Heipä hei. Lauantaina on kuulemma bookcrossing miitti, vielä eivät ole sopineet missä. Voisin käydä varastosta katsomassa kirjoja, olen kyllä luopunut monista. Mulla on bussikortilla pari matkaa, eli pääsen jos ei muuta keksitä. Juhannuskin on tavallaan vielä avoin. En halua joutua pelastaa järvestä ketään masentunutta kaveria.
Näin unta jossa seikkailin ja eksyin jossain ulkomailla. Kävin merenrannassa kääntymässä. Piti mennä jonnekin itään kotiinpäin mutta otin jonkinlaisen futuristisen pikajunan ja jäin ihan omalla pysäkillä. Muistan unen alusta että mulla oli hoidossa jonkun muun tytär, ja annoin sen mennä jonkun mun entisen opettajan kanssa johonkin.
Hiukset on varmaan hikiset ja pitäisi pestä ne kunnolla, laittaa jotain tehomaskia tai muuta. Latvat vaikuttaa huonoilta ja ne on vieläkin siniharmaanvihreät.
Tein jotain mokkapaloja pellillisen ja niitä on vieläkin syömättä. Olen laihtunut pari kiloa lähes.
Kukaan ei halua että lähetän niille viestejä onlyfansissa ja yksikin kehui vahingossa tilanneensa. Toisaalta en itse halua dickpicksejä joten estän jos ei miellytä. Saan kuitenkin katua jos suvaitsen mitään vastata "moi":hin.
Tänä aamuna kävi yksi tuttu joka osti mulle satisfyer pro:n. Se toi muutaman röökin. Tein sitä mitä teen parhaiten. Eilen illalla pervoilin itsekseen. En pysty katsomaan itseäni silmiin- jos tuntuu liian hyvältä, mutta voin tarkkailla pupillieni kokoa.
Minulla ei ole negatiivista sisäistä dialogia itseni kanssa jossa haukkuisin itseäni, siksi muiden ruma läski haukkumiset ynnä muut, satuttaa.
Nälkä piinaa. Mun täytyy vielä viikko elää nykyisillä ruoilla ja sitten onkin jo pian juhannus.
Sosiaalinen media on saanut jäädä vähän. Latasin jotain peliä puhelimeen pitkästä aikaa etten tuijota kaikenmaailman tarjous sähköposteja.
Voisin valita näistä ruoista:
- omenoita
- kuitumuroja maidolla
- kaurapuuroa marjoilla tai hillolla
- popkornia
- makaronia tai penne pastaa, siihen majoneesia tai tonnikalaa
- perunamuusijauhe ja soijarouhe
- nuudelia
- loput mokkapalat ja ehkä kahvia keittää
- pakastimesta "fish'n'chips" uunissa
- mansikkakiisselin loput ja mannapuuroa
- loput kaksi munaa heittää wokkipannulle wokkivihannesten kanssa
jotain muuta? rahaa on noin kahdeksan euroa tilillä, sillä ei saa kotiin ruokaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos että ajattelit kirjoitustani ja ajattelit jättää kommenttia, mutta pidäthän tyylisi positiivisena. Kirjoitat asiallisesti ja kiinnittäisit, huomiota oikeinkirjoitukseen, kiitos!