Translate

keskiviikko 30. kesäkuuta 2021

No kun nokun

 Pitäisi viedä pari postiin kirjettä. Toisessa on postimerkkejä ja toisessa pari teepussia. Tulostin on nyt tuossa kun jokin cn22 tulliselvitys piti tulostaa kuoreen teen takia. Kaipa postimerkit on vain paperia eikä niillä ole arvoa. Sitten pitäisi tyhjentää mun kakkospuhelin kun myyn sen kaverille. Hänelle tärkeintä että sillä voi kuunnella musiikkia... voisinkohan mä ladata siihen pari musiikki kappaletta, hmm... ehkä mun pitäisi jokin laturikin sille antaa varuiksi, en kyllä muista mikä tuon mukana olisi tullut.

Mulla on kipeä finni suupielessä. Tilasin viime yönä pitsan ja ranskiksia ja ne tuli joskus yhden aikaan... juttelin naapurin kanssa joka muuttanut viereiseen. Voisin joskus antaa sille sen röökin takaisin mitä pummasin.

Nyt oon syönyt vähän vaaleaa leipää meetvurstilla, juonut light colaa ja appelsiinimehua.

Ensi viikolla leffaan kaverin kanssa. Muuten varmaan nukun johonkin yhteen kahteen päivällä ja valvon aamuyöhön.

Tänään on ollut toisaalta jo melkein kylmä. Juhannusruusu lakastui heti juhannuksen jälkeen tuossa pihassa. Enpäs tiedä mitä kirjoitan. Olen pelannut muutamaa lohikäärme peliä iPhonella sekä Paavo Pesusientä. Sen verran tylsää on tämä elämä. Kesämoodi pitäisi olla kiireisempi, ei mitään supistettua toimintaa?

tiistai 29. kesäkuuta 2021

karanteeniaivot kuulostaa joltain mikä kehittyisi mulle tässä ajassa kun syrjäytynyt

OMA SANA



mä voin aina laihduttaa, mutta mitä sä pärställesi teet?


dickpicsien lähettely o​n mautonta eikä niillä saa mun huomiota.


En elä yksin, mulla o​n pieni jyrsijä.


Toivon ettei tapaaminen jää yhteen kertaan.


En käytä villasukkia. Mustat nilkkasukat (adidas, puma, nike jne) o​n mun luotto kulutuskamaa.


En ole erityisen kristitty, vaikken olekaan eronnut kirkosta. Uskon jumalattareen ja jumalaan, sarvipäiseen metsästäjään. Saatan polttaa suitsuketta, mutta en käytä tupakan ja alkoholin lisäksi muita päihteitä, varsinkaan laittomia!?


Ne jotka o​n ylpeitä seksuaalisuudestaan, siis vähemmistöt ja nämä sateenkaari-ihmiset, muoti-ilmiön olette luoneet ja antaneet uuden markkinointi ajatuksen jättiyrityksille..


Bloggaan päivittäin. Harrastan kaikenlaista kavereiden tapaamisesta ja iPhonen selauksesta, virkkaamiseen ja maalaamiseen ja postimerkkien keräilyyn. Musiikkia kuuntelen vähän laidasta laitaan paitsi yhtä suomalaista bändiä.


Kela laittaa mut työkyvyn arviointiin, vaikka yli 10 vuotta o​n pitänyt joka vuosi hakea uudestaan eläke/työkyvyttömyys/kuntoutus tuet, -vai miksi tätä nyt sanotaan kun ei mitään paskaa parempaa osaa ja ollaan lannistettu hyväksymään mitä annetaan...


Mulla o​n perustutkinto alalta jolla ei ole työpaikkoja. En päässyt edes seripainajan avustajaksi.


Hiukset o​n luonnostaan kihartuneet viimeisen reilun 5 vuoden aikana?


En käytä juuri meikkiä kotona.


Ei ole varaa juopotella. Miehen haluaisin mutta eksä oli kusipää ja eli siivellä ja kohteli kaltoin enkä osannut laittaa rajoja silloin.


Psykoterapia o​n ihan kivaa ja olen kuulemma ihana. 2 vuotta käyty. Osaan olla diplomaattinen vaikka en missään olisikaan samaa mieltä.


Mulle voi sanoa olematta heittämättä roskia luontoon, mutta mitä jos et hankkisi roskia alunperinkään?


Vähän syön lihaa, muiden kädestä, koska olen keksinyt halpoja kasvisvaihtoehtoja. Ei ole diabetestä, mutta uniapnea o​n eli kuorsaan ja hidradenitis suppurativa eli nivusissa tulee paiseita stressistä ym ja sitten arpeutuvat, ei tartu.


En voi saada lapsia. Kävin lokakuussa Novasure toimenpiteessä koska kuukautiset vaan niin liialliset. Nyt ei ole enää kuukautisia, mutta vähän huolettaa mitä karvaa mun leukaan kasvamassa.


Olen luova ja riittää persoonallisuutta. Juoksen karkuun miehiä ja hyvällä syyllä. Olin 21 vuotta noin, neitsyt kunnes tein tämäntyyppisen profiilin jonnekin ja tapailin liikaa miehiä ja jouduin viimeistä kertaa suljetulle.


Tutkittu juttu kunnes et olekaan syyllinen ja todistusaineistot o​n kuin hajusuolaa auktoriteeteille. Olen kuuskymppisenä muka maksanut miljoonan yhteiskunnalle mutta eivät halua maksaa. Niin mistä muka??? Lääketeollisuuden orja minä vain, ja heillä o​n paksuimmat lompakot.


En ole blondi, lapsena olin, nämä o​n tummuneet sekä kihartuneet ja silmätkin o​n tiskivedenharmaat. Tarvitsen laseja eikä ole ajokorttia.


Ei ole astianpesukonetta, mökkiä tai pihaakaan. MacBook Air ja iP SE 2020 64Gb. Telkkari o​n 46 tuuman Samsung 2012 vuodelta ja mikroni samaa ikäluokkaa. Pitäisi kohta uusia jokin laite. Noh, pelailemisiin. Piristy teekuppi, ei se siitä lämpene.


Tai siis, kaikki ehkä muuttui kun olin vaihtarina briteissä. En kuulu minnekään. Mutta se elämänmuutos ei puhuta eikä siitä kirjoiteta kirjoja kuten ei influensseri kulttuuristakaan loppuviimein löydy opuksia. Haamukirjailijat tekevät niitä. Harva osaa edes satiirin taidon.


- not your queen, not your babe, not your slut, do you even know my name?

Tunnistebingo 1/2 ABC!!

  • alusta aloitus
Olen tehnyt noin vuoden välein piilotuksen blogin kirjoituksista ja nämä kirjoitukset on päätyneet e-kirjaan.
  • arvonta
Arvoin joskus kauan sitten, laventeliaiheisen paketin, monesti kympin lahjakortteja vain.
  • astrologiaa
Mun syntymäkartta on täällä aika suosittu postaus.
  • automaatiokirjoitus
Nakkisormeni vain liukuu näppiksillä ja aika kuluu hitaasti.
  • elämänopetus
Joskus luulin että kirjoituksissani oli juontakin ja lopussa mustaa huumoria.
  • epäreiluus
Ei varmaan kovin suosittu tunniste.
  • halloween
Pitänyt jokuset halloweeni juhlat tosin ei niissä juuri käynyt ketään. 
  • hämäläisyys
Hitautta mutta parasta.
  • kirjat
Olen tämän vuoden tavoitteesta jäljessä. Keskityn ehkä parikyt minuuttia ja sitten taas en koske päiväkausiin niihin. :/
  • liikesalaisuudet
Ei leviä mulla ainakaan. Mutta jos mulla olisi niitä, niin velottaisin.
  • ranskaa
Ehkä omaksi huvikseni opettelisin enemmän. Onhan se diplomatian kieli.
  • smallukkitallukkia
Koska pikkupuhe ei istu suomalaisuuteen.
  • sympaattinen
Koen olevani vähän tällainenkin, en tarkoita keskuskermostoa.
  • tähtimerkit
samaa tunnisteistoa kuin astrologia. Tuli mieleen että mun sähköposti dracoenator tulee myös Draco tähtikuviosta/tähdistä
  • aikaansaaminen
ainakin kun on kirjoittanut saaneensa jotain aikaan, tulee tupla expat
  • aina on isompi kala
Opetus star wars leffoista. Kun luulit että olet tuhoon tuomittu, niin jokin onnenkantamoinen ilmestyy vielä... 
  • aitous
Aika oleellinen osa persoonallisuutta monissa.
  • anonyymit
niitä vihakommentteja tuli joskus yli 500kpl tännekin, mutta siitä on vuosia
  • askartelu
Paljonkin sotkua aiheuttanut taiteilu.
  • atc
=artist trading card. Odottelen postissa yhtä vaihtoa nytkin. Harvemmin näitä askartelen.
  • blogit
Bloggaajaksi seuraan vähän muiden blogeja.
  • elokuvat
Nähty, nähty, nähty... mainitse yksikin jota en olisi nähnyt.
  • elämänkerta
Muistuisi mieleen uutta tarinaa riippuen päivästä...
  • emmää vaaan tiiiä
varsin tamperelaisittain sanottu
  • enkkua
yleensä julkaistu teksti englanniksi
  • google kuvahakuilu
Oletan että googletin taas itseni ja kadun sitä.
  • harry potter
Jäänyt lapsuuteen/nuoruuteen fanitus. Miljoona sanaa luettu monet kerrat. Se siitä.
  • hidradenitis suppurativa
Harvinainen ihoallergia immuniteetti sairaus joka aiheuttaa pahan aknen kaltaisia patteja, minulla ei niinkään kainaloon vaan nivusiin.
  • ihastukset
Yleensä kirjoitus näyttelijöistä (miehistä) joiden ulkonäöstä tai habituksesta olen pitänyt.
  • itku pitkästä ilosta
Sanonta, ettei liikaa onnea voi kestää kovin kauaa.
  • itsetunto
Sitä joko on tai ei, ei kannata olettaa että muilla olisi huono itsetunto, he voi yllättää.
  • kanssakäyminen
Tuttuja ja kavereita ynnä muita taas nähty ilmeisesti, tai ollut miitissä ja kirjoitan mitä tehtiin?
  • kunnianhimoiset tavoitteet
Aina ei ihan yletä riman yli.
  • liikunta
Yleensä hyvä. Ei tyydyttävä. Pidän luistelusta, sulkapallosta, salibandysta jne räjähtävistä lajeista.
  • mappi ö
Tänne paperit jotka ei oikein sovellu kansioon edes. Yleensä kirjekuori johon sutattu "mappi Ö". Viimeisin paikka josta etsisi.
  • mielenvirtauksen tajuamisen vaikeus
Kunhan kirjoittaa vaan jotain. Ei sitä muut ymmärrä.
  • miljoona asiaa
Joko ne on esteenä, suunnitelmia, "pitäisi" tms "To Do" listalla vaivaavia asioita. Eihän ne mahdu pieneen ihmiseen.
  • mun seksielämä
Tuulenpuuska saisi lentoon sen, kun se niin kevyesti painaa sieluani. Olematon. Hiljainen. Nolo. Lähinnä ehdostuksia joihin en vastaa.
  • murheita
Mikäs tässä maailmassa kun kaikki on valmiina edessä paitsi oma tulevaisuus jota ei ole enää.
  • nettikirjoitukset
Näistä joutunut pulaan joten käytän ihan vittumaisuuttani sitä tunnisteena.
  • onlyfans
kesäkuun lopulla oli 21 fania parhaimmillaan. Jokunen peruutti, osa esti multa viestit nähtyään sisältöni *kulmienkohotus*
  • opetus
Pitänyt joskus antaa tukiopetusta englannista jne, mutta siitä on tullut hyvin vähän mitään.
  • pakkosuhteiden sanelemuus
Lopetettava on sekin teksti vaikka sitten tunnisteet valitsemalla.
  • rehellisyys perii maasian
En ole itse kiinalaiselta horoskoopilta sika, mutta tietyt sukulaiset on. Ja sitten on se sika pestäisiin -sanaleikki.
  • rusketus
Ruskettuisin rusinaksi jos olisin pihalla kesäisin tai, ainakin se kestää vuoden -jos olen auringossa päivän.
  • shoppi
Muutama photoshopattu kuva jotka laitoin RedBubbleen, sieltä voisi tilata merchiä mun suunnittelemaa.
  • sijaistoiminnot
Oliko tylsä lukea itsekin? Tehdään muuta.
  • silmät
Erikoiset, parittomat, mulkosilmät, skitsofreenikkoja kuulemma kiinnostaa.
  • taide
Muutaman taulun tehnyt eikä ketään kiinnosta niitä hankkia. Pitäisi kai olla jotain taitoakin ja mainetta ja muuta. Taiteilu ei ole mun mielestä ammatti. Taiteen opetuksesta ei tosin saisi nipistää varoja. Kävin ns. taidelukiota.
  • tatuointi
Niitä on kolme minulla. Kädessä, käsivarressa ja alaselässä.
  • tulostus
Tiedä sitten montako koti tulostinta joutunut heittämään menemään. Eivät kestä kauaa.
  • tupakan polttaminen
Jos ketään kiinnostaa. Mennyt ihan liiaksi rahaa vuosien ajan tuohon. Ja terveys toki?
  • tylz
Paremman kuuloinen Z:llä.
  • vaaka
Horoskooppi sekä esine jolla mitata painoa. Olen siis itse vaaka ja persoonallisuus osittain sopiva muiden vaakojen kanssa. Synnyin ristiriitojen keskelle eihän tätä muut ihmiset kestäisi.
  • verkkosivujen teko
Yksi kurssi ja vähän kokemustakin. Parhaat kotisivuni tein jo 11-vuotiaana.
  • video
Jokin youtubesta vedetty videokoodi tai useampi ja, teksti niiden, lomassa.
  • ylensyönti
Asia jotei ehditty käsitellä psykoterapiassa. Täysi.
  • äänikirjat
Helppolukuisia kirjoja joita harrastan paljon englanniksi esim.
  • ö-luokan kansalainen
Kun mikään ei toimi ja mun ihmisarvo mitataan jossain muussa kuin siinä itsessään.
  • bloggauslaatikko
  • diy
  • ei mitään
  • en tee musaa
  • english
  • epäreiluus
  • fantasia
  • harrastus
  • kaikki rahat meni
  • kiinnostus
  • kirjeenvaihto
  • kommentointi
  • kuvapostaus
  • kuviskymppi
  • kädentaidot
  • liirumlaarum
  • mainostus
  • metri runonmittaa
  • mieheke
  • muistikuvat
  • nintendo
  • outoja tapoja
  • photoshoppaus
  • pokemon
  • suomalainen
  • suomi
  • swappailu
  • synttärit
  • televisio
  • työttömyys
  • yhteisölle takaisin antaminen
  • ysäri
x

Tässä kulmassa hyvin siristäväkatseinen Kajsa

 Katoin illalla uuden Saw leffan. Minusta kidutuskohtaukset oli hyviä ja se riittää. Tilasin apple music:ia 2kk ilmaista. En ehkä ollut käyttänyt sitä tutustumisjuttua koskaan. Eipähän ole mainoksia ja musiikki on yhtä spesifisesti mulle. Ainakin hyttysen ininä peittyy välillä. Kävin suihkussa, pesin shampoolla hiukset. Yöt hikoilen joten kylmä suihku ei tunnu enää missään.

Lämmitän jäistä kasviskeittoa levyllä. Se siitä hiljakseen sulaa. Saan perjantaina rahulia, ja siihen asti pitäisi elää tolla kympillä. Voisin tehdä kuitumuroja tai kaurapuuroa tai keittää riisiä mutta vähän on vähissä ruoat taas. Toisaalta olen ehkä lihonut 125:een joten ei sillä ruoalla niin väliä. Ei pitäisi syödä suklaalevitteitä, kun tietää että ne lihottaa.

Pidin yöllä jalkoja ylös seinää vasten sängyllä. Piti antaa ilmaa haarovälille kun ne hikoilee koko ajan ja sitten tulee patteja. Olen imuroinut ja tiskannut eilen ennen kuin lähdin kaupungille. Pyykkiä tulee paljon kun hikoan vaatteet. Mulla ei ole tarpeeksi kevyttä vaatetta tai sitten en löydä vaatteita kun pitäisi?

Laitoin kahvia tippuu. Taidan odottaa että se jäähtyy. Jääkahvi tekisi terää.

Koskahan sitä laittaisi sinistä latvoihin... koskahan sitä ja tuota... 35 kaloria sadassa grammassa tässä oli 400g, ei tarvi paljoa laskea... mitähän mun piti lisätä? Valittaa hyttysistä? Huvittaisi käydä jossain mutta ehkä jään kotiin. Säästyypä energiaa.

maanantai 28. kesäkuuta 2021

Uutta pukkaa mutta mitä?

 Etukoodi 5 euroa foodoralta. Noh, mullahan on käteismaksu oletuksena lähipitseriaan. Ihan varmasti toimittaisivat kinkku ananas pitsan ja ranskikset mulle 10,5 eurolla!! Sen verran olen tilannut ja jättänyt 50snt tippejä!

only in the world of Kajsa!!!!

Sen lisäksi olen hankkimassa vakuutusta terveyteen liittyen. Ikinä ei ole tapaturmia sattunut (paitsi alakoulussa kerran koulun alueella hyppäsin kerralla kaikki matalat rappuset yhdestä kohtaa ja nilkka nyrjähti.) kun enkeli on ollut sen verran aina mukana!

235 euroa kahteen erään vuoden maksut! En keksisi parempaa käyttöä asumistuelle...

Näin bestistä tänään ja lainasin sille kympin että hän saa takin uffilta kolmellakympillä. Lupasi että mennään sen lipuilla katsomaan mun valitsemaa elokuvaa! Sain pallon jätskiä kastikkeellakin häneltä, vanhanajan vaniljaa! Ja maksavansa takaisin! Eli 7.7 jälkeen Black Widow! Lisää supersankari actionia mulle jee? Harmi kun ei ehditä enää kauhua katsomaan kun se Spiral uutuus versio Saw leffoista jää pois ohjelmistosta tässä torstaina.

Pelannut pokemon gota kaupungilla ihan kiitettävästi. Näin Hämeensillalla yhden seuraajistani. Se oli varsin tukevassa kunnossa mutta eihän se kuvissa muuta näykään kuin naama aina? En tajua miksi mua sanotaan läskiksi kun mulla sentään on lihasta. En ole pullataikinaa tai kävele tikuilla jonkun kaljamahan kanssa. Tai noh?

Muuta, mitäs. Mulla ei ole hilsettä koska kesä. Tappanut tänään ainakin kolme hyttystä jotka purskahtaneet verisesti pläts huuliin korvaan jne kun sen verran kyllä suihkutellut hyttyskarkotetta suurimpiin raajoihini. Ja lisää aina suihkussa käytyä.

Pitäisi katsoa kelan sivut joko ne tyrkkää sinne työkyvyn arviointeihinsa. On se kumma kun en jaksaisi työtä kun olen tällainen vaivainen pullukka ja ruma enkä mikään somemalli, joka pitää olla. Katsoin facebook mainoksesta ilmoitusta kultasepänliikkeeseen jossa sometaidot ja mallina toimiminen kuuluisi työtehtäviin. Sori mun nakkisormille ei taitaisi olla sormuksia esiteltäväksi?

Hain mä seripainoon avustajan hommia. Ei edes sinne päässyt vaikka oman alan tutkinto alla. Sitten tietty särkkään mutta ei mitään mahkuja.

No mutta kuha kuluttaa sähköä eikä oo ankerias.

Tänään on vähän ehkä "rauhoittunut" mun hs-taudin patti kun se jotenkin puhkesi aamuyöstä en mä muista... nukkunut aamusta vasta... välillä sohvallakin, riippuu vähän mistä tuulee.

Mutta joo!!! Ikuinen optimisti sammuttaa tähän mahtavan maanantain. Jokaisella on jotain uskomuksia. Kuulostelen niitä vähän toisella korvalla miten toiset suustaan päästää suoria sanoja ja sammakoita ja vähän pehmenee siinä omien korvien välissä ne pahaset. Pride viikko näkyi kaupungilla, kaverini osoitti minulle kaikki sateenkaaripariskunnat ja puhui ikävään sävyyn mielipiteensä johon sanoin että väitinkö että se olisi normaalia, ja että muoti-ilmiöhän tuo näyttää olevan...

Olen kyllä ylpeä itsestäni kun olen diplomaattinen sekä kun olen oikeassa. Paitsi jos joutuu toistelemaan itseänsä.

sunnuntai 27. kesäkuuta 2021

testosteronitestiin kun pääsisi labraan ilman lähetettä niin jees

 Ehkä menisin ensi kuussa lääkärille tästä mun hirsutismista. Ei ole mennyt kuin puolitoista viikkoa tätä, että mulle kasvaa jo parissa päivässä karkeita pitkiä tummia karvoja leukaan. Yhtäkkiä alkanut siis. Mutta ei ole varaa nyt juhannuksena viikonloppuna etälääkäreihinkään. Maanantaina näen kaveria kaupungilla ja se meinaa itselleen lukulasit hankkia. Varmaan tarvisi monitehot. Ikänäköä hänellä jo sen verran?

En ole tiskannut tai imuroinut juuri yhtään kun ei jaksa ja on niin kuuma. Naapurit ilmeisesti grillaa jotain mun ikkunan alla. Mä olen tupakoinut vähemmän, koska toisen naapurin tuuletusikkuna on auki koko ajan ja sieltä tulee jokin ilmaputki ulos.

Juhannuspäivän nukuin. Illalla pesin pyykkiä pyykinpesukoneen käsin -ohjelmalla puoli tuntia. Tänään olen nukkunut. Päätä särkee vain. Katsoin vähän Netflixistä jotain mutta ei mitään hyvää löytynyt. Dippasin lihapyöryköitä tsatsikiin ja perunasalaattiin ja yököttää. Aamupalaksi söin viimeisen vaniljatuutin pakastimesta. Sen lisäksi juonut vettä. OFF karkotetta lisännyt selkään, jalkoihin, käsivarsiin suihkun jälkeen. Pitkiä kynsiäni olen, putsannut, ja leikellyt saksilla.

Masentaa englannin valintakokeiden tulokset vähän vieläkin. Ehkä niitä kysymyksiä olikin 150 ja sain -50 miinuspistettä? En kyllä löytänyt kuin 100 kysymystä koepapereistani. Tuskin pääsen ikinä mihinkään.

Otin yhden 1g panadoliin päänsärkyyni. Deja vu juttujen lisäksi joita tulee partsilla suihkussa ja tässä kirjoitellessa, niin kipeät niskat on pieni murhe. En kyllä halua partaa... menisin vaikka laseriin jos olisi varaa.

perjantai 25. kesäkuuta 2021

Tai ainakin .heic Yun Ceikkun

 Kaveri kiitteli että oltiin molemmat selvinpäin. Shh. En nyt sanoisi. Join tuhat kaloria alkoholia. Ihmekään kun grilliruoka ei olisi maittanut. Seetheriltä uusi sinkku ja Ed Sheeran pitäisi tiktokliveä klo23 suomenaikaa. 

Uin vähän aikaa ja vesi oli lämmintä, näin ahveniakin tosi matalalla tai mitä lie pohjakaloja. Grillattiin. Mulla oli grillitassuja, makkaraa, perunasalaattia. Myös uutta perunaa ja veke nugetteja sain. Harvoin syön lihaa, kun ei ole varaa, nyt oli? Ostin kaupasta mansikkakakun ainekset ja söin siitä kolmasosan lopuksi ja mansikkaa tietty. Tarjosin kaverille pari pientä tölkkiä colaa.

Ei tapeltu kuulemma. Sen koira suuteli minut hyvästiksi. Muutenkin terrierit on kauheita pusukaloja mun suhteen? Yritin kieltää nuolemasta sääriä kun laitoin paljon hyttyskarkotetta ohvia eli OFF...

Vähän kuullut jotain muiden juhannuksista. Sain ensin runon aidosta juhannuksesta jossa oli kyllä asiavirheitä. Hyttyset inisee eikä hyrise. Laiturilta tuli kuva ja loput sitten tekstinä oli että "samoin". Unohdinkohan ketään. Ainakin ne joiden numerot mulla on niin läpi onnittelin jusseja? Kirjekaverit. En ainuttakaan panokaveria.

Jeba kun kelluminen saa raukeaksi. Menisin ehkä vielä taas kylmään suihkuun.

torstai 24. kesäkuuta 2021

Oppi ei kaada ojaan mutta sinnekin on minut tönäisty talvella kolitsihousuineen

Ei siitä sitten enempää. Enkunkoe menikin huonommin mitä kuvittelin. Kompuroin analyyttisissa taidoissa. Sain alle 15 pistettä ja läpi olisi pitänyt olla reilusti yli neljäkymmentä. Journalismi valintakokeet on vielä kesken opiskelijavalinnat, mutta se nyt on ihan se ja sama pääsenkö sinne. En ehkä edes halua. Sen verran piirustukseni oli varmaan huonoja ja kirjoitukseni ja twiitti jos nyt pääsin monivalintakoetta läpi kun en ollut edes lukenut mitä piti, kun en ollut löytänyt etukäteen luettavasta aineistosta mistään tietoa. Katsoin yhden videon journalistin elämästä ja hän kertoi sen olevan täynnä glamouria. Ehkä siis pitäisi muuttaa hesaan jos joskus saisi töitä sille alalle. Hesalle sanon paskat. 

---> Elikkä Kelan arviointiin vain kun käsittelevät sen hakemuksen, kohta mennyt se kuukausi siitä hakemuksesta. Itse halusivat laittaa mua sinne, kun eivät suostu maksamaan. Kaverini oli sitä mieltä, että mulle kuuluisi se eläke, en ymmärrä miten se on yhtäkkiä muuttunut kuntoutustueksi. 

Vaikka mistä minä töitä saisinkaan, kun kymmeneen vuoteen ollut missään paitsi vähän puhelinmyyntiä ja senkin sössi GDPR kun sulla ei periaatteessa saa olla kenenkään tietoja tai numeroa.

Höh. Ostin luentopaperia ihan turhaan. Toisaalta ehkä pitäisi alkaa ottaa joskus jotain muistiinpanoja niin oppii värikoodaamaan ja tekemään otsikoita ja kappaleita. Voisin vaikka tehdä niitä mun vanhasta pääsykoekirjasta neurologiasta englanniksi. Se löytyi kirpparilta joskus. Vesiväritin aivot ja sain palautetta että kuin lapsen tekemä. Haistakoon hän rotanpaskan. Tee itse kuule älykästä taidetta. Ota vaikka viivoitin ja tee suoria viivoja.

Alan kallistua siihen, että koulussa olo on typerää. Ekalla luokalla en tullut toimeen muiden kanssa. Opin viittamaan vasta vuonna 2000. Tietty kaikki oppii tahtomattamaankin, mutta korkeastikoulutetut ei näe ratkaisuja edessään. Lasi on täynnä ilmaa.

Mulla oli ÄO 125 ennen kaikkea turruttavia lääkkeitä enkä enää osaa tehdä niitä aivopähkinöitä. Tietty suomalaisten keskiarvo on vähän yli 100, mutta muissa maissa enemmänkin. Eikä naiset saisi olla älykkäitä ja heitä luullaankin monesti hulluiksi, tai oli se sitten mies, mutta naisviha on todellista ja kietoutunut kieleen ja kulttuuriin ja miesten tunnemaailmaan. Materialismiin ja kuolleisiin asioihin koska mies ei tee uutta elämää sisällään. Näin oli pohtinut bestikseni.

Korppu, kun palaa hermoni...!!!!

keskiviikko 23. kesäkuuta 2021

Kaupunkielämä ei vedä vertoja millekään sen mukavammalle

 Rakas bloggelsson. Aivan ihana fiilis. Olin bestiksen luona eikä riidelty juuri ollenkaan tuntikausiin. Juomat loppui niin lähdin pois. Etelä-afrikkalaista valkkaria join pullon ja kaksi pirkkaolutta? Toin hamsterille koiran herkkua mutta se ei syönyt sitä. Kaverin terrieri oli taas ihan innostunut kun kävin. Rakastaa minua niin! Nuoli hiet pois otsalta ja oon varmaan liikaa kuivannut nenäliinaan kun vedellä pesu kirveli otsaa. Olin tuubitopissa ja rintsikoissa ja ne valui aina ties minnekin tämä yhdistelmä...
Olen myös syönyt hyvin. Tänään oli uunilohta mulla kotona, lähes aamupalaksi koska se oli yksi juustosämpylä, ja sitten söin kaverin tarjoaman kolmiovoileivän, omakustanteen pussin Malteserseja ja taas sipsiä sekä jonkin leivoksen jonka vadelmahillo meni hampaidenväleihin siemenet. 
Mulla on kauheasti ruokaa kotona ja mun koko aikuisikä ollut jotain kituuttamista eikä ole mennyt mitään hukkaan ruokaa todellakaan, niin huvittaisi vain kuluttaa kaiken pois syömällä ne... halpoja vaniljatuutteja, suklaalevitettä paahtoleivän päälle ja pitaleivän päälle kebabia ja muuta lihaa; jos tekisi suolaista mieli.
Äsken kokeilin kulmakarvaveistä ja ne on nyt ojennuksessa. Juon pepsi maxia ja tuuletan asuntoa läpikotaisin. Hamsteri oli melko kuuma otus, kun nyt ei tulisi mitään kohtausta sille kuumuudesta. Otin sitä vähän käsiin ja annoin tuulla ikkunasta häneen päin? Sovittiin kaverin kanssa että kun Helmi kuolee niin haudataan se hänen koiriensa seuraan heidän takapihalle.
Ja sitäpaitti lempijulkimo vastasi mulle yhdessä äpissä niin se toki riemun sai aikaan. Känniviestittelen sille. <3
Hamsteri kulkee välillä mun sylissä ja tuntuu hassulta pikku tassun rapinat kyynärvarsilla. Tai no mikä nyt ei olisi ihanaa. Tapoin bussissa kaksi kärpästä ja keräsin pokemon go lahjoja eri puolelta Tamperetta matkan ajan että piti ihan lisäillä uusia kavereita kun kaikki saaneet multa jo sen lahjan. Tai siis kun kaikki muistomerkit on niitä stoppeja tai saleja ja niitä on sopivasti ylettyen nyssestä paljonkin pyöräyttää tavaraa peliin.
Ööh, tänään tuli tilaus prisman verkkokaupasta. Se tuli ajoissa, olin juuri puhelimessa kaverin kanssa. Kävin vielä suihkussa, ennen lähtöä, kun hikoillut vaikka ei tekisi mitään?! Kaveri tietty puhui mun ylipainosta ummet ja lammet vaikka sanoi ensin ettei arvostelisi mua. Sanoi lopuksi että minussa on jotain viatonta tai puhdas sydäs kun vei bussipysäkille.
Sillä on rankkaa katsella vanhempien hoitoa sivusta. Me katsottiin myös verenpaineemme verenpainemittarilla. Mulla oli 135/80 eli ihan hyvät vissii? Pulssi 99 heh. Eikö naurun pitäisi alentaa verenpainetta.
Kaikkea sellaista sitten! Ehkä teen huomenna pitsan. Perjantaina piti grillata ja uida. Tämä päivä meni vähän erilailla mitä odotin muutenkaan. Juhannusaaton aatonaatto.

tiistai 22. kesäkuuta 2021

Kiroilen enkä saa unta

 Hiessä uin kylmistä suihkuista huolimatta. Välillä tuuletan hamsteria isolla aaltomuovinpalalla ettei se saa lämpöhalvausta mutta jaksaisi juosta pyörässä. Silti hyttyset tulee sisään kun yritän öisin tuulettaa.

Käytiin äidin kanssa ostaa mulle varmaan taas satkulla ruokaa… ja grillattavat juhannukseksi. Olisi ehkä voinut katsoa jotain hyttysmyrkkyä kun ei tästä mitään tuu…

Kyselin kaikilta lainaan 15 euroa että saisi pitsaa mutta ei onnistunut. Ei ole koskaan varaa, paitsi alkukuusta asumistuen aikoihin. Silloin kävin syömässä burriton ja terassilla pari  

Kyllästyin sit hyttysiin enkä saa vieläkään nukuttua. Tilasin Prisman verkkokaupasta jotakin ja lisäsin hyttyssavun tilaukseen. Vois niinku polttaa sitä partsilla mutta miten haju sit tulee sisään jos pystyy tuulettaa aamuyöstä. Noh. Pitäisi olla parvekkeenovessa jo hyttysverkko. Asun ihan metsän vieressä. Ei se pistäminen mutta kun se ininä!


sunnuntai 20. kesäkuuta 2021

Mikä saatana teitä käskee alistumaan

 Tänään on briteissä isänpäivä ja Amerikassa oli eilen Juneteenth. Silti monissa (15) osavaltiossa on laitonta opettaa systemaattisesta rasismista. Edes minä en pystynyt ostaa kirjoja siitä blm- jutuista, kerran netistä koska mulla oli väärä, "sijainti". Tai no, taisi olla kanadalainen kirja mitä hain.

Mulla on lähinnä varpaanvälit rikki. Ne on melko ahtaat ja etenkin vasen saanut hautumaa. Laitoin Fungorin voidetta, ja avoimen varpaat joogasukat yöksi. Sammutin tietokoneenkin yöksi...

En edes eilen kävellyt tavallista enempää, vain 4.5 kilsaa. Kesäjalat stressaa kuitenkin. Kävelin niken tennareilla. Ne on kevyet kävellä mutta mitälie materiaalia.

Kerroinkin eilen mitä tein... oli se kirjamiitti. Taisin päästä eroon kahdesta kirjasta. Haiteksti sekä Lasipalatsi.

Eikä, taas sellainen huojuva olo. Kirjoittaminen jotenkin laukaisee sen. Jotenkin koen kuuluvanikin tähän, mutta voisi kyllä lakata bloggaamisen tän irtautumisen tunteen vuoksi. Heikottaa. Voisin sunnuntaina olla kirjoittamatta toki, se on mun yksi säännöistä itselleni.

30 sentillä tilillä ja bussikortilla ei matkoja ei oikein voi tehdä mitään tänään eikä huomenna ennen kuin tulee lisää tukia. Joutuu kotona kärsiä sillä mitä on. Juhannus safkat grilliin jne varmaan ole varaa hankkia mutta luulisi ettei makkarapaketti paljoa maksa. Mulla on vielä pieni ryyppy pakastimessa. Tissutellut sen pullon viikon mittaan.

Jööh varsin mielenqiin toisttta

Paitsi kaikella on tapana järjestyä ja ei sitä tiedä milloin tarvitsee jotain joten hyvä säilyttää kaikkea ja tietää missä on mitäkin ? Suorastaan avartaa maailmaa. En usko tavaroideni jakamiseen muille. Siksi mun sika täti kerran löi hampaat mulle sisään kun en halunnut jakaa mun lontoonmukia. Shut up and let me keep my things/memories.

lauantai 19. kesäkuuta 2021

Kävele kävelysi herra johtaja mutta puhu kädellesi mies

 Sain vähän osumaa auringosta. Olisi pitänyt laittaa aurinkovoidetta. Lähdin joskus ehkä yhden maissa matkaan ja tulin viideltä kotiin. Söin nachot ravintolassa ja kahvin ja teetä. Varsin valkosipuliset oli ne nachot! Kotona söin salaattisekoituksen ja tomaattia ja pähkinöitä. Teki mieli mussuttaa ja katsoa Nälkäpeliä Netflixistä niin tein makaronia, tonnikalaa, majoneesia ja herneitä mössöksi ja söin mahan täyteen kyseistä "salaattia". Join pienen shotin laventelivodkaani salaatin kanssa mutta parasta oli kylmä vesi sitruunamehulla ja jäillä omassa vesipullossa kaverin hanasta...
En löytänyt kirjamiitistä kirjoja mutta eipä niitä juuri hävinnytkään. Sellainen olo että muita olisi kielletty ottamasta mun kirjoja. Hullua vai mitä. Äsken tuli kun kirjoitin tässä sellainen ruumiista irtautumiskokemus kuin mikäkin de javu... olo että olen ulkopuolinen, että vain asun tässä ja menisi lävitseni kaikkea?? Dereaalisaatio. No huh. Pitäisi mennä veskiin kun pierettää tänään enemmän ja olen juonut ison pullon light colaa myös ja röökiä polttanut ja kaikki pistää mua kun hengitän C02:sta hyttysille ihan kuumaverisenä...
*eksyy kaverin mainitsemaan girls write now epäkaupallisen aatteen sivuille*
En usko että on Suomessa tuota järjestäytyneisyyttä mutta voihan sitä vähän tutkia?
Kaikki miehet laittaneet jotain whatsapp/kik viestejä, tänään ihan "viattomasti" kyselleet jotain seurani perään. Miksi huomioisin näitä ylempilaatuisia ihmisiä, joille riittää että sanoo "moi" ja jos vastaan niin olettavat että olen heti antamassa jotain... se toimii niinkin päin että antaa mulle jotain. Maailman vanhin ammatti sitäpaitsi. Googletin girls write now tampere ja sieltä tuli jotain escort listaa!?
Naisviha ja patriarkaalisuus kuumottaa mutta myös käsivarret vähän palaneet. Minusta tulisi kuivattu luumu tai rusina jos olisin ulkona enemmän...
Eniveissöni, puistossa oli kiva istua ja riisua kengät piknik viltin sivuun. Jutella kaikenlaista englanniksi. Sain ilmaiseksi kaverini miehen asunnon kellarista muovisen laventelikukan, vaihtopisteeltä, ja se vähän lakasti laukkuun terälehtiä.
Ööh, vein ATC-kortteja 5kpl postiin teemalla sana/teksti jonnekin Satakuntaan kait... sekä postcrossing kortin. Luin partsilla puoli tuntia 2012 ostamaani kirjaa, jota en ollut aloittanutkaan kymmenessä vuodessa... se on kyllä ihana kirja, tiedän sen.
Sisällä melko kuuma. Hikoillut ja käynyt suihkussa pariin otteeseen kylmässä vedessä. Hamsteri edelleen huolettaa, stressaako kuumuutta.
Löysin eilen kanahäkistä pääseppeleen tekokukkia ja aurinkolasit ja pukeuduin niihin kaupungilla. Monella ollut polttareita...

Mitäs muuta tähän kreisiin maailmanmenoon? Aina on jotain sotaa jossain eikös. Tosin somesta lähinnä lukenut tänään jonkun räppärin timanttihampaista... grillsit to the level maximum...

Ja muuta mukavaa. Todistaakseni olevani ystävällinen ,antelias, toimelias, oma-aloitteinen ja hyvä....

perjantai 18. kesäkuuta 2021

itkupilli generaatio meidän jälkeemme

 Instagramia käytän keskimäärin puoli tuntia päivässä. Tykkäyksiä saan tunnissa ehkä yhden, joskus jopa kaksi, seuraajamäärät tippuu tasaisesti. En tiedä mikä mun kuvissa on vikana. Algoritmit ei tykkää minusta. Siis ne botit jotka päättää keille kuva näkyy.

Käyttäisin Snapchattia mutta en ole niin nuori. Taisin tehdä oman tilini sinne joskus 2013 tai jotain? Latasin tietoni sieltä kerran. Kuten Facebook kansiotkin. En ole vainoharhainen, sen vaan voi tehdä vaikkei olisikaan mitään tilejä. Muistaakseni yksi CCleaner joka poistaa turhia tiedostoja, poisti kaikenlaisia seuraamistiedostoja monta gigaa mun kovalevyltä...

Tällaista nörtteilyä sitten. En ole muuttumassa viraalisensaatioksi mutta ottaa päähän kun jos kaveri ei löydä edes mun tiliäni tai itsekään välillä vaikka se olisi kirjanmerkkipalkissa. Avainsana varmaan tässä etten välitä...

Ihmiset ei lue kirjoja ja bloggaus julistetaan kuolleeksi muutaman vuoden välein kuten pokemon go joten mitä väliä ja kuka katsoo mitäkin. Tekstiviestit ja selain oli ihan turha SUOMALAINEN keksintö. Pesen puhelimeni saippualla ja laitan sen kuivumaan tiskikaappiin, ostan 2017 vuoden äitiyspakkauksen laatikon facebook kirpparilta, kaadan lonkeroa kaverin haudalle ja käyn vain joulusaunassa.. tietysti näyttäen vihaselta ankalta ja hikoillen kuin sika, vaikken tee mitään???!!

Mutta joo. Suomalaisilla ei ole ongelmaa kun aurigonvalo hajottaa virusten proteiineja eikä pysty tarttuu covid-19. Tätäkin paskaa ollut jo useita vuosia eikä tule ikinä loppumaan (:

mutta joo... parempi kun ei tiedä mitään niin ei voi keksiäkään mitään uutta muahaha. #selviytymisetiikka #sanasalaatti #herääpahvi #jeesusolikunsaatanaapani 


Tänään tuli postia pankista edellisille asukkaille jotka on varmaan jo ulkomaille muuttaneet vuosia sitten. Samalla valitus tupakoinnista vaikka en tajua miksi ne syyttäisi minua.

Kävin kaupassa, ostin salaattia ja minitomaatteja 1€/kpl mutta myös mehukeittoja 2kpl 4,5€ mikä oli melko turha sijoitus. Mulla oli vähäkalorista italian salaattikastiketta (=läpinäkyvässä kuulemma vähiten) aamusalaattini kanssa, kolme vuotta sitten myös ollut vasta salaatti edessä siinä keskipäivän jälkeen...

Vaihdoin pakastimeen finlandia vodkapullon tilalle vesipullon. En ole lapsellinen, vain teini henkisesti. Ja piti kuvata se juominen taustamusana kun yksi näyttelijä klonkuttaa alas vesipullollisen paitsi join enemmän ja nopeampaa vettä?

Mutta kissojen ja koirien kanssa saa hakea yleisöä vaikka olen mukaansatempaava ja huvittava ja peräti argumentointia. Näen itseni kuolettavan ironisesti jne viljelen mustaa itsehuumoria kuitenkaan hekottamatta itseäni kyyneliin pidättämällä pierua koko aikaa


eiku

torstai 17. kesäkuuta 2021

kuti kuti kutistesukkaa

 Tein viime yönä muutaman askartelu/taiteilu keräilykortin kokoisen kortin. Äsken kirjoitin postcrossing postikortin ja vien sen postiin piakkoin, eilen vein kirjekaverille kirjeen postiin.

En ole nukkunut. Join jokusen shotin laventelivodkaani ja se rauhoitti mahaa -mutta savutteluhalut -vaan kasvaneet. Täällä on niin kuuma sisällä, että olen antanut hamsterille jäisiä pinaattia ja herneitä. En osaa lukea asteita mini mittarista.

Odottelen että rahaa tulisi tilille kun möin rahastojani parillakympillä. Ihan plusmiinusnolla touhua.

Söin juustoa ja papuja tomaattikastikkeessa ja katsoin zombie juttuja. Twiittaillut jiffejä. Leikannut ja liimannut ja piirtää maalannut, luin yhden kirjeen josta oikein saanut selvää. Taisin katsoa läppäristä aamulla voiko sillä pelata jotain uusintaversiota jostain ysäri ammuskelupelistä, ei voinut.

Bestiksen kanssa puhuttiin eilen juhannuksesta. Vessankaapin lamppu sanoutui irti, saan sen varmaan huomenna toimimaan jos tilaamani tyyppi muistaa sen osan. Näen kyllä suihkussa käydä sen verran mitä ledi suihkupää muuttaa värivalojaan.

Kaunista olet elämä, ei siinä.

keskiviikko 16. kesäkuuta 2021

Keitä te ootte te pienet poijjaat kun en minä tunne teitä

 Heipä hei. Lauantaina on kuulemma bookcrossing miitti, vielä eivät ole sopineet missä. Voisin käydä varastosta katsomassa kirjoja, olen kyllä luopunut monista. Mulla on bussikortilla pari matkaa, eli pääsen jos ei muuta keksitä. Juhannuskin on tavallaan vielä avoin. En halua joutua pelastaa järvestä ketään masentunutta kaveria.

Näin unta jossa seikkailin ja eksyin jossain ulkomailla. Kävin merenrannassa kääntymässä. Piti mennä jonnekin itään kotiinpäin mutta otin jonkinlaisen futuristisen pikajunan ja jäin ihan omalla pysäkillä. Muistan unen alusta että mulla oli hoidossa jonkun muun tytär, ja annoin sen mennä jonkun mun entisen opettajan kanssa johonkin.

Hiukset on varmaan hikiset ja pitäisi pestä ne kunnolla, laittaa jotain tehomaskia tai muuta. Latvat vaikuttaa huonoilta ja ne on vieläkin siniharmaanvihreät.

Tein jotain mokkapaloja pellillisen ja niitä on vieläkin syömättä. Olen laihtunut pari kiloa lähes.

Kukaan ei halua että lähetän niille viestejä onlyfansissa ja yksikin kehui vahingossa tilanneensa. Toisaalta en itse halua dickpicksejä joten estän jos ei miellytä. Saan kuitenkin katua jos suvaitsen mitään vastata "moi":hin.

Tänä aamuna kävi yksi tuttu joka osti mulle satisfyer pro:n. Se toi muutaman röökin. Tein sitä mitä teen parhaiten. Eilen illalla pervoilin itsekseen. En pysty katsomaan itseäni silmiin- jos tuntuu liian hyvältä, mutta voin tarkkailla pupillieni kokoa.

Minulla ei ole negatiivista sisäistä dialogia itseni kanssa jossa haukkuisin itseäni, siksi muiden ruma läski haukkumiset ynnä muut, satuttaa.

Nälkä piinaa. Mun täytyy vielä viikko elää nykyisillä ruoilla ja sitten onkin jo pian juhannus.

Sosiaalinen media on saanut jäädä vähän. Latasin jotain peliä puhelimeen pitkästä aikaa etten tuijota kaikenmaailman tarjous sähköposteja.

Voisin valita näistä ruoista:

  • omenoita
  • kuitumuroja maidolla
  • kaurapuuroa marjoilla tai hillolla
  • popkornia
  • makaronia tai penne pastaa, siihen majoneesia tai tonnikalaa
  • perunamuusijauhe ja soijarouhe
  • nuudelia
  • loput mokkapalat ja ehkä kahvia keittää
  • pakastimesta "fish'n'chips" uunissa
  • mansikkakiisselin loput ja mannapuuroa
  • loput kaksi munaa heittää wokkipannulle wokkivihannesten kanssa

jotain muuta? rahaa on noin kahdeksan euroa tilillä, sillä ei saa kotiin ruokaa

tiistai 15. kesäkuuta 2021

Korreloida latinankieleen eli lainata englannista kielioppia

Tuskin mokkapalat on 'mocha bites' vaan niille on jokin muu versionnimi. Kuten specsit ei ole bicepsit. 
Mitähän muuta olisi pohtinut? Olen ollut ilman röökiä. Ei ole varaa. Olen nukkunut. Vitut sosiaalisisista medioista. Paitsi joka yö tulee jokin onlyfans fani, niitä on jo yli 20 ja olen top35:ssa ainakin käväissyt. Saan tilitettyä itselleni parikymppiä useammin sitä sen vain pitäisi meinaa.
Olin eilen 8 minsaa kuntopyörällä aamusta näihin aikoihin. Ei kiinnosta just nyt. Vaaralliset keliolosuhteet 10m/s tuuli muka. En ollut ulkona silloin. too hazardous -pokemon go
Loputon suo tämä varattomuus. Pankki vei loput eurot mitä oli jäänyt. Odottelen jotain tekemistä vaikkapa kirjettä johon vastata. 
Tiskasin eilen ja sitten tein lisää tiskiä. En olisi halunnut vaahdottaa mitään, mutta sitten kaivoin itseni kuopasta ja sain jotain aikaan.
En mä olisi halunnut hamsterin terraakaan siivota kokonaan, ja tuolla ne on vieläkin eteisessä viemättä roskiin, jätesäkillinen purua.
Mitähän sitä tulisi mistään ikinä. On niin hikinen olo ja nihkeät kädet ja naama. Kaikkea ällöä nenänpielten mustapäistä aina ryppyihin jotka on silmien alla. Maantienharmaat hiukset "mustat" joiden jakaus minne sattuu ja ombré sininen latva on enemmän vihertävän harmaa. Alushousuissa ja rintsikoissa kyllä kekkuloin kotona. Kävin neljältä aamuyöstä kylmässä suihkussa. Tuuletan koko ajan jotain... mieluummi olisin ulkona ja jäätyisi.
Jos kävelisin paljon, tulisiko pituutta lisää pari senttimetriä, samalla kun nilkkojen lihasta.
Satiirisen nihkeä olo ja välillä tunnen itseni yliliiteleväksi linnuksi, kun totean ettei sieluni ole oikeasti kiinni missään, vaan kaikki on harhaa. Koti ei ole huone ja neljä seinää.
Toisaalta opin tehdä washiteippiä itse teippaamalla vanhojen kirjansivujen päälle teippiä ja vetämällä pois. Pinterestistä löytyy joskus sattumalta jotakin. AliExpressin poistin iPhonesta kun ei uskalla mitään tilata nyt kun posti muuttaa käytäntöjä.
Kaikkea pientä millä ei ole mitään väliä. Edes tiskaus ei saanut kynsiäni katkeamaan ja ne on nyt kaikki tasaisesti melko pitkät ja vahvat ja mantelinmuotoiset. Harvinaista. En osaa käyttää näitä edes raapimatta itseäni tai ympäriinsä, kuten näppäimistöä.
Syvä tyytyväinen huokaus, vaikka ei ne mun huokaukset yleensä kerro tyytyväisyydestä. Haluaisin vain luovuttaa ihan kaiken. Kaiken missä nyt saattaisi olla ikinä onnistunut pienintäkään vähää että tekisi sen kolon. Fyysisesti se näkyy että pyöristän selkää ja ikäänkuin painan pään alas luovutuksen eleeksi. Se antaa henkisestikin kaikkeen kykenemättömän luovuttaja fiiliksen

sunnuntai 13. kesäkuuta 2021

Ilma joka ympäröit meitä vaihdukos siittä

 Ei ole ollut paljon tekemistä. Laitoin siniristimeikit naamalle, jalkapallon takia, ja nukahdin niissä, klo 12-15 muutamaksi tunniksi. Pyyhin ne äsken pois. Kaveri käy kääntymässä kotona ja tulee sitten mun luo. Löydettiin perjantaina piknikillä pari voikukkaa ja päivänkakkara hamsterille. Voikukan lehtiosaa se ei syönyt. Ne nuupahtaa äkkiä. En tiedä pitäisikö mun ehkä siivota sen asumus kun se täyttää vesiastian heti puruilla.

Pidän ovea ja ikkunaa auki suurimman osan ajasta kun täällä on sisällä tuskallista muuten.

Olen laittanut paahtoleivän väliin jauhelihapihvejä ja jalapenoa. Tein mukillisen taikinaa. Siinä mun syömiset. Lihonut yli 125 kilon. Eilen söin aamupalaksi jätskiä rasian. Taisin illalla syödä tortillasipsejä. Eiku, tein eilen sen spaghetti kastikkeen ja pastaa keitin.

Löysin Pinterestistä laventeli-vodka reseptin ja nyt haluan ostaa pullon vodkaa ja jättää sen tekeytyy vaikka juhannukseksi. Vain yksi ruokalusikallinen laventelinkukkia 0,75 desiin vodkaa? Aika vähän... mietin muuttaako se väriä kun siihen lisää sitruunamehua.

Aika nopeasti ja äkillisetti mulla kasvoi leukaan jotain tummia karvoja. Epiloin sen "päivän sängen" pois. En tiedä mikä ihmeen hirsutismi mulla alkoi, vai alkoiko. Toivottavasti ei. Leuan ihottuma lähti jo. Se oli kipeä ja punainen ja kuiva mutta varmaan vaan maskista johtuvaa. Nyt se on tollanen kuiva enää?

Toisaalta huvittaisi kirjoittaa vaikka kirje. Päästää käyttää hamsteri washi teippiä.

Sitten voisi tiskata ja siivoilla. Mutta nyt olen puoli tuntia vältellyt pissalla käyntiä joten veskiin mars.

perjantai 11. kesäkuuta 2021

ESC shift alt ctr and cmd???? 4?

 Suunnitelmat meni mönkään. Mutta kävinpähän etukäteen kastaa talviturkkini. Ei tullut piknikkiä, paitsi äidin kanssa vedettiin parkkiksella yrttivoipatongit. Jotkut tyypit kiusasi mun kaveria penkillä keskustassa, lähetin sille koodin matkustaa bussilla mun luo ja värjättiin hiuksiani sinisiksi äidin maksamalla suoravärillä, muutenkin tuo jäi yöksi. Se oli vähän kiukkuinen jollekin auktoriteetille kun kohteli kylmästi ja täysin asiattomasti. Meikä antoi oman todistukseni puhelimitse polliisisedälle yhteen avoimeen juttujuttuun ja se vähän ravisti minua, kun menin aukomaan päätä siis sanoin kusipää -sanan mutta voimakkaat tunteet ei voi mitään... hankalat exät piste com.


Unoboxasin äsken Mattel nukkeni ja ne on jo pariskunta, paitsi Kalkaros on kyl ihan gay ja uneksii Harrysta.

Vedin eilen pussin sipsiä, kaksi lautasellista mannapuuroa kiisselillä, hampurilaissämpylöitä jauhelihapihvillä iltapalaksi ja join pepsi maxia litran ja jääteetä sokeritonta ja jotain rypäleitä yms. mitkä piti tulla piknikille.

Hamsterille saapui paketti, se veti maissia poskeen. Ei ole ferretti niin ei syö kuivattua koivunlehteä. Haluaisin löytää luonnosta hamsterille voikukkia mutta ikävä kyllä kaikki kasvaa jossain tienvieressä. 

Vaatteitakin tuli muutama kappale ja laitoin tuubitopin heti päälle. Vatsa näkyy. Iso vatsa. Eipähän ole kuuma kun ulkona on hellepäivä. Näin eilen etanan ja etanan sarvet oli näkyvissä eli poutaa ennusti!

Kysyin äsken kaverilta että olenko ikinä valehdellut ja se oli heti että EIenole

Sillehän ei voi mitään jos ei uskota. Mulle tulee joku blokki päähän kun pitäisi kertoa vain valheella, esim. miten sujuu. Sitä sujuu niin paljon aina oikeastikin ettei pysty enempää lisävalheita jättää murusiksi joista jää kuitenkin kiinni?




Pitkiksi lauseiksi menee. Täytyypi lopetella. Juon kahvin, röökaan, kaveri siis mun puolesta haki, ja illemmalla pitäisi sujua yksi sovittu tapaaminen. Aika vähän ollaan kuitenkin puhuttu sen tyypin kanssa täniltaisesta. Että kunpa nyt toteutuisi.

keskiviikko 9. kesäkuuta 2021

Ensi kerralla vai?

 Rakas blogi

Mulla oli enkun valintakoe. Kohta suunnistan Onkiniemeen tutun luo. Käyn nopeeta heittää talviturkin, vaikka piti vasta huomenna kavereiden kanssa pitää piknik uimarannalla jne.

Kaveri sanoi tulevansa huomenna yöksi to-su mutta en tiedä. Lupasin yhdelle joka käy töissä täällä mennä sen kanssa asuntohotelliin perjantaina.

Pitäisi ostaa maskeja ja basibact lääkevoide. Leuassa on jokin kipeä... en tiedä olisiko maskin aiheuttamaa märkärupea tai jokin vakavampi tulehdus joka tulee jostain hampaista... en tänään voinut käydä terveysasemalla näyttää ja kaipa sinne aikakin pitäisi varata jos tämä ei ole kiireellistä? Ne menee sitten ensi kuulle...

Duida duida. Näytän läskiltä tässä mekossa. Yksi hs patti puhkesi eilen illalla. Kuuma sisällä, olen öisin tuulettanut hyttystenkin uhalla.

Valintakokeessa meni vajaa kaksi tuntia, aikaa jäi. Pääsin kotiin ja söin uunissa lämmitetttyjä ranskalaisia perunoita, jauhelihapihvejä, kalapuikkoja ja tein loput hillopähkinälevite voikkuleivät, pikakahvia mukin, ja vihanneksia napostelin sekä loput maalaispastasalaatit ja sillee kaiken minkä satuin nähdä.

Pitäisi käydä hakemassa pari pakettia. Asokselta pari vaatekappaletta sekä hamsterille puuhaa. Ennen kaikkea en ole ehkä viikkokausiin pessyt pyykkiä, joten se!

Hain töihin pariin paikkaan mutta ei ole kuulunut mitään. Ei ehdi katsomaan kun pitää ensin katua.

tiistai 8. kesäkuuta 2021

It's not just some quote if there is literal misogynist and patriarchal truth to it

 Someone made fun of my English by trying to spell extra S-letters on what I said in a TikTok video. Too bad you couldn't make out what she was trying to say so I deleted the comments and blocked her/him/they/it. I don't think he knew I actually have a problem with saying s,c,z's so I guess that's a compliment? Maybe?

Forever positive like a gay person with Aids since the 60's. I watched some film about a fashion designer. I watched Ewan McGregor in Star Wars, Rogue Trader, Trainspotting, Moulin Rouge, Doctor Sleep and probably many others too like Big Fish.

Anywayzchs... I think about if I should miss my English entrance exam. I didn't find the material to read for the test, but I guess there would have been again something.

Great way to make me feel like shit about my language skills when I KNOW I'm more than bilingual. I'm a fucking dictionary. I speak clearly if I want to. It's not rally English. Besides, I am not fluent. I am proficient. The difference is I want English to be spoken and written perfectly and people hate those that correct them all the time, or find the mistakes in a book at a first glance or are not relaxed about the rules of it. Exceptions make rules and people don't take themselves seriously enough.

---

Vazza Curallè viinimainos. Jostain syystä otin VPN:än ja nyt katson Netflixiä Amerikoista. Toisaalta ei viitsisi lähteä minnekään kun ukkostaa ja ulkona hyttyset syö. 

Vaihtui vuorokausi hupsis

 Kävelin kahdeksan kilsaa... pitkin keskustaa. Käytiin molemmat ostoskeskukset ja yksi pikkukauppa jonka jälkeen lautapelikahvilassa luettiin Tarot korttia toisillemme. Söpö koiranpentu nuoli sääriäni. En tiedä hoivasiko vai kaipasiko suoloja. Ostettiin 3kpl susheja per naama ja mä otin aluksi lohi kuplavohvelin, se syötiin puokkii... yhden kaljan tilasin. Halusin kolpakon, tuopin sain.

Tein kotona uunissa pitsan ja ranut jotka hain kaupasta. Satku jäi kahdeksi viikoksi käyttää vielä... ylihuomenna yksi pääsykoe.

Sen verran hikinen olo että olisin lähtenyt uimarannalle. Sää ehti viiletä ja nyt näin salamoitakin siellä päin... hyvä etten mennyt.

Juhannussuunnitelmat auki? Ehkä uimaan. Kelllään ei ole uikkareita.


lauantai 5. kesäkuuta 2021

Löysäilen ja pakahdun. Sisältövaroitus: syömähäiriöpaskaa

 Kävin eilen syömässä 15 euron, burriton meksikolaisessa ja olin tosi täys, vaikka se oli päivän ainoa ateria... siitä kävin jääteellä ja long island iced tea:lla bar passionissa. Maistui enimmäkseen makusiirapilta. Kukaan ei suostunut seuraksi tai niillä oli suunnitelmia ym... ilmeisesti pitäisi suunnitella etukäteen tällaiset outtingit.

Niin ja sitten ostin siiderin, kaljaa ja viskicolaa vielä ja join ne iltasella. Jäikin pirkkakaljaa jääkaappiin 2tlk

 Tänään mulle tuli prisman verkkokaupan kotiinkuljetus. Olin sit vähän jättänyt koriin kaikkea herkkuja ja tilasin vaan. Arvatkaa söinkö tänään liikaa. 

Aloitin aamiaiseni rocky road kakulla, sitten sipsiä valmiilla dipillä, ja suklaarusinoita, puolikas minttukrokantti levy, suolapähkinöitä enemmän kuin napa vetäisi ja pussi kirpeitä matokarkkeja. Lopuksi avasin vielä minivaahtokarkkeja pussin ja niitä otin pari kourallista. Join 1,5 litraa light colaa siinä mässäillessä. Muutama tunti myöhemmin kävin kaupasta hakemassa röökiä ja energiajuomaa tölkin, jotain päärynää. Oli sen verran makeaa että alkoi tulla refluksia, tai sitten lämmin banaani jogurtti ei oikein soveltunut enää juotavaksi... ja kävin kylmässä suihkussa... tuli kyl helposti ylös. Tietty suurin osa kaloreita varmaan imeytyi. 

En ole pitkään aikaan ollut näin syömähäiriöinen. Mutta! Pakastimessa on vielä kokonainen juustokakku, pari lusikallista sitä ben&jerrysiä ja cola jäämehupuikko. Tossa on puolikas minttusuklaalevy, niitä minivaahtiksia esim. kaakaoon, ja sit menthos karkkeja tuubi ja 1pss toffeepoppareita.

Porkkanaa ja retiiisejä pussit, kurkkua, leipää, maalaissalaatti, juotavia jogurtteja ja tavallinen hedelmäjogurtti tötsä... noh ehkä mä viel huomennakin pidän jotkut mässäilyt. Huh. En sit yhtään mieti kovin pitkälle? En edes tykkää ruoasta tai syömisestä? Tomaateista saa orgasmin kun se on salsan muodossa mutta nachot jotka siihen pitäisi dippaa on puuduttavan tylsiä syödä. Ja on kiva katsella jos on syönyt jotain vaaleanpunaista ja se kelluu pöntössä. Toisaalta nämä mielipiteet tulee sellaiselta jota on epäilty bulimiasta kun sillä alkoi menkat joskus 15 kesäisenä. Ja joka yksi joulu melkein kuoli kun söi niin paljon suklaata että oksensi koko yön lapsena eikä kukaan välittänyt tai tullut tarkistaa mitään. Tai siis kun jos syö mitä vaan kolme kiloa niin voi kuolla... toki kerroin ton mun psykoterapeutille muistaakseni mutta se ei tarttunut siihen tietoon mitenkään? Jäi vähän syöpöttelyt kolmannelle vuodelle ja mä lopetin sen kahden vuoden jälkeen.

En tosin aatellut käyttää viittäkymppiä kuussa psykoterapian sijasta tällaiseen häiriökäytökseen.

Massu massu näytä arpesi, koska sinulta on e-vitamiinin puutosta ollut.

Mutta niin. Suoristin hiukset tänään, kolme minuuttia. Ei ollut kuumuudenesto tuotteita suihkuttaa suojaksi. En osaa sanoa kumpaa yritän useammin: suoristaa hiuksia vai oksennella. Molemmat kuitenkin liittyy ulkonäköpaineisiin ja muuhun dieettikulttuuriin ja fuckabilityyn, laihojen ihmisten etuoikeuksiin. Syökää jälkiruokanne. Saatanan perkele, loput mulle.

Silmät ei edes punoita. En näköjään tarpeeksi kovaa tyhjentänyt mahalaukkua. Mutta sehän selvisi jo siitä kun haluan vain uudelleen toistaa tämän episoodin.

Nälkäpeli kirjassa on jokin juoma joka saa oksentamaan jotta voi syödä lisää. Vitsailin siitä fatsecretiin kun ei ole muuta kanavaa. Tai jos pro-mia foorumeilla olisi jokin niksinurkka minne laittaisin vinkkiä: ota kylmä suihku ennen oksennusta. En tiedä miten se auttaa. Mutta mulla tulee helposti kyllä ylös. Aina sitä toivotetaan että syö paskaa! Tai muuta vastaavaa. Sori mut lääkkeet tekee sen oireen ettei nauti mistään, kun mielihyvähormonit ei kierrä normaalisti... eli ulostaudu kuten tyypillisillä ihmisillä joilla ei ole mielialalääkkeitä. Samat kaksi serotoniini hormonia kiertää samaa rataa monet vuodet joten eiköhän ne jo heikkoja ole.

Tai näin ainakin mun mielikuvitelmissa. Puolet faktaa, loput kokemusta ja kärjistystä siitä miten pahasti voivat pilata toisten elämän. Ja sit joku pikkuriikkinen kuntoutustuki ja pitäisi muka palata työelämään kun ei ole kymmeneen vuoteen tehnyt mitään eli oikeastaan sen shokin jälkeen kun parikymppisenä joutui johki suljetulle?!!!

Missä on mun psykoosit, kysyn vaan. Vain koska olen niin vastenmielinen ihminen ei tarkoita että olen hullu kuin pullosta tullut...

torstai 3. kesäkuuta 2021

pikkupinterestailu ennenkin motivoinut

 Sain onlyfansista tilitettyä parikyt dollaria ja ostin b&j jätskiä, light colaa ja askin röökiä lähikaupasta. Huomenna asumistuki ja sitten maksan laskuja, ehkä tilaan foodiesta kotiin ruokaa. Huvittaisi ostaa hamsterille jotain kivaa myöskin ehkä. Tai maksaa Spotify premium tai Netflix kuukaudeksi. Mitään isoja hankintoja ei kannata tehdä edes. Voisin säästää vähän rahastoon jos jää mitään.

Olisin tänään halunnut harrastaa jotain liikuntaa kotona mutta en saanut aikaiseksi. Kilot on tullut takaisin. Latasin yhden sovelluksen jossa olen tehnyt muutaman yhteisön joiden johtaja olen. Laihdutusyhteisö on ihan hyvin pärjännyt ilman minua usean kuukauden, muut ei.

Pro ana hössöttäjiä joka paikassa, tai läski ihailijoita :D. Meikä ei pääsisi alipainoiseksi vaikka pari vuotta laihduttaisi kilon viikossa...

Voisi tehdä jonkun mind dumpin jos mulla olisi muuta kaatista ajatuksille kuin tämä blogi. Otin muutaman tunnin päikkärit ja näin vähän kuin painajaista. 

Yksi päivä poistelin feikkiseuraajia instagramista. Ei tunnu olevan muuta kuin botteja liikkeellä tai muita huijareita. Rajoitan kaikki miehet koska ne ei edes seuraa mua, haluavat vain "jutella" tai deittailla jotain. Miten niiltä liikenee aikaa sekoiluun.

En ole lukenut juuri mitään. Katsoin yhden toimintaleffan. Tein uunissa pitsan ja sen lisäksi söin kuitumuroja. Aika tylsää. Yöllä katsoin instagramista facebookin luojan liveä. Luin sen yhden kirjan pari vuotta sitten, jossa hänen tekoäly tuo sen Suomeen, kun hän julkistaa runokirjan siinä ja joku lukihäiriöinen nainen melkein raiskaa sen tai jotain. Ihan hupaisaa viihdettä, käänne taisi olla siinä tekoälyn juonittelu. Siinä kirjassa Zuckerbergillä ei ollut vaimoa ja kahta lasta.

Laitoin facebookkiin joskus olleeni Lontoossa samana päivänä mitä ne amerikkalaiset mutta otin äkkiä pois kun en ollut varma päivämäärästä. Ja kun yritin kopioida joskus 2010 kaverilistaani, siellä koodissa luki jotain "and frankly, I don't quail"

Siinä ne mun yhteissattumat. Aika pientä. Tosin tiiän lähes ainakin pari isoa firmaa jotka on ostanut mun mainostus "preferenssit" tosin ne oli kyl melko väärin, koska en pidä kissanpennuista esimerkiksi. Googlen luomat mainostus kategoriatkin oli joskus ihan väärin. Lasten syöttäminen ja vaipat muka. En tiedä vauvoista mitään.

Huvittaisi vieläkin leikkiä barbeilla mutku kaikki barbiet on niin kalliita ja mä vaan haluaisin kustomoida niitä tusseilla lähinnä. Mulla oli sellainen Lammily nukke jonka löysin jostain kickstarterista mutta ne ei ole sit enempää tehneet niitä "realistisia" nukkeja. Ehkä sain sen myytyä kirpparilla tai joku pölli sen...

Tällaista kaikkea näen mielessäni välillä... tavallaan unohdankin näitä jos en niitä dumppaa minnekään.

pullukka painaa jo yli 200 grammaa

Toisaalta hashtagit mitä kirjoitan englanniksi instagramissa on melko braindumppausta. Meemitekstejä, lainauksia, "motivation monday", "thirsty thursday", "sundayfunday" jne. Ihan kiva osata enkkua ei sillä silti mitään tee?

En ole kukaan. Vaikeaa. 

keskiviikko 2. kesäkuuta 2021

kakkapöksy keskiviikko

 Aloin siivoilla ja luuttusin lattioita ja tiskasin astioita. 

Mun eteisen kaapin alimmassa on elektroniikkaromua, sit vanhoja turhia siteitä toiseksi alimmassa. Sen jälkeen yksi vetolaatikko vanhoja silmälaseja -ja kotelona, ja siitä alkaa sekalainen muistösälä ja rintanappi osio eli ylimmät hyllyn kaapit. Sen päällä on nyt järjesteltäviä säilytys laatikkoa pientä missä säilyy avaimet ynnä muuta hiusharjaa ja vanhentunutta käsivoidetta... olen lätkinyt sen kylkiin ja oviin tarroja...

Mitäs muuta olisin järjestänyt? Piirsin huulipunalla ja taulutussilla suihkuhuoneen pinnoille jotain okkultistista. 

Koko päivä meni unelmoidessa. 2018 vuoden Barbie dokumentti inspiroi. Etsin itselleni näköisolentoja mutta kukaan ei päässyt juuri yli 80% 

tiistai 1. kesäkuuta 2021

Kengän korot kattoon vaan ja rahanarvo paisumaan vai mikä ei olisi suhdannaista oi lihansyöjän sekasikiö

 Alkukuukausi ennen tukia ja loppukuun loppu rahat loppu. Pelastuin kurjuudelta silti.

Vetelehdin aamusta vielä sängyssä kun tänne eilen muuttanut äitini kaipasi ostosreissulle seuraa. Oli saanut vapaapäivän peräti ennenkuin työt alkaa. Käytiin Lidlissä ja Prismassa autolla. Sain ruokaa ja hän osti myös kaikenlaista siivoustarviketta tai keittiöesinettä, uuteen kotiin. Äänestyspaikalla raapustin numeron lappuun ekaa kertaa.
En saanut herkkuja tai limsaa. Sain askin röökiä kun maksoin setelillä jonka sain äidiltä käteen, kympin. "Maksa itse." Millä tässä pitää oikein elää? Salaattia puputtaa ja retiisiä ja tehdä voileipää ja pakastimesta pitsaa uuniin. Kuitumuroja, sokeria, nakkeja, grillijuusto, hilloa, nuudeleita, kurkkua ja tomaattia. Kaikkea satunnaista sekä muovinen kippo kun kaikki on hajottaneet niitä tai, ainakin tiskatessa mä olen xD Lentää lapasesta
Mun pitäisi lukea yksi kirje. Ei jaksaisi. Pitäisi ehkä suihkussa käydä. Jotain voisi tehdä. Ladata puhelimen akkua välillä ettei brittiradio lopu yhtäkkiä. Sielläkin on kesä, Lontoossa?
Mä haluan: nauttia kylmää virvoketta -- mutta kun ei ole!!! EI OO. Olen juonut vettä ym mutta, kun, ei lähde jano. Se on kuin kurkku, yhtä suuri vesiprosentti kuin ihmisellä on samoja geenejä kädellisten apinoiden kanssa. Ei kuitenkaan sammuta janoa.
En voi mitään että suurin osa hiilijalanjäljestä menee virvokkeisiin, suklaaseen ym mukamas karkkiin eli sipseihin ja jätskiin, ja kategoriattomiin tupakkeihin. Laskin eilen kmarketin sovelluksella, ja muilla, sitä jalanjälkeä ja se oli minusta pieni.

Sain muuten sandaalitkin, ei tarvi jalkojen hikoilla koko aikaa lenkkareissa. Miten voin ikinä maksaa takaisin. Tai no, äitihän hän on. Kuntoutustuella vaikea juuri mitään hankkia oikeasti kun ei anneta luottoakaan enää juurikaan mistään laskua tms maksuaikaa. Tilaisin hamsterille heti vaikka mitä jos olisi varaa. Uusia leluja ja piiloja ja herkkuja.
5 vuodessa käyttänyt kymppitonnin kmarkettiin. Se on suunnilleen 150-300 euroa kuukausittain. Ennen meni ehkä 350e ja lihoin kyllä silloin. Mutta olen huono numeroiden kanssa. Miljoona askeltaa tulee vuodessa jo alle 4000 askeleella päivässä. Enkä edes sammuta läppäriä tai wifiä juuri ikinä. Sähkölasku nousee nyt kun otin taas ilmanpuhdistimen käyttöön? Onneksi kotivakuutus tulee vasta jouluna--- ja muuta mutinaa kuluista jotka on kiinteitä, voi pieru kun nämä on pieniä stressin aiheita??!
  • Arvosta sitä mulla sulla on jo.
Äitini elää vähän tulevaisuudessa ja mietin onko se hänen persoonallisuustyyppinsä ominaisuus. Se "tunteva" osuus. Sellainen tsemppari paitsi että pitää ottaa kyl itse vastuu kuulemastaan...
  • Ole parempi versio itsestäsi kuin eilen.
Enää ei ole kauhea halu juoda... muutes. Olen katsonut Superman&Lois -sarjaa jossa Supermiehellä on pari teinipoikaa.