Viime yö meni nukkumatta, nukuin tänään päiväunet. Aamulla pelasin käsikonsolilla telkkarin kautta nyrkkeilyä (fitness boxing nintendo switch demo). Avasin Bad Romance ja All About That Bass biisit ja trainerille topin ja sain 2 tähteä kolmesta jo. Se oli ihan hupaisaa paitsi tuli ehkä vähän pehva kipeäksi ja kevyt hiki pintaan joten kävin suihkussa. Hiukset oli melkein suorat hiusöljyn ansiosta, nyt ne on vaan taas vähän nihkeät kiharat. Olen syönyt pussin juustosämpylöitä ja bataattipyöryköitä paketin, enkä sit muuta. On siinäkin kyllä päivän kalorit. Tein uuden twitter tilin myös ja siihen meni aikaa kun sen laittoi toimintaan. Kaveri toi eilen keltaisen paitulini takas joka oli jäänyt sille ja mulla on matchaavat keltaiset housut.
Voisi ottaa kipulääkkeen kun on taas jotain vuotoa mitä ei oikeastaan ollut sen viimeisen kolposkopian jälkeen kun siitä, sen vuoto loppui. Joku väitti ask.fm että olisi kuullut huhun mun olevan raskaana. Kuulostaisi joltain katkeralta eksän hullulta kostoajatukselta? En ole ikinä halunnut lapsia, voisin poistattaa kohtuni huomenna ja mulla on ehkäisy. Toki voin näyttää tänpainoisena jotenkin suurelta mahasta tms. Se on palvelus yhteiskunnalle, ettei tuu kajsakakkosia.
Yksi päivä maalasin pari juttua. Tänään maalasin huulet. Ensi viikolla ei myydä enää vihreitä askeja tupakkaa niin pakko vaan lopettaa kunnon ketjussa tupakointeihin. Se saderintama tuli tännekin sitten. Vähän ehkä tylsää ja kaikki on vaan ajantappoa. Järjestelin sovellukset uudestaan puhelimeen yöllä. Olin snapchatissa ja whatsapissa ja messengerissä ja mitä kaikkea tuli chattailtua. Eräs läheinen sukulainen ei ole vastannut mulle mitään mitä laitoin viestiä yöllä... ei antanut lakineuvoja eikä sitä kiinnostanut mun lapsuus tai minä ylipäätään taaskaan. Sama juttu muiden sisarusten kanssa. Eivät halua olla yhteydessä.
Handle with Care – Contents May Include: Overthinking, Wit, Existential Musings, and a Dash of Chaos. Best Observed Through the Lens of Introspection
Suositut tekstit
-
fine dining, jääkaappi täynnä, hätävaraa löytyy Päähän sattuu koska ravintola pyöri ympyrää. Vedin heti aluksi minttu kurkku keitot -ei iha...
-
Taking care of my back, neck, and upper spine isn't something I do often – I’m usually hunched over my phone, like so many of us. But th...
-
Tilasin eilen poke bowlin, jossa oli kimchiä, retiisiä, avocadoa, punakaalia, savulohta, salaattia ja merilevää suikaleita päällä, ankerias ...
-
Yhden kilometrin kävely väsyttää. Ja tänään vielä kahdesti – molemmat kerrat sateessa, joka ei edes kunnolla halunnut olla sadetta. Sellaist...
-
4x shein paitaa Epäeettinen muotinäytös ja ihmisyyden rippeet vuonna 2025. kiero meemi miljardöörien pahanhajuidet pierut ja troolatut kora...
-
Olen vaan pettynyt miehiin ja heidän ylisuureen rooliin yhteiskunnassa. Sitä ei juuri paikata lepakkosukkahousuilla, mustilla mekoilla ja k...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
"Kiitos paljon, että otit aikaa lukeaksesi ja kommentoidaksesi kirjoitustani! Arvostaisin, jos voisit pitää kommenttisi ystävällisenä ja positiivisena. Kiitos myös, että tarkistat oikeinkirjoituksen ennen julkaisemista!"