ihmisoikeudet

Ken lampeen kurkistaa, se kuvajaiseensa rakastuu tai ainakin Narkissoksella näin

Eskaloitui. Olen froggy lover

Translate

sunnuntai 31. maaliskuuta 2024

Kaikki vihasi Sokrateksen ideoita, hänethän myrkytettiin ja tuo joi itse oman myrkkynsä vankilassa vapaaehtoisesti

 Myy minulle tämä savu joka nousee kun näppäilen kuumeisesti näppäimistöä. Haha. 1,6 miljoonaa vuotta kun ihminen on suunnitellut tulevaa, perustuu sille että ihminen on pystyssä kävelevä eläin

Kiintoisa yritysvideo. Jos tarkoitus on että sun yritys arvioidaan mahdollisimman arvokkaaksi, on kaikenlaisia tapoja joilla yrityksen arvoa arvioidaan. Koulussa pitäisi opettaa ongelmanratkaisua?

Huonoa itsetuntoa voi huijata. Kaikkia lihaksia voi harjoittaa. Myyminen on sitä, että ottaa rahat rikkailta ja laittaa köyhät kyykkyyn joutumatta itse kyykkimään päivästä toiseen. Länsimaisen ihmisen ahdinko, kun marjojen hinnat nousee kun marjanpoimijoilla ollaan käyty ihmiskauppaa.

Elämä voi olla vaihtokauppaa sielusta ja materiasta ja resursseista. Perus aivopesua. Et tiedä mitä et tiedä. Ainoa asia mitä tiedän, on että yritykset menestyy kun nautintoa onnistuu pitkittää. Rahuli tulee rahulin luokse ja rahulityypit ei arvosta mitä niillä on, koska kaiken voi menettää. Millenniaalit on rikkain ikäluokka kuulemma tällä hetkellä. Jotkut haluaa pelastaa maapallon, toiset etsii vielä elämäntarkoitustaan. Mikä ei lopu ikinä? Kirjojen kirjoitus (lähde: Raamattu) tai muu monistuminen (lähde: solut, painokone) taikka sota (lähde: ruudin keksiminen, ilotulitteet, maiden rajojen puolustus) sairaus (potilaana pysyminen) jne kärsimys kärsimys, elämä on ainoa mikä loppuu varmasti ja helpolla

Se joka toiselle myymistä kaivaa, ottakoon sananparren omasta silmästään. Eiku. En edes myy mitään... Mulla on muutama kirja mutta mun osa-alue markkinoista, (nissi) on ehkä se kokemus että saa pysyä ajan tasalla mun elämästä näiltä verkkosivuilta... Siis en myy kirjoja, lahjoitan sanoja tutuille...

 P.S.
Sunnuntaisin harvemmin bloggaan. Näin unta. Seikkailua. Yritin selittää sitä. Löysin silmälasit sängyn takaa. Olen syönyt pashaa. Lihonut 1,5kg taas eli aamupaino 121kg.

tolle oculum in manu tua et vide
non vendere aliquid nunc

@kajsablom88

SKeiny Lurve

♬ original sound - kitujainen

 

Mutta joo, olin kaverin synttäreillä eilen. En pystynyt nukkuu cpapin kanssa refluxin takii. Nukuin huonosti. Siirsin kelloja tunnin eteenpäin, niitä analogisia. Tässä kirjoittelussa menee aikaa paljon. Onneksi joskus kannattaa kirjoittaa jotain, niin saa ehkä jotain takaisinkin joskus. Ei vaan.

Slowly reply


 Hello mr M.

Thanks for the questions 

I do artist trading cards, or atc’s. They are meant to be traded. I usually do a background and draw or paint a centerpiece on the small card by hand. Some do collage etc mixed media…

I live next to a bit of forest. Bugs and birds on my balcony bring nature closer. They are building a pond nearby though. Not sure why.

I read Lord of the Rings when I was 10. After them came potterholism. My mother is almost same age as jk rowling, just one week apart. I read S.King books too, 90’s horror stories for young adults, Sweet Valley High and Babysitter Club  

my first school library book was Michael Ende’s Night of the Wishes. It made me want to become a witch, so that was most meaningul I suppose. I’ve turned to audiobooks these days. I should use library more often…

I’ve seen at least 1300 movies or something mostly adventure, fantasy, sci-fi. All Marvel’s X-men. Uncle had some comics in the 90s

I was at a friend’s b-day party on Saturday. On Friday I stayed the night at grandmas& uncles cat. I’m not a cat person, but she was alright.

Easter… i have a large dish of pasha in the fridge not touched yet.. type of dessert originating East of Finland, I suppose.

Been feeling a tummy ache but relieved from it after I was back home again, maybe just wind

Watched Finnish Top Gear, a car show on tv. 1/3 commentators on it is the stand up comedian I’m seeing in July at summer theatre for new jokes stuff

I could write a lot actually but its past 4am.. I’ve been making tiktoks all night. AI content really, music and such… sucks I don’t get notifications from Live streams I’d like to see I’ve been a top member in. You know actor Chad Lindberg? Been kept out of his Lives and don’t know why! 

anyways, keep me posted. I appreciate that my letters aren’t utter dribble.. 🤣🤩

perjantai 29. maaliskuuta 2024

Kuules persikka, anna sen putkimiehen ottaa sut kiinni kun käy sääliksi että oot aina sen pahiksen luona

 Katsellut YouTubea... kaikenmaailman videoita mitä tallentanut 5-6 vuotta sitten Katso myöhemmin- listalle. Tai jotain? Yksi video sai mut istumaan kyykyssä hetken, ja sitten piti mennä kaksi kertaa istumaan pöntölle. Toisaalta poltin kaksi röökiä, söin aamupalaksi maustamatonta jogurttia hunajalla. Ja join kahvit. Pitäisi tehdä joskus jotain sisältöä :P
Nin kuin yksi kaveri laittoi snapchattiin stoorin, jossa väitti itseään käveleväksi seksiobjektiksi ja pyllyemojia perään... Hah hah. Sen siitä saa kun tekee töitä chattioperaattorina ja joutuu vastailee miehille jotka kaikki haluaa tavata sen feikin tytön jolle kirjoittelusta maksaa krediittejä. Tyyppi on kolkyt, mutta se on pienenkokoinen. Varmaan itsekin olisin jos lääkkeet ei olisi lihottanut, mutta ei mulla silti olisi niin huonoja hampaita. Jokainen pitäköön huolen itsestään.

Aamupaino 119,5kg. Otin kuvankin. Se on jo 600 gramman päästä alimmasta painosta mikä mulla on ollut vuosiin. Jotain anorektista mun täytyisi sisällyttää elämääni lisää. Jos vain nukun kaiket päivät ja syön 1800 kaloria niin lihon silti... eikä se auta jos rajoittaa, laskee, punnitsee kaloreita. Pitäisi jaksaa edes viisi minuuttia olla päivittäin kuntopyörällä tai kävellä kauppaan, kun edes hyötyliikunta ei ole tarpeeksi.. mulla on nytkin tiskejä, silitettävää, pyykättävää, pölyjä pyyhittävänä, kukat kasteltu okei... Joka päivä heittää jotakin menee. Yhdet alkkarit, jotka oli repaleiset meni roskiin. Mulla on vaatekasoja puhdasta pyykiä kaikenlaista vaatetta jota en möisi pahimmalle vihamiehellenikään... mitä niillekin tekisi.

Mutta joo. Maha on vähän kipeä. Varmaan vieläkin eilisestä. Tai niin kuin äiti sanoisi, että ulostautuu. Ei, en voi mennä ulos –jos tulee housuun. Hehehehe. Pehva.

Muoks. Melba on ilmeisesti jokin persikkajälkiruoka, jossa on jätskiä ja vadelmaa myös. Huomenna koristellaan pashat mangoviipaleilla. Se marttojen ohje oli melko yksinkertainen ja hyvä, makua ainakin tuli vaikka puolet rahkoista oli jotain maustamatonta. Meikä murskasi morttelissa manteleita ja rikkoi munan ja nuoli nuolijan ja vei kuistille toisen. Päivällä syötiin kanaa ja muusia. Taidan kohta kaivata iltapalaa jo. Otin käyttöön jonkun vanhan hiiren tähän Maciin jota puhdistin vanulapulla ja desinfointiaineella ja siitä lähti jotain möhnää ja paristotkin piti vaihtaa. Microsoft hiiri/"näppäimistö"

Mutta siis viittasin johonkin Mario peliin tuossa otsikossa ja sen jälkeen netissä törmäsin jopa filosofian esseeseen Mariosta ja kilppareista, joka oli saanut hylätyn, olevinaan vitun hauska. Kaveri jonka mainitsin laittoi myös viestiä että olisin bodysheimannut sitä. En kyl. Ja sitten suositteli päästää kissan ulos. Ei tuo kissa menisi pihalle vaikka sen kantaisi. Ja saattaisi villiintyä, kun on niin kotikissa. Leikin sen kanssa vähän ja annoin pari makunappulaa, ja se kiehnäili mua. En ole kissaihminen ja se ihan varmasti tietää sen. Hehhe.

lähde: jokin kielinörtti ryhmä jossa en edes ole

torstai 28. maaliskuuta 2024

Se mikä örveltäen tulee, se viheltäen menee eiku

 Otin 45 päivää ilmaista Storyteliä. Aloitin kuuntelee Dyyni kirjaa. Kuuntelin myös Harry Potter ja Puoliverinen prinssi kirjasta yhden jutun, joka muistui mun mieleen. Mietin kuka tai mikä pelasti Harryn Tylypahkan junasta, kun se oli näkymättömyysviitan alla ja Draco polkasi sille murtuneen nenän. Se olikin Tonks. Muistin että se olisi voinut olla jokin kotitonttu. No siitä viis. Tonksin näyttelijähän tulee comicconiin toukokuussa.
Tein tänään tikka masalaa ja riisiä. Kävin kaupassa. Ostin askin savukkeita, brie juuston ja kaksi pirkkaolutta. Joten sellainen päivä tänään. Mun Daddylla oli mennyt parhaiten jokin keilausturnaus, mutta ne oli silti tulleet viimeisiksi. Sai jonkun kultaisen keilapallo pokaalin.
Mun piti pakata ja ehkä lähteä sukulaisiin, mutta en oo jaksanut. Ei ole erityisemmin tervetullut olo minnekään siis.
Kaverin synttäreille voisi mennä lauantaina. En tiedä pitäisikö ostaa jotain juomista sinne, tai sen jälkeen menenkö baariin jatkoille. Keitä sinne tulee tai mitään, en tiedä. Eipä ole lahjaakaan, ei. Taas vain omaa seuraani lahjoittaen. Melko lailla makoillut noin muuten. Yöllä katsoin kun eräs striimaa Dead by Daylight peliä. Joutui selittää mulle pelin mekaniikkaa. Enhän minä mistään mitään ymmärrä. Tuollaisista joukkupeleistä, joissa on monimutkaisia hahmoja perustuen eri kauhuelokuviin. En ole pelannut Hogwarts Legacya niinkään pitkälle, että voisin lentää jollain ihmeotuksella. Ne tappelut on sen pelin idea enkä tykkää siitä. Vaikka osaisin eikä tarvitse ajatella mitään, kunhan vaan painelee nappeja ja väistelee, niin ei ole mun juttu kuitenkaan. Mä haluasin mieluummin farmailla jotain kasveja ja tehdä liemiä, mutta siihen tarvitsee löytää rahaa ja edetä pelissä. Ne bossitaistelut joita peliin mahtuu, etukäteen jo ahdistaa. Avoin maailma ei ole minua varten. Niin joo, ei voisi kiinnostaa. Ääh. Menin vahingossa Korpinkynteen jotka on älykköjä, enkä ole hyvä pulmien ratkaisija. En ole edes varma miten menisin opiskelee niitä kiellettyjä taikoja.
Plääh plääh. Pelaaminen... ei liikaa hyvää saisi suun täydeltä. Joku oli estetty käyttämästä äänikirjapalveluitakin, koska hän muka kuunteli liian paljon. Ei mitään rajaa. Silmälasieni sisäpinnoilla on jotain roiskeita kuin kyynelistä... varmaan onkin kyynelehdittyä tullut kun kaikki on niin tylsää. Ottamatta huomioon että tekisi mieli oksentaakin, koska tuo tupakointi ja masennuslääke ei sovi yhteen. Huono olo. *käy oksentaa* yh hyh kun olikin huono olo. Saattaa olla että mun maito oli mennyt huonoksi. Tai jotain. Tyhjensin mahalaukun sisältöni. Sinne meni nauttimani ruoat oksennuksena. Toisaalta vähän parempi olo. En kärsi oksentamisen pelosta. Silti. aargh

keskiviikko 27. maaliskuuta 2024

Jos muistotkin voi reinkarnoitua niin ehkä jokin trooppi paikkansa pitävi

 Tämän viikon eka julkaisu. Ajattelin mennä pääsiäiseksi sukuloimaan, auttaa pashan teossa tai jotain- koska mulla on kaapissa niin vähän ruokaa. Toisaalta olen vetänyt jäätelöä, sipsiä ja karkkia napaan mielinmäärin. Voisin tehdä tikka masala kastiketta taas, ja aamupalaksi on pieni pasha sekä kreikkalaista jogurttia hunajalla. Siihen se ehkä jää.
Päivän sovellukset... 5 vuoden tauon jälkeen slowly. Englannin puhumiseen tekoäly opettaja Loora. Sain ekasta oppitunnista sata prosenttia oikein, joten tuskin tarvitsen sitä. Slowly on siitä huono, että siellä on miehiä jotka kaipaa kirjekaveria, eikä ne osaa panostaa kirjeisiin. Yksi kertoi heti alussa pukeutuvansa naisten vaatteisiin, yksi jossain öljylautalla, ja sitten jostain Namibiasta ja Etelä-Amerikasta ja Intiasta vielä seuraavat... niin ei helvetti mitä paskaa, vitt*
Toisaalta olen itsekin maasta jossa pannaan poroja. Ennakkoluuloista luopuminen olisi ihan kiva. Toisaalta aina jostain sikiää joku 180 kiloinen persu seitsemän leukalihaksen kanssa. Ihan oikeesti, tiktok? Älyvapaata.
Olen ollut ahkera. Annoin hoitsuharjoittelijan pistää mun depotsuspension eli injektion lihakseen. Ei siinä kuollut, kun se ei saanut veivattua ilmatippaa lihakseen neulalla. Sitten otin päikkärit. Olin niin raukea eli rauhoittavissa. Vaikka pitkävaikutteinen onkin tuo "lääke". Omituista miksei Japanissa tunneta terminä skitsofreniaa, jos ne 35 vuotta sitten on kehittäneet tuonkin.
Lääkkeet tarkoittaa, että kuolen 20 vuotta aiemmin. Ei kai niillä muuta tarkoitusta ole. Mutta täytyy heittää toi puhelin lataukseen ja koittaa ajatella englanniksi jotakin ehkä. Eilen oli vika päivä hakea yhdet paketit, mutta en hakenut niitä. Siellä olisi ollut pari istuintyynyä ja joku koristeellinen valaisin. Ehkä saisin rahat takas, ehkä täytyy pyytää ne. En vaan päässyt. Liika kränäilyä ääliön kanssa
Saisi tulla kevät jo kuulemma. Eihän nyt ole edes vappukaan vielä ja juonut jo pullon simaa. Vähän sama juttu mämmin kanssa tänä vuonna kävi. Olen markkinamiesten unelmaa, huu!!

sunnuntai 24. maaliskuuta 2024

Love a good swim, don't you? (if you can't swim don't comment)

Haven't been this happy in a while. Running in a swimming pool lane with a buoy belt. Four times across, so 50 meters multiplies to two hundred meters. The belt maximum length is like excactly my waist length 120 cm. It is a good amount, to be swimming, because my back was hurting a bit and I was in an out of there in half an hour. I feel good now and I had a pint glass of pepsi float, with old-fashioned vanilla ice cream that's the best creamiest ever.

When I came home, I sprayed stain remover on my Dun3 Adidas white trainers. Dust on the asphalt and everything is so gray on the sides of the road. I don't think they'll be white again as they were. I cleaned my old trainers as a teen with a toothbrush after running in mud with Mouse, an English bulldog that panted and panted in RSPCA where I went to do dog walking and Mouse jumped in my lap after on the bench. Mouse probably dead now since it was in 2006 but anyway, good memories. Grass and mud.

 There were kids a lot and some young girls that were shocked and jealous as I wobbled past naked in the showers. I didn't actually see anything without my glasses though. Maybe they saw some red marks on my breasts. As if I had fallen down and my boobs had caught me? It was just some, made in china breast tape; that I took off and it burnt my skin. It's not healed yet.

A lot of me to see, really. I don't care. My hair is purple and smells nice now and the water was a bit cold but nothing I wasn't used to... if I fell asleep on the couch and dropped my blanket. Cold doesn't bother me because I sleep with legs outside the blanket anyways. But I mean, it was nice to go to a sauna too for a bit. I wore my towel, but others had done too so I just slipped in for a moment for restorative warmth after a bit of exercise.

 Writing about my swim is a bit diminishing of the joy I felt. It's Sunday and other people probably were at the event for cosplayers and comics enthusiasts, that is free and this weekend. There is a comiccon in Tampere in May too. The only ticket I've bought is for standup again this summer. The night of more blabbering. (by Ismo in July) I almost thought about not going when I saw him on tv last night. He's such a weirdough.

Anywaaysysya Sunday yay funday anyways(:

lauantai 23. maaliskuuta 2024

Keskittyisin hyviin asioihin jos niitä olisi

 Supersankarit on kiehtonut mua lapsesta saakka, kun vielä keksin omia sankareita ja luin sedän X-ryhmä sarjiksia. Katson tätä Marvelin uutta animaatiota joka on tehty 90-luvun sarjakuvien tyyliin. Aloin ihmetellä miten Magneto ja Rogue koskee toisiaan. Asiasta oli reddit, mutta ilmeisesti niillä on lapsikin Magnus jonka voimat on vähän kuin Midaksen kosketus. Ilmeisesti tätä on vasta kaksi jaksoa Disney plussalla. Mutta siis Marvel näyttää ajatelleen kaikkea... siksi pidän tuosta nerokkuudesta. Olen nähnyt kaikki X-ryhmä leffat. Tumma Feeniksi ei ollut huono, mutta lempi mutanttini tarina ei ollut tarpeeksi hyvä ehkä, kun odotukset oli suuret ja se floppasi kai... Tai no ei mulla ole lempimutanttia. Pidän niistä kaikista kykyineen. Vähiten ehkä Deadpoolista ja Wolverinesta, mutta niiden yhteinen leffa on tulossa tänä vuonna kesällä ja se on pakko nähdä ja haukoin jo trailerissa henkeä. En mä muistanut että nehän on samassa universumissa edes.

Pelasin switchillä vähän Animal Crossingia taas ja mulle tuotiin ruokalähetys eteiseen jonka laitoin pois jääkaappiin, ym omille paikoilleen. Aamulla tuli tekstiviesti, että tarvitsen kuulemma apua ja sanoin äidille että menköön itse hoitoon. Ei tunnu käsittävän mitään mielenterveysasioita. Siihen metsään on turha huutaa, kun ei tule mitään vastausta. Jouduin estää hänet.

Mutta ei voi mitään. En sure. Tietty otan vastaan pahoitteluja ja haleja.

perjantai 22. maaliskuuta 2024

Kokonaisen päivän onnistuin tuhlaa tekemättä mitään

 Kävin eilen elokuvissa. Tämän päivän maannut alasti sängyssä ja syönyt vähäkalorisesti. Shoppaillut netissä mutta en ostanut meikkejä, postikortteja enkä tilannut pitsaa, mutta jotain ruokaa tilailin huomiseksi kaupasta. Kaikki maksaa silti liikaa. Halusin meikinkiinnityssuihketta, maskaraa ja seerumiöljyä. Halusin nelkyt postikorttia joissa kauniita suomalaisia maisemia. Kaikki maksaisi yli 50e noi tilaukset ja se pitsakin olisi maksanut yli kaksikymppiä... mistä mä sellaiseen kaivan persettä muka. Pitäisi jotenkin vielä elää eikä vain kädestä suuhun.
Sain mä silti muovisen Dyyni juomamukin 750 millilitraa. Oon juonut pari kertaa vettäkin, vaikken tiedä erityisemmin kuinka mun kroppa pysyy elossa ilman janoa ja juon niin vähän että joka päivä pitää pakottaa itsensä hörppää vähän.
Mulla oli epäaktiivisuudesta tullut 100 timantin tarjous selainpelissä käymiseen, kun en ole ehtinyt pariin päivään.
Söin valmiin pussikeiton, bataatti- kasvissosekeiton, paahtoleipää, kaakaoo, pari omenaa ja tulin täyteen toisaalta. Aamupaino oli vieläkin edelleen ja taas sen 120 kiloa ja ehkä parisataa grammaa päälle... en voi ymmärtää miten en voi laihtua ikinä kun en mä syö mitään jättimääriä tai yritä lihottaa itseäni... kai se on urheilemisen puute. Kävelin sinne keskustaan ja mun jalat alkoi taas puutua alta eli ei välttämättä johtunut kolesterolilääkkeestä... Takaisinpäin oli sitten hölkkää ja juoksua että ehti ennen keskiyötä menevään bussiin.
Kaipasin kyllä sellaista lämmittämistä. Se piti kättä mun hartioilla ja olin puoliksi sen sylissä siinä kahden istuttavalla penkillä. Hipsuteltiin toisiamme eli vähän silittelyä. Ehkä muutama pusu siinä kutupaikalla ja sitten bussissa hyvästiksi. Mikälie randomi tyyppi toisaalta, jolle satuin juttelee kun mun tinder deittikin pääsi paikalle yhteen baariin. Mun kaveri joka on poika, viestitteli tänään keskustasta ja vinkkasin sille burger kingin ja se halusi jo ensi kerralla taco belliä. Siitä onnellinen että joku uskoo mun suosituksia. Otti vahingossa gluteenittoman sämpylän, ettei se ny helppoa voi olla tilata ruudulta.
Ja sillä viisii. En ole vielä avannut mun Fast ja Fresh lippistä jonka hain postin infopisteeltä. Seikkailin siellä ja luulin jo että se olisi kiinni, mutta se oli jossain 4krss perimmäisenä ja jos halusi siitä hissillä alas piti taas mennä koko myymälä läpi.
Taisin mä tänään pestä hampaat ja epiloida karvoja aamusta, mutta en mä niissäkään varmaan hyvää duunia tehnyt. Nukuin sohvalla melko pitkään ja unet kutsui jo että voisin jäädä sinne

torstai 21. maaliskuuta 2024

Livejournal "chattipalstalta" heinäk.2009 sepitetty alkuperäinen subjektiivinen kertomus neg.oireistani eli palturi

 Potilas tuli hoitoon psykiatri k.v. m1-läh. ja tark.jaks. päätteeksi teht. pidättävä hoitopäätös. aiempaa psyk. sair. hoitoa tai avohoitoa pot. ei ole.
Hoidon toim. köyn. poliisin aloitteesta, kun netistä löytyisi erilaisilta chattipalstoilta potilaan hyvin sekavia, psykoottisia kijroituksia ja myös suoria tappouhkauksia erään suom. bändin jäsentä kohtaan. alkuvaiheessa potilas oli hyvin niukkasanainen ja kontaktin saaminen vaikeaa. (vittu mulla oli lunssa kun vilustuin edellispäivänä.) tark. aikana potilas kertoi merkityselämyksistä liit. bändin mus, heidän levyjensä mainoksiin ja levyjen kansiin (kun omat kuvani sattui olemaan ensin). samoin potilas kertoi ostoskeskuksessa kuullensa tuntemattoman naisen kehottaneen potilasta tappamaan itsensä.
Potilas on vanhempiensa ainoa lapsi. vanhemmat eronneet potilaan ollessa n.1--vuotias ja eron jälk. pot. jäi äidin kanssa asumaan. äidin uuden perheen kanssa asunut aina 2008 saakka, viimeksi isojoella ja kesällä 2008 muutti ylöjhärvelle asumaan yhdessä isän vanhemp. kanssa. potilaan asuminen äidin luona kuvautu potilaan kertomuksissa vaikeana aikana, potilas kertoo omista kokemuksistaan negatiivissävyitteisesti ja mukna myös väkivallan ja henkisen väkivallan kuvauksia. Isovanhempien luo muutettuaan isovanhempien kuvaamana pot. viettänyt hyvin eristäytynyttä elämää (vittu mulla on yli kaksisataa samanikäistä ystävää eikä ne tajua vanhukset monimutk. liikennetilanteita), omassa huoneessa pääsääntöisesti tietokoneella. Potilaan omasta mielestä elänyt tavallista nuoren naisen elämää ja kavereitakin tavannut. Edelleen isän ja isovanhempien käsityksen mukaan potilaalta puuttuu paljon arjen taitoja, tästäkin potilas itse eri mieltä.
Potilas on suorittanut lukion, ylioppilaskirjoituksissa toistuvasti reputtanut äidinkielen kokeessa. Vaihto-oppilaana lukioaikana vuoden ja potilaan isän mielestä vaihto-oppilas vuoden jälk. potilaan olemus ja käyttäytyminen muuttui (laihduin normaalipainoon...joka Suomessa ei kestänyt.)
Aivojen CT-tutkimus normaali (kadotin hiuspinnit TAYS:n). Psykologin tutkimuksissa potilas oli vetäytyvä ja vaisu, hieman pysähtyneen oloinen (vitun lääkket jäykisti varmasti ja kuudelta herääminen, no ei kai), hieman pysähtyneen oloinen (pyysin tästä kopion, mutta eivät antaneet taas). Myös psykologin tutkimuksessa elämänhistoria kuvautunut epäyhtenäisenä (kuvitteli minun asuneen minut pahoinpidelleen tädin luona, hammashuollosta minä todisteeni sain häntä vastaan). Tiedon käsittelytoiminnoissa on psykiatriseen taudin kuvaan viittaavaa hidastuneisuutta, lievää perseverointia sekä vaikeutta ottaa tilanteen vaatimukset huomioon. kognit. primaarikapasiteetti on noudatellut hyvää keskitasoa. suoritustehon heikkous ennakoi odotettavissa olevaa, nykyistä tuntuvampaa tasonlaskua (mitä vittua??) projektiivisessa tuotoksessa psykologi kiinnittää huomiota tunnevivahteiden niukkuuteen ja sisäiseen hajanaisuuteen. Potilas ei itse tunnista reaaliteettitestauksensa horjuvuutta.
Käytettävissä olevat tiedot potilaan elämänkulusta, osastolla tehdyt havainnot ja psykologin tuntemukset kaikki viittaavat siihen, että potilaalla on ollut veikea-asteisia mielenterveyden häiriöitä jo pitkään ennen sairaalahoidon alkua, kuukausia mahdollisesti jopa vuosia.
Alkuvaih. oli käyt. suun kautta otettava psykoosilääkitys (...), ja lääkkeen käyttöä täytyi kovasti valvoa ja heräsi huoli, että lääkkeen käyttö loppuu heti sairaalahoidon päättyessä, mikä puolestaan johtaisi nopeasti uuteen sairaalahoitoon ja edelleen tilanteen vaikeutumiseen. Pot. aloitettiin (...) -lääkitys 1.6.2009 ja annos tällä hetkellä (...). Sairaalahoidon päättyessä saanut yht. 3 injektiota. rinnalla saanut vielä (...) ja annetaan mukaan (..) ja sen jälkeen peroraalinen (...) voidaan lopettaa.
24.6.2009 pidettiin hoitoneuvottelu, johon osallistuivat potilas, hänen isänsä ja isoäitinsä, avohoidon psyk. kv, Sinisestä talosta kaksi edustajaa, kotityöryhmästä psyk. mj ja osastolta hoit. tk, sos.työntek. tp ja osastonlääk. sl. sovittiin potilaan siirtämisestä kuntoutuskoti sl 1.7.09 ja kotikunnasta maksusitoumus myös tamp. kotityöryhm:lle avohoiudon vastuusta. hoitoneuvottelussa tuotiin selkeästi esille, että jos potilas lääkeinjektiotioista kieltäytyy, on tarpeen hyvin nopeasti tehostaa hoitoa uudella sairaalahoitojaksolla. vasta aivan hoidon loppupäivinä potilas alkanut hieman pohtia omaa diagnoosiaan (no onhan siitä musiikkikappale, tai siis: mitä vittua aijaa?) ja luonnollisesti suree sairastumistaan (itkin ja sanoin ettei ole mukavaa, mutta yksin ja köhin ja itkin lääkityksestäkin heti hoidon alussa täysin järkyttyneenä mitä tapahtuu, jonka jälkeen tein mitä sairaslomalla satoja sivuja päiväkirjaa, lapasia kuusi jossa menee 24h). Potilas tarvitsee vielä paljon apua ja tukea tämän diagnoosin käsittelyssä ja sen merkityksen miettimisessä (kirjoitan ylös, koska vähän kuin miksi vitussa saan äidiltäni itsemurhaviestin keskiyöllä kuukautta ennen sairaalaan menoa. Merkitys on ollut sitä että äidinäiti on sairas ja kukaan ei jaksa kuunnella hänen selitystään). Koko hoidon ajan potilaalle on korostettu, että säännöllisellä lääkityksellä, hoidolla ja kuntoutuksella tilanne voidaan muuttaa oleellisesti paremmaksi ja tähtäimessä oma, itsenäinen asuminen ja opintojen aloittaminen (valintakokeet jotka meni ohi pääsin sisälle melkein lähtöpistetasolta).
sos tt tp yht.vet:
Tavattu hoidon aikana. Kys. siis naimaton 20-v ylöjärveläinen, joka asui noin vuoden ennen sairaalahoitoa isovanhempiensa (isän vanhemmat) luona. Plaan vanhemmat ovat eroonneet plaan ollessa pieni ja plas asui äitinsä luona, kunnes muutti kesällä 2008 isovanh. luo. Yvi asuva isä on plaan enenevissä määrin (ei ikinä) mukana sairaalahoidon aikana. Hoidon aikana tavattu isovanhempia ja isää. Äiti asuu edelleen Isojoella (kirjoitti kolme tuntia puolustaen minua, elämäntarinaani ja persoonaa.)
Hoidon aikana esille tuli plaan arjen taitojen puute. Itsenäistymisen ja kuntoutumisen näkökulmasta pohdittin kunttoutuskotiasumisen vaihtoehtoa sairaalahoidon jälk. Plaan kanssa käyt. tutustumassa Nokialla Ykköskotien Ilonakotiin (missä täti asuu liian lähellä) ja Tampereella Sopimusvuoren kuntoutuskoti sl, jonka plas val. kunt.kot. oltu maksusit.as. yht. yvi tk op sekä hoitneuv. asiasta keskusteltu mtt-lri kv kanssa.
Plas on suorittanut peruskoulun ja lukion oppimäärän, mutta yo-kirjoitusten keroo jääneen kiinni äidinkielen kokeesta. Ei ammattitutkintoa vielä. Plas oli ennen sairaalahoitoa työttömänä työnhakija ja työkokeilussa muutaman viikon tuloa Työ- ja käsityökesk.
Sairaalahoidon aikana laitettiin vireille (....) Informoitu plasta kuntoutustuen (...) lisäksi olaalle on haettu lääk. erityiskorvattavuus toistaiseksi (112). ...vammaistukihakemus... sovittu, että asumistuki laitetaan vireille sieltä. Hoidon aikana myös (...) laskelma jäi ylijäämäiseksi ja (...)

Kirjainten kakofoniaa eli tanssivatko näppäimesi?

 Puuh lääh korinaa. Vois syödä jotain muutakin kuin yhden keksin. Taitaa olla 1% päivän tarpeesta se.
Illemmalla elokuviin. Tuli postia että voi hakea Fast&Furious lippiksen allekirjoituksella viiden jälkeen. Laitoin tullaukseen että se on lahja. Ei jaksa olla jokaisesta tarrasta maksamassa jotain ihme tulleja aina yms.
Hik. Täyttelin tänään nahkalaukkua meikeillä, hygieniajutuilla ym pikkutavaralla ja kutimet mahtui lisäksi siihen. En ole vielä käyttänyt missään. Matkoilla? Löytyi kaikkea kondomeista ihoteippiin ja rakkolaastareista hoitovoiteeseen. Lenksuilla hiukset kiinni, kasvoille maski, airpodsit korvaan, ja leyhyttelee itseään viuhkalla. En kyllä tiedä miksi mun pitäisi pitää ripsenkihertimet ja maskarat siellä mut ehkä deodorantti, vesipullo, auringorasvasuihke, hiuskiinne tai kuivashampoo olisi jo liian räjähdysherkkä... Toivottavasti aurinkolasit ei naarmutu, mutten jaksanut laittaa koteloineen koska en kuitenkaan ikinä kurkista koteloihin. Ei sillä että olisi tarvinnut vielä käyttää sitä laukkua minnekään menossa. Tykkäisin vain luetella tavaroita. Mitä tarvin? Uuden matkalaturi/power bankin, meikkejä jotka ei oo niin vanhoja :( ehkä jos olisi rahaa vaikka käydä normalissa niin mukaan lähtisi hammastahnojakin taas.
Tilillä on kaksi euroa. En saa poppareita enkä kahvia tai mitään. Parasta jos ei lähde kovin ajoissa elokuvateatteriin.
Katselin koko yön striimaajaa Kaliforniasta kun se pelasi elden ring peliä, ilmeisesti kolmatta neljättä kertaa läpi ja keräili jotain helyjä loppupeleissä. Tunnen sen jostain 7 vuoden takaa Live. Me sovelluksesta kun se oli bändissä. Joskus tiputtelen sille jokusen lahjan tai tilaan sen twitchiä kuukaudeksi. Taitaa olla 5kk menossa plus ne tilaajat mitä ehkä lahjoittanut muille mutta olen silti ainoa TheSatireVampiren liveissä melkee joka jaksaa chattailla sen kuusi tuntia ja tykkäillä 666 kertaa ja viime vuonna kai lähetin jotain 10 tuhatta viestiä tai jotai ja sillä on tapana lukea ne ääneen viel'
 Sillä on violetit hiukset, lävistyksiä ja niin edelleen. Bipolaari adhd nirso syömään ruokia eli arfid mutta on se opiskellut jotain psykaa ja mediaa. Auttelin sitä illustratorin kanssa kun se teki jotan svg vektori hommia... se polttaa jotain vapea ja kiroilee jne... Miksi kaikki amerikkalaiset on sellasia samanmoisia
Tosin vittuilen mäkin kaikkea ettei siinä. Run forrest, run, I gotta jar of dirt.
Huoh snäppäilin jotain tarinaani itsestäni kuvia liikaa. Oon vaan niin söpö. Ei vaan mulla on ollut tosi vaikea ottaa yhtään hyvää kuvaa itsestäni–koko aikana kun mulla on ollut nämä violetit hiukset!
Liittysin viime kesänä yksille sivuille ja olin sieltä pois sen jälkeen, mutta nyt sain toiset 10 varmennusta että olen aito henkilö kun olin ekaa kertaa baarimiitissä, ja tapasinkin sieltä eilen jonkun uuden ...nakkipiilon.
Mutta tota nuin niin. Kuha kirjoittaa niin kaverit kaikkoo. Ei ne ikinä saa lukea mitään sellaista jota multa odottaisivat. Olen niin nettipersoona. Tylsä on hyvästä.

tiistai 19. maaliskuuta 2024

heartache relatable tuesday afternoon -daylist

Syönyt vasta puolet 1300 kalorin päivätavoitteesta. Silittänyt pari lakanaa ja vaihdoin petivaatteet. Olin kourallisen minuutteja kuntopyörällä. Käsipainot heilauttelin pari kertaa pään päälle, mutta siinä tuli tuskaista jo lämmittelyjen päälle. Musiikki ja youtube taustalla. Joku kysyi mitä teen, enkä vastannut tuntiin ja sanoin että nälkä. Söin vaan tonnikalahiutaleita ja riisiä, nuudeleita ja acai jauhetta vedessä chia siementen kera. Ravannut veskissä. Ehkä mulla on joku puhdistus meneillään?
Eilen avasin kirjan, mutta en varsinaisesti lukenut. Pelasin illasta käsikonsolilla, melkein päivittäin nyt animal crossingia. Löysin ekan taide esineen museoon ja sitten saan piakkoin kahvilassa käydä, kunhan löydän joltain saarelta oikean tyypin. Se lokki merimieskin oli jo siinä vaiheessa, että jouduin merestä ettii sen laitteen sukeltamalla, eli ehkä se ei kohta enää tulisi rannoille? Mä ostin jostain netistä itelle kaikki kultaiset välineet. Löysin sen perunankin sitten, niin alkaa olla kaikki kasassa leimat passissa tehtynä. Jokin kultainen ruusukin saattoi ilmestyä? En oo varma, pitäisi mennä kattoo saarta. Mustien ja violettien ruusujen viereen kasvoi!
Mutta ei siinä. Tylsiä kotihommia saanut pois tehtävälistoilta. Pitäisi käydä kaupasta hakea paketti. Ei se varmaan olisi kauhea homma. Sitten tiskiä on tullut jostain lisää vaikka mä just jokin aika sitten tiskasin melkein kaiken omin kätösin. Talvivaatteita vois laittaa pois ja viedä joulukoristeet varastoon edelleen. Tai no, ehkä vielä tarvitsee pitkähihaisia neuleita.
Ylihuomenna elokuviin. Rahaa on tilillä ehkä 7 e... en vaan osaa säästää. S-bonukset laitoin menee säästöön. Op ei ole mainostanut mulle aiemmin asp tiliä niin en ole unelmoinut käsirahasta omaan asuntoon, hehe. Kymppitonni vuodessa korkeintaan saa elämiseen rahaa, niin ei sillä paljoa ylläpidä elämäntyyliä. Toisaalta unelmoinut keskustassa asumisesta, mutta taitaisi olla liian lähellä kaupat. Just katsoin muistoista että keskustassa mennyt satku kun on vaan käväissyt. Ehkä siinä oli osa jotain sovellusostoja mut silti. Tupakoinnin lopettamisen pitäisi säästää multa askin verran rahaa päivässä mutta alan hahmottaa miten 80% on mennyt elämisestä savuiksi ilmaan. Ei sillä että uskaltaisin haistella nenän kautta kaikkea. 
Hengittää. 
Ehkä olen niin läski että pitäisi olla hengityslaite mukana. 120kg=300kg kuulemma
Pystyisipä laihtuu. 
Painoneutraalit mömmöt aivoissa estäisi jopa amfetamiinin vaikutukset. Toisaalta kaikki diagnoosin tilaamiset on mun perheeni vika, niin he saa myös olla mun juttujen kanssa kärsivällisiä. 
Jos he vihaa mua, niin se on ainakin menee molempiin suuntiin... Toisaalta huvittaisi käydä siellä nyt pääsiäisenä ettei tarvisi itse maksaa ruokia kun ei ole mistä ottaa... mutta sitten mietin taas miten kaikki vihaa mua. 
Eivät jättäneet rauhaan mun nettikirjoituksia. Ne oli henkilökohtaisia, ei niiden ollut tarkoitus edes avautua muille tai olla kieliopillisia tai järkeviä... vaikka olinkin keskimääräistä älykkäämpi ja he tuhosi kaiken. 
En ole ikinä järkyttynyt mistään enempää kuin suljetulla olosta. 
Edes vaikka täti löi hampaat sileeksi nyrkillä kun olin 17. Turvallisuudentunne, tokihan ne kalterit ikkunoissa sitä tuo heko heko.
Ne halusi lannistaa mut täysin. 
Jos itket, lisätään lääkitystä. 
Jos saat rintamaitoa lääkkeistä, annetaan lääkettä rintamaitoon. 
En tiedä estävätkö elämästä vai onnittelevatko olemassaolosta vittuillakseen vain ennustuksia ettei tasoni tule koskaan olla kognitiivisesti mitään. 
Olen kuin rikkakasvi joka pitää piittää yhteiskunnasta ja syrjäyttää. En saa mainita ketään netissä tai mulle raivostutaan heti ja soitellaan pakottaa poistaa koko blogi tms... tämä päivittäinen henkireikä.

maanantai 18. maaliskuuta 2024

yearning pumpkin spice monday morning

 Kävin seisoskelemassa ulkona melkein vartin tienposkessa kunnes tajusin, että olen tunnin ajoissa. Mikähän mun aivoissa nyt oikein bugitti. Nousin kai niin myöhään että vielä unenpöpperössä. Siellä oli kyllä kirkas päivä, ei siinä. Kai sitä kohta saa kääntää kelloja. Sain eilen rannekelloni takaisin, mutta tuskin siihen katsominen olisi auttanut. Mun piti ehkä tavata yksi tyyppi yhdeltä, mutta en sitten saanut sitä ahdistus& masennus kasaa innostettua edes kahville. Mokomakin autisti. Tuli ettii terapeuttia Tamperereelta. Meen sen sijaan äidin kanssa kauppaan. Mulla on loppu leipä ja pian vessapaperi ja vähän tyhjä kaappi muutenkin. Lämmitin tekemääni currya ja söin loput enkelisuklaapatukat joita oli kolme. Eilen sain ruoan kyllä ja kahvitukset. En juopotellut Pyhän Patrikin kunniaksi tai pitänyt jotain vihreää päällä vaatettakaan. Ja nyt on varmaan aika tavallinen maanantai. Perjantaina pitäisi tulla rahaa lisää vasta, ja olisi pärjättävä neljälläkympillä. Varsinkin se leffaan meno loppuviikosta.
 Jos mulle ei olisi tulossa tavaroita matkahuollosta jo ja jos ei olisi mennyt rahat, tilaisin kai jotain pumpkin spice eteerisiä öljyjä sheinistä vielä. *saa saapumisilmoituksen tekstiviestillä* Ring ring, ain't nobody gonna answer the phone?... supernaturalin Deanin näyttelijän ääni puhuva on mun tekstariviesti ilmoitusäänenä jostain kumman tiktokin syystä
Ne on S*uckissa tehnyt jonkun laventeli latten. Sitä mä olenkin pelännyt jo pitkään, että mun rakastuminen laventeliin yleistyisi ja tulisi mainstreamiin. Vaikka useimmille tulee laventelista mieleen saippuat ja pesuaineet, onhan se latinasta lavare, pestä... Mulla on laventelista öljyjä, suitsukkeita, teetä, ja mitä siitä nyt saakaan. Olen syönyt laventelijäätelöä ja sokerista paunakakkua tehnyt jokusen kerran. Laventeli on silleen makuna hieman vaativa, ei siitä kaikki välitä. Toisaalta äiti ei ikinä pitänyt mun kokkauksista. Suklaapuuroa, sitruunakiisseliä, laventelipaunakakkua. Nuudeleita, juustosämpylää, Fazerin punaista, kaakaoo, kinkku-juusto voileipiä? Se vetää jotain omia munadieettejään.
more human, less being. Ettin yhtä kuvaa jossa oli merenneito logoa mutta ilman s(tarb)ucks tekstiä ja löyty vaan jokin eri kuva :P kun opin uimaan, mulla oli kans merenneito merkki sitten uikkareissa. En kyl muista siitä merkistä miltä se näytti. Opin itä-Suomes uimaan kun karavaanaroitiin mäntyrantaan lähes vuosittain. Pikkusysteri muistaa vaan yhden reissun sinne. Sen varmaan mun vaihtarivuoden jälkeen tai jotain. Se oli kiva kesä. Sen jälkeen en ole mennyt festareille. Eniveis se nostalgiasta kun pitää kai mennä taas ulos

Muoks. Tunti shoppailtiin Prismassa. Sitten mä ekaa kertaa sinä reiluna puolena vuonna kun ollut robotti-imuri, sain sen moppaa kun tajusin mitä vesisäiliöllä tarkoitetaan. Lattiat on mattoa ja mattoja ei ole lattioilla jotta Ruttunen ei syö kaikkea. On tilaa toisaalta pyöriä tuolilla. Niin ja tein mineraalihiekasta toisen mini zen kivipuutarhan. Polttelin eteerisiä öljyjä sellaisessa lyhdyssä jossa tuikkukynttilä. Söin pussin juustosämpylää kalkkunaleikkeleillä ja juustoviipaleilla ja sydänmerkki uutuus oivariinilla. Lähdin kauppaan lähinnä vessapaperin, rasvan ja leivän vuoksi... meni vain 3/4 rahoista mitä mulla olikaan tilille jäänyt kilisee toisiaan vasten. Join ison pullon lime zeroa jota löytänyt viimeksi 2006 briteissä. Kiinnostiko.

lauantai 16. maaliskuuta 2024

Päivästä toiseen vaan

Olin perjantaina eli eilen vähän viihteellä. Kävin ensin apteekista hakemassa viimeiset diabeteslääkkeet purkin. Kävin viereisessä eläkeläisten päiväpaikassa yhdellä. Sitten suuntasin illanviettopaikkaan missä oli jo onneksi muitakin vaikka olin ajoissa ainakin vartin. Join siiderin, drinkin ja pienen kaljan vielä ja vettä ja nachoja. Näin yhtä kaveria joka piti seuraa. Sitten sinne tuli eilisen tyyppi hakee aitous todennuksia. Meikä oli kotona jo ennen kymmentä, hän meni kai takaisin. Mulla ei mennyt paljoa, ehkä 20e juomiin ja sitten bk:seen meni kymppi kun otin whopperin ja brainfreeze pirtelön.
Huomenna on Pyhän Patrikin päivä eli kertunpäivä joten meen varmaan sukulaisille. Nyt katselen telkkaria ja söin. Mulla on ollut vuosia jo ilmainen telia tv sovellus, vaikka sen pitäis maksaa 5e kuussa. Olen siitä chatissa kysynyt eikä ne tiennyt mitään. Vitsailen että se on infinite money glitch
Oli kiva jutella ihmisille. Voisi kyllä tänään miettiä että tekisi jotain pyykeille. Pesisi koneellisen ja silittäisi seuraavan lakanan jo valmiiksi. Mutta kohta pokemon go:ssa on yhteisöpäivä alkamassa kahdelta. Hmm. Mitähän sitä jaksaisi. Nukuin melkein kymmenen tuntia ja olen silti väsy.
 
Muoks. Tein sittenkin kaikkea. Paistoin kanaa, sipulia, lisäsin kastikkeeseen yrttitomaattikastiketta maustetahnan ja loput vegekerman sekä tein lisää riisiä. Samalla huristelin robotti-imurilla taustalla ja laitoin pyykit koneeseen. Imuri kaatoi mun jalkalampun, mutta ei se hajonnut. Laitoin loput tikka masala tarpeet partsille viilenee, ja sillä välin laitoin pyykit kuivumaan. 
Jossain välissä alkoi sataa räntää, avasin tiktokin ja sinne tein kuvaa. Katsoin kaksi telkkari ohjelmaa, tai siis katson nyt jotain toista missä on taikatemppuja sen selvitymisjutun lisäksi jossa tällä kertaa kaksi eurooppalaista vietti pari viikkoa jossain meksikon vuoristossa alasti yhdessä. Tekivät paikallisia suojia ja metsästivät rapuja ja pupun, vaikka toinen paleli enemmän jonkun sisäelinsairauden takia.
Mutta joo. Taikatemput ei ole magiaa.
Maanantaina yksi okcupid tyyppi jonka kanssa olen jutellut telegramissa käy Tampereella. Mistä näitä miehiä sikiää mulla? Olen pyytänyt jo 4:ää eri tyyppiä leffaan viikon päästä ja aika alkaa vähenee.
Muistatte kuitenkin että ensi kuun puolessä välissä on koko viikonlopun Bookcrossing kansainvälinen tapahtuma 120:ll henkilölle ja maksoin liput ja paidan. Noh, mulle tulee Saksasta muutamaksi yöksi joku, kun lupasin hostata, neuvoteltavissa haluan vaan jonkun pienen korvauksen majailusta esim kympin per yö sohvasta... joten ehkä siksikin mä taas aloin siivoilla ja sain puuskan tehdä jotakin.

torstai 14. maaliskuuta 2024

Tiätteks te sen ujelluksen kun tuuli tuivertaa nurkissa

 Pihvi ja poskihoitoa -päivä, PII päivä, ja yhden uuden tinder tutun 27 synttärit... onpas sitä päivää kerrassaan. Hain kaupalta fiksuruoka paketin ja tein riisiä ja tikka masala kastikkeen. Ehdin syödäkin jo pari kertaa pieneltä lautaselta ja olen ihan täynnä. Toisaalta söin karkkia, keksiä ja suklaapatukkaa joita se paketti oli myös loput sisällöltään sekä tomaattimurskaa. ((kermakalja-toffeita ja enkelisuklaata ja milkyway keksejä ja ruohomunia, eri tupien makuisia värisiä karkkeja))

Oliko se eilen kun tiskasin? Eli en ole tänään saanut aikaan mitään- aamulla oli sähkökatko huoltamisen takia. Huomenna voisi käydä apteekissa ja viedä sinne jotain vanhentuneita lääkkeitä. Vähän ehkä siirrellyt vaatteita ja pyyhkeitä lattialle tai pois tuoleilta, mutta siinäpä se.
Räjähti yksi hs patti. Kolmelta aamuyöstä säikähdin kun katsoin silmieni korkeudella seinää ja näin vasta minne se patti oli räjähtänyt... sain ehkä traumoja taas mädästä ja verestä, ei siinä.
Kauheasti tuolla tuulee ja jotain satelee. Kuuntelen musaa home podista ja jostain ihmeen syystä en ole edes kuullut(?) tai huomannut häiritseviä spotifyn mainoksia niin pahasti?
Mitähän mun piti. Missä olinkaan. Suunnitelmat vedenpitäviä. Jeba.. ostin leffalippun viikon päähän. Ei se ollutkaan kuin parikymppiä, auts. Pakko kai se on joskus nähdä, kun 2021 ollut eka osan juliste eteisessäkin
Teinhän mä rairuohon eilen. Koitan pitää kosteana. Tuskin siitä tulee ruohoa mutta saattaa sitä yrittää.
Tänään olen kieltänyt olevani gootti ja myöntänyt kuuluvani sateenkaaren alle, koska niin homofobinen selostus avioliitoista näin julkaisun faceboookissa lävähti silmiin "hiljainen myöntyminen" ja toivotus mennä maihin joissa homous rikkoo lakia tai sitä ei tunnusteta koska kehitysmaita... sellaista buumerointia. Toisaalta mieluummin omaan mielipiteitä kuin kumartelen kuspäille naapureille, oli he sitten laihtuneet sata kiloa tai ei. Eniten läskifoobikkoja on itse lihavat kenties siltikin vaikka tietävätkin vaikeudet ja sodat itseä vastaan... niisk.

keskiviikko 13. maaliskuuta 2024

Ehkä aloittanut tyhjästä ja katsokaa nyt sitä

 Abouttiarallaa 400 postimerkkiä. Kenties 450 mutta varmasti 500 tai alle on minulla kokoelmissa! Yksi sivu mahtunee noin kolmekymmentä A5 kokoiseen postimerkki albumiin. Olin tilaamassa uutta kirjaa näille kunnes huomasin että yksi aukeama oli ihan tyhjä viellä! Ja muutenkin voisi vähemmästäkin pakkomielteestä kyllä lopahdella keräilyinto. Mutta. Sain aamulla vaatetta päälle, takaisin sänkyyn pelailee kahdella puhelimella pokemon sijaintipeliä. Ja nyt on nälkä taas, kun en viittisi syödä. Täällä tuoksuu poltettu laventelisuitsuke. Eiköhän siinä ollut selville ottamista vaihteeksi


What in the unibrow are these so-called "studies"

 I came a cross a strange documentary about meat eating. It was against eating meating because of the climate effect from pasture for cows etc. BUT! They mention "East Finland" as something where meat is eaten almost as much as USA. Their data cannot be right? There is only Finland. I commented that what's East of Finland? Russia? I have been to Eastern parts of Finland in my youth almost yearly, and the municipalities there are the poorest...

Seriously, wtf.



tiistai 12. maaliskuuta 2024

Aloin edistyä ilmankin

 Peruutin eilen tämän päivän ajan hoitsulle kun olen kipeä ollut vasta viikon. Silti moppasin vähän märällä luutulla vähän lattioita yleispesuaineella. Laitoin yhden kiinamaton pesuun muiden Kiinan samettien kanssa, ja katsoo miten sen käy. Olisi voinut ehkä jättää valkoisen puseron pois niiden joukosta. Aamupaino oli tänään alle 120 joten oon syönyt vaihteeksi. Ensi viikon perjantaihin kannattaisi ehkä pärjätä ostamatta mitään suurempaa. Tai mitään sen puoleen. Puolet takuueläkkeestä menee yhteen laiterahoituslaskuun jonka halusin kuulemma pitää velkajärjestelyn ulkopuolella. Ei ole kauheasti kuulunut siitä mitään, mutta toivottavasti ei ole purkautunut jotenkin se järjestely ja yllätä että laskuja onkin jäänyt jonnekin jälkiulosottoihin tai mitä lie... On se loppunut jo neljä vuotta sitten kai. Eli ei ole vieläkään puhtaat luottotiedot, hah. Kohta ehkä... ehkä... sitten kun, niin meikä muuttaisi tästä vihdoin. Mulla on liikaa tavaraa. En halua että näyttää siltä että olen muuttamassa, mutta kaapit on jo täynnä huonoja ostopäätöksiä. Ja varasto pitäisi käydä läpi.  Heitellä pois kun ei kelpaa vaikka ilmaiseksi antaisi kaulinta ja puunuijaa...

Laitoin nämä riekale farkkusortsit ja babygirl paidan joka ei hengitä. Heitin tipan seerumia otsaan ja levitin vähän T-alueelle. Hinkatessa ovenpieliä oli hyvät hyötyliikunnat. Sanaakaan en ole sanonut tänään, kuulostan ehkä kipeältä enkä ole nähnyt ketään lauantain jälkeen. Mökkihöperö vähän. Maksoin jopa prepaidista kympin että pääsisi takas tinderiin, mutta ei sitä kukaan vakavissaan ota. Joku nörtti alkoi sekoilee että olen tekoäly (ai) ja mitä kaikkea...

Aamupalana lämmittelin kaksi lihapiirakkaa. Sitten lounaaksi nuudeleita ja air-fraijattua kolme kanapuikkoa ranskalaisilla. Limpparia, kinkku-juustovoileipä. Ei mitään erityisen hyvää mutta onneksi haju ja makuaistit toimii hyvin pienellä teholla.

Käytin moppaukseen jotain vihreää mikrokuituliinan sukulaista. Vedin sillä mitä omituisimpia pintoja, kuten vessanpyntyn sivusta ja ikkunalautaa. Kevätsiivouksessa pitäisi kai puhdistaa nuo peilit, vaikka ei ne kovin pahat ole. Enimmäkseen täällä ehkä leijuu hiutaleita jotka on irronnut minusta, mun ihosta, koska olen ihminen ja sitten robotti-imuri ei saa tarpeeksi usein seikkailla etsien hiuksia sisäänsä. Huolissaan ehkä sängystä ja miten imuroisin sen, koska aina kun pompautan puhelinta vaikka vasta vaihdetuilla lakanoilla niin jotain hilseen tapaista kerääntyy näytölle, vähän kun, levähtää se tomu...

Että muumioidun vain. Kasvatan hämähäkinseittiä. Voisi toisaalta parveketta hangata siitä pois vanhaa tupakantuhkaa ja ehkä jotain vihreää sammaleenalkua. Voisi olla nätimpää. Vai istunko enää kesäisin parvekkeella? Saan yksipuolista rusketusta? Jaksanko mitään enää liikahtaa helteelläkään minnekään.

Toki reissureppuilisin pitkin mannerta jos en olisi näin gammaltin vanhuutta poteva yksilö.ää Ja kattonut muutamat Hostel elokuvat liikaa. Oli muuten älykästä huumoria introverteistä tiktokissa mutta se pilasi sen, olkaa hyvät, kun keksin sketsin teitä varten vielä ääneen lisäämällä lopussa ettei tarvi nauraa.

Googletin muuten että League of Legendsissä on joku Kajsa niminen hahmo. Se on sellainen violetin-musta tummahiuksinen tyhjyyden tytär... siis oikeesti, mikä nyt sitten onkaan "void" suomeksi... jotain magiaa tai psyykkistä energiaa se vissiin ampui, en lukenut koreaa sen tarkemmin.

Muutenkin. mulla ei ole mitään tekemistä paitsi jotain ruudun tuijotusta. Välillä tuijotan tyhjyyteenkin hetken. Tärkeitä taukoja. Hapuilen tyhjyyttä mielessäni, olemassaolemattomuutta, ajatusten puutosta. Onko silmät osa aivoja vai ei. Mitä on kosketus?

Pitäsikö lukea uudestaan astrofysiikkaa ja neurologiaa. Olen melko varma että jossain siellä piilee totuus, rakkaus, äärivasemmistolaisuus ja vihreät arvot tieteen ja psykologian rajamailla... eikä jossain kapitalismissa. Kapitalismi on huuhaata... eikä ainainen talouskasvu ole kannattavaa. Maapallon voimavarat palautuisi jos valta annettaisi alkuperäisväestöille kuten monissa paikoissa heitä pitäisikin kuunnella. Öljyjättien, kaivoslaitosten ja muun maaperää köyhdyttävän sijasta istuttaa puita ja tehdä muutamat sadetanssit että luontoon palaisi lajeja, joita sieltä katoaa koko ajan. Joidenkin mielestähän lajeja löydetään liikaakin uusia kadonneiksi luultuja eläimiä. Varmaan tehty tekoälyllä ne uutiset, ei siinä... jos ihmiset olisi jo tutkineet merenpohjat, olisiko ne biljonäärit hukkunut sinne pieneen titaaniseen sukellusveneeseensä? Koputa pari kertaa jos et ole itse kuolemassa sukupuuttoon...

Tarkoitan siis että lukisinko uudestaan mun Tieteen Kuvalehtiä. Mulle tuli se pitkään. En tiedä osaanko enää tehdä älykkyys... tehtäviä? Pulmia. Jos lähdettii siitä, että painoin 66k ja olin keskimääräistä älykkäämpi alle 20-vuotias, ja nykyisin olen puolivälissä kolmekymppisiä ja painanut viimeiset kymmenen vuotta 120 kiloa eli koostunut enimmäkseen rasvasta keskivartaloalueelta... enkä juuri liikkunut mitään. Liikunta jos tekisi älykkääksi pelkästään, mun älykkyysosamäärä olisi puuh lääh binääri nolla... enkä edes paljoa ehkä juksaa vitsaile naureskele itselleni, itsevihaa vaan olen katkeroitunut miten voidaan tehdä näin ihmiselle. Verukkeet keksitty että olisin poikkeava, vaikkei niillä asioilla olisi mitään väliä, kunhan saadaan muuta ajateltavaa mun päähän istutettua epäilys olenko hullu kun pidän asioita normaaleina... Lannistettu. Pakotettu uskomaan että valehtelisin, etten kertoisi totta, että minua oltaisi muka tutkittu. Yleensä hullujenhuoneet haluaa tuhota todisteet, ettet ole hullu, mutta mun kohdalla psykiatrien piti vain... sanella kaikenlaista hulluä mun puolesta jottei olisi minkäänlaista ääntä itselläni. Eikä ollutkaan kun olin flunssassa ja meni ääni, ja olin "vaisu" kun pistivät ekan kerran sisään suljetulle. En päässyt edes nuortenosastolle.

Ei sillä, ettenkö olisi rakentanut itselleni vahvan uskomuksen ettei minusta kukaan välitä. En ole ennustaja. Älä kysy miten voin. Joka päivä olen katkerampi kuin silloin, kun en edes muistanut sanaa katkera. Onko se jokin sieni?

Lapsettaa enemmän kun sua

 Tulee mieleen alemmilta luokilta vain että kouluun piti aina olla tuomassa jotain. Askarteluun juttuja pahvilaatikkoon tehdä leikkiä, ääntämyksen harjoitteluun pulpettiin peili, tyhjä bliw saippua rairuoholle, salainen joulupukki vaihtoon jotain, kirjelaatikkoon kirje(luettiin ääneen kun olin lähes ainoa joka käytti kirjepaperia ja kuorta) ja mitä kaikkea tai tarrojen vaihtelu välitunnilla. Kerran haettiin kangasliikkeestä mulle narua hännäksi kun esitin hiirtä naamiaisissa. Pyörin ympäri ja muut hyppi mun hännän yli. Alemmuuskompleksi kun en osannut pelata Tekkeniä kaveria vastaan pleikalla, enkä kuunnellut musiikkia ennen spaissareita. Kolmannen luokan todistuksessa on että opin viittaa. Vaikka huijasin kaikki kertotaululäksyt laskemalla päässä kun tuli oma vuoro, jääden kiinni kerran ehkä.  Että äiti tuli koulun 4. luokan kesäjuhlaan ja sieltä ajettiin suoraan uuteen osoitteeseen. Ne oli mun ekat kymmenen vuotta Ylöjärvellä. Kiusasin jotakuta muka joka oli jäänyt kiinni lipunryöstössä, vaikka kiusasin kyl fyysisesti enemmän. Naapurintytöltä tuli verta nenästä ja myöhemmin talvella tönäsi ojaan jäätyy… sain synttärilahjaksi koiransuklaata ja lämpökynttilöitä rivitalossa jossa oli matalat ikkunat jossa naapurinpojat kyttäsi ulkoa. Ne kynttilät päätyi koululle hyötykäyttöön, vaikka arpajaispalkintoja kerättiin. 

sunnuntai 10. maaliskuuta 2024

Että pitää olla vanhaan ihmiseen rakennettu nostalgia- ansa ja sen nimi on: aika kultaa muistot

 Sunnun-daily pocket day to page calendar<3

koulutieni alkoi täältä, tullut heiteltyy tohon seinään kumipalloja

 Ei pitäisi kirjoittaa, kerta sunnuntait olisi bloggausvapaata. Olin jo vapaa vähän keilailemaan vr:ssä. Rentoutua siellä sekä saarella eläinten kanssa pelissä jossa ei ole kiire minnekään, keräillään vaan ja myydään hedelmää tai rikkaruohoja tai kalastelee ja muokkailee hissukseen. Kuunnella klassista sekä jotain uutta vanhaa musaa. Fantasiapelissä saada kuparilohikäärme mahtumaan. Miettiä kuinka paljon kauhuleffoja on tullut katottua (yli 187), ja paljonko on kynii (ainakin 250). Muokata lapsuudenmaisemiin kuva autosta joka saattoi olla sellainen kirkkaan tumman violetiksi maalattu.

Yöt menee aina pitkäksi. Ehkä mulla on univajetta silloin kun en nuku liikaa, hah. Ei sillä että tarvisi jotain tapoja tai rutiinia. Tilasin lippiksen jotai 66e.

Aamupalaksi tein riisiä ja kanaa sweet'n'sour kastikkeella. Muuteski lihon vaikken tee mitään ja syön vaan lol. Olen selkeästi karanteenissa. Käviä voisi toki pestä useemmin. -.- Tylsää ettei ole mitään elämäntarkoitusta.... istun mustassa samettimekossa pelituolilla ja öö. Pitäisi kyl silittää vaikka ja tiskata astiat lavuaarista ja höm... vitsi vitsi. Olenko mä sittenkin kiusaaja ja epäkohtelias ja väritänkö muistoni tahallaan noloiksi ja huonommiks, vai olenko paras ja nerokas ja kaunis. Teinkö mä jotain, sainko aikaan mitään, vai räpelsinkö vain kuin virranmukana menevä kuollut kala);

Verkko ei ole sellainen hämähäkkien tekemä. sä voit metsään mennä nyt, mutta vastataanko viereisestä metsästä ollenkaan. Aloin taas symboliikkaa viljellä näköjään ja loikkii aiheesta kukkaruukkuun. Kello löi jo viis -veis

Veistä kääntää sydämeen ja kurkkua halki. Sen sijaan että valun syvemmälle hiljaisuuteen ja epämukavuusalueelle. Violetti on hengellisyyden, intuition ja monen muun jutun väri (ei mikään kateus ja epäluotettavuus) mutta joo miksipä se yltäkylläisyyden rypäle on aina niin tumma. Kyydissä oli kiva olla. Aika moni muu on mua hullumpi, jämähtänyt 80-luvulle, ja silti ne pärjää. Sillon ei ollut lyhyitä keskittymis "huomion" ongelmia jakaa sitä ruudun kanssa jota ei kannata haistaa maistaa tai pussailla sitä omaa kuplaa, jonka algoritmit täyttää sisällöllä joka voisi kiinnostaa. Dopsut ja serotontsut ja muut hyvänolon kemikaaliot joissa kylpeä omissa hormoneissa</3

lauantai 9. maaliskuuta 2024

Mauttomana kuljeksimaan

 Vaikken mä maistakaan, se ei estä mua olemasta nälkäinen. On sitä jotain tekstuurejakin ruoassa ja nälkä on silti olemassa vaikka ei söisi. Yksi tuttava sanoi miten "sika toxista" meidän jutut oli, kun kaverimme oli laihtunut ja mä kerroin etten pysty laihtuu (en ole 12 vuoteen laihtunut alle 119 kilon). En tiedä lähtikö litomaan, mutta herkkänahkainen ja kehopositiivisuutta vastaan, lähestulkoon anorektinen ystävä. Itse ehkä puhuu sanoja mitä ei ymmärrä.
Tilasin fiksuruoka.fiistä pitkästä aikaa jotain. Viime kesänä mulla ehkä meni tikka masalan teossa monta niitä maustepaketteja, mutta sain toisaalta tarpeekseni siitä ruokalajista. Ja sitten jotain potteri karkkeja, joissa tärkein taitaa olla se pakkauksen säästäminen.
Tulin bileistä. Enimmäkseen leikin koiruuden kanssa. Kaivoin puhelimesta mun tekoäly jutut ja sain vahvistuksen, että se kuulostaa minulta kun tein tekoälyäänen itsestäni (kuten kuka tahansa pystyy tehdä. Syöttää vaan hiemaan pälätystään sille tekoälylle) vaikken ole ikinä sanonut sitä, mitä vaan näpytellyt mitä se sanoikaan...
Puhuttiin tekoälystä ja tietokoneista, koska ne oli sellainen yhdistävä juttu. Systerillä on enemmän kiinnostusta tehdä vaikutus meidän mummuun ja tulla yhtä tiukkapipoiseksi. Muistella keinutuolissa vaikutusvaltaisia ja menestyneitä, varakkaita kuolinperseitä joita oomme kaikki eiku
Perheitä. Niin. Ankanperse kaisilikossa. Lähetin snäpissä San Franin rakkaalle kuvan mitä näpytellyt tähän asti lol. Sillä on jokin ankkataulu sen huoneessa sitä paitsi. Kaikki liittyy toisiinsa.

Olin kertomassa, että sain jotain kilon vaahtokarkkeja, ison pullon sokeritonta limpparia jota juon aina, ja jotain höyrymakkaraa ja ihme taikinaa melkein irtokarkki rasiallisen (puolikkaan rasian) ja sit kiertoilmakypsentimelläni tein niistä muutaman pullan vielä iltapalaksi, vaikken pullaa syökään (en pysty heittää roskiin. Eli en koskaa laihdu kun en pysty hävittää ruokaa.) Ja samalla huono omatunto kun kaikki kantaa mulle ruokaa ja kaappi on täys vaikka näin ei kuitenkaan vähän aikaa sitten ollut vaan tuntui että joudun kauhoo vaaleaa jauhoa mukista suuhun... No okei, se on ehkä kärjistys, kyllähä mukikakkuun mulla on aina varalta kaakaojauhoa ja rasvaa ja sokeria. (eli taattua syömähäiriö ruokaa)

Ihan kiva viikonloppu, ei siinä. Möin vahingossa vintedissä yhden kirjan kahdella eurolla ja mun pitäisi viedä se postipisteeseen... Joita kaupungissa on liian vähän, ehkä tamperelaiset ei käytä postia ollenkaan kun ketään ei palvella. Koodin perusteella tulostaa jokin lappu jolla se lähtee. Tulostaisin mun osoitelapputulostimella ja veisin kirjelootaan mutta ei onnistu, kun asiakas maksaa. Ehkä tiistaina jos olen tarpeeksi parantunut tästä helv-- enkä onnistu perua, mun aikaa psyk. hoitsulle niin samalla vien sit. Nyt kävin vaan postilaatikolla kirjeen ja swapin viemässä... taidekeräilykortin teemalla sateenkaari. Jos olet katsonut blogia, niin joo just kyseessä se rainbow poo minkä maalasin ja kiinnitin keräilykortin kokoiseen taustaan ja pistin vaihtoon. Laitoin yhteen atc ryhmään tutustuttaneeni ainakin neljä ihmistä atc korttien tekoon ja ne kaikki vihasi niiden tekoa ja tietty nämä ryhmän taiteilijat/askartelijat sitten reagoi ja kommentoi olevinaan hauskoja ilkeästi, vähätellen, pikkumaisesti mun jälkiviisauteeni.

Tuntuu että jos swappailisi niin itsestään jäisi kiertoon jotain? Ihanku syöminenkin on jotenkin psykologinen tarve vaikken maistanut ole mitään moneen päivään ja silti lihonut...

perjantai 8. maaliskuuta 2024

Elinaikaa 24 tuntia joka päivä

 Tyydyttävää kuoria ihoa nenänpielistä. Juonut kuumaa teetä ja otin panadolinkin. Toivottavasti parantuisi pian niin pääsisi vaikka kröhii limaa...
Tänä viikonloppuna on briteissä äitienpäivä. Mut kutsuttiin huomenna kahville systerin tupareihin, vaikka olen kipeä. Kielen kärkeen tuli jokin kipeä patti, kun hengittelin suun kautta päikkärellä- mitä puristelin finnin tavoin eilen ja se on vähän kipeä. En oikein maista enkä haista paljoa. Nenä ollut tukossa tiistaista.
En tiedä mistä olisin saanut koronan tai onko mulla sitä, kun ainoa testini oli mennyt vanhaksi 2kk sitten.

Vituttaa vaan kun ei voi tehdä mitään. Suurin osa ongelmista on suun ja nenän alueella, ei niinkään keuhkoissa tms. Pää on hieman sumuinen ehkä. Kovin kirkkaasti en mieti. Eilen sain uudet silmälasit Kiinasta. Paketissa oli lappu EU:lta ettei mun tavarat täytä artikloita yhdeksän ja kymmenen.

Melkein lähdin kaupungille ottaa passikuvia kun unelmoin pienestä reissailusta. Pitäisi toki säästää ensin rahaa, ja miten senkin tekee... Olisi pitänyt alkaa säästää 35 vuotta sitten. Säästin toki karkkirahat ja karkinhaku palkat, rippilahjat jne mutta mun säästöt liukeni jonnekkin muiden taskuihin varmaan. "Mikä tämä on?!!" Tiuskaisu, kun mun lompakossa oli lappu paljonko olen laskenut siinä olevan rahaa. Pesämunieni lisäksi mitkä meni osastojen päivämaksuihin jonka jälkeen rahan säästäminen menetti tarkoituksensa ja minä turvallisuudentunteeni jossain siinä vaiheilla kun kukaan ei halunnut mua, auttaa tai puolustaa. Tavaratkin tärkeämpiä kuin mun terveys

Äiti tulee kohta käymään tuomaan kasvin mulle sen tappamansa tilalle. Mihinkäs leijona pääsisi turkistaan tai sillee


torstai 7. maaliskuuta 2024

Rakas blogi sinut jos jättäisin niin varmaan myöskin uudestaan aloittaisin

Vauvan hoitovoidetta kuivaan naamaan nenänpielestä leukaan, suihkun jälkeen, ja klassista musiikkia. Laitoin taas mustat samettipöksyt. Miksi muuttaa hyväksi todettua vaatekappaletta. Viestittelin kipeänäkin ihmisille kun odottelin tätä maksupäivää keskiyön jälkeen. Maksoin vuokran ja pankin mukaan rahat riittää kymmeneksi päiväksi. Sinä aikana kai ostaa Dune 2:seen leffalippu ja täyttää bussikorttiakin. Kesäksi ostin stand uppin lipun kuten viime vuonnakin. Tällä kertaa oli eturivi mennyt onneksi. Tosin pääsee sieltäkin äkkiä ns. "vittuun" sieltä jos ei vitsit miellytä.
Monta pakettia nenäliinoja mennyt. Pari kertaa nokkakannu käytössä.
Ihmisen elämä sopeutuen ympäristöön tänä päivänä on lähinnä valmistautuminen vesikatkoihin ja siirtää autoaan teiden ylläpidollisilta siivoilta. Kuinka vaikeaa sekin voi olla.
Mun kehonkoostumusmittarin sovellus on lakannut toimimasta jo aikaa sitten. Hitto kun pistelee rintaa kun nojaa eteenpäin.
No mutta ei mulla suunnitelmia sitten sen kummemmin. Ollut tällä viikolla tai sitä edellisellä. Jos toipuisi vain. Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato. Pääsiäis juttuja suunnitella kokkailla tai leipoa muiden keittiöissä.

maanantai 4. maaliskuuta 2024

Tipuitko pilvenreunaltasi

 Poistelin tunnin mun TikTok videoita. Onneksi en ole herkkä, koska lähes kaikki kommentit oli erittäin loukkaavia. Yksi viidestäsadasta kommentista oli ehkä kannustava. Loput oli ihan kauheita. Läskifobiaa, ja kaikkea johon en voi vaikuttaa. Tuli mieleen vain miten sairaita ihmisiä siellä on ollut vuositolkulla kiusaamassa minua. Se ei ole kovin hauskaa eikä tyydyttävää. Haukkua mun hiuksia, silmiä, ruokavaliota, sormessa olevaa känsää, tapaa syödä, käskeä heittää mun hamsteri seinään jne oletuksia että olisin ollut syntymästä asti jotenkin lihava, vaikka olin 3310 grammaa... Sä et voi ikinä todistaa vääriksi miten idiootteja toiset on kun ne yrittää vetää sut alas mukanaan.

Eniten haluan poistaa mun TikTok tiliä kun TikTok ei hyväksy linkkiä mun blogiin enää. Väittää että tässä bloggerissa on jotakin sääntöjenvastaista heille. Että heidän pitää suojella yleisöään. Eli mua on raportoitu. Ihan kuin YouTubekin poisti viisi vuotta siellä olleen videon, koska minusta oltiin muka huolestuttu. Se oli MINUN TARINANI perkele... haistatin paskat ja poistelin videoni myös... 

TikTokissa huomasin miten monen muun tilit oli bannattu, estetty tms koska ne oli saaneet vain paskaa niskaan huomiota jatkuvasti tai sikäli että olisivat löytäneet tavan monetisoida sen huomion oikeisiin asoihin, mutta ei kukaan jaksa sitä kiusaamista mitä lapset ja aikuiset ihmiset tekee. Siellä on enää brändit kommentoimassa toisia brändejä.

Ihan sama onko mulla yksityinen tili, sata tuhatta tykkäystä vai ei yhtään ja että saanko varoituksia vaikka tekisin kuinka hienon videon tai miltä onnistun kuulostaa. Ketään kavereita ei oikeastaan ole. Samat naamat ehkä jaksaa tehdä sisältöä, mutta ei ne ole kavereita vaikka seurattaisi toisiaan. Mä olen seurannut mua kiinnostavaa sisältöä ja tekijöitä, mutta... niitäkin on alle viissataa tiliä ja joskus näen jotain viikon vanhoja videoita ja muutenkaan en oiken jaksa pysyä perässä jos pysynyt koskaan.

The unjust parade, A rant

I am very much afraid I've changed. OR I've always been this way. 
 
Disgruntled at the way I'm being treated, upset nobody believes me, and that they don't care about anything but their subjective views of, what is happening in my life therapists or relatives, who do not know.
 I'm none of those things people are led to believe which always leads me to be alone. Telling me how everyone hates me... as if I deserve to be ignored, abused, and not loved or worse, live because I was so ugly and fat or a rude piece of shit to the mysterious extrovert person who they don't even know but place above my meek- voiceless- introverted "self"unacceptable non-therapeutic slander and critique how I was even broken (Yeah I know, my sentences do get too long when I try to make sense)

Clinically removed from society for a diagnosis of which every paragraph is a lie and if, I had been listened to, would never have come about to destroy the rest of my life. 

I can't stop fucking thinking about it whenever I think about MY personality, HOW I don't have friends, or can't have children, or shouldn't even work. I'm afraid my new cognitive skills test since 10 years, will come back as... they feared, that I was not on as an intelligent level anymore as I hope I might've been...



Personality is like just a few words of how people remember you. It doesn't say anything about Kajsa that she is a blogger. How I describe myself, as having a mental illness, violates their rules, that I even exist sometimes or got to say what I want without having to read some jargon about them not tolerating child abuse and advertisers making claims my content violated some rule. I'm just too proper. I am from Finland. In Finland everyone has the right to be put away on a closed ward. It goes against WHO and UN recommendations. There is a a citizen iniatitive now to change that and has under 300 signatures. Nobody cares, about human rights.

My name is Kajsa. I have been on a pension since 2009 diagnosed with undifferentiated schizophrenia, so I haven't been working and I'm still feeling bitter* about it. I blog daily on kitujainen.com. I have watched about a thousand movies in my 35 years of life. I can no longer have kids. I am obese but only since being put on medication. I only had one important relationship in my life, and he took advantage of me. I don't have friends anymore and, I'm fine with exploring life on my own. Writing to pen pals and collecting paper goods. I sleep too much of the day. I've always been good with computers. I wish with AI –I could help me develop my personality and interests. I have all the time in the world, for self-improvement, just stuck in this weight and don't like my appearance as I'm getting older. *I had to google the word 'bitter' because I could not for the life of me remember what it was they called me, since I don't feel bitter, just wronged


At least with my ex-best friend, I felt as if someone else had been wronged so much more than me by the health care system. I met her as my roommate in rehab. I could've gotten any flat but rented from her family. Finally, she couldn't appreciate my calmness and endless toleration of her psychotic drunken behavior. She decided to show how much I could not be trusted, even if all of that was her being paranoid because I had never said anything about her to anyone. I will not look at someone after 13 years who won't trust me and just give cold shoulder like I was nothing and I didn't understand why she's being the most unfair bitch whoever had the nerve to judge me and rub me the wrong way like she was above me and anyone else's opinions would matter more. I wanted to choke her for thinking she was being pristine and socially just, perfect. Maybe I was silent for too long. Maybe I ruined our friendship and the evening but if that's all it took then we are not friends whatsoever. I miss myself and how patient I was with her until recently.

🐻🐻🐻
My moral high ground is just not lowering myself to the deep levels of bitchiness. I am happy no matter how much you bad-mouth me and really stank like poo. Perhaps I was more loyal than trustworthy and that was my fault for ever giving her a reason to try to get to know me. Animals suffer most when humans break up.
I don't have friends. I have a few lady acquaintances who are loud and talk for a living on the phone and then a couple of disabled friends with sexual deviations because they are asexual. I don't have friends with benefits. I could try to booty call some people but why bother when they never ask about how I'm doing? It is the problem. I'm not feeling adventurous anymore. I wouldn't visit Helsinki by train to cuddle with some American who is visiting Finland in a few days. I only ever have gotten lost in that city I hate.

perjantai 1. maaliskuuta 2024

Unpopular opinion to never visit 'murica

What’s wrong with America

They don’t recycle, the plumbing is old, the sleazy roadside hotels, gunlaws, people worshiping Trump, how much stuff average American has. The cattle culture how cow shit is systematically dumped over poorer areas. Fast food and obesity. The systematic rascism all over. Pick your fight, because they are so backwards and stupid too. Nothing is modern.
I wouldn’t go there for the chance of work and bigger salaries. The paperwork and how you calculate taxes, tipping. Things that don’t exist in Europe because even dinosaurs went extinct. Don’t get me started on gas or public transport. Standardization of tests in school system  
Sure theres rodents in trenches of Ukraine and on Russian side too that poo in your eye while they are sleeping… and my sources haven’t been even mentioned. Quality of living and what you’re exposed to. Hollywood shows family values and facade, but the slime and dirt oozes through the film. Homelessness and gangsters and drugs and police brutality. Medical malpractice in nursing homes, giving old people tranquilizers meant for schizophrenia.
People are a country’s resource. The world is bad. The Americas is the worstest. If I think about how proud people are in Helsinki of the capital city and world residency without leaving outside its area to see what they consider countryside… 
the American proudness comes off as  self-advertising and self-branding selfish making yourself above others, like my grandmother laughed something about Michelle Obamas biography of conceitedness. 
Hospitality is a sign that you’re in a rural area. In a city people only want to make money.
I was brought up in towns and had to make connection to outside world on my own with books and computer connection. I liked to research the occult and read science illustrated but also draw, have pets. I forgot where I was going with this but I’m a liberal leftist like Gandhi.