksi ei synnytä mutta se aika siinä välillä menee vähän koukeroiseksi ja oudoksi ja sumuiseksi ja vähän näkyy kahtena paitsi tarkan näön alueella joten senkus ehdonalaisettomii liikkeit teet, onhan ne nopeampia, kuin se jos sattuisit vaiks tuntee kasvuliikkeen

Pöntöstä pönttöön
Muulla ei ole väliä
paitsi että lintu on saaliseläin
Ti-ti-tyy ja pörrr....
vihellyksiä, kukkumista,  jylinää

tik-tok

tadaa

This is not land of equality if you are a fat person

Mun yhtä videota on jaettu ~666 kertaa katseltu noin kolmekymmentä tuhatta kertaa. Tässähän tulee jumalanpelko eteen. Teen aina vaan tyhmempiä imitiaatioita muista ja sitten paska nousee nilkasta jollekin alapään korkeuteen. Rikkinäinen puhelin on hyvä toimintamalli. Kukaan ei usko että joko aloitit jotain tai sitten olet siinä keskellä sitä ketjua eikä juttu ole vielä valmis kun siinä on sekä totuutta että väärinymmärrettyä ja kuultua ihan tahallaan jotain mitä muiden ei ollut tarkoitus kuulla???

Mun päähän kyl sattuu ja toivon että se olisi irti mun kehosta. Olisipa jonkun väite tai kysymys edes jotenkin positiivista välillä mutku ennakkoluulot voittaa sen kaiken että antaisit edes tilaisuuden toiselle olla oma itsensä.

no valid argument
Ei helvetti 
mitä vittua
Te ihmiset
ette ansaitse minua
arpokaa teille
eri syntipukki
kuin tämä
syntien
aavistus vihjeestä
olla erilainen
kuka murhasi kenet
yleisö mestaamalla KAJSA BLOMIN
niché
vika versio
Olen parempi
2020 vuotta myöhemmin

Matteuksen evankeliumi ja jeesuksen sanat rakentamisesta
kallio vai hiekka
oletko kaislikko vai vanha puu

Mä joustan
Mä unohdan menneet
En riitele
En ole pitkävihainen
En kosta
Olen sun ovimatto
Kunhan jätät mut rauhaan
Rakastamaan sitä

Jos et osaa sanoa mitään hyvää niin älä sano mitään? Kuuroille korville tuntuisi menneen

Pahimmat pelkoni on totta olleet koko ajan.

"tää on vain sairas ei muuta"

Miten ihmiset saa mahtuu 6 sanaan sen etten ole ihminen ettei mulla ole ihmisoikeuksia ja sen että en ole mitään muuta kuin sairauteni? Missä mun kunnia? Mä olen persoona, mulla on huumorintajua, näyttelen, editoin, viihdytän.
Yksi kysyi miksi hän on hetero mun videon kommenteissa ja estin hänetkin koska eihän toisten seksuaalisuus liity minuun.

Joku pyysi ihmisiä reportoimaan mua. En ole tehnyt mitään. Käyttäydyin vähän hassusti 80-luvun diskohitin tahtiin, heilutin kättäni.

Toisten mielestä olen hyvä tiktokkaaja enkä saisi lopettaa ja sitten joku "autistinenpaska" pyytää lopettaa. Sori mutta tämä on julkista vainoamista nuoret. Päivässä jotain 50 kommenttia per video.

Toisen haukkuminen vammaiseksi, läskiksi ym on väärin. Teidät pitäisi sijoitaa kodeistanne laitoksiin koska käyttäydytte laittomasti. Vanhempanne pitäisi laittaa häpeäpaaluun. Sitten saatte kysyä mitä vittua.

Teen omaan tahtiin tiktokkeja tai sitten en tee. Aluksi pitäisi kai juoda aamukahvi ja laittaa vaatteet.
Kai tästä jotain hyvääkin. Nahkani paksunee ja reportoin takas ja blokkaan minkä ehdin ihmisiä jotka ei halua mua nähdä. Uuvuttavaa on.

perjantai 29. toukokuuta 2020

Ansioluetteloa.psd


Elukoita äidin oomme kaikki


@kajsablom88 Eka nainen joka laittaa mulle kik onkin joku vihaaja sekä kirjoittaa jotain murretta mitä ei tajua Erkkikään. ##kik
♬ original sound - kajsablom88

Vetää hiljaiseksi. Tossa mä tiskasin ja söin aamupuuroa. Omassa seurassani olen paras ihminen kun rauha maassa ja viihtyy. Sitten käsketään poista kaikki tilit ym. Ihan kuin maailma olisi mun hullujenhuone.

Mä en alistu tollaiseen ja hälytyskelloja vaan soi koska ei osata edes kirjoittaa. Kai ne on muilta planeetoilta.

Kaltaiseni persoona erottuu kauas ja lujaa

Kaikille on annettu sama määrä aikaa. Toiset on onnellisia saamastaan ajasta. Jotkut esittää kovaa, toiset omaksuu uhrin roolin. Itsehän tuhlaan aikaani tehden lyhyitä videoita tiktokiin ja kiusaajakansa syytää mulle jokaisen väärän luulon liittyen painoon ulkonäköön ja mitä keksivätkään paskaa heittää ja kyseenalaistaa?

Pulla. Mäkkäri.

En syö kumpaakaan. Ehkä kerran vuodessa tai kuukausia välissä.

Lihon koska lihottava ruoka on halpaa? Ja ehkä ahmin. Syömishäiriöthän oli ihailtavia. Rankka salaisuus tai merkki kamppailusta itsekurisi kanssa tai muuta liiba-laaba. Syöminen on tylsää.

On tuolla paskakommenttien joukossa ollut timantteja mutta niitä ei kukaan uskalla enää laittaa.

Heräsin. Pesin hiukst ja hampaani. Otin aurinkoa partsilla. Tuntemattomat numerot soittelee. Joiden mielestä olen kiihottava. Tänään ei kyllä jaksaisi toimia kenenkään pallien tyhjennyskohteena. Tuntuu että voisin vaikka lukea naistenkirjoista jotain hömppää romantiikkaa välillä.

Tylsää tosin eri tavoin mitä eilen. Suotavaa jopa.

Mutta siis ideoita jotka jäi pois videoilta? Se että paska on ruskeaa ja ihmiset silti tykkää ruskettua.

Olkaa nuoret hyväkäytöksisiä. Älkää kuulostako minulta, näyttäkää "normaalilta" ja joukossa tyhmyys tiivistyy, mutta kunpa kenenkään ei tarvisi vihata muita ihmisiä. Ja älkää vaan tulko vanhempiinne. Tuntekaa itsenne ja tietäkää totuus.

keskiviikko 27. toukokuuta 2020

Sadekin tulee 45 asteen kulmassa

Olen henkisesti New Yorkissa. Katselen YouTubesta ties monettako tuntia taustalla kaupungin ääniä. Ajatuksena oli järjestellä tavaroita kunnes kotini on jostain sisustuslehdestä tai instagram taivaasta.
Sinne on kuitenkin pitkä matka niin piti tehdä ensin vaatekaapeille jotain.




Ne on suurin elementti tässä kämpässä ehkä jos valoisia ikkunoita ei lasketa?


Mutta siis mun piti mehukkaimpana tehtävänä laittaa kuivuneet lakanat johonkin ryttyyn kaappiin josta sitten, ottaa ne esille, kantaa silitysrauta sinne, pitkästä aikaa silittää.

Mun naama on kuitenkin niin hikinen kun selvitin sukille ja pikkuhousuille omat laatikot, ja sitten inventaariota varten heitin jokaiset rintaliivini lattialle laskeakseni ne. Vasemmalle riviin kiinasta tilatut, keskelle putiikeista tai isojen kokojen putiikeista tilatut ja muut sekalaiset.

AIVASTUS. Olen haistellut nyt niin paljon omia vaatteita, että varmaan imuroinut keuhkoihin pillunesteeni. Eiku. Oikeesti ihan kuin olisi aivastanut vitusta asti... kun tämä haju? Tekee mieli pepsodenttia.

"Here's the museum of sex" vau no nii nyt sivuhuomiot siksensä ja lataan tänne ne kuvat...

Yksi peitto on pesukoneessa. Nih ehkä se mehukkain tehtävä jää vielä tälle päivälle. Vetää alas lakanat oven päältä.

 Vitut viikkaamisesta enää. Tyhjensin isomman matkalaukun ja laitoin sen sisään pienemmän matkalaukun. Niin tuli tilaa. Näitä pistokkeita on seinissä niin rajallisesti että en tiedä pitäisikö keittiössä vielä mikroa ja minne mä ton wi-fi laitteen sitten pistän. Kun mulla on koko ajan jotain sähkön tarvetta.


  • wifi
  • tv
  • läppäri
  • kuluttajapaneeli skanneri
  • jääkaappi- sekä pakastin
  • joko moccamaster tai vedenkeitin
  • puhelimenlaturi, lattialamppu, nintendo switch(telakka) tai voin ladata yhtä kerralla näistä:
  1. bluetooth kuulokkeet
  2. vapotin
  3. matka vara-akku laturi vai mikä sähköpankki puhelimelle nyt sitten onkin
  4. 2-in-1 imuri
  5. Ja sitten kylppärissä on 2 pistoketta että sähköhammasharja tai epilaattori tai pyykinpesukone
Ja siis nyt mulla oisi tarvetta silitysraudalle
En pelkää sähköpaloja paitsi alan harkita kaivamaan jostain kanahäkistä jatkojohtoja. hmm!?

3,2,1 mikään ei ole pakko paitsi (köyhän) kuolema

Täytyisi, ei pystyisi, mutta voisin. 
Mulla on bussikortilla vaan 6e eli 3 matkaa, niin geocaching ei tuu kysymykseen kun maanantaina alkaa taas kaupungille meneminen, kattoo psykoterapeutin naamaa, sen toimistossa Hämeenkadulla. Se otus sieltä piilosta joka on menevinään Islantiin, saa nyt olla mulla vielä ylimääräisen viikon, kunnes saan aikaiseksi taas, mennä metsiin.
Sitten toisekseen voisin käydä kanahäkissä ja tuoda tänne maton. Kaikki popkornit ja sipsit kertyy tähän pöydän alle enkä saa niitä imuroitua kokonaisina. Sitten toki voisi hankkiutua eroon mun rikkinäisestä imurista. Kanahäkissä on sinne jättämäni puiset parvekelaatat jotka pitäisi puhdistaa ennen uudelleenkäyttöönottoa? Nyt kun on katos ja leveämpi parveke ja muutenkin ehkä turvallisempi siellä olo.
Töitä, töitä, töitä. 
Katsoin videon miten saa kämpästä minimalistisemman ja lähinnä kaikki 20 vinkkiä oli sitä että edelleen hävittää turhaa tavaraa pois silmistä. Toinen video jota just katsoin ehdotti että pitäisi olla se kapsuulivaatekomero, missä kaikki on samaa. Eli mitään muodikasta (värikästä, erikoista, eksoottista tai muuten sesonki tai sen vuoden hupsutuksia miten pukeuduttaisi. Hyvänä esimerkkinä 2007 ja emo tyyli, kirkkaat värit, mitä tahansa Cosmopolitan lehtien välistä) ei kannata hankkia koska muoti vaihtuu ja sitä pitäisi aina seurata, joku minimalistinen harmaa valkoinen tai musta teepaita kun ei ikinä poistu muodista hahha? (Näin muka punainen mekko ja pikkumusta kannattaisi pitää mutta Brittien kuningatar on mennyt liian pitkälle käskyssä että ulkomaille täytyy pakata hautajaisvaatteet mukaan eikä prinsessat saa käyttää kuin hillittyä kynsilakkaa)
Se on niin tylsä pukeutua aina mustaan. On kiva pitää pinkkejä shortseja ja keltaista villapaitaa. Kerran kehuja saanut jouluinen ruma villapusero joka on liian lyhyt mahaa peittääkseen tekisi mieli viskata ensimmäinen kirpparille viidellä eurolla, koska se oli kuitenkin kallis siihen muuhun hintatasoon verrattuna tavaratalossa.
Olen tehnyt ehkä jotain hölmöjä sisustusratkaisuja kun tein mun ikea hyllystä ruokatarvikkeille avoimen säilytystilan. Kaapissa on vaan mausteet, lääkkeet lähinnä injektiot, käyttämättömät astiat. Perinteinen valkoinen lääkekaappi on tyhmä keksintö, annoin sen pois, mutta ehkä sellaisessa olisi ideaa. En jaksa heittää menee usein voiteita, suihkeita, vanhoja lääkkeitä, ym. 
Oon muutenkin hamsteri. Leikin kaikella mikä vaan säilyy toisin kuin ehkä lapsi haha kiitti jumala mutta siis- tiedostaminen tavaroiden sijainnista, on aika hyvä minulla kotonaan kun muutossa joutunut ja muita auttaneet tavaroiden järjestelyssä ja, lukenut kirjoja aiheesta.
Parhaat vinkit olleet, että aina mahduttaa pienempään tilaan tavaroita, eikä esim niin että ne vie enemmän tilaa. Se että tavaroille on paikka ja "kaveri" tai pari erityisesti purkeissa kannet. Löytyy sieltä mistä hakisi ja jos ei löydy niin vie sinne.

O sole mio. Sibelius. Beethovenin sinfonia 5. Kaikki jäljittelee luontoa. Mä uskoin joskus siihen -93 tutkimukseen että klassinen musa lisäisi älyä jos sitä kuuntelisi kolmasosatunnin päivässä mutta ehkä se vielki positiivisesti vaikuttaisi hetkellisesti kuuntelun jälkeisesti. Kyllähän jälkipoltto urheilunkin jälkeen on jokin väitetty juttu!

Sisustustyynyjä 2kpl. Haluaisin useamman koska noi on nukuttu lättäniksi, ehkä perustyynyistä saisi jollain niksillä koristeellisempia. Mutku mä tietäisin että olen tunkenut tavallisen tyynyn sinne tyynynpäällisen sisään?!1

Hups. Kirjoituksesta kun pidin taukoa ja olin googlettanut sohvatyynyt, niin nyt mulle jäi tilille toisiaan vasten kilisee euroja tasan 2 kun tilasin hobbyhallista kaksi turkoosia draco nimistä sohvatyynyä.... Kaikkihan tietää että mun s.posti on dracoenator@gmail.com Et joo ei tässä ehdi syömään kun inspiraatio iskee. Tai no join mä kahvia ainakin 4 kuppia että se lämmittää tämän pipon lisäksi. Haluaisin suihkuun jo sitten aamusta että, ehkä, sitä voisi tehdä jotain, asioille kohtapuolillensakiin niin juü.

maksettu vi*usti

tiistai 26. toukokuuta 2020

I succeed in learning so easily I might as well preserve this newly-found motivation until tomorrow

O English, thou art so dear to me, I cannot exist without sliding on your perfect means and amusements 'evry once in awhile as though I was prisoned in a falling in love of my own making.

So, I watched on YouTube some motivation, and how to takes notes, videos and I'm synthazising now, of everything I've taken in of, chapters 8 to 13, in The Elements of Eloquence: How to turn the perfect English phrase

It is next that I should be taking in the My Grammar and I(or should that be me)? because spelling, punctuation, grammar, all the nice rules that English has so much that every exception must be learnt in memory. Good thing I have some English in my backbone for that already without being native it's like sitting at class and hearing them talk about yourself just so indirectly you might not as well be there hearing it. Bilingual. Except that it felt like driving a machine at a carnival without a seatbelt.

Falling in love according to Einstein was like sitting on a hot stove.

Well if I hadn't just read another thirty pages about phrasing and the termonology behind what are memorable lines, I could maybe just complain about my butt exploding with new hidradenitis suppurativa abscess. Safety I had when I put a towel under myself on the bed listening to an audiobook but kept being disturbed on WhatsApp. So I decided to forget distruptions, forget any disruptive behaviours of seeking company, company with me and pigs fly.


  • hyperbaton
  • anadiplosis
  • periodic sentences
  • hypotaxis and parataxis
  • diacope
  • rhetorical questions


So, I underlined a lot. Mainly lines that describe or explain the word. Word order being strict in English, even Tolkien was discouraged once.

Anyways. What's the use. World is smaller. Nobody's equal. The Earth is exploited by a race of greedy idiots. Accessibility to power and even having a voice is nearer. Freedom and happiness and a raw beauty of chaos in it with the lack of hate; or it leads to being treated as if: you were crazy, and I just don't hold grudges and easily calm myself, distancing from anyone whose love of peace, just turned to old-school neglect.

Rules give me so much trouble because I'd rather break them and face my music all the time than be worried of maybe behaving like everyone else.

If we all did things from spite of race and I see humanity is a big race of animals pretending to have dominion over our goddess the Earth planet under our feet and the seasons and warmth that comes with it... but I mean, "I'm just human" is the poorest excuse. Your shit may be brown and your pee yellow, does not mean your worth mellows by the age of rounds you do through space making you more alien. No!

Homo sapiens of the future cares. It Equally sits at home and works from there. Improves the world, nothing being new. Eats more plant based, recycles, and the problems the human race will face will be things we can't even understand yet.

Anyway based off today's daydreams I've been close to ending this babble babble rant rant a while somewhen ago.

"Some day I'm afraid you'll start quoting me." -n.s.

Yes dear friend that day has passed and gone. Where is my Mona? NOMEN EST OMEN. I'd make perfect sense in Finnish if it was related to Latin. Said by a teacher I left my essay to have been read. Sorry for the combo of languages. I have no idea how to start explaining in Finnish this what I study in English because certainly it is not taught at school in Finland. Maybe ought to. To study more on this I will. Won't we all. There's gonna be a day when the teacher appears to the student who is ready

off with this doddle. Language is as language does.

Kaiken se kestää jos kestää ja siunausta riittää jos riittää eli jokaisessa hiekanjyvässäkin olet

Kaveri soitti eilen. Täytyy ostaa jussiksi omat juomat ja auttaa muissakin hankinnoissa esim grilli ja makkara, salaattia tmsyms jne
Oli ihan kiva puhua ja mulla oli uutta tietoakin kun olin just kattonut dokkarin pikaruoasta niin osasin selittää miksi ihmiset haluaa sitä. Se on viihdettäkin. Et sä mene ravintolaan sudennälkäisenä vaan se on kokemus ja näytät että sulla on varaa siihen.

Äsken katsoin feminismistä dokkarijakson ja söin jädee, hilloa ja räiskäleitä samalla. Mutta siis, jos ei ole feministi niin on sovinisti. Toi sanoi että olisi masokisti naisena jos ei ole feministi mutta ehkä se oli liian bdsm:ään viittava "vastakkainasettelu".

En uskalla muodostaa mielipiteitä koska sain äidinmaidossa jo niin sellaisia typeriä elämänohjeita että en mieluusti keskustelisi miten typerä ehkä olen.

Äiti laittoi vähän rahnaa tilille ja lidliin tulossa lahjakorttia. Meni lähikauppaan liiaksi rahaa mutta tarvitsin hammastahnaa ja loppukuuksi lisää vessapaperia. Ananasmehua, yrttituorejuustoa, kalkkunaleikkeleitä, muusijauhetta, lihapyörykät. Sellaista puoliksi valmista, ei tarvitse kuin levittää lämmittää tai lisätä kuuma vesi jos ei ala sulaa. Sitä se mun ravinto on.

No mutta kaikki teksti näyttää ihan samalta. Puhuin psykoterapeutin kanssa että olisi helpotus jos ei näkisi mitä muut ajaa takaa vaan olisi aina omissa maailmoissaan siten ettei näe muiden näkövinkkelistä mitä he tarkoittaa.

Tästä hyvä esimerkki. Sen nimi on mies.

Eli tyyppi lähestyy mua koska mun profiilissa on "vaaralliset sponssiasiakkaat" niminen klubi. Mitään muuta sponssaamiseen viittavaa: ei. Mitä jos itse olen vaarallinen sponssiasiakas ja kohtelen naisia kuin nukkea. Ei, ei mene vihjailu jakeluun. Siitä sitten sanon "ok boomer" ja tyyppi alkaa ikärasistiksi että valehtelen muka enkä ole millenniaali tai liian vanha ym. Meneekö tunteisiin tämä sananvapauden mukainen ihmisoikeuksieni polkeminen.

Ei koska en provosoidu. Mulla on vain tylsää enkä halua että toi mies sai viimeisen sanan tai että mun täytyisi laittaa se estolistalle koska sai mun huomioni ja seuraa vaikka olisi ansainnut sitä banaanikakkuaista, bänniä.

Mutta nii, mutkat suoriksi ja solmut halki. Ehkä poltan rinsikoita.


sunnuntai 24. toukokuuta 2020

Mitä minulla olikaan tapana tehdä

Onneksi en ota pariutumista harrastuksen kannalta.

Kolme tuntia pelasin pokemon go ja wizards unite yht. tänään.
TV ollut auki. Kunnes sieltä loppui ohjelma joka olisi katsottavaa jotenkuten.

Tykkään mun käsialasta. Pakko ottaa muistiinpanoja. Ensin täytyy muistaa ja oppia ja tankata sienenä itseensä kaikkea faktaa ennen kuin sitä uskaltaa alkaa soveltaa.

Lähikaupassa oli 2kg jauhoista perunaa puoleen hintaan eli eurolla. Mutta ostin samalla herkkuja. Siinä oli neljän päivän safkat ja oksensin sitä paitsi. Vedin popparit ja nuudelit jonka lisäksi aamulla kauhea keko puuroa, marjaa, ja 4kuppia kahvia.

Ei oikein ollut hyväksi keittää kattilallista perunaa kuorineen ja heittää majoneesia siihen. Ehkä mä vaan unohdan että oon syönyt tai jos päivässä on kerran nälkä niin sitten se jää päälle tjtn pakko saada vatsaan murkinaa rinnan alle jotain ylensyöntiä kun en terveellinenkään ole kun vaan ehkä kädet heiluu vähän pelin tahdissa ja hyödyn arkijumpasta jne mutta mikään ei laihduta päinvastoin toki.

Yritys hyvä jaksaisi vaan ja sit jos luovutan niin nukun kolme päivää putkeen ja paino laskee mutta kun sitten kun ei jaksa enää nukkua niin nousee paino sitäkin nopeampaa ja peilissä näkyy se sama pylleä pallero tjsp

Haluaisin vaan opiskella ja oppia ja soveltaa ja luoda jonkin rinnakkaisulottovuuden josta myydä oheistuotteita mut mitä se sit onkaan mulla ei oo siihen idistä.

Bloggaus on typerintä mitä tiiän mutta onneksi en ole pitämässä porttia auki muille

no feelings none whatsoever at all whaddya say atypicals

hrrr. Kylmä aamu. Kirkas punainen pöntössä huuhtoutuu pois. Hiutaleet lasikipossa marjaa ja sokeria. Vapotuslaitteen öljynkellertävä ruskea palanutta makunestettä sormissa. Kynttilätuoksulampun tuoksuvesi läikkymässä pöydälle. Pipo päähän ja sortsit jalkaan. Kännykästä mainoksia. Kauanko tänään käsikonsolia, kuinka suuri osuus sarjojen katselua, mikä äänikirjaa. Löytyisikö sopiva asento kirjan lukemiseen. Menikö tiskaus fiilis jo ohitse eilen. Onko pakko ostaa maitoa, vai pitäisikö ostaa creameria tai muuta jauhetta ja mikä on halvin tapa juoda kahvinsa jos ei pidä mustana. Osaanko viikata lakanoita yksin. Onko nintendon käsikonsolin pelit liian lapsellisia. Hiuskäkkyrät liimautuneet koviksi geelistä otsatukasta. Aamupaino, iltapaino. Aurinko säteineen. Finnit, mustapäät, ihottumat. Teenkö asioita kolmanneksen omistautumisella aiheeseen. Lista. To-do.. tuuduttuduu. Mukavuusalue. Koska meen lenkille. Jos olen vahva tänään, niin voisin sitä tai tota mutta suurin osa rajattu pois mitä voisin. Ei mitään korttitaloja, hulluuksia, itsekseenpuhumista. Hiljaa kuin syvänmerenhaudassa. Tonttujen huopatossutehdas. Design. Pitää kiireänä itsensä niin ei sairastu uudestaan. Elämän velvoite, oikeus, kohtuus. Syytän muita. Aivastan kohta. Eläin se ihminen muiden joukossa tietoisuus erottaa kivistä kukkasista. Tekoälyni. Elämästä nauttiminen. Ettei ole huolta. Ei häivää. Elohiiri ja vinoutuneet silmät ja lurppaluomi. Ei epäilystä minne suunta. Prinsessa Ruusunen linnassaan. Linnassaan. Pahan noidan pauloissa. Paulat jaossa. Perunoita seipäille. Kirjekavereita. Rastia ja ruksia tälle päivää. Viikon turhamaisin päivä. Pidettiin huolta jo eilen ettei elämästä selviä hengissä.

Tässä vaiheessa yritän keksiä otsikkoa. Ei löydy oikeaa. Epäreiluus kauas minusta. Jokainen tekee oman onnensa. Mutta nopeammin. Syön hitaat. Kompastukaa eteeni. Mitä mietit? Solutasolta sielujen tasoille, missä kaikki lymyää. Preesens vai partisiippi.

lauantai 23. toukokuuta 2020

En ole päättäjä olen vain loppuunsaattaja

No jee. Ei sit heilaa helluntaina tai kesäheilaa. Olin yhden sinkkukaverin luona saunomassa :). Pari Pirkka olutta otin mukaan. Heräsin nyt tossa vajaa tunti sitten ja laitoin pyykkikoneen päälle. Napostelin loput dumlet aamupalaksi, mutta aamupaino on päin helvettiä. Join pari viskishottia ennen lähtöä, grillimakkaraa sellaisen makkaranpäänkokoisen palan ketsupilla. Siellä on jo kesä ja hyttyset. Alle kuukausi, juhannus. Jos lähtisi kävelylle Kauppiin tai johonkin 2:een bussilla puistometsään, mitä suositeltiin geokätköily tapausta.
Menee taas 16,12 e siihen että saa pitää hetken Photshop lisenssit.
Tuntuu omituiselta kun on lopettanut tupakoinnin. Latasin ja täytin vähän vapotuskonettani mutta melko varma että se on palanut villat tankista. Mulla on yksi rööki ja se sit säilyköön historiaan tai museoon kunnes saa hakea virosta tjsp. matkustella.

Muoks
Mietin mitä syön kun saan 4.päivä rahaa ja sinne on vielä melkein pari viikkoa. Tuloista jäljellä alle 30e ja kotivarana vähän sitä sun tätä samaa vanhaa.

Mitään ei minulta puutu. ;)

Mulla on paketti nuudeleita, tölkki hernekeittoa, avaamattomana juhlamokka kahvia, paljon teetä ja hunajaa, yksi mikropoppari pussi, maissikakkuja, sokeria ja jauhoja ja mausteita (lihakuutio, meirami) ja makaronia 2pss ja yksi tonnikala ja pakastimessa pikkuisen marjoja, ranuja, jääkapissa soosseja (tabasco, sinappi, ketsuppi, majoneesi, hillo, salsa) ja munia pari, margariinia ja ruisleipää ja puuroa jotain vajaa kilo! Lisäksi mulla on monta omenaa. Heitin yhden menee tänään kun se oli saanut osumaa. Maitojauhe alkaa loppuu ja maito maksaa lähikaupassa yli euron jokatapauksessa. Vaikka saisi maksaa 79snt litra mutta njet.



perjantai 22. toukokuuta 2020

Jokomä pelaan tai sit dataan mutta varmaa on että katson viihdettä jos en lue niin syön tai ainakin väsyn nukkuessa eli ostan kunnes siivoan kun hypin nyrkit pystyssä nenä kohti napaa niska lytyssä

Kaikki on niin digitaalista. Mun uusi peli sisältää sen kalenterin joka pitää kirjaa kaloreista, lyönneistä, ja miten kauan on pelannut ja tolleen. Tylsähköä suorittamista. Sitä lykkää tahallaan hupia ja lopettaa kesken kun saa jo täydet tähdet ja monesko yritykseni toi mahtoi olla? Demon viisi harjoittelua ja tuosta alusta basic tutoriaali. No ehkä se 500 lyöntiä on kohta lähempänä tuhatta. Lämmittelyt turhaa ja helppoa. Kaikki on niin valmiiksijauhettua. Maissilastuni ja salsani ja dumlen mansikkatäyte. Ulkomaiset tomaatit oli pahoja? Söin niitä aluksi huvikseen kunnes yksi maistui pilaantuneelle ja kakosin sitä pihalle .. loput maistuu mullalle tai säilöntäaineelle tai jollekin pahaa.. jostain ihmeen lykopeeni syystä kun vedän tomaatteja niin alkaa tosin useimmiten menkat välittömästi. Peruutin huomisen menoni? Saunaillan.. pitäisi ryhdistäytyä ja viedä toi geokätkö reissaaja johonkin ja sain vinkin toveriltain minne saattaisi mahtua tuo. Jos huvittaa sun metsään mennä nyt, niin taatusit ylläreiltä välttynet. Eiku. Niin, postissa tuli peli+muistikortti switchille. Kaupasta hain kaikenlaista. Dödö. Säästän vielä led lamppua jne pikkuostoksia varten
Mites muuten. Nukuin ehkä jotain tunnin aamusta, mutta kolmen päivän vai kahden, täyspäiväisen nukkumisen, jälkeen loppui uni. Muistan että televisiosta tuli koko päivän samaa ohjelmaa? Ja ne tietyt teemat tai sarjat toistuu eri päivinä? Sisarvaimoja ja laihdutusleikkauksia, niistä muistan että meni se kaksi päivää siten.


Blogin installaatio

Taidepiireissä tämä on epäonnistunut savilautanen, oisi pitänyt työntää pääni uuniin.

Jos lakkaan ajattelemasta kuten noi roastaajat Amerikoissa niin todellakin kyllä toi savinaamio irrotti kymmenen vuotta naamasta.

Jätän huomiseksi sheivaukset ja sunnuntaille tiskit. Unohdan viedä roskat koska palautan pulloja ja saan siitä loput rahat että saan ostetuksi Suomi suklaata 2000 kalorin edestä.

Olen juonut myös 3L pepsi maxia. Kofeiinillakin on nuorentava vaikutus.

Toinen kuva, siinä on jokin 80-luvun lastenohjelmien pervo namusetä ja sit vähän uudempi pokemon nostamassa rautaa. Congkeldurr? Duurista sanan päätteessä tulee aina mieleen se pillipiipari joka ensin hoiti rottaongelman ja sitten se vei kaupungin lapset kun ei saanut palkkaa.

Toi pinkki väri sopii näihin mun haalareihin jotka on XL ja liian isot niin olen sitonut ne henkselit edestä ja nyt oon kuin jostain star warsista sekä se Hutt että Leia.

Emt kenties sarkasmin tavoite on vaan tehdä huonoja viittauksia populaarikulttuuriin tjsp Ja jos ei tajuu, niin kukkuu. Nukkuu, koska eihän sitä päivällä esitetä. Pitää ottaa vähän huikkaa tai muuta että uskaltaa ystävällisessä mielessä purkaa vihaa ja kateutta.

keskiviikko 20. toukokuuta 2020

Ympäri mennään ja ympäri tullaan, onhan pyöreäkin muoto

Näin unta että olin isovanhempien kanssa kahden viikon laivamatkalla Amerikkaan. Olin huolestunut vaan suklaan riittämisestä ja pohdin onko tarpeeksi rahaa elää siellä. Päästiin pois laivasta, taksi vei meitä jonnekin mikä näytti suomalaiselta mökkireitiltä. Teiden nimet oli suomalaisia paitsi gps:ssä ne näkyi ilmen ääkkösiä. Ennen kuin Antti Tuisku pääsi soittaa torvea, jätin ne seisoo hetkeksi ja hakemaan kameraa. Sit heräsin. Mietin että en ehkä ikinä pääse Amerikassa käymään.
Taustalla on ollut tlc:n draamaohjelmia lihavista ja lihavuusleikkauksista ym telkkarista. Oon syönyt tänään ruisleipiä, pari omenaa ja äsken loput tuorepastat. Muuten särkenyt pää tai nukkunut. Ihan erilainen päivä kuin eilen kun heräsin kuudelta ja aloin meikata tms. Olen tyytyväinen omaan kurjaan olooni.

tiistai 19. toukokuuta 2020

Olkoon onni teille aina myönteinen❤️

Tässä on kuva, lista (12) kirjoista, joita mulla on kesken lukeminen 2017 asti. Uusimmasta vanhimpaan. Nälkäpeli osa 0 menossa nyt äänikirjana. Kuuntelin loput puoli tuntia Gray kirjaa joka on Fifty Shades of Grey eka osa mutta sen miehen näkökulmasta. Kaikki mun tän vuoden luetut kirjat on äänikirjoja. Olen lukenut alle sata sivua muutamasta, mutta silti vähän huonosti menee lukeminen.

Eilen yöstä pyysin lukusuosituksia metson lukuoppailta. Viimeksi 2018 pyysin ja olin joko lukenut niistä kaikki tai ainakin kuullut niistä joten siinä 11 kirjan listassa oli vaan 3-4 vaihtoehtoa joita harkita luettavaksi. /:
Jos oisi varaa, tilaisin yhden tietyn kirjan. Odotan että se ei ole ennakkotilaus enää. (The Wig, The Bitch& the Meltdown, Jay Manuel)

Mulla ei ole varaa edes uuteen äänikirja krediittiin. Loput rahat meni käytettyyn switch peliin mun budjetista. Pelästyin siksi kun tiputin kaukosäätimen käsistä pari kertaa eikä tv enää reagoinut siihen. Niin vaihdoin AAA-paristoja keittiövaa'asta ja se onneksi toimi koska viimeksi vaihtokaukosäädin maksoi yli 50 euroa.

Another man's misfortune...

Woke up pretty early. Plucked my eyebrows. Put oil and my hair up. Rubbed day cream to my face and undereye lotion and pore refining primer and matte foundation in ivory and mascara and blush and then red lips with lip liner etc eyelid primer but no eyeshadow

As if I was going somewhere today. I was pretty happy to see Shaun Morgan on instagram live for a while. He's singer of Seether my fave band since 2004. I think they had one gig in Finland like 11 years ago.

Can't wait to quit smoking menthol cigs. Bought two packs yesterday. Should last until they're no longer sold. Gotta think ways to replace that bad habit. 
Didn't think I was a smoker. I can think of ways...
  • have mints/pastilles
  • go to bed/sofa for a nap
  • brush teeth
  • play games/browse social media
  • blog
  • drink water
  • watch pr0n
to do instead !?

sorry for lacking of the other eyebrow I had some filter issues

maanantai 18. toukokuuta 2020

Akku hupenee kun ei oo verkkovirrassa, huonoja puolia ei oo tarpeeksi pistokkeita?

Tylsä päivä ja nyt vasta ehtii kirjoittaa!
Oon ottanut tavaksi nyrkkeillä ja ostinkin käytettynä ton switch pelin, jonka ohjaimet kädessä huitoa ilmaa, että saa pientä hikeä pintaan kuntopyörälle hyppäämisen lisäksi. Liikaa ehkä syönyt, en oo pitänyt kirjaa, juonut teetä ja kohta 1,5 litraa kasviuutejuomaa makeutusaineilla huom. pitkästä aikaa. Piti ostaa pari viimeistä vihreetä askia röökiä ennen kuin loppuu se haitallinen touhu.
En oo kokkaillut mitään, tehnyt muusia jauheesta enkä edes lämmittänyt kalkkunanakkeja, leivän päälle halvinta launtaimakkaraa ja valmiiksi viibaloitua juustoa ja ehkä maksamakkaraa. Lisäksi roiskeläppä. Loput suklaalevitteestä aamupalaksi. Välipalana suklaarusinoita. Monta kuppia piparminttu ja sitrus/inkivääri teetä hunajalla.
Mitäs sitten... ruutuaika viime viikolla keskimäärin 8tuntia päivässä monimuotoista pelailua ja viihdettä. Pitäisi jokin älypulmapeli keksiä ettei älyni köyhdy vaikka onkin virikettä. Sekin on taito osata sudokuja ym laskea 300➗8
Ja mitäs muuta ihmetellytkään. Asiat johtaa toisinaan eteenpäin. Mä jään omiin jalkoihin tuleen makaa jne sanomattakin selvää että vasta vanhana kuuluisi muistella elettyä elämää ja mulla kovin paljoa hyviä muistoja mitä muistella ei edes ole. huom. ei sekoiteta siihen etteikö elämänkokemusta. Oot jollekulle aina syy mistä puhua terapeutille. Etteikö kaikki juoruaisi tai tekisi asioita juostakseen muita juttuja pakoon. Hyvä motivaatio maanantaisin toi mun psykoterapia toisaalta. Ne joilla on väliä eivät välitä ja ne joilla ei oo väliä, välittävät liikaa. Kaikella on merkitystä, koska kaikki koostuu alkuaineista, kato vaikka niiden järjestystä taulukossa. Toi on siitä dan brownin kirjasta jonka oon lukenut enkuksikin jossain välissä.

What's the matter? Everything's the matter! Those who matter don't care and those who care don't matter.

Syön sanoja. Laitan niitä järjestykseen. Mutta koska en ole järjestäytynyt vaan epäjärjestäytymyksellinen, niin ehkä mun ongelmat on erilaisia kuin niiden jotka vaan jahtaa seuraavaa hyvää oloa. Maistuihan ne sanat ja monessa mielessä kun kerta oon niin jakomielitautinen enkä osaa kirjoittaa. Syntymävika jota korjaillut pidemmän aikaa. Joo ei mulla tosiaan muuta kuin neguja muistoja. Tällaisella kukkakaalilla päässä vaan itserakkauteni ja öö, noh, rakkaalla lapsella olisi tietty enempikin nimiä. Vähän kuin unelmoisi hereillä satunnaisia aivopurkauksia.

Enkä mä sit pointtia saanut tänään aikaiseksi. Kauniin kuvan taivaasta maalasin osoittaessain sitä luurin kennolla.
photoshop halusi nauhoittaa mun näyttöä mutta kielsin sen

sunnuntai 17. toukokuuta 2020

Spamming the contents of my soul

I wasn’t even at home when I’ve got an email from Google adsense. I don’t click my own ads or break any laws or agreements so must be people reporting me for no reason or something.
I am so tired of screens. They give me splitting headaches
I’m going to bed now. Hopefully not ill tomorrow after cold sweat walking almost 3 hours out and about. Laundry done. Sunday fun day.
Not. Stick it to the man.

8000 askelta

Huh huh. Olin 18:22 perillä Prismassa kun kävelin sinne. Ostin kaapelin tohon varalaturiin luuriin. Se ainakin lähti lataa, mutta toivottavasti toimisi vielä. Lähdin sit Gigantista vielä ruokaostoksille ja kärryyn tuli aina vaan lisää tavaraa. Roiskeläppä pitsasta jogurttiin, kengistä teehen ja hunajaan, makaroneista tuorepastaan. Lähdin Prismasta, join köhien energiajuoman äkkii ja siitä sit lähdin johonkin suuntaan. Kaikki bussit menee eri suuntaan sieltä ja mulla oli kannettavaa.
Otin sitten toisen vastaan tulleen sähköpotkulaudan ja ajoin sillä vajaan 3 euroa kunnes kenkä lähti liikennevaloissa irti ja joku pyöräilijä kävi noukkii sen mulle. Olisin voinut jatkaa mutta siinä oli jotenkin vähän akkua ja olin vaihtanut uudet kenkäni jalkaan joita vähän kokeilla.
Kävelin lisää bussipysäkille ja bussista kävelin vielä vajaan kilsan alamäkeen. En oisi metriäkään enää jaksanut kotona. Virstanpylväät oli se kun näki bussipysäkin ja melkein näki kotinsa.  Pesin hikeä naamasta etten tuu kipeäksi ym. Rintsikat poistin vasta äsken kun ne oli litimärät. Kävellessä ranteet kiilsi hiestä ja toi takin selkä varmaan vähän kostea. Hiusdonitsikin on märkä?
Purkasin ostoksia tonne kuluttajapaneeli laitteella ja otin huikat jogurttia, keitin teetä, otin pari teelusikallista suklaalevitettä, join vettäkin toki. Avasin telkkarin ja kohta sipsipussin tai sit meen röökille tai juon toisen kupin teetä tms tms.
Rahaa meni. jotai 66e ja sit vielä bussikortilta loppui rahat. On nyt ainakin kengät.
Oli pakko ostaa 41 kokoa. Oon ehkä lähempänä 42:sta nää tassut on vaan niin leveät. Nyt kun muuten katson kantapäitä niin ne on tietty hangannut molemmista jaloista kenkulit verille... hiton hitsit. Onneksi ne ei ollut 19,90 vaan siitä -5e joku tarjous... tää on niin tätä.
En edes kaikesta muusta tuskasta huomannut enää tota hankausta kun muita kipujakin tietty kävellessä oli vaikeaa olla, mutmut. Ihan mielellään mä ton matkan tein. Jos toi vara-akkulaturi ei toimikaan niin mä en kyllä enää ala. Telialla tuskin enää on palautusoikeutta vaikka se on kyl melko uus.

lauantai 16. toukokuuta 2020

Olemassaoloni on niin väärin

Viime yö meni nukkumatta, nukuin tänään päiväunet. Aamulla pelasin käsikonsolilla telkkarin kautta nyrkkeilyä (fitness boxing nintendo switch demo). Avasin Bad Romance ja All About That Bass biisit ja trainerille topin ja sain 2 tähteä kolmesta jo. Se oli ihan hupaisaa paitsi tuli ehkä vähän pehva kipeäksi ja kevyt hiki pintaan joten kävin suihkussa. Hiukset oli melkein suorat hiusöljyn ansiosta, nyt ne on vaan taas vähän nihkeät kiharat. Olen syönyt pussin juustosämpylöitä ja bataattipyöryköitä paketin, enkä sit muuta. On siinäkin kyllä päivän kalorit. Tein uuden twitter tilin myös ja siihen meni aikaa kun sen laittoi toimintaan. Kaveri toi eilen keltaisen paitulini takas joka oli jäänyt sille ja mulla on matchaavat keltaiset housut.
Voisi ottaa kipulääkkeen kun on taas jotain vuotoa mitä ei oikeastaan ollut sen viimeisen kolposkopian jälkeen kun siitä, sen vuoto loppui. Joku väitti ask.fm että olisi kuullut huhun mun olevan raskaana. Kuulostaisi joltain katkeralta eksän hullulta kostoajatukselta? En ole ikinä halunnut lapsia, voisin poistattaa kohtuni huomenna ja mulla on ehkäisy. Toki voin näyttää tänpainoisena jotenkin suurelta mahasta tms. Se on palvelus yhteiskunnalle, ettei tuu kajsakakkosia.
Yksi päivä maalasin pari juttua. Tänään maalasin huulet. Ensi viikolla ei myydä enää vihreitä askeja tupakkaa niin pakko vaan lopettaa kunnon ketjussa tupakointeihin. Se saderintama tuli tännekin sitten. Vähän ehkä tylsää ja kaikki on vaan ajantappoa. Järjestelin sovellukset uudestaan puhelimeen yöllä. Olin snapchatissa ja whatsapissa ja messengerissä ja mitä kaikkea tuli chattailtua. Eräs läheinen sukulainen ei ole vastannut mulle mitään mitä laitoin viestiä yöllä... ei antanut lakineuvoja eikä sitä kiinnostanut mun lapsuus tai minä ylipäätään taaskaan. Sama juttu muiden sisarusten kanssa. Eivät halua olla yhteydessä.

perjantai 15. toukokuuta 2020

Storymode ON

Life is not always this busy while staying inside. The friend came over (single guy had a crush on me🌹) and apparently his mother has more followers on instagram than him. It's a photographer! Showed me her squirrel+snowing gram story. Soooo inspiring, I just did not bother this morning!!

I'm playing pokemon go right now, there are new tasks again, it just never stops... I was gaining xp on pokéjobs for hours around noon on my switch. I have gotten an email from a shop selling games and there is no shipping right now. I grabbed 180eur worth of games to my cart and then exited the site from my Safari mobile browser. Then I looked up the games I really liked to see from the online shop where I can download games and comparing prices, I downloaded and played a couple of demo's...

Ended up just playing what I already had, and my relative told me not to buy one of the games and gave me 30 euros L_M_A_O.

I need a chord to recharge the power bank I purchased a year ago which isn't working cause I can't charge it with electricity... it's supposed to give me 2x a full battery charge on the phone and fast etc. It costs 3 euros in a shop 10 minute drive from here that I need but the shop at a walking distance sells it 15-25 euros and I need to buy a light bulb too or if I went to ikea and drive the bus there etc it would cost me the fare twice.... Thinking my priorities here. Easiest would be if a friend lent me one of his extra cables but I guess he said it's his phones cable so he might not have another one like it :P

I'm going thereee next weekend and we're having a mixed sex sauna haha well just the two of us. His rent is lower than mine yet his house is bigger (same as I had previously) but he said this place looks bigger maybe it's the light etc stuff
He put a deposit on it though so he could buy it if he had some kind of other money which isn't just passed down.

So.... games I WANT, that are 100% nostalgic for me, were:

  • Leisure Suit Larry: Wet Dreams Don't Dry
  • Aladdin and Lion King (those looked exactly like the 90's PC games OMG)

well, that's 3 games
but then there were MARVEL and POKÉMON gggggames, like... I can roleplay as a pokemon AND then there were superheroes?? I did not see any X-men though and the DEMO "said" I'm a gullible calm person like Charmander??!! I'd chosen Cubone (ground) as my male pokemon buddy team member......

Was supposed to eat hours ago some kind of evening meal/snack like dark rye bread but I've just seen my fave celeb on TikTok AAaaanNNDDDdd

I dunnoes just followed my fave fave granny fan-old band of since 2004's page on instagram YESTERDAY so, excuse me for taking the long scenic route at EVERYwhen ALLways,,,, I'm gonna be like my mom's mom and spend my retired years at a facility so I don't need to adulting anymore I can focus on crazy and so on... Right now I'm foooccussed on being eating and drinking healthier, quitting smokes and cigarettes next week (stupid EU regulations) and ummm too much of mistakes but you got to make them first to learn from. RIGHT!

*inner charmander cries*

Ei mulla sit muuta (kun ei voi)

Reagoin juuri kuulemaani tietoon. Että no ni. Pahus. Koronan takia yli 10 ihmistä mahdu edes puolikkaalle saarelle kun ne oli ilmoittautuneet talkoisiin. Täytyy siis ladata uusia pelejä switchille. Katselin vähän että kaikki 90-luvun tietsikkapelit Larry, Aladdin, Leijonakuningas olisi tulleet tolle switchille. Sen lisäksi voisin leikkiä pokemonia ja kerätä Marvelin supersankareita tiimiini. Melkosta nostalgiapakkaus toi yhtäkkisesti. Katsoin että kaikki rahat menisi jos tilaisin ne kaikki, mutta ainakin olisi ilmaiset toimituskulut tai sitten voin suoraan ostaa käsikonsolin shopitista.

Että kyllä mä keksin tekemistä. Kohta katsonut Miljonääri piilossa kaikki jaksot. Täällä kävi yksi sinkku poikamieskaveri jolle kerroin kaikkea mahdollista. Puhuttiin videoiden teosta, vampyyreistä, metallista, enimmäkseen mun menneisyyden jutuista, ja lopuksi haukuttiin mun huumorintajua yhdessä. Soitin ex-tempore, sille takas kun se oli lähtenyt, oisko sillä ylimääräistä laturinjohtoa mun matka vara-akkuun, kun siinä on leveä pää siinä usbissa ja mulla on vaan niitä vanhoja kapeampia.
Kun jos joutuisi saareen pitkiksi aikoja viettää niin mun älyluurin akku ei kyllä kestäisi.
Heilaksi helluntaille suunnittelin tästä tyypistä. Se kehui mun asuntoa tilavammaksi kuin edellinen vaikka eroa on tämä pienempi 19 neliöö.

Mutta asiasta kukkaruukkuun. Piti jotain peliä katsoa.

torstai 14. toukokuuta 2020

Mitä opimmekaan aina

70 tuntia pelattu, kaikki 400 eri pokemonia nähty ja katalogitettu dexiin. Noh se oli yhden pelin loppu se. Kolmatta kertaa melkein tuntui että lopputekstit tuli... sillä ohjaajalla oli koronamaski naamalla joka antoi palkkion että tehtävä suoritettu.

Nyt on uusimmatkin pokemonit tuttuja, ehkä...
Haikea olo? Sanat. loppu. Toi perustui Galar niminen maailma britteihin ja joku rento herrasmies briteistä vaihtoi mulle monia kymmeniä pokemoneja tän ja eilisen aikana!! En nukkunut mitään viime yönä kylläkään kun olin liian valve olotila. Ehkä voisi tunkeutua petiin nyt tässä jo... Lääkäri soitti nopean puhelun, pariksi vuodeksi voiteet sitten lähetteellä ja jatkoseurantaa uudestaan kun kerran on niin hyvin asiat mulla ja huomenna tänne kämppään tuleekin vieras. Mulla on sille pinaattifeta mitänäänyt-on mitä uunissa lämmittää kahvinkin seuraksi vaikka.

keskiviikko 13. toukokuuta 2020

Getting hungry and fat but I've given up sodas and eating more fibre and getting vitamins so what's wrong with eating?

I woke up. Checked my Posti app. Invitation to sleeping clinic next month.
Then I brushed my teeth. Made porridge with berries and brew coffee.

I was on a podcasting Masterclass which was free.
There was an ad on Facebook and I almost forgot joining it so I missed the first 45 minutes. "This is where the fun begins." except all the stuff was going to cost like 200 dollars. Yeah I have the money like I ordered a Petsies plushie with approx 200 dollars months ago and getting it shipped it to me, reaping the benefit, from like 3 or so months since I made the order when the doggie died and the new puppy is 3 months already
(getting sidetracker ok back to the thingy)
 It was okay even though my free podcasting service anchor was a bit frowned down upon based on it being able to place ads on your podcast about cannabis or whatever you might not agree upon. I just thought oh no. Breaking the law... lol. Anyway you can definitely do a free podcast with just phone and an app and it will be available on all the podcasting thingy's like Apple, Spotify, etc platforms. Shrug. I have 7 episodes since December reading out loud my diaries. I did another yesterday.
Now I'm actually playing pokemon. I have my switch and pogo open. I think pokemon go is a bit dead these days - all my friends have not played and not opening their gifts since "2+ days" which it shows. I have almost enough magikarp candy for another gyarados and same with meltans. Am so happy with the surprise trading, might go and "free melmetals to all" cause the lvl100 gigantamax pokemon holding Masterballs feel too good. I already joined the groups they were sent from on Facebook. On my Pokemon Shield game on switch console today been making progress on my dex. I bred and evolved and caught some pokemons. I'm going to get a Vespiqueen next from a femal combee, also bred a budew, caught a Basculin, Aegislash needed a dusk stone, Salasazzle was ready to evolve, just needed some xp and I'm ready to evolve kirlia to it's last evolution. Sneazel has to be evolved at night and I had to byu an item with battle points. But I think it's coming slowly together if that guy from the Finnish fb group trades me a flapple for my appletun.
For an hour I've been throwing balls at Meltans and I can soon get that last 1coin remote raid pass package as I have room for it. I have no great balls at all, just keep aiming the pokeballs mindlessly and sometimes utra balls. I have 300+ balls in inventory. I can't remember my last shiny, could've been one of the community day ones.

The MasterClass keeper/speaker about podcast confessed needing a nap or a walk and I agree after yesterday's recording I was pretty beat up too even though I'm the only one supposed to have made sense of my own diary entries...
I was so intelligent. Like IQ was 125+ when I was in extra small normal weight etc but they decided nope we'll put you in solitary confinement.

Wow. 00:00 on the meltan clock and it stayed on the map. Makes good for the first Meltan which crashed the app/game?

Anyways. So much good.

tiistai 12. toukokuuta 2020

Lyö vaikka kepillä mutta älä sekoita faktoja omiin mielleyhtymiisi

Nenäkäs Harry ja Dursleyt huonoja vanhempia. Kuuntelin englanniksi kaksi lukua Viisasten kiveä ja nyt kuuntelen podcastia aiheesta suomeksi. Kuuntelen vähän sillä korvalla. Kalkaros vihasi Harrya vaikka se oli rakastanut Harryn äitiä. Se muistutti liikaa Kalkarosta sen isästä Jamesista, joka kiusasi sitä. Ehkä se hirsnyrkki siellä Harryn sisällä jotenkin toi muissa esiin niiden huonoja puolia vaikka Rowling on kumonnut väitteet.

Sitten ne googlettaa vihreän värin. Eivät ehkä tiedä että se on melko yleinen silmienväri briteissä ja irkuissa. Se on rauhallinen väri, kun hullujenhuoneellakin kaikki seinät on vihreitä, kuulin just eilen kaverilta. Apua.

Ehkä mun pitäisi suositella mun kaverille tota kirjaa jos sitä oikeasti kiinnostaa kaikki mytologiat. Se on tosin jo yli 50 ja viimeisinpänä otti lukeakseen Koraania. Koska potterit vilisee kaikenlaista mytologia viittauksia. Ehkä se lukisi yhden potterin kuten äitinikin, ihan vain pottuillaakseen mulle. Erityisen korkeaa fantasiaa se ei ole ja Taru Sormusten herrastakin oli parempi?

Syön pitaleipää kalkkunaleikkeleellä ja kurkulla ja sulatejuustoviipaleilla. Vähän yöks. Ehkä ne pitäisi täyttää kebabilla tms mutta noi on vähän kuivia, pitäisi itse tehä. Ostin omppujakin ja röökiä ja paljoa muuta sit saanut kahdellakympillä :/

Lolleroo. En jaksa kuunnella tätä podcastia. Yritin lukea ääneen vähän itsekin englanniksi noita kirjoja, mutta en ole natiivi englannin puhuja. En tykkää tavastani lukea ääneen. (Vaikka elävöittäisinkin tekstin)
Noi on nähneet liikaa elokuvia.

SE OLI HAGRID JOKA LÄHETTI KIRJEET! Ei pöllöt! Nyt lähtee kyllä s.postia noiden podcastien pitäjille. "Tämäkin jää arvoitukseksi" vaikka Hagrid kertoo siellä majassa ihan selkeesti... noiden huomiot kiinnittyy ihan turhiin seikkoihin.

Argh. En ehkä kestä. Pitäisi itse tehdä tollaista höpötystä jostain fanien rakastamasta sarjasta josta on itse katsonut vain elokuvat :::DDD

Linkit:
https://www.wizardingworld.com/
https://open.spotify.com/show/7o4qNTv9SidEXsAsNDnawZ?si=0cZNX1EMScqFJvqsGrb3rQ

Onhan tossa miljoona sanaa yhteensä 7 kirjasssa, juu kyl jep joo kyl kyl

Elämäni on tylsempää kuin telkkarinkatselu

Ihan yhtä suloinen terrieri kuin edeltäjänsäkin. Kaverilla siis. Oli kiva nähdä se pentuna. Ja varmaan näen vielä lisää vanhenhampana.

Join kaverilla muutaman tölkin kaljaa ja 11 volttisen viinin. Söin pussin maltesereita ja levyn made in the uk minttusuklaata. Ja tietty kotipitsasta pitsan. Lihonut eilisestä, done...

Oli ihan hyvä olo hetken alkon ansiosta. Jutustelut ei oikein sujunut "nyt mä ymmärrän miksei sulla ole kavereita" jne. Epäili ettei mua kiinnosta, että muka haukuttaisi sitä mun terapeutin kanssa, ja mitäs muuta epätavallista mun tavallisuuteen. Mä muka vihaan häntä, mutta en mä aina tajua sarkasmia tai muuta hauskuutta? Puolen tunnin välein puhuu itsemurhasta, niin ei oikein naurata sellaiset.

Oon nyt koko aamun katsellut lastenohjelmia.

sunnuntai 10. toukokuuta 2020

Näytän edelleen harakanpesältä mutta ainakin oon yrittänyt

Kikkeliskokkelis. Naapurit grillasi pihalla. Itse en viihtyisi enää partsilla. Aurinko paistaa siihen ehkä kahteentoista asti joten aamupalan siellä voi kyllä nauttia. Vein sinne tuolin eilen. Oon pärjännyt tähän asti munalla ja ruisleivällä ja popsimalla vitamiineja ja vettä ja nopean puuron. Otin kipulääkkeen, mutta yrittänyt saada aikaan jotain. Rasvaillut kantapäitä ja hinkannut kyynärpäitä ja laittanut naamarasvaa. Luin veskissä jotain apteekin lehteä ja tekisi mieli ostaa kaikkea, mutta on noi kylppärin kaapit jo suht. koht. täynnä kaikenlaista.

Kimpsut ja kampsut.

Luin kindleen saamaani ilmaista minimalismi kirjaa. Sekin inspiroi. Levitin mun kristallikivet tohon tv-tasolle rehevän valkoisen neitopatsaan molemminpuolin riviin.
Tussitaulussa lukee tiskit ja roskat. Toi on niin ikuisuusprojekti tämä tiskit. En saa millään kaikkea pestyä edes tunnin aikana. Roskaa en tiedä mitä kaikkea voisi heittää menemään...

aina tuntuu että löydän kaikkea uutta? Katselin kaupassa pitkään kuivashampoota ja mulla on vieläkin nurkissa jotain ikivanhaa. On hiusgeeliä ja muitakin jauheita ja piilarinesteitä jos alkaisi kokkailemaan slimeja tosin liima on aina niin kallista että sitä en viitis hankkia. Edes askartelukaupasta. Kaikki on mulla melko riittoisaa. Tietty kannattaisi heittää menee jos tuotteessa lukee jokin 12kk eräpäivä etkä oo varma oletko ostanut sen 5 vai 7 vuotta sitten, hehhe. Hammastahnaakin toisaalta uupuisi. Pesin kauan aikaa hiilihammastahnalla jossa ei ole fluoria tms ja sit katsoin youtubesta että se voi olla harmillista. Kun muutenkin pitäisi pestä useammin hampaita. Tupakoitsijana. Menee nenän kaiveluun puuvillapuikkoja mitä ne nyt on, topseja.
Löysin eilen brittisnackseja instagramista ja niissä oli jotain "moro" nimistä täytettä ja mun piti googlettaa mitä suklaata se voisi olla.

Telkkarissa oli tänään American Dreamz leffa jota kävin katsomassa elokuvissa joskus Wightin saarella ja mulla oli se dvd:kin. Ei se ollut niin hyvä ehkä tai jotenkin multa meni kaikki kohtaukset ohi joissa oli se mr. Tweed ja se laulajan hentukka salasuhteessaan. Kirjaimellisesti tällä kertaa, ei vain aseksuaalisessa "oho" katsonpa jonnekin muualle tän kohtauksen tjsp tosin mitä eroa. Vihaan pieniä nyansseja.

Äidin lahja oli mennyt perille. Ei ollut kakkukahveja tänään. Laitoin mun pentagrammi kaulakorun ja chakra rannekorun päälleni puin asusteeksi. En yleensä käytä koruja mutta oon vaan todennut että tarvitsen taukoa rannekellosta. Se on aika muhkea, sitä paitsi mikä kiire tässä, valmiissa maailmassa.

lauantai 9. toukokuuta 2020

Kiitti pinterest ym vaikkakin googletin ruokasuunnitelmaa

1-3 kananmunaa
riisiä keitetty
pakastevihanneksia
soijakastiketta
voita/öljyä paistamiseen
Itse tein niin että pakastevihannekset suli hetken aikaa siivilässä kattilan päällä kannen sijasta ja sitten siivilöin kuuman veden niiden päälle että ne suli. Ei mene hukkaan vitamiinit tms. Riisi oli jotain basmati tms. Ja kananmunat tein kokkeliksi johon lisäsin loput ainekset ja annoin sihahtaa pannulla.

Tämän jälkeen on jano, koska soijakastike on suolaista.
Söin aamulla suklaalevyn ja oon syönyt poppareita ja ruisleipää margariinilla joten mun kalorit on jotain tähtitaivaallista taas tälle päivälle. Onpahan ainakin täynnä.

Huh. Nakkisormeni välttelee painelemasta enemmän kirjaimia eikä oikein olisi asiaakaan. Loput munat on eräpäivä tänään joten kai mä sit huomennakin teen jotain kanamunaruokaa. En tiedä. Puuh.

Luin kindlestä eilen illalla "näin lopetat ylensyönnin" ja sen sanoma oli että jokaisella on ns. sisäinen sika, vähän kuin matelija-aivot ja sille pitää näyttää kuria. Joopajoo.

keskiviikko 6. toukokuuta 2020

Antaa tunteiden viedä ja intuition ohjata

Siivoilin... löysin lattialuutun imuroinnin jälkeen pyykinpesun lomassa. Hinkkasin vähän lattialistoja ja ovenpieliä mäntysuovalla. Järjestelin tavaroita pois pöydältä... täällä on hyvin tilaa vähän kaikelle, mutta ei mikään stailattu asunto kuitenkaan. Sellainen lofti. Etsin julisteita mutta en löytänyt mitään kivaa ostoskoriin jossain juliste- nettikaupassa, paitsi Monijuomaliemi mukia oisi ollut. Sitten ripustin kärpäslätkän. Kaikkia sisustusohjelmia katsellut. Mitään modernia skandinaavista tms designia ei taida olla muu kuin tää valkoinen pöytä. Sininen 3 istuttava sohvani ei varmaan kelpaisi nukuttavaksi kellekään? En ole enää couchsurfingissa tai muuten hae kämppistä kun pitäisi nyt jäädä elämiseen rahaa jos oikein laskin. Sijoitin jonnekin Eestiin 3e pienellä korolla jollain sijoitus sovelluksella ja saan rahat takaisin. Tuskin tulee edes 20snt arvosta korkoa siitä. 
Huuhtelin puoli ämpärillistä parvekkeen lattiaa. Vein kolme muovikassia roskia jätesäkissä, osan röökipurkeistakin. Hain kaupasta mässyä koska miksei, olenhan varmaan lihonut kilon. Sortseista yrittää maha pullahtaa ulos, en kuitenkaan kehtaa pelkät legginsit jalassa seikkailla. Voisi vielä vaihtaa lakanat. Joku muu saisi tiskata. Ja toisaalta tekisi mieli harrastaa liikuntaa sängyn puolella kohta parin kuukauden tauon jälkeen näissä poikkeusoloissa. 
Huomenaamulla pitäisi kympiksi ehtiä Hervantaan. Siellä oisi airbnb kämppiä keskustassa ja Hervannassa 30 ja 50 eurolla yö jos huvittaisi yhtäkkiä irrotella ja nukkua isommassa sängyssä pitkästä aikaa. Kunhan unelmoin... aika tylsää. En saanut viime yönä nukuttua ja sit nukuin aamulla jokusen tuntia suihkun jälkeen.
Katsoin myös The Craft (1996) leffan sohvalta makoillen. Se oli varsin ysäriä ja hollywood noituutta. Muutaman rivin neuloin kaulaliinaa sateenkaaren sävyssä. En ole piirtänyt tai lukenut kirjaa paitsi äänikirjaa vartin kuuntelin. Pelaillut pelejä iPhonella. Ei mitään järkevää. Jos aurinko paistaa risukasaan, niin menköön paistaa sinne missä pippuri kasvaa...

tiistai 5. toukokuuta 2020

Sä voit flamingoja piirtää mutta et päätäsi hiekkaan haudata eiku koko päivää yhdellä jalalla seistä


tarvitsin asiakaspalvelun apua vähän tässä vaiheessa
Sain vauvani takas. 
Oli päivityksiä ja kanavahakuja, mutta netti nopea.
Tossa oli jokin piiloviesti ruudussa sekunnin murto-osan... viesti "make america great again" kun katson Tiger Kingii :O silmät ja sellanen dollarinkuvio :O Mutta niin... tämä uusi hajuveteni tuoksuu hyvältä. Nam. Tein voikkuleipääkin. Viimeksi söin poppareita ja teetä ennen kaupungille lähtöä. Facebook antoi mun uudelle sivulle ominaisuuden varata aikoja. Mistä se tiesi, hui. Tunti on kympin, vähän matalan kynnyksen englanniksi juttelua vaikka pari 8-9v ei riittänytkään mielenkiinto silloin mutta yksi 70v nähtiin varmaan puoli vuotta ennen mun psykoterapiaa ja sit se kävi ulkomaillakin. En ole vielä etänä pitänyt kellekään mutta tein parit tunnukset teamsiin yms. Skybe mulla on ollut niin kauan kun olen käyttänyt Microsoft tiliä eli jostain 11vee

Kävin Prismassa ja lähetin äidille postissa lahjoja. Suklaata, koruja, puhallettava lelu ja kortti... Itse pidin crunchien vai mitä nämä hiusdonitsit on. Meni kahdella postimerkillä :O 140grammaa!

Unohtanut maininta että kuulin tänään suru-uutisen terveyteeni liittyen mutta se oli vähän odotettavissa. Uniapnea. Tiesin kyllä jo siitä sen laitteen pitämisestä ja yölä havahtumisista että saattoi mennä huonosti, se mittaus... todettu on kyllä taas.

Proving it's me but staying safe and forgot to say bye (bye)

Crap. Has blogger been like this for how long? I tried the new blogger but it looks so different to what I've used since 2013. I don't even post on-the-go on my mobile. I need to scrape the motherfricking keyboard with my nails to get my feels. I mean my blog writing is a sort of an addiction. I think faster than I type right now. I got a call from stripe to verify it was me. I made the account before moving here I guess, way before 2012 yet, I've never used it for payments or receiving money. I've had a prepaid Mastercard though from skrill and whatever it was named before. I had to tell them about the bank I had and my address and time of birth and link to business etc. I used to have my bank details memorised because I was abroad in the uk 15 years ago now. Getting money sent by relatives on there. Somebody else claimed it though on paypal which was kind of mean. The world's ugly but I didn't even order stuff with paypal then so it was fine for a while. I've had this email from 2005. Only one in Finland whose got a domain from google... that I know of.

I should be leaving soon. I'm buying back my old smart TV. I hope it still works. (And eerily enough won't go on by itself when I get home, eh) Sold it to a friend with 500€. Now getting it back with 150 euros cash. "You're a business woman."

Rats ass. In Finland we have this thing called "vuonna nakit ja muusi" which means something is so old it's tough to remember, because it happened in year (add suitable potato reference here).
not Monopoly money

Mitä oletkaan, joku muu on eri mieltä sun paskanjauhannasta

Heräsin viiden jälkeen. Otin illalla lihasrelaksantin kylkikipuun. Pelasin koko aamun Wizards Unite mobiilipeliä yms kunnes akku oli loppumassa.
Äsken tein kurssin tynkää CourseCraft sivuilla. Jos käy mun kajsablom.fi sivuilta nappaamassa linkin, niin sinne pääsee ilmaiseksikin. Kukahan mahtaa olla niin kiinnostunut mun enkun yksityisopetuksesta? Ei se kuitenkaan ollut se tärkein seikka. Eikä siinä vielä kaikki! Hädin tuskin sain eilen lausuttua "all the bells and whistles". Tuntuu että taidot ruostuisi itseltäänkin, kun en puhu. Mokoma koronakevät. Näin leskenlehden eilen. Coltsfoot, kappas uusi sana. Sinivuokkoakaan ei kukaan kyllä tiedä mutta onneksi on anemone latinaa jne Olisin hyvä sanakirja jollekulle. Vedin root beeriä eilen illalla tölkin, oli pahaa.
Oispa mulla ranteessa kello. Tässä on kuitenkin vielä monta tuntia ennen kuin alkaa hiippailla keskustaan kantaa telkkaria. Ylihuomenna aamusta on hoitsulle aika. Muuten oon vapaa... 🧑‍🦰🆓

maanantai 4. toukokuuta 2020

Omaa ammattisanastoa = opasiteetti

Kesti hetken ennen kuin löysin mistä aloitetaan uusi teksti. Ajattelin ensin että en pystyisi. Aurinko paistoi silmään, laitoin mörkö kestokassin roikkumaan ikkunasta. Siinä oli ennen kappaverholle pidikkeet kun viimeksi täällä asuin.
Söin pastaa ja pastakastiketta. Aamulla ei tehnyt mieli mitään mutta söin loput toffeet ja kaksi riviä suklaata. Äsken tein jauheesta suklaa smoottien. Hypin vähän hyppynarua ja tein jokusen kyykkyliikkeen. Yleensä en sitäkään vähää liiku. Laitoin kylkeen voltarengeeliä. Katsonut Netflixistä The Rain sarjaa kohta tuotantokauden. Kirjoitin yhden A4 kirjeen molemmille puolille itse suunnittelemalle ja tulostamalleni kirjepaperille ja kuorenkin leikkasin ja teippasin kopiopaperista. Katsellut paljon Facebookistakin niitä lyhyitä videoita ennen psykoterapiaa. Juteltiin vähän miten en kuulu mun perheeseen kun ne unohtaa kertoa mulle asioita ja loukkaavat enemmän kun aina vain toivat mulle tuliaisia vaikkei matkasta mulle mitään kerrotakaan. Ehkä mulla on oma elämä? Äidillä oli vielä loukkaavampi tapa sanoa että jättää mut omaan maailmaani.
Huomenna pitäisi saada tv. Taustamölyä. En jaksa kuunnella naapurinlasten kiikkumista keinussa kun se pitäisi öljytä. Pitäisi kävellä Prismallekin hakemaan ostokseni Calvin Klein Obsessed naisten parfyymi. Samalla löytää jokin äitienpäivälahja jonka laittaa postiin niin kuin olisi lähtenyt jo.
Mutta nii. Ei mulla tässä mitään hienoja tekstuaalisia uusia keinoja ole käyttää. Viisaita tai kauniita sanoja jotka resonoisi lukijoille vauvasta vaariin.

sunnuntai 3. toukokuuta 2020

Maha täys, väri päässä, voidetta kantapäissä, viemäri tukossa

Hampaat välähtää, kurkku katkeaa. Katson Draculaa. Se oli hyvää kirjallisuutta joskus yläkoulussa ahmin sen kirjastosta. Samoihin aikoihin luin S.Kingiä. Melkein tekisi mieli tilata joku sen kirja jota en ole vielä lukenut. Kirous eli Thinner. Eilen varmaan tutkin kirjakauppojen valikoimia netistä, mutta ei ole rahaa uusimpiin YA-novelleihin. Antaisin ne vain kuitenkin pois kun ei jaksaisi kiinnostaa. Tein youtubeen lyhyen videon kirjoista englanniksi eilen. Mulla on ongelmana etten jaksa lukea kuin noin 30 sivua kerrallaan. Kävin tänään kaupassa ja mulla oisi nyt hopeashampoota kun hain tilauksen. Toinen ostos ohjattiin toiseen Prismaan ja pitäisi kävellä 2x2km sinne hakeakseni sen, mutta odotan sään lämpenemistä vaikka hikoilen ulkona ja pelkässä kolitsipaidassa... Siellä on Calvin Kleinin Obsessed naisten parfyymi.
Ostin tänään kantapäärasvaa ja trooppisia suukkoja sekä jonkun maissisuklaa levyn, ruohomunia ja toffeeta salaattiainesten lisäksi. Söin matkalla kolmiovoileivän alennuksesta, mutta en juo mitään tarpeeksi.. on tossa munia ja sitruunakin jos tekisin loput katkarapuleivät. Olin arkussani kauneusunilla pari päivää ehkä, en käynyt pesulla, pidin vain tukisukkaa toisessa jalassa. Mulla oli pari vuotta sitten vahvaa hydrokortisonivoidetta ja toisesta jalasta hävisikin tuo ihottuma. Nyt oon pitänyt kymmenen minuuttia ruusukulta shokkiväriä hiuksissa ja mietin että värjääköhän se mitään. Kotipakkauksilla vaalennuaineita menee helposti vuosi saada ihan vaaleiksi hiukset ja sekin aiheuttaa joillekin syöpää. En edes mainitse juurikasvua ja sitä jos haluaa omat hiukset jossain välissä takaisin joten leikkaa lyhyiksi vaikka voisi ihan hyvin vaan kasvattaa tai tummentaa mutta mikä nyt kävisi ikinä järkeen?

perjantai 1. toukokuuta 2020

Jos ihmeitä tapahtuu, onko se ihme ollenkaan

Katsonut koko päivän teatteria YouTubesta, Frankensteinia. Pari tuntia mennyt katsellessa, loppu aika tiskannut ja syönyt salaatintähteitä ja nuudeleita. Sain tietää että yhdeltä lähisukulaiselta oli leikattu syöpä. Lisää elinikää. Olen vähän sanaton... oli varmaan vaikea tiedottaa mulle asiasta.

Vielä nykyaikanakin frankensteinit ja draculat koskettaa ihmisiä, varsin outoa. Niissä on ateisteille ja kristityillekin viihdettä.