ihmisoikeudet

Ken lampeen kurkistaa, se kuvajaiseensa rakastuu tai ainakin Narkissoksella näin

Eskaloitui. Olen froggy lover

Translate

maanantai 18. maaliskuuta 2024

yearning pumpkin spice monday morning

 Kävin seisoskelemassa ulkona melkein vartin tienposkessa kunnes tajusin, että olen tunnin ajoissa. Mikähän mun aivoissa nyt oikein bugitti. Nousin kai niin myöhään että vielä unenpöpperössä. Siellä oli kyllä kirkas päivä, ei siinä. Kai sitä kohta saa kääntää kelloja. Sain eilen rannekelloni takaisin, mutta tuskin siihen katsominen olisi auttanut. Mun piti ehkä tavata yksi tyyppi yhdeltä, mutta en sitten saanut sitä ahdistus& masennus kasaa innostettua edes kahville. Mokomakin autisti. Tuli ettii terapeuttia Tamperereelta. Meen sen sijaan äidin kanssa kauppaan. Mulla on loppu leipä ja pian vessapaperi ja vähän tyhjä kaappi muutenkin. Lämmitin tekemääni currya ja söin loput enkelisuklaapatukat joita oli kolme. Eilen sain ruoan kyllä ja kahvitukset. En juopotellut Pyhän Patrikin kunniaksi tai pitänyt jotain vihreää päällä vaatettakaan. Ja nyt on varmaan aika tavallinen maanantai. Perjantaina pitäisi tulla rahaa lisää vasta, ja olisi pärjättävä neljälläkympillä. Varsinkin se leffaan meno loppuviikosta.
 Jos mulle ei olisi tulossa tavaroita matkahuollosta jo ja jos ei olisi mennyt rahat, tilaisin kai jotain pumpkin spice eteerisiä öljyjä sheinistä vielä. *saa saapumisilmoituksen tekstiviestillä* Ring ring, ain't nobody gonna answer the phone?... supernaturalin Deanin näyttelijän ääni puhuva on mun tekstariviesti ilmoitusäänenä jostain kumman tiktokin syystä
Ne on S*uckissa tehnyt jonkun laventeli latten. Sitä mä olenkin pelännyt jo pitkään, että mun rakastuminen laventeliin yleistyisi ja tulisi mainstreamiin. Vaikka useimmille tulee laventelista mieleen saippuat ja pesuaineet, onhan se latinasta lavare, pestä... Mulla on laventelista öljyjä, suitsukkeita, teetä, ja mitä siitä nyt saakaan. Olen syönyt laventelijäätelöä ja sokerista paunakakkua tehnyt jokusen kerran. Laventeli on silleen makuna hieman vaativa, ei siitä kaikki välitä. Toisaalta äiti ei ikinä pitänyt mun kokkauksista. Suklaapuuroa, sitruunakiisseliä, laventelipaunakakkua. Nuudeleita, juustosämpylää, Fazerin punaista, kaakaoo, kinkku-juusto voileipiä? Se vetää jotain omia munadieettejään.
more human, less being. Ettin yhtä kuvaa jossa oli merenneito logoa mutta ilman s(tarb)ucks tekstiä ja löyty vaan jokin eri kuva :P kun opin uimaan, mulla oli kans merenneito merkki sitten uikkareissa. En kyl muista siitä merkistä miltä se näytti. Opin itä-Suomes uimaan kun karavaanaroitiin mäntyrantaan lähes vuosittain. Pikkusysteri muistaa vaan yhden reissun sinne. Sen varmaan mun vaihtarivuoden jälkeen tai jotain. Se oli kiva kesä. Sen jälkeen en ole mennyt festareille. Eniveis se nostalgiasta kun pitää kai mennä taas ulos

Muoks. Tunti shoppailtiin Prismassa. Sitten mä ekaa kertaa sinä reiluna puolena vuonna kun ollut robotti-imuri, sain sen moppaa kun tajusin mitä vesisäiliöllä tarkoitetaan. Lattiat on mattoa ja mattoja ei ole lattioilla jotta Ruttunen ei syö kaikkea. On tilaa toisaalta pyöriä tuolilla. Niin ja tein mineraalihiekasta toisen mini zen kivipuutarhan. Polttelin eteerisiä öljyjä sellaisessa lyhdyssä jossa tuikkukynttilä. Söin pussin juustosämpylää kalkkunaleikkeleillä ja juustoviipaleilla ja sydänmerkki uutuus oivariinilla. Lähdin kauppaan lähinnä vessapaperin, rasvan ja leivän vuoksi... meni vain 3/4 rahoista mitä mulla olikaan tilille jäänyt kilisee toisiaan vasten. Join ison pullon lime zeroa jota löytänyt viimeksi 2006 briteissä. Kiinnostiko.