Translate

maanantai 29. marraskuuta 2021

Astuinko päällesi tai luulinko hulavanteeks, no anteeks, ei olisi pitänyt ohittaa merkkejä

 Kas noin, taas yksi sunnuntai jäi välistä. Olinko siis olemassa, kun en blogannut? 

Mulle soitti illalla yksi nainen jolle vuosia sitten luin Taroteista. Päädyin sitten tekee sen luennan tai kaksi. Omituisia menneisyyden kummituksia löytyi myös Helsingistä hänen talosta. Saipahan selville, ettei asu siellä enää tämä mies.

Kysyi työkuvioita. Löytyykö töitä. Siellä tuli niin työkortti kuin olla voi, mutta myös jälleen tornia ja en tiiä, kolikoita... missä järjestyksessä ne lukee, riippuu siitä. Enhän mä voi sanoa että tulet uimaan massissa kuin Roope Ankka.

Sitten kun siinä harppailin edestakaisin puhelimessa, sain iltapuuhaksi siivota akryylimaalia huoneen toisesta päästä toiseen lattialta ja johdoista. Astuin tuubin päälle sinistä. Talouspaperilla sitten vain ja pesuainetta suihkutellen ennen kuin se kuivuu... matto meni myös pilalle...

Hamsteria pidin hetken juoksupallossa. Sitä kun kiinnosti taas mun kädelle kiipeily.

Sen naisen pitäisi soitella takaisinpäin tuossa vartin päästä. Olen vasta juonut kahvin. Ja söin viimeisen tähtitortun.

TwitterGIF'sit sain eilen toimintaan ja siitä pari uutta tilaajaa. Jokin onlyfans tilaajakin on tullut, vaikken ole laittanut sinne mitään uutta sen kummemmin. Sieltä se tilittäminen kestää ikuisuuden. Mun Pornhubi videoita on katseltu yli 10k kertaa, ja tota... joskus ikinä koskaan varmaan saa tilitettyä mainosrahoja. Mulla on ollut Paxum ehkä 2010-alulta mutta en ole käyttänyt sitä.

Tarot luennasta saa omantunnon mukaan antaa jokusen euron. Ei mitenkään fixed price. Tilastoja ja tiedettä kylmäluennan, intuition, symbolien tulkitsemisen, kylkeen jotakin taikauskoa ja pakanallisuutta hengellisyyttä mitä-lie.. alunperin ne perustui mustalaisten pelikortteihin jne vuodessa on yhtä paljon viikkoja kuin on kortteja

Jospa sitä ottaisi 3-4 kupitkin kahvia. Haluan nautintoaineiden sekoittavan mun pään<3 Kuka haluaisikaan ajatella selkeästi.

lauantai 27. marraskuuta 2021

En keksi mitään joten improvisoin tekemistä

 Tähtitortut paistettu. Ehkä laitoin liikaa munaa. Mutta kyllä niitä syö. Ostin myös konvehteja kolme laatikkoa. Olen ihan täys. Kaksi torttua ja 150 grammaa suklaata niin ehkä voisin vielä elokuvissa poppari combon ostaa... kaveri varoitteli Pirkanmaan koronatilanteesta. Olipas hyvä että sanoi sitten kun olin jo lipun hankkinut. Toisaalta unohdin mäkin kertoa vessan hajuista ja mitä olen tehnyt asialle.

Eikä tässä sitten kummempaa. Tunnin voisi keksiä jotain hommaa etten ole kahta tuntia ajoissa leffaan. Niet, nej, pää on ainakin melko tyhmä.

Ehkä jätän tämän vain tähän. Edellistä julkaisua oltiin ladattu sivua melkein viiskyt kertaa tavalliseen 20 nähden, joten ehkä kiinnostaa ihmisiä sittenkin mitä sitä syö.

Tosiaan onnistuin olla ostamatta mitään eilen päivän. Pitäisi kai ilmoitella LähiTapiolaan että maksan pari päivää myöhässä laskun, mutta niiden verkkopalvelu oli pois käytöstä ja pitäisi kai avautua tuossa äsken.

Ei mitään ihmeellistä. Ghostbusters Afterlifeen on lippu. Ratikalla menen, kävelen loput. Lippu olisi ollut 19,90 ja iSense saliin lisäksi 3e, mutta oli jäljellä kaverin yksi joululippu ja se toimi vieläkin vaikka toukokuussa mennyt umpeen se.



Joulukuun toka päivä olisi lautapelejä mutta en tiedä menisinkö kun viimeksikin pelasin huonosti eikä ollut yhtään onneakaan. Kunhan huvikseen hävisin.

perjantai 26. marraskuuta 2021

Kuinkahan moni ahminut olisi jo nuo

Joku kysyi ruokahävikki ryhmässä jotakin ruokia, ja aloin mittailee vähän lahjoitussilmällä mun kotivaroja siivousmielessä. En ehdi syömään, en tykännyt, en yleensä syö, tai kaksoiskappale jotakin - niin noilla tekosyillä:

riisiä
tomaattimurska
pikakaurahiutale
cashew karpalosekoitus
kasviliemikuutiot
spagettia
syyskuun lopulta pakastimessa ollut kevyt naudanliha pkt
maggi kananuudeli
omenoita jotka alkaa vähän nuhistua kohta

ei kuvassa:
liru ketsuppia kun ostin toista, eräpäivä mennyt margariinista
herneitä, mustikoita, pakastimen 10+ kpl kalapuikkoja, muumi muovinen lautanen taaperolle ^^. jaja sipuli. Sit... vaikea miettiä kun tyyppi meni offline "vastaan huomenna" mutta siis luovun ainakin noista

Sitten tein loput misokeitot ja suikaloin merilevää päälle. Vähän ehkä voimakasta.

Oon tehnyt itselle teen ja kahvin lisäksi leipää ja perunamuusia (lidlin) kanapyöryköillä. Syönyt pari retiisiä ja puolikkaan omenan myös. Joo ja kuitumuroja johon meni loput maidot






 Mulla on vielä kotona 10+ vuotta vanhoja mausteita. Niitä mitä tässä on mainittu, perunajauhoja, kaakaojauhetta, kahvia, jauhoja, tonnikala, majoneesi, aprikoosihilloa, pähkinälevite, pari siivua kauan lillunutta jalopenoa, kurkkuviipaleita, soijakastikkeen jämät, oivariinia, juoksevaa rasvasekoitusta, rypsiöljyä, oliiviöljyä, makeutusaineita, hunajaa, sokeria, erilaista suolaa, kana ja liha liemikuutioita, maitojauhetta, vaalea leipä pussillinen vajaa, minttusuklaa proteiinijauhetta, mama nuudeleita, soijarouhetta avaamaton ja hippuset, teepusseja vihreää ja mustaa ja kamomillaa, jokusia vitamiineja ja ravintolisiä, makaronia pussi, penne pastaa,mannapuuroa, eukalyptus pastilleja. Pakastimessa 2pss ranskiksia, mansikoita, mustikoita, avatut herneet, wokkivihannesta ja niin ja tietty on hernekeittoa yksi prk. Kananmunia! Juustoa ja kinkkua leivän päälle ja kasvisrasvasekoitetta, pussi popkornia, jyväpasta avaamaton, kookosrasva pian vanhaa, chia siemeniä

Ja sit joulukalenterin suklaat :d En ole ostanut tänään mitään. Älä osta mitään -päivä. Hitaasti maittanut röökikin. Eteisessä on kolme kassia roskia odottaa viemistään.

Haluisin tosiaan tänä vuonna tehdä pipareita, tähtitorttua, ja syödä Quality Street toffeepurnukoita niin että jää muistoksi ne purkitkin!

Sitä odotellessa että tuota noin niin

torstai 25. marraskuuta 2021

There is no way to peace, it is the way -Gandhi and his civil disobedience teachings

 Laughing at a movie with dark humor. I didn't use to even like House because I hate the actor and the stupid black humor. I didn't understand sarcasm the way I do now. What's changed? Why, my testosterone levels. :D Last movie I watched was the new Bond movie and I regret not crying that I didn't do although I felt like crying a bit.

Both are good. I mean, weakness and strength. Sometimes you have to show them.

I made a chicken stew and ate it all. I bought a cherry dr. pepper. I was given a chocolate fancy cake for my Name Day and 20 euros and a chocolate advent calendar this morning.

I wrote two postcrossing cards and sent them. I received them pretty fast. My own design printed on the cards. Dragon in the pink clouds with 3 words on as well in a cursive. I didn't send any of the flamingo illustrations yet. Something feels missing from them. I mean they are beautiful and the blue pattern especially around the flamingo are kind of cool. Fuck the girly childish pink flamingo on one foot, haha.

What else... I played pokemon shining pearl a bit more. It is going slow even though I do avoid battling all the trainers. Might end up stuck having to grind?

I watched some tv too from my app on the phone. A survival game or ultimate escape in Finnish winter and a show for parents what would their kid do, with actual prizes.

Not sure what Christmas presents to get. So far I have one pair of socks to give.

What else might be different about me... well my hamster definately doesn't look down on me. Although I sometimes have no pants on.

I like philosophy... I like Nietszche because we are both taciturn. Same horoscope. I listened to this podcast about him and agreed on all of it so much I can't even recall so that I could teach, what it was about. Meaning? Happiness?

I will have another boring week unless I make myself go out and do something. Ice-skating needs to happen soon. The snow made my chair wet on my balcony and then it's dry again. Melted most of the snow, did not need a shovel. My butt froze a couple times but the desired effect still happened.

I watched a documentary about data as well. I accidentally bought 1 year subscribtion to Curiosity Stream. That gay inventor of a computer called his machine ace and my friend's calling herself the ace too not sure if she knows it?

Thoughts I've abandoned today for example. If I did not write anything down I might even become even dumber.... there was some motivator guru on TikTok that I follow giving examples that "think of that dumbest person you know, and be glad 50% of people are dumber than that person"

Whatever it meant. My literacy skills are related to my memory but there are skills I'm only good at if I'm paid to do them like when I had to make hundreds of phone calls every week to sell satellite channels? I apparently recited the pitch in my dreams.

Bring on the light that is me. She's waking up. What to give her today? I had maybe one radish fresh from the fridge left to slice for her. She's definately going through her hoards, that little fatty furball vermin. Lady poopypants.

If I had a watch I'd have looked at it and thought I've been awake 12 hours. But nah, does not carry it on my wrist.

Could write on forever but this little box is box on the screen is making me it's bitch.


keskiviikko 24. marraskuuta 2021

Körön körön kirkkoon ja apupapin syliin

 Mä olin jo nukahtamassa mun päikkäreille kun kysyin itseltäni sekunnin murto-osan intuitiolla olinko unohtamassa jotain. Ja niinhän se olikin. Sopinut tänään että yksi facebook kaveriäijä tulee auttaa mua vessan hajun kanssa. Mulla oli 20 minsaa aikaa tehdä pikasiivousta. Tyyppi tuli töistä, ja hoiti mun vessan lavuaarin viemärit ihan ilmaiseksi! Sillä oli joku vaimomatsku johon se on ihan in lööv niin sen sit tarjonnut mitään vastapalveluksia. Mulla ei ole työkaluja tai muuta sinkkuosaamista niin olen vain kärsinyt pari viikkoa rotasta viemärissä. Nyt lähinnä kloriitti tuoksuu. Hyvä että äiti toi mulle sen kloriitti pullonsa. Täytyykin kiittää että se tuli tarpeeseen sittenkin<3

Noin. Selkeä tapaus. En ole pelannut lisää pokemonia tänään... kävin kaupassa ja tein pitsan. Katsoin Bondin loppuun. Tuli postia Hong Kongista. Ensikuoressa härän vuosi. Siinä luki että tämä vuosi tuo onnea ja siunauksia kaikille. Vaikea uskoa koska härät tuntuu vihaavan minua. Tosin olen osa kaikkia. Ahkerat ihmiset, pysykää kaukana haha. Olen itsekin toki jonkin verran ahkera. Voimakkaan sijasta onnekas. Noh, huvikseen onhan nekin eläinradat vain horoskooppeja.

Nukuin melko pitkään, koska väsytti. Ei edes telineiden purkamisen klonksuminen ja hakkaamiset saanut mua ylös sängystä ennen kahta(toista). Pitäisi vain käyttää unilaitetta.

No mutta. Mitäs muuta. Olankohautus. Hamsteri taitaa heräillä? Kas nuin, hänelle on nyt annettu huomiota, herkkuja, ja vedet vaihdettu. Lisäsin puruja jos hän haluaa kaivautua.

Tuota tuota. Sinkkukyvyt. Eihän ankeriaidenkaan lisääntymisestä paljoa tiedetä.

tiistai 23. marraskuuta 2021

Päivitys vain

Hain uuden pokemon pelin postin lokerosta. Pelasin 1.5 tuntia ja pääsin ekalle salille. Toivottavasti tämä ei ole yhtä lyhyt peli kuin aikaisemmin. Keskimäärin näyttäisi että nelkyt tuntia saa pelattua läpi päätarinan.

Wokkasin vähän vihanneksia ja sitten paistoin muutaman nakin, kananmunan, kalapuikon. Ihan kuin suklaasta ei olisi saanut jo päivän turhat kalorit.

Tällaiset ilmoitusluontoiset asiat.


Kaikkea mitä mustalta viikolta ei saa

 Joululahjatoiveita

  • suklaakalenteri jonkinlainen
  • Aarni kello pähkinäpuinen naistenkello
  • kori hedelmille (yleensä omenoita, nyt ne on boolimaljassa)
  • sinisen sohvan kanssa yhteensopiva rahi
  • lahjakortti Nysseen
  • lahjakortit ruokakauppoihin
  • ympäristötekoja
  • kajaalikynä
  • bullet journal vihko johon askarrella lukupäiväkirjaa, leffankatselut
  • kirpparilta viiden euron selätin
  • postimerkkikirja, valkoiset sivut
  • postikortteja postcrossing harrastukseen ja/tai postimerkkejä
  • irtoteetä ja oikeanlainen pannu teefiilistelyyn, ehkä sellainen vedenkeitin jossa voi määrittää lämpöasteet. Mun omassa ei ole mitään vikaa, se on vain ostettu 2012 samoin kuin tv
  • dvd Ghostbusters: Afterlife (3), Matrix Resurrections (4) katselu
  • passi
  • hiuksiin  seerumia hilseelle, tai hopea shampoo hoitoainetta
  • Tarot kortit, suitsukepata, suitsukkeita

Luettelen vain kaikkea mitä olen näköjään kuluneena vuonna tai sitä edellisenä shoppaillut mutta kuitenkaan ostanut tai saanut jostain syystä hankittua. Mä olen aika lailla nyt jo ostoboikotissa. Se oculust quest 2 virtuaalilasit oli vähän viimeinen pisara. Tiedän ettei äidiltä tule lahjoja, sain jo jenkkisängynkin tänä vuonna. Kelalta haluan päätöksen tänä vuonna. 

maanantai 22. marraskuuta 2021

Tilasin ifolorista 20kpl postikortteja näillä 2x kuvilla jotka muokkasin äsken

 



Kirkkain silmin ja kapoisin mielin

Havahdus. Unohdin katsoa eilen telkkarista Selviytyjät Suomi jakson. Varmaan just silloin yritin nukkua onnistumatta pari tuntia. Uusinta tulee toki tänään. Taisin saada yhteensä 8 tuntia nyt jo kuitenkin päikkärien jälkeen. Tänään oli hoitsun aika aamupäivästä ja ehdin ilmeisesti vaihdolla nippanappa takaisin, vaikka hän oli vartin myöhässä. Vaikka mahdottomia asioita tapahtuukin kerran päivässä.

Söin paketin kanaa jotka paistoin, leivän välissä neljä kanapihviä ja vähän roskia päälle eli heinää ja majoneesiketsuppia ja juustoa. Aamulla tein smoottien. Äsken tein limonaatiani kun en löytänyt mitään kaapista sellaista ahmittavaaa, jonka puuttumista ei huomaisi. Kuitekin lihapiirakoissakin on monen päivän välipalat.

Aivot on vähän tyhjät mitä olen miettinyt paljon englanniksi kaikkea. Ja twiitannut. Pitäisi varmaan hankkia silmille hyvä musta kajaalikynä... tai siis on mulla yksi, mutta se on kuin raapisi silmäluomia ja eyeliner taas ei aja samaa asiaa.

Hukkasin taskusta jonnekin tulitikkurasian aamulla. Siinä luki jokin kodin huoneistot remontit jokin logo ja oli punainen. Varmaan pöllinyt joltakulta, no karma kosti. Muutenkin kaikki kolme sytkää vetää viimeisiä.

Maksoin laskuja mutta jäi yksi 1.12. maksettava kotivakuutus. Pitäisi ottaa selvää voinko siirtää eräpäivää vai tuleeko kalliiksi. Kolmella päivällä vaan. Joltain olisi saatava kolmekymppiä ja mun onlyfans orja on kyllä velkaa sen verran. Sitten vielä elää sinne asti ilman mitään turhaa. En ole kyllä mennyt yhteenkään tarjoukseen nyt.

Tavallaan olen maininnut instagramissa kaikkea mikä jäänyt sitten täältä. Eilen kävin läpi mun 600+ kuvaa ja niiden kuvatekstit. Ihan positiivista. Sitten huomasin että TheSatireVampire oli ollut twitchissä jo tunnin striimannut. Se peli, jota pelasi, oli kyllä varsin pelottavan makaaberi etten jäänyt enää sänkyyn sitä kattelee.

Jos ei nuku niin joutuu psykoosiin, aivot sammuu, ja sitten kuolee.

Täällä kävi toissailtana eräs mies, mutta en osannut käyttäytyä. Se ei jäänyt hoitaa mun vessan hajun tulolähdettä. Saatava siis joku muu. Jokin tukos jossakin, en osaa kyllä itse sitä paikantaa ja saada tukkeutumaa ulos. Viemäreitä on pesukoneen letkut ja nukkasihti, lavuaari, pönttö ja lattiakaivo. Ei se varmuudella tule ainakaan puolesta niistä.

Purkavat kattotelineitä. Pääsee ehkä piakkoin eroon tuosta kamalasta remonttimelusta mitä ollut ainakin syyskuusta. Hamsteri raukka.

Toistelen yksinään ollessa jotain hiljaista voi v**u. Muutenkin kuulostan taatusti erilaiselta kuin nettiminäni. Mitä se sitten on. Ei voi rehdisti tietää. Kuvittelen itseni lohikäärmeeksi ja muut on muita kiinalaisen horoskoopin eläimiä. Analysoin toisia myös persoonallisuustyyppien ja länsimaisten horoskoopin perusteella. Mutta minkäs sille voi jos olet joko materialistinen tai sitten pää täynnä ilmaa. Kaikki psykologiat, biologiat, tieteet. Käytän muiden ihmisten ennakoimiseen mitä ne tekee ehkä. Jos mulla olisi jotain tallessa intuitiota, faktaa, mitä ihmiset tekee.

Olen kyllä vähän luovuttanut sanattoman tiedon keräämisestä. En halua näyttää viisalta naiselta. Mieluummin olen se 3-vuotias itsekäs vastaanväittäjä.

Toisaalta mulla on legendaarisia arkkityyppi ihanteita ja sit toisaalta pohdin, voiko kohtaloaan valita.

Avaruuteen ei kannata lähteä, koska ihmisen luusto tarvitsee vetovoiman että se ei katoa. Kaikki avaruusmatkailu on siis täyttä tuhlausta. Anteeksi, siis halpaa silloin kun huvipuisto ajelut ei enää riitä.

Mutta se niistä kirkkaista ajatuksistani, kun en yleensä mitään jaa tänne. Muutenhan voisin vaikka paljasta että tiedän mistään mitään. Kaikki on vain keksittyä.

sunnuntai 21. marraskuuta 2021

dissaan suuntavaistoani kun en löydä sormia kurkkuun vaan lähinnä aivastuspieraisen kakkaa noin niinku somaattisen vaihteeksi mutkittelen pompelipom voitte vaihtaa sivua

Kuinka voi olla näin täynnä. Justhan mä söin yhden siiven ja pitsasiibaleita melkein pitsan verran, salaattipöydästä kananmunan sekä maissisipsiä ja cokista juomana. Kanat on nyt kärsinyt. Toisaalta mun aamupala oli vegaani. 6-7 väliin keitin penne pastaa ja lämmitin kastikkeen mikrossa. Kastikkeesta puolet meni rikkinäisen lautasen kanssa roskiin. En mahadu kääntyy keittokomerossa samalla kun jotain striimaa nettitutun kanssa. Niin ja perunajauhot lattialla vielä siivoamatta pois.

Maksoin 20e niistä n.70e ostoksista ja tietty puhvetin tarjosi tämä äityli. Oli varsin erilainen sunnuntai. Metsästää kaupasta hirviä ja poroja systerille ja äiti huijasi mut selfieensä mukaan. Kattia kanssa.

Nukuin tunnin. Ette usko mutta joku leikkasi ruohoa. Siihen havahtusin. Olen ihan tööt.

Yö tuli striimattua peliä twitchistä. Chatissa vajaa 5 tuntia jaksoin. Sit avasin direct messaget eli DM deeämmät ja siellä oli tämä nettituttuni jonka siis ihan livenäkin monasti nähty (hän vain muutti pois hiljattain seudulta) ja jäin näppäimistäni kiinni siihen ja live. me live it to me laivit tuume eiku livittu mikämikä olikaan kuollut äppi nykyisin ja mä vaan siinä sit. Hehkeys on yliarvostettua?

Keksustelimma kouluajoista, hulluudesta, kiusaamisesta, ryhmämpainostuksesta elikkä siis myös rakkauksista isommin. Käsitti että ihastukseni oisi ollut uskonlahkoa jotain pohjanmaalaista. Siis yli 15 vuotta sitten ehkä 20:kin rakastuin kolmasti yhteen tyyppiskään epäseksuaalisesti platonikkaasti.

Eikä kun ei jakse kirjoitthaaaz mut siis ku. Täys. Uneton. Maha on ihan kippurainen. Fanitus fanaattisuus minimaalius.

Mitähän olen unohtanut? Kakka. kaiken. miten siis voi saada huonoja viboja koulurakennuksista. Etkä ees ollut siellä käynyt itse, kun kaveri näyttää vain missä on jäänyt keskiarvot kahta numeroa laskeneiksi peruskoulusta

mut joo ops jeespoks

Ihan hyvät kaksi sivua. Saispa atsiuuuu pois kaiken ruutuajan eiku ilmoitukset eiku voihan rasvattu anusaukko miksi tätä mielenvirtaa. Tarttee sakset. Eile muute kirjoitin sakset enkuksi enkä osannut. Sanon sen aina scizzors mut eiks se sit oo? s/z ongelmainen

Maha ulottuu kohta lattiaan oikeesti. Mitä mä oon syönyt!? lapamadon? ja ööh ei koska sit se veisi ne pois hivenet ainehet. Jouluaamun ahne varpunen, koittanut on jo maahan valkoisehen

jii.haa. rintsikat nihkeät. Saa pois.  Suuihkuuuuun ja hamput pesu ja nuqquma aikaisin kuin aikuinen konsaltaan. Miksi tätä nyt ruokalepoa kutsutaan. vatsalaukun seinät repee. en ees syönyt kun ehkä lautasellisia kaksi. kahvia ennen lähtöä. mun piti nukkua huomiseen ja ohi tällaiset älyvapaat shaunnuntait

lauantai 20. marraskuuta 2021

Kansainvälinen novellinkirjoituskuukausi on jo menemässä ohi ja mulla on taas 0 sanaa/50k

 Kuuntelin Cory Doctorown podcastia. Sekin on lyönyt 10-vuotiaana jotakuta. :D Kertoo kapitalismista. Jännä. Kirjoitin pitkälti facebookkiin ja annoin jollekin huijausfirmalle syntymäaikani, kun se oli olevinaan jokin ihmissuhde neuvoja horoskoopin perusteella. Oikeasti se olisi vain vienyt rahat eikä olisi saanut mitään vastinetta. D:

Mitäs muuten. Päivitykseni feispuujkkelsöniin:

Miksi kaikki aina haluaa Kanadaan mennä amerikkalaisista. (kun jokin menee pieleen omassa maassa) Ei ne ota edes omia kansalaisiaan takaisin. Ryan Reynolds sanoi TikTokissa muutama päivä sitten, että "Finland is beautiful this time of year." Kauhea vitttuilija tuo näyttelijä, mutta ainakaan siellä ei sada just nyt...

Jaettu seuraaville: Julkinen

Tiskejä tiskasin jotta kohmeiset kädet lämpenisi. Ja pienellä raivolla itseäni kohtaan ehkä. Nukuin taas pitkään mutta onkin lauantai. Näin unia ja huomasin etten halunnut niitä asioita ajatella joten kampesin itseni sängystä. Join vähän forrest fruit teetä hunajalla ja liotin chia siemeniä mutta en tiedä mitä söisi. Jotenkin ei ainakaan vielä nappaa voileivän syöminen. Viime yönä olin aika pitkään hereillä... katselin TikTok videoita jne. Aloin sitten tehdä kirjanmerkkejä. Mulla on muistutus aamuisin puhelimessa ollut varmaan jotain vuoden joskus klo 10 maissa että alapas lukea kirjaa. Ihan turhaan käyn pyöräyttää sitäkin sovellusta. Mulla on nyt pari kirjaa ehkä "kesken" siis aloitettu Auraasian viimeiset lapset sekä Throne of Glass Tulen perillinen. Teepaita kuivukoon kun aina tulee mahan kohta märäksi tiskauksesta käsin. Hiukset on blondattu ja alkaa muistuttaa yhden host äidin hiuksia Wightin saarelta. Siis rasvaisuudessaan en tiedä, ei suostunut hakea mua juna-asemalta kun tulin Lontoon reissulta ja itku kurkussa raahasin matkalaukun sinne kun hän kuivasi hiuksiaan. Tuli ikävä niitä tyyppejä enemmänkin eri maista saksalaisia ja brasilialaisia jne mutta ei suomalaisia ainakaan kun ne vaan lähti kaksin juoksee karkuun kikattaen jotain mun huonosta itsetunnosta. Ei se mitään, paremmin Lontoosta yksin selviää. Eikä mulla sit. Muistiinpanoja sen kootummin. Käyn päivittää täällä melko harvoin. Kirjoitan blogia päivittäin ja se tuntuu jo ihan kamalalta kun ei ole mitään kirjoitettavaa... Ai mistäkö bloggaan. Jostain hyödyllisestä varmaan.


love, old self, exes and self-respect

Sain puhelinsoitonkin. Eikä mulle mitään kuulu perkele. Näet minussa vain oman kuolemasi.

perjantai 19. marraskuuta 2021

Joo et silleen

 Huolestuttaa toi oma nukkuminen. Eilen oli sellainen olo, että heikotti. Joten nukuin lisää. Otin panadolin kun en tiedä mikä päänsärky mulla on. Muutenkin vaikea olla. Hain kaupasta kaljaa ja jätskiä ja jonkun kinuski kuivakakun. En usko että niistä oli juuri apua. Tylsä viikko, pelkkää nukkumista. Pitäisi ehkä ottaa yhteyttä Teliaan että lähettävät mun pokemonpelin kun se on ilmestynyt tänään ja tilasin sen aikoja sitten...

Sitä ei oltu vielä lähetetty. Menee ensi viikkoon, kun selvittelevät. Katselen Hengenvaarallisesti lihavaa. En ole vielä syönyt mitään. Skippasin kai aamiaisen. Olen nyt täys perunajauhemuusia ja kanapyöryköitä. Huuhtelin alas sitruuna+makeutusainejauhe vedellä eli limsalla. Maha kurisi.

Yöllä koitin tehdä sängyssä jotain venyttelyjä mun ryhdille. Olin avannut tiktokin ja siellä oli ekana video joka väitti että mulla on jokin selkävaiva ja se näytti miten tehdään seinäenkeleitä. Se on sellainen liike mihin pitäisi pystyä jos ei ole kyttyrää. Latasin jonkun sovelluksenkin missä olisi liikkeitä, en avannut sitä edes. Olin sen aiemmin ladannut. Nyt näkyi taas mainos.

Tärkeintä on kai olla hereillä. Saisi jotain tehtyä, kun vain aloittaisi. Hartioiden kohottelua ja seinäpunnerruksia ja kissan hännän nostamista. 

Kääk, apuva. Hamsteri pesän ulkopuolella! Keskellä päivää! Mitähän se oikein on puuhannut. Otin sitä vähän syliin ja ohjasin takas pesään. Olikohan se vain unissaan kävellyt.

keskiviikko 17. marraskuuta 2021

Pala kurkussa istun ja suollan tekstiä vaikkei se kellekään kuulu

 Tänään ei tee mieli syödä. Söin yhden 125g jogurtin aamusta ja yhden suklaapatukan joka oli jotain alle 30 grammaa. Sitten tein hampparin johon laitoin väliin juuston, salaattia, suolakurkkuviipaleita ja tomaattiketsuppi majoneesia. Söin kylmänä. Pakkopullana. Join vettä ja tein limsaa makeutusainejauheesta ja sitruunamehusta. Paino oli aamulla kilon vähemmän mutta silti 125 kilon paikkeilla. Katsoin My 600lb life ja kuntopyöräilin vähän. Eilen illalla sain foodora markettiin jonkin -7e tarjouksen ja tilasin sipsejä melkein koko rahalla ja niitä lojuu nyt täällä. Ihan paskaa. Nukuin unilaitteella 10 tuntia ja sitten vielä sen jälkeen kun heräsin menin uudestaan nukkumaan. Ei ole niin tylsää että söisin. Neutraali ei ole hyvästäkään. Se ettei liho eikä laihdu. Sitä on nyt kulunut se 5+ vuotta tässä. Muistan etäisesti kun paino oli nousta yli 120 kilon ja menin oksentaa jos mun paino oli mennä yli sen pelottavan osuuden. Siinä taisin olla pari vuotta. Sitten 2017-2019 olin 122 kiloa kun kävin koulua ja seisoskelua oli paljon. Mun kantapäät jopa meni koppuroiksi. Sain eilen tietoa jostain nuorten ilmaisista liikuntajutuista missä olisi paikalla liikuntaneuvoja. Ja sitten sain sen liikuntapyramidin. Kiinnitin ne magneettiselle taululle minkä ostin joskus 2015 clas ohlsonilta. On mulla jääkaapin ovessakin yksi. Siinä lukee kuntoile niinku muistutukseksi, sekä englanniksi että olet maksanut jo tarpeeksi (aikaasi, energiaasi, rahaa). Varmaan laskut kun saa ensi maanantaina maksettua jää käteen enää mitään. Kotivakuutus, puhelinlasku ja laiterahoitus. Oksennus. Tälle viikolle olisi kiva jos olisi edes menoja kaupungin suuntaan enemmän tai lisää jotain kevyttä. En voi eristäytyä nyt. En mä silti meikkaa ja pukeudu nätisti kun olen kotosalla, lähinnä harmaisiin 5xl teepaidassa nytkin ja hiukset harjaamatta. Tiskit tiskaamatta, varpaankynnet pitkät ja likaa kynsien alla jotka ehkä on alkanut taas vähän halkeilee mutta en kyllä laita kynsilakkaakaan. Kirjeet kirjoittamatta. Hamsteri rapistelee jotain säilöjään tuolla pesässään jonka ottanut omakseen hillopurkin. Hiljaista paitsi jääkaappi nyt aina hurisee.

Vaikea keksiä muuta kuin liikunta mistä saisi energiaa. Ei ole mielialaa tanssia tai nyrkkeillä ilmaa. Mulla oisi viiden kilon painot ja yksi viiden kilon levy. Niitä voisi nostella minuutin tai kaksi. Tiedän kyllä ettei se riitä mutta alkuhan sekin olisi kun nyt ne on pölyttynyt ainakin pari kuukautta siitä kun viimeksi siirsin ne.

En viittisi pelata käsikonsolilla koska tuijotan yleensä suoraan alas sillä. Niin muuten se uusin Pokemon peli. Olen tilannut sen. Eipä ole kuulunut. Kaipa se perjantaina ilmestyisi. Motivaatio vähissä edes pelata mitä on ennen nauttinut. Kaikkiin peleihin menee aikaa ja sit ne on pelattu loppuun. Ei kannata grindata eli työstää niitä liikaakaan. Tasapainopa juuri. Hyväksyn kyllä sen että pelaan jonkun alle 20 tunnissa ja se on sit pelattu, mutta kun 150 tuntia ja joudut aloittaa alusta niin ärsyttää. Ehkä mun pitäisi lukea kirjaa. Voisin kyllä taas nukahtaa jos nyt menisi sohvalle. Mulla on leffakin kesken, perhe-elokuva mikä kertoo punaisesta koirasta, eikä sille ole tekstityksiä. Sitä tuijotin illalla ja söin sipsejä. Kaikki on jo nähty tai ei kiinnosta. Kiinnostus maksimaattius. Kiviäkin kiinnostaa.

Miksi sitten bloggaa kun kukaan ei viestitä mulle. Tinderistä oon saanut bännit ja deitti matcheja ei tule. "et ole kaunis, perseesi haisee, en pidä sinusta" tai sitten jos en anna seksiä (niin kuin profiilitekstissäni nyt lukeekin) etten ole mikään panopuu, niin eipä ketään kaksilahkeista kiinnosta muu. Aina saa olla ottamassa muihin, kavereihin yhteyttä ja yleensäkin naisiin, vastahakoisesti vastaavatkin välillä. En ole heille se tärkeä. Itse mentävä. Itse oltava. Miksi muut minusta pahoittavat mielensä, sen voi päättää vain itse tekevänsä.

Miksi mitään kun korkeintaan provosoidutte haukutte ja olette mitä vittua, kun ette muuta osaa ja kaikesta tulee kilpailua, kenellä on huonoiten elämä. äksä yy zeetta

Mutta nii. En tiedä. Iskenkö ohimoosi, osallistunko tunteisiisi.

tiistai 16. marraskuuta 2021

sisältovaroituksen sananen että 16 vuotta keskimäärin saat diagnoosin tälle ihotaudille joka poltteli ilmiliekkeihin mulle tänään(taas)

 Ihmiset on niin heikkoja. Mulla ainakaan enää ole jaksamista kohdata enää yhtään verta ja mätää mun nivusista. Mieluummin ottaisin pään kainaloon. Tiedän että antibiootit ei auta eikä muutkaan neuvot. Pitää vain jättää rauhaan ja antaa liekeille ilmaa ja rasvaa ja polttaa tämä temppeli ruumiini maan tasalle loputtomasti.

Kävin joo liikuntaneuvojalla tänään ja lääkäri neuvoi perjantaina että laittaa talkkia. Hikoile ja hengästy vaan tässä sit. Ei ole varaa laittaa voiteita. Ihoa on paljon. Hankaavaa taivetta. Ylipainoa, tupakointia, stressiä. Mieli matala ja elämänlaatu yhtä huonoa. Ällöttäviä paiseita. Vahva soturi olen kun kestän. Yritän olla miettimättä. Enkä liho enempää. Saavutuksia nämäkin.

Ei voi kuvailla muuta kuin että vittu ja vitulat eteenpäin. Sillä se lähtee millä on tullutkin. Hätä on just näiden mun vaivojen näköinen ja arpien.

Mulla on vähän kylmä. Mulla on jalassa sellaset pinkit kotisortsit joilla nyt ei ole enää väliä jos vähän tahraantuu.

Mutta niin.. meniskö peiton alle turvaan kylmältä ja pimeydeltä. Ei tässä mitään resursseja ole nyt kun jo mainitsin, etten jaksa. Olla. Ei ole mitään uutta auringon alla. Mitä odottaisi saapuvaksi ilolla. Pirskahtelu kun on sitä, kun veret ja mädät lentää vessan seinään kun puristat golf pallon kokoista kovaa pattia siitä mistä reisi kohtaa satulan ja joskus häpykummulta, tai peräti sieltä sisäreunoilta. Mulla ei ole nyt kainalossa mitään kummemmin hidradenitis suppurativa oiretta, tai että vaatisi leikkausta tai menisi kuolioon kun joillakin menee vielä huonommin?

Se on vaan niin vaikeaa. Kaikki. Ottaa kuvia sieltä. Oman käden kanssa. Videon sain 6sek. Ei niitä voi jakaa minnekään. Error vain että olet olemassa ja jatkat ilmestymistä. Marginaaliin kuulut. Jos on hikka niin hiero peräaukkoa ja kaikkea kun vain vertaistuki voi ymmärtää ja niillä menee osaltaan huonommin heilläkin. Kuten äidillä oli tapana sanoa. Kun oli jättää mut mökille yksin ja mennä muiden kanssa paikalliseen juopottelee, vaikka olin vasta pieni.

Kuningatar alkoholi sisältäen kaloreita voisi kyllä unohtaa kaiken tään.

Päivittely maksimaattius. Itku katkeamaton. Turvonneet silmäluomet, nyrkillä lyhennetyt etuhampaat sen toimesta jota äitisi rakastaa enemmän kuin sua. Omat kaikki ihmiset ja tukiverkot jotka käskee olla mainitsematta missään heitä. Jaa koska olen niin äpärä ja avuton. En mä saa olla täällä! Minua ei olla kutsuttu! Tällaiset ihmiset pitäisi lailla kieltää! Tavaraa vaan tulee ulos ja salaan kaiken.

Keskimäärin kestää 13 vuotta oppia suomenkieli. En mä tahallaan ketään manipuloi. Kaikilla on vaan oma napa ja ne haluaa kuulla vain sen, mikä heitä kiinnostaa. Ne ei pysty lukemaan kaikkea. Piste. Etkö usko että oli äidinkielen lukionkirjassa noi jutut ekalla aukeamalla?

Pitkää myötäistuulta kohti manalan valtakuntaa. Olen niin kyllästynyt ja pettynyt ja tyytymätön. Väsyneen onnellinen ettei kukaan muu joudu olemaan minä. Koska olen hyvä ihminen ja ainoa jonka tunnen joka olisi. Elossa. Selittämässä. Avuliaampi.

Jos sydän olisi oikealla niin olisin saanut jo sydärin.

maanantai 15. marraskuuta 2021

Paikasta toiseen pöpöjä oomm' kaikki

 Piti lopettaa kirjeenkirjoitus. Aloitin sen 2,5 tuntia sitten. Siinä tuli kaikkea häiritötekijää yhtäkkiä. Yllättävä reissu liideliin! Nyt on taas ruokaa. Siitä puhe mistä puute, joten en kerro mun kuitin sisältöä. Skannasin ne jo kuluttajapaneeliin. Taas ikuisuus että saan ilmaiset 3kk Spotifyta varmaan. Telkkaria auki ja hampparia suuhun. Hamsteria tökin pesään tuoreella proteiinisalaatilla tai mitä ne sitten oli siinä vihreät tangot.

Nousin ylös 12 maissa. Aamun eka rööki meni melko syvälle johkin keuhkoon tai otin sen raskaasti meni päähän jotain? Sitten aloin... siivoilee, kuntopyöräilee, melkein tukin vessanpöntön ja putket vaan valitti kun meikä tekee pökäleen sinne. Tusina minuuttia kuntopyörällä ja mun suoli lähtee liikkeelle... oon siivonnut ja pyykkään ja vaihdoin lakanat. Poltin santelipuu suitsuketta. Niin ja samalla kuntopyöräillessä telia TV sovelluksesta Hengenvaarallisen lihava ohjelmaa ja Pokemon Go avasin tunniksi yhden meltan boxin eli samalla peluuta.

Yksi tyyppi unboxaili ig livessä tarot pakettia ja sitä yritin keskittyä mutta kaverini puhuu venäjää. Että totaa. Jaa?

Pitäs varmaan seuraavaksi ottaa jokin disneyplussa. Netflixiinkin jäi konmari toka tuotantokausi. Mutta ehkä sitten joskus kun Witcheriä tulee lisää.

Eikä mulla tässä sit. Aamupalaksi tein suklaakiisselin, kahvia join, öö. Voikkuleivän. Mun tapauksessa siinä on kaksi paahtoleivän palaa ja välissä juustoa tai kinkkua tai jotain mitä vihreää sattuu löytää kaapista tai jopa majoneesia yms pientä suolaista makeaa nom nom

Sinkkuillallinen menossa telkkarista vieres. Kerroinko että mua kehuttiin että jaksan ylläpitää tätä blogia? Onko monet lopettanut? Vai kuinka mä edelleen tasaisesti päivittäin julkimoin täällä päivittelee, hhä.

Pitäisi viedä postiin yksi tarra+piirros swappi. swap-bot.com Siellä olisi ollut joululahja swappi Suomen sisääinen mutta oon joskus saanut pari paskaa ratingia niin mä en pääse swappeihin jotka vaatii täydellisen 5.0000

Toinen juttu mikä nolasi mut tänään oli ehkä kelan viesti. Mä olisin luullut että ne tekstit menee sähköisesti jo eikä jollain postilla.

Äidille itseni nolasin kun höpisin free mom ruoista, että siellä myydään ilmaisia äitejä >:D "vapauttaka äiti" tai jotain saksalaista pakastemössöä ipanoille ilmeisestikkii

Mulle jää aina kaikki nolot jutut nykyään mieleen sosiaalisista jutuista niinku esimerkiksi. Että voisi parantaa. En mä kauheasti kadu. 

sunnuntai 14. marraskuuta 2021

Otsikko on kuin pesulappu paidansyrjässä, se kutittaa

 Spotify ja Netflix jäsenyydet loppui. Olisi mulla aina sivuhuomioita ja lisää kaikkea mutta parempi kuin jätän rönsyt pois. Pärjään ilmankin hetken. Eilisestä ei jaksaisi kirjoittaa. Siipikastike meni vähän hupparille ja en jakanut kuvaa cookies and cream jälkiruoasta. Kaikkea pientä mitä jäi tekemättä tai harmittannut jos miettisi syvemmin. Parempi kun ei siis murehdi tai kadu. Mitä on ollut tapana tehdä. Poukkoilen. Halattu kuitenkin hänet, etten soita nyt tänään ainakaan uudestaan onnitellakseni, kaupallisesta juhlapäivästä.

Noin, kirjoitin tuon verran, pelasin puhelimella LotR:Rie to waria vähän puolustin linnakkeita. Menin nukkumaan vaikka oli nälkä. Heräsin vartin siitä, kun oli soitettu olenko kotona. Noh, olen kun en jäänyt eilen kaupunkiin yöksi, mutta en mä jaksa kyllä yhtään mitään tänään. Että en lähtisi haudoille tai edes syömään mitään. Haluan vain kärsiä. Ei mulle krapulaa tullut, ei sitäkään. Yksi patti puhkesi nivusista ja oksensin ihan vähän illalla pönttöön ja se näytti olevan pelkkää oranssia lilluvaa rasvaa. Kaveri soitti vielä illalla, kun olin alasti ja tupakka huulessa koko puhelun laitoin vaatetta eli kuulostin joltain, omituiselta.

Olen ihan teepaidassa ja sortseissa. Polttanut kaksi röökiä. Syönyt yhden juusto ja suolakurkku voileivän. Oloni on melko ränsyinen, ja mainitsinko jo väsynyt. Ei mulla huonommin mene kuin sillä pariskunnalla miehiä joista toinen oli pyörätuolissa jotka juuri olivat saaneet pummattua tupakat, ja annoin niille loput kolikkoni 95snt, joilla ne lähti Lidliin kai ostaa ruokaa kun ei olleet syöneet mitään.

Syömättömyys on varmaan jokin valinta. Juoppojen ja muiden addiktien. Sellaisten jotka kaivaisi omaa nahkaansa haarukalla saadakseen antabuskapselit pois. Onneksi en ole sairas silleen että ei olisi muuta vaihtoehtoa kuin kaivaa maata altaan tehden syvempää kuoppaa, tai jotain

Sain kuulla että eräs oli lukenut mun blogia puoli tuntia. Mitä siihen voisi vastata, no kiitos, kiva kuulla? Harmi kun kukaan ei bloggaa. Tai siis bloggaavat mun niche on vain tämä... Niin, niin mikä se sitten olisi. Nettipersoona. Mitään et saa internetistä takaisin mitä sinne pistät.

No mutta joo ihan pakollinen ei sunnuntaisin bloggaus mullekaan ole. Tekoja ei ole riittävästi. Sanoja kyllä riittää.

Ei heilu lippu tänään korkealla kun ei tuulekaan. Huvittaisi vain nukkua. Pitäisi saada veri liikkumaan ja lihakset lämpimiksi, mutta eikö se peiton alle käpertyminen tuo myös lämpöä. Ja nälän voi nukkua pois jos se tulee kiusii. Tämä on paras ratkaisu kaikkeen.


lauantai 13. marraskuuta 2021

mielessäni ne aavikot täynnä muotiteollisuuuden kangasjätteitä voi kiitos ilmastokriisi ja asumiskelvoton maa täynnnä vieraslajia ihmiskunta

 Ja nyt siihen oikeaan postaukseen. Eikö? Sain hommelit myytyä. En sikaa silti säkissä. Harmi kun tuli käteisenä, sitä ei taaskaan saa missään käyttää. Ja tilillä on 48snt. Onneksi bussiliput saa tilattua puhelinlaskuun. Eikä ole lääkkeet loppu vielä kaapista. En ole syönyt aamupalaa. Ehkä syön wingsit ei vinkuliinit kananpalaset tyhjin vatsoin. Vaikka oikeasti haluan ehkä pelkät ranskalaiset korkeintaan. Noh, sitä se teettää. Kana ei selviäisi luonnossa.

Pesin hiukset ja ne kuivui kiharalle hienosti. Kohta käytän 30sek meikkaukseeni ja sitten olenkin valmis odottaa vielä kauemmin että tullaan hakee. Ehkä tän hupparin voisi vaihtaa juhlavampaan. Mutta sitten olisi kuitenkin liian juhlava. Siivet rinnuksilla. Samettimekko ja samettihousut. Ei hyvä.

Eilen tosiaan kävin hakemassa lausuntoa lääkäriltä. Se oli sopivan kliinistä ja sain ohimennen vinkkejä. Reidet hankaa, käytä talkkia. Kas kun ei ole tullut mieleen!!! Vauvaosaston painajaismaista hyväksikäyttöä tai siis ei uskalla kiinnosta halua apua mitään siittä siis. Vauvamainen minäkö, ja kenen tekosyillä. Defenssit päälle kuin peitto

No mutta kuitenkin. Twiittasin yön melkein. Nukuin kyllä ja heräsinkin herätykseen. Tein jotain aavistuksen turhia tiktokkeja.

Illalla tilattu pitsa josta söin jokaisen murun. En maksanut itse. Tänään juhlavien siipien lisäksi jälkeen menossa kaverille. En tiiä miksi... ehkä koska voin.

perjantai 12. marraskuuta 2021

itse+kriitikko=ahdistunut kärkkyjä

 HOi VOi voivoi, kanaali juurihoito!!!!!!! *katsoo näkikö ketään* En valehtele. Enkä pissaa seisten. Ja kuolisin heti jos minusta tehtäisi mies. Häpeästä ja naisvihasta ja patriarkaalisesta munani imemisestä koska se näkymätön ahmatti imee kuin 

tai no. Sori en ole naispuolinen kauhukirjailija. Voisihan tuota. Kaikkea emävaletta keksiä ellei olisi lyhyet nakkisormet tässä jäässä

Totuus plus tarina o vähän sinne päi mutkikas

jeaaaaaaaaa

Minä ainut ihminen maailmassa joka ajattelee niin voimakkaasti että muut tuntevat sen, katsovat peiliin, ja haukottelevat itsensä kuoliaaksi

power to the Kajsa

Go, Kajsa! 

"The only good person I know, is myself."

"Don't think about itte, ane it wille goe away" (no ookei tuo oli ehkä discworld romaanista mutta siltiiiiiii ei ole tarvetta syylänkarkoitusloitsulle

Lannan hajussa on moni kukka kasvanut. Ei ole pitkiä alamäki Pohjanmaalla. Perseet olalle. Nakit silmille. Rakkaus on kuin sipuli ja muita äidinkielentunnin helmikäisiä mutta siis ehkä mä vain google translaten kiusaksikin teen kirjoituksesta sitä sillisalaattia

EI VOI MUISTAA MITÄ on sanonut ja kenellekin tai missä. Whatsapp messenger DM's kik telegram ja jaa yksäriä eiku jaa jaa jaa? Mutta. Päivä on. vai. ööh, tarjoukset oli siinä sitten päivityxxxxet

Söin joka murusen pitsaa mitä äiti maksaa ja huomenna erikseen toinen osa jolta geenejä saanut niin pääsee ruokkii mut ja sit elelen kai pyhällä hengellä sekä kotivaralla ensi viikon ettei siinä kituuttamista mitään kitupiikkiä kelaa.


tiekkö tunneks jaksaks lueks vai eks, osaaks pistäks tanssiks kuule pimpelipom tasohyppelijä

Pieraisen kohta mutta sitä ennen juoksen vessaan istumaan ja koska tunnetusti jämähdän makaamaan sinne istuhimelle

niinb. Liika puhuminen krijoitus tai mielenvirta joku niin ehkä just ehkä unohdan mitään oikeasti tästä päivästä edes analysoida muistaa sanella yhtään 🙏🏾

torstai 11. marraskuuta 2021

Onnetar ei suosinut sitten yhtään

 Pikku-Kallen autosta on kumi puhjennut. Puhkinussittu napakymppi oikeesti perkeleen saatana aargh. Mä tiesin jo etukäteen ettei peleistä tuu mitään mutta ei ne olisi voinut mennä huonommin. Olin ehkä porukan koomikko. Mielestäni tein nokkelia huomioita ja neuvoja pystyi antaa peleistä joita ei ollut ikinä edes pelannut. Valitsin huonot strategiat. Vihaan pasiansseja ja pisteiden laskemista. Joten ihan hyvä että hävisin molemmat lautapelit. Siinä roikkui 4 minuuttia jokin känniläinen maskuliinine toksinen paska mies joka remusi ettei naisille olisi pitänyt antaa tasa-arvoa ja että miehet on eläimiä ja luetteli niitä kun odotin että tulee se vitsin punchline että "onneksi naiset on eläinrakkaita" ja muutenkin kertoi tulleensa just jonkun napakympin naisen naamalle. HYI OKSETUS RASITTAVAA! Tavernan ovea avaamaan tullut mies vielä väitti kai luulleensa että se kuuluu porukkaan. Just. "Ihan niin kuin olisi tasa-arvo"

Söin eka hampparin ja sit pienen pirtelön mäkkäristä. Sit join kaljan ja tilasin välissä savustetun lohisalaatin siellä. Join vettä. Nyt olisi kyllä ehkä elektrolyyteille oiva tilaisuus kosteuttaa minut.

Mutta niin. Kivaa. En esittänyt tyhmää - olin vain tyhmä. Ei silleen jäänyt kasvot tai nimet muistiin. Puhuttiin varmaan pelaamisesta. Kunnon aivojen tyhjennys pelilaudalle. Kröh.

Näin tutun myös. Se huusi mun nimeä, oli miehensä kanssa, ei jääty rupattelee mutta niin... väsynyt poissaoleva, nälkäinen, luurin tuijottelija liikkeellä: siis minä. Kiva kuulla oma nimi. Kuulen sen silleen Kaysuh. Jaa miksikö? Vem vet.

Mä oon 33v syntynyt täällä, asunut 2012 vuodesta Tampereella. Amiksessa josta valmistuin 2019 Hervannan tredussa oli lautapeli-iltoja. Catan oli kiva. Niissä lähinnä oppinut pelaa ehkä. Kukaan ei ole oikein suostunut pelaa ikinä. Tosin en pelaa Scrabblea vaan mieluummin vaikka Uno. Lemppari lapsena oli Cluedo tai esim muumishakki ja Tyttöjen kesken jonka hankin kierrätyskeskuksesta. Sain synttärilahjana Roppakalja pelin. Hankin virtuaalilasit tällä viikolla.. myyn huomenna pois vanhan Nintendo switchin. Olen ihan hauska ja puhelias ”enkä yhtään nettipersoonani kaltainen” -Kajsa

Kyllä hamsteriäiti sinua rakastaa kakkapöksyni pissamaakari

 Nukuin viisi tuntia. Sain hamsterin asumuksen puolessa tunnissa siivotuksi. Tänään vein jätesäkin purua ja muuta sekajätettä roskiin. Kaupasta hain askin röökiä. Myyn huomenna mun vanhan käsikonsolin ja saan siitä satasen. Toivottavasti sillä elää viikon. Vähän epäilen. Yksi kaverikin lupasi laittaa parikymppiä. Olen pessyt pari koneellista pyykkiä tänään. Ihan asiallinen olo. Olin todella kylmissäni ennen kuin menin aamulla suihkuun, en vain ollut huomannut miten kylmissään. Pari päivää ilman peseytymistä ehti tulla. Nyt olen menossa kolmen maissa pelaamaan lautapelejä. Täytyy lähteä parin tunnin päästä. Ja siis huom mun "pari" on ehkä tasan 2 tai jos en muista sen tarkemmin niin maksimissaan kolme... liukuva määre mutta ainakin sen kaksinainen. Eilen oli kyllä paska olo kun tuntui että kaikki kotiaskareet oli jäljessä ja tein ihan liian vähän. Ei ole muuten käsivarret kipeät nyrkkeilytreenistä, vaikka endorfiinejä en muistakaan koskaan kokeneeni kun en juokse. Vähän hikosin. Yksimielinen voittaja.

Tein tuossa aamulla puuroa ja kahvia. Äskettäin lounaaksi loput pari paahtoleipää ja kaakaota. Sitten varmaan vedän hiljakseen omena smoottien. Chia siemenistä vähän rakennetta. Kaapista lähti kananmunat ja kiisselit helkuttiin joten siellä on enää valot sekä sipulinkuoria. 

Ai että kun Helmi hereillä ja juo vettä ja syö maissia... laitoin sille rauhallisesti vesikipon vesipullon viereen mutta kai sieltä nyt tulee jotain vettä? Kovasti ainakin yrittää vettä saada sieltä. Ja lisää maissia... syököön kaiken mulla on sille toinenkin maissi vielä. Vettä hanasta löytyy kans. Oujea. Rapiseva kakkapöksyilijä.No niin, takaisin nukkuu. Mun pitäisi ehkä siivota sen lasipurkkia jossain vaiheessa sisältä. Tyhjentää maisseja pusseista. Sen ruokapiilo. Voi raukkaa. Mietin elääkö se vielä vuoden, kaksi vai mitä. Ja otanko tilalle uutta. Jos nyt niin pitkälle päästään tässä elämässä yhdessä. Sitten kun sut on haudattu. Pidän tauon. Ehkä otan toisenkin hamsulin jos sydän kestää ikävän. Ainakin tuosta terrasta pitää hajun haihtua ennen kuin uutta näkee se.

Niin, pehmo olen vain.

keskiviikko 10. marraskuuta 2021

Ole varovainen mitä haluat kun et sitä tarvitse

 Täytyy hokea itselleni että syön elääkseni eikä toisinpäin. Mitään jännittävää ei ole tapahtunut. Nukuin kolmen tunnin päikkärit kun yöllä ei tullut uni. Edelleen kanat paistamatta. Päiväys huomenna. Kävin hakemassa paketin lähikaupalta ja kääräisin nopeasti lahjat ja liimaa ja leikkasin kortin. Aina kiva antaa jotain. Vaikka olenkin allekirjoittanut etten mainitse koko ihmistä eläessäni missään tai ketään sen sukulaista.

Pelasin yöllä vähän oculust quest 2.sta. En ole pelejä ostanut. Pääsin hyvin jyvälle asioista vaikka onkiminen ei aluksi ollut onnistua. Ei se onkiminen, mutta se puheluun vastaaminen että pääsee edes alku tutoriaalin aloittaa. Olin aika hyvä ampumisjutuissa. Paitsi heittää virtuaalilemmikille keppiä tai poksautella ilmapallon tapaisia hedelmiä jotka lenteli, ja varsinkaan en saanut heitettyä hedelmää renkaan läpi.. ehkä yhden. Jotkut hankkii linssejä voimakkuuksilla noihin vr laseihin. Mulla toimi kyllä ihan hyvin silmälasien kanssa, vaikka ne aluksi vähän huurtuu. 20 minsan jälkeen alkaa otsa hiostua. Poskipäille jää painaumat.

Siellä ne on kahvoineen yöpöydällä. Yritin saada myytyä pois mun vanhaa Nintendo switchiä. Tarjous laski jo 80e 100:sta. Mä en tajua mitä ihmiset keräilee niitä laatikoita. Mä olen ainakin heittänyt omani varmaan jo uudestakin veks.

Ei kai tässä. Hamsteri jaloitteli eilen pallossa. Siltä meni vesikupit nurin pari kertaa kun huidoin olohuoneessa. Mitähän se luuli. Mun pitäisi siivota sen asumus mutta en ole saanut aikaiseksi. Siihen voisi vähän kaivata apua.

Mietin etten ole koko marraskuussa juonut tippaakaan alkoholia joten otin päikkäreiden jälkeen pienen centtilitran calvadosta. Tupakoiden hinta oli noussut 30snt. Täytyy alkaa oikeasti lopettaa... ei siksi että sillä olisi terveyshaittoja ollut mulle. Kaikki vaan... tuputtaa jotain salaattia tai etten saisi syödä? Bro, jos mä onnistuisin olemaan syömättä, mun oisi helppo saada syömishäiriö. Olen ollut näin painava reilut yli viisi vuotta jo. Miksi ketään kiinnostaisi. TikTok oli ihan turha. Aloin jo seota kirjoituskessa <-tohonm Alliin

Eikä se haitanne. Lopettelen kohtapuoliin. Kaveri sanoi että ei ehkä soita uudestaan illemmalla. Sitä odotellessa.

tiistai 9. marraskuuta 2021

Tällainen teknovelho joka syntyi modeemi perseessä

 Mistä tämä Googlen Chrome tietää, käyttöjärjestelmän palattua päivityksen jälkeen, että kuka minä olin? Koko ilta ollut päivityksiä. Seuraavaksi ehkä ladata uudestaan Spotifyt ja muut... ei ole aikaa kertoa mun virtuaalitodellisuuskokemuksia. Se on melko kallis lelu tuo Oculus Quest 2. Tuli tänään kotiovelle. Unboxasin ihan videolla (tiktokkiin). Osasin pienellä googletuksella laittaa siihen jo sen palasen joka tulee väliin jos käyttää silmälaseja. Ja sit siinä oli jokin kuminauha joka suojaa sitä laitetta hikoilulta tms. ympärille. Selailin etukäteen kauppaakin jossa on pelit jne mutta mikään ei oikein innostanut ainakaan vielä...

Käytin sitä ehkä 20 minsaa. Tiedä sit jääkö nurkkiin pölyttyy. Kyllähän se todellisuus sieltä koko ajan puski läpi vaikka olikin ihan kivat kolmedeet. Oli kiva päästä "muualle" tai tuoda kotiin se mikä muuten olisi jossain muualla. Ratsastaa lohikäärmeellä, ja katsoa peilistä hahmoaan. Mulla on vielä virtuaalilemmikit kokeilematta. Se on varmaan lyhyt peli se.

Instagramin kanssa ei ole onnistunut. En tiedä mitä vikaa mun varmennus kuvassa on. Siinä näkyy mun käsi, naama, ja henkilökortin tiedot selvästi. Siis kun useampi on nyt mun avuksi raportoinut että se esittää olevansa joku muu.

Tarvitsen jonkun joka ottaisi videota kun mä olen vr lasit päässä ja "pelaan" mutta ei oo kukaan suostunut (vielä). Tänään tuli muutenkin jotain loskaa ja se on yllättänyt taas autoilijoita. hehhehe.

Tein uunissa ranuja ja nugetteja. Aamupalana pirtelö tehosekoittimella. Juonut glögiä. Ehkä iltapalaksi vedän enkelisuklaata eli pandan patukoita ja sit pepsi maxia etten nukahda heti. Virvoitus maksimaattius! Loitsin.

Pieni hakkerointiongelma

 Kokeilepa toista tapaa. Shit shit shit. Möin yhden pokemon go tilin 2018 ja samalla mun gmail osoitteen silpputerrori@gmail.com meni siinä. Tänään huomasin että joku poika oli laittanut mun henkilökohtaiselle instagram tililleni kuviaan 12 tunnin sisään. En ole päässyt sille tilille 2020 elokuusta alkaen. Siellä on ollut yli 2000 (kaksi tuhatta!) henk.koht. kuvia vuodesta 2013. Ne on nyt kaikki julkisena myös, eikä alunperin ollut. Facebook ei tee mitään ja instagramissa voin vain tehdä loputtomasti raportteja. Mulla on suomalainen henkilökortti ja ne kuvat on minusta??!! Eli YKSITYISTEN KUVIEN JAKAMINEN. Eikö kelpaa ilmiannoksi? Maksan kohta hakkereille loputkin rahani että saisin koko tilin helvettiin.

Sen lisäksi että vihaan Facebookkia ja Instagramia just nyt, niin mulle on tulossa UPS:llä virtuaalilasit tänään. Tuntuu siltä että heittäisin niillä vesilintua.

sunnuntai 7. marraskuuta 2021

Sunnuntain turha julkaisu

 Mietiskelin paljon kaikenlaisia vanhoja asioita kuunnellessa sohvalla musiikkia. Nousin ylös ja otin väripaketin käteen ja aloin vaalentaa hiuksia. Sitten kun oli valmista ja hiukset föönätty, kävin nopeaa kaupassa ja sieltä tulee Selviytyjät Suomi. Odotin glögimuki kourassa. En tajua miksi, mutta se on ainoa sarja mitä nyt olen kuluttanut telkkarista. Onhan mulla Netflix vielä hetken, mutta ei sielläkään enää mikään kiinnosta.

En tiedä olisiko pitänyt mennä leffaan tänä viikonloppuna katsomaan marvelin uusi Eternals kun se trendasi jne mutta se menisi isense saleissa ja vaikka mun lippu olisi voimassa, niin kai siinä jokin lisämaksu menisi. Mä olen ihan persauki. Tein top3 tyhmimmän kalliin ostokseni ikinä. Yksi oli nahkatakki.

Mutta joo. Sitä odotellessa etten nukkuisi kaiken päivää. Heräsin aamulla sohvalta kasilta ja olin melko virkeä, mutta menin sänkyyn makoilemaan takaisin nukaduksiin. Hamsterikin sattui olla vielä hereillä. Ehkä tämä pimeys vaikuttaa siihenkin. Vaikka ei se minuun "vaikuta". Samaa vanhaa.

lauantai 6. marraskuuta 2021

Tee uparit seuraavassa risteyksessä

 Tänään voisi ottaa jonkun projektin. Jatkaa kirjojen lukemista, pelata PikminBloomia ulkona, tai pelata LotR: Onlinea mun vanhalla Windows koneella. Voisin antaa seuraajien päättää jos niitä olisi, ah hah. Eka päivitän uuteen käyttikseen mun iPhonen. Koko illan eilen päivitin tuota toista läppäriä. Pelasin pokemon go:ta ja PikminBloomia. Nintendolta tuli kolme sähköpostia siitä sovelluksesta. Vahinko? Siinä vain istutetaan kukkia reitille ja kerätään niitä otuksia ja lähetetään reissuun itsekseen kun niitä löytyy. Se että salit ja stopit kartalla on isoja kukkia joiden ympärille pitäisi istuttaa tarpeeksi kukkia, että ne tekee jotain, ei ole varmaan mitään ihmeellistä. Lotr: Rise to war taas alkaa kohta uusi kausi peliä kun kaikki valtaushommat on tehty. Komentajat saa pitää ja tavarat, muuten vaihtuu kaikki. Mun kaveri oli eilen niin innoissaan pogoilemisesta ja itse olin jo kyllästynyt, että se tarttui vähän innostus minuun. Nukuin neljä tuntia silti, unilaitteella. Join paljon colaa ennen nukkuista eikä siitä oisi oikein tullut mitään. Siis nukkumisesta, mutta sain kuitenkin ummistettua silmät ja lopetettua sängyssä seilaamisen.

Mun tilaus eilen jossa käytin kaikki mun loput rahat virtuaalilaseihin ei ole jostain syystä mennyt mun tililtä. Käytin paypalia. Ehkä se johtuu viikonlopusta ja Pyhäinpäivästä tai että mun verkko ostoksien raja tuli sittenkin täyteen, mutta oishan se mahtavaa jos ne toimittaisi sellaisen ilmaiseksi, muahahaha. Mulla olisi ulosottoon tonnin lasku, mutta näköjään luottotietoihin merkitään taas. Ja sitä paitsi jos 3kk päästä saan kuntoutusrahaa, siis positiivisesti ajatellen, jonkin aikaa niin sitä ei voi ulosmitata, häh hää. Joululahjat jää kyllä vähän viime tinkaan, ehkä. Niin ja en ole pelannut Animal Crossingia switchillä. Se päiviys taisi tulla jo. Siitä on viikko kun olen pelannut... tietty mulla oli se ruokakooma tuossa hetken aikaa. Eilisestä en ole lihonut mitään, vaaka näyttää edelleen 125:ttä.

Liikuntaneuvontaan varasin ajan. Ei hitto kun tulee vaikeammaksi aina vain. Siis luulisi että laihtuisi nopeasti mutta en vaan pääse alle 122. Vaikka mulla on lihasta kantaa itseni. Vaikka lääkkeet on "painoneutraaleja". Eikö ne voisi jotain laihduttavia lääkkeitä antaa, niinku mikä vastaisi jotain... noh, kovia lääkkeitä.. mömmöjä, tiätteks, ettei ne aina nostaisi ruokahalua samalla. Mun kalorit on varmaan enimmäkseen tulleet nestemäisellä tavalla sekä siinä samalla napostellessa.

Hain eilen myös Squid Game maskin postista. Hankin cosplayihin sopivia marmorikuulia. En tiedä mitä järkeä. Ei ehkä mitään. Sosiaalista mediaa varten yksi kuva: aika kallista. Varsinkin kun "oli hyvä ettei (mun) halloween bileistä tullut mitään". Väsähtänyttä porukkaa. Jääköön pimeys. Mun äiti käy kuulemma avantouinneissa. Ei sentään mikään mielenterveys haaste, mitä julkkikset koittaa saada aikaan. Sen takia että joka 30 sekka joku murhaa itsensä. Jääkylpyjä. Se on vanha haaste, muistan joskus 2011 kiersi se kylmää vettä niskaan ämpärillinen.

TikTokkia selaisin myös yöllä kunnes puhelin sammui itsestään. Mulla on hyvin seuraajia, vaikka en mitään arvokasta teekään. Tai siis osaa kuvata videoita kuin ne ansaitsisi päästä punaiselle matolle. En tanssi, hyvä jos saan omaa ääntä äänitettyä. Mikä järki tosiaan. Kaikki läski ym avainsanat olen kieltänyt, joten mitä jää?

Mitä olen katsonut niin täällä kävisi jokin 20 sivunkatselua päivittäin. En enää usko, että se olen vain minä tai botteja. Silti mainoksista saan ehkä sentin viikossa jos hyvin menee. Multa kysyttiin mitä blogini käsittelee. Se on kuin kysyisi "kuka olen" jossain työhaastattelussa. Tämä on päiväkirja, mun oma pieni julkinen pakkomielle. Sitä on moni yrittänyt miettiä miksi haluan "yleisöä". Just joo. Yleisöä mille, mun oireille vai, etten ole mikään sama muu ihminen. Ei teidän ole pakko myönnytellä toisia sillä paljonko kehostaan näyttää. Varsinkin kun tuntuu pahalta, jos ei edes olisi ollut kiinnostunut seksuaalisuudestansa. Överit tai alivoimaisuus. Siittäpä siittä valkkaa sitten.

Mitä lie jorisen, höpötän taas. Älä jumiudu. Ratkaisuja on. Siksi ne on aivopähkinöitä.

Mitä mulla olikaan tapana tehdä!

perjantai 5. marraskuuta 2021

Olin unohtanut miten nopeasti rahaa saa kulumaan

 Kuvassa: mun "skidi" cosplay

Vein Auraasian viimeiset lapset sekä Ian McEwanin Polte kirjat Bookcrossing miitistä. Avasin läppärin josko kirjaisin ne napatuiksi. Äsken skannasin ostoksia Prismasta kuluttajapaneeliin. Ostin uuden harjan, värinpoistoa hiuksiin, leipää ja leikkeleitä ja kanaa ja pata-aineksia ja proteiinijauhetta ja sheivausteriä jne ainoat hevi osastolta taisi olla kirsikkatomaatteja. Kuitenkin meni liikaa rahaa, ei siinä. Siis kun bistrossa myös söin alkupaloiksi nacholautasen, glögin, ja uuniperunan täytteillä. Piti lähteä aika pian sieltä että ehtii äidin kanssa kaupoille. Olin kuitenkin tuntikausia ajoissa ja mua katsottiin taas pahalla silmällä kun tilasin alkuruoan jne kun muillakin oli nälkä. Olin syönyt koko päivänä roiskeläpän ja siellä oli kylmää ja sateista ja pokemon go seikkailtiin keskustassa yli tunti. Tuntuu että vaikka mitä laittaisi päälle, niin on vähissä vaatteissa. Roikuin Suomalainen kirjakaupassa aluksi melko kauan kunnes otin vain jonkun kirjan. Kaveri suositteli Viisi maailmanloppua. Ja tunnen erään, joka ei usko ilmastokriisiin tai ettei se ole ihmisen aiheuttamaa. Niin lukaisen tuon ja pistän sen pakettiin.

Mutta että sellaista! Ei mitenkään ihmeellinen perjantai. Etsin kaupasta jotain painavaa, taisin olla minä itse. Mutta enköhän mä nyt taas viikon ainakin tule toimeen mitä kaikkea ruokaa on kaapissa ja kotivarana.

torstai 4. marraskuuta 2021

Just mean to myself and I do mean every typo

I have been eating and sleeping. Mostly spent time in some sort of a food coma.

 Today I dowloaded a kid's app called PikminBloom and if it wasn't raining I might have walked some more planting flowers. I just went to the store, and then there's a little nearby park so I walked round and round there for a bit in the dark rain. I was watching Netflix's You on the chromecast from my TV. I don't want to oversleep all day since that's just missing out on a lot. Answered a scam call about trading and since I'm fond of my money I just hung up after being called ma'am. What am I, in the military now? Haloo. Hello.

I got a brochure in the mail about scheduling some time with an exercise advisor. I could book it at my health care center. I wonder what we could discuss about my relationship with exercise. I find going to walks and walking around and coming back to the same place ineffective. I did not lose any weight during that year I did walk 10k steps daily. I do like explosive sports but whose gonna team up with me to play badminton and though I love floorball I don't have the stick and I'm in too poor shape anyway. I can't do a lot of ice-skating in my weight. I can swim alone maybe a few minutes until I get bored. I have an exercise bike and some weights but never much use them. If I do and try to leave them somewhere I could pick them up, I'll just hit my toe on them. The vintage stationary bike does make a bit of noise and my hamster or anyone wouldn't like it. So I get a dozen minutes when I'm not stressed about my groin pustules. Exercise is good for only metabolism.

I'm sending some swaps out soon for swap-bot swaps. I should write a letter to my penpal overseas. It's just this Advent calendar card and Tarot cards for someone's frankendeck. I hardly use my Supernatural or dragon tarots. When strick with a moment's of inspiration, I'll have to get out tweezers and put some stamps into a book. Stamps I've soaked in water to get them off paper and then they are still under some heavy books. I did like a mail art instagram account and it has got followers from coin collectors and whatnot, but not sure what I actually do with the account... just be creative I suppose... 

I did a sketch for a third swap. Stickers and a sketch. Pretty simple if I just didn't draw everything through these days. It's pretty ugly if it comes from my imagination. Gremlins with wings and a mermaid tail. I give myself a break for I do draw pretty small on a piece of A4. Uninspired or lack of skill, you decide.

I could like make more of those pink brainfreeze milkshakes. I just have to do the dishes. A lot, waiting for time to do them. By hand, in that kitchenette. It's more manageable when you got just a few but when all your plates are dirty, well then. I need a bigger me.

Hamster, dear poopyhead Helmi,

why are you making those annoyed sounds. I gave you a piece of an apple just yesterday. It's not like you get up this early. I'm not a child but no man has ever messed up my sleep like you did in the beginning of our journey. I'm sorry the repairmen on the roof make loud whacks all morning and have a loud radio on and shout all morning and afternoon. They should've been finished weeks ago

You have your favorite snacks and foods. I have been too tired to clean your cage in ages but I don't think you liked it that much anyway when all the bedding was replaced in one sitting, either...

Anyways, nothing to write, just that stream of consciousness. I almost quit smoking but just for less than a day. It would be much cheaper without.

I don't really watch television but I guess there's the Finnish Survivors every Sunday. That's been fun. I even tried another domestic drama show. They were cleaning up after they'd killed someone, got rid of the body. Ok enough about it because I have nothing to compare their acting to... except that dude's little act about going to the police in the first place was like getting your period and having cramps.

Where was I? No more cramps for me. Over a year of sterilisation now. I understand why guys want kids, but for a woman who does all the work, it's been a lonely road of no wanting them, ever. Men are kids too and I play location games that are just for kids. Pathetic muchos.

I talk this way about myself. I see. My dark humour about myself. Next week, I see a doctor. I get another clinical description of my wellness and being to have sent to the social security institution. I got a call from them yesterday about where I'd like to do work and about the queus to each. 12 weeks waiting list to the other, so they'll probably approve that if they do. I can't believe I said to the person that I don't mind which... like I'd said, whatever/ or: it is what it is.

Rehab work. Why would they be letting me into the workforce when there's people who have actually worked in the past 10+ years. Am I not excited though? Bureaucracy makes everything so shitty difficult.

Interwebs. Significant other spidery beings. lol sos. reallyyyyy nothing to speak of. I did cut my nails a bit shorter. It was getting difficult to do nothing. I have always had thick nails. Apparently my hair is not truly thick anymore. Was it ever. instagram-worthy... not

Let's update this browser. I can't go on Twitter on it. I wonder if I could make a tinder profile with the android emulator or is it me they truly banned? I was just a bit too popular I guess, which is totally my fault. Love patriarchy.

Sarcasm. Be a friend and quit stabbing.

tiistai 2. marraskuuta 2021

I was worried until I wasn't

 Weird dreams this morning. I could try to explain stuff in them but I doubt they exist. I was logged into my fave bands socials (Seether) and I could see my interactions with them but instead of following myself by them I deleted my own profile. Some old guy had invited me to some mystery mystery party and it had probably been his computer. We played a sticker book game where the pieces just appeared and they were slided across. It wasn't a play to win. Then I asked if the hamster I saw was kept free and no, it was fetched for me to see. It was more golden brown than mine and looked a bit stressed haha. I was left thinking of "godmode"

Anyway. I didn't tell happy birthday to my fave actor. I try not to show up too much. I try not to be toxic. I am already extinct like so many animals. If I spent a week or two without social media or blogging I don't think anyone would get interested.

Last thing I bit into was a raddish. I made forest fruits loose tea with honey and a sandwhich from toast, ham, cheese. There were elevator repairmen outside my door. It is probably my weight that breaks it and I live on top floor. I am not sure. I weighed 124+ kg this morning and it was less than yesterday but I've weighed less and the trend is up

Bought the stores last Trick or Treat chocolate bars 180 grams yesterday that I had not tried. The flavor was familiar though. I got an energy drink, pieces of gouda cheese, and "glad you said it aloud" cigarettes that the cashier almost forgot while he was looking for a menthol flavor slips under the register

I mean, it's so hard to transfer thoughts on any diary, blog, paper, etc because a lot of things I remember, are visual. I don't write fiction but sure some of my writings are hard to crasp anyway and I just think useless. I don't kill my darlings but I don't have to make up as I go. I am belieavable. I don't say something while my mouth is full of soup, you know.. I'm not fake but never caring about me is still quite common dunno

A new perspective. Don't write for anyone, and when you say what you think don't expect people cared, you'll be relieved.

Mom has a ticket to a handicrafts convention for Saturday but not sure I want to take the trip there, I was there one year.

I felt pretty speechless yesterday because the woman I was worried about, found her phone and came back online and I had been worried she'd gone missing. Sorry? Sorry that random people have messaged you if you've been murdered...

I felt like an idiot. I don't worry.

What else. People on the roof until end of month. Waking me up 7am and I still go back to bed but it's not uninterrupted.

Stiff like me this writing is. I actually hurt when I try to do exercises that would make me more flexible. I can't do anything I was able to before. It is very demeaning. Can't even put my legs up a wall without feeling something uncomfortable on my hip. If I do for a while I get numb anyway. Maybe it's the meds in my muscles? Those sedatives. Weight neutral, ssri, milky liquid, hundreds of grams that don't belong in my body and not sure what they even do? I only notice bad side effects no matter how much you prescribe me with

I want to move. I can't. I don't have to. Yeah sure like I don't need to breathe either. Rape culture be like super helpfull sometimes to make sense to patriarchy and violence and whatever nobody dies a virgin, life fucks everybodyyyy

Take care tinglies and if you are gay then, sit on a piping

maanantai 1. marraskuuta 2021

knowing what you want and still deciding to not follow what you want, is just lazy and overrated

 Halloween shouldn't have been so tiring!!!! I'm all fine after sleeping to 2pm. In the mood for quitting smoking cigarettes. It isn't normal to smoke a a pack per day though maybe for me it has been. Might as well cough up some gross slime. I know it's there.
*gets writer's block* I forgot to play the animal crossing Halloween even yesterday 5-10 pm. I guess I could travel back in time on the console. 
I did have some safe sex on Samhain. Last time was on my b-day.
Something I regret a lot because I am this way. Feeling like.. always the escape goat, black sheep, and where's the lamb sauce!
Oh, a dog was barking outside. I don't question my senses. I keep going. Even if I have to stare blank into nothing.
I hate food but I've gained weight again. Nothing huge that I couldn't restrict and fast off but still the highest weight since I lived in this address. All because of some stupid pagan holiday. All Saint's Day is still going to be on Saturday in Finland anyway when you remember the dead by taking candles on gravesites.
I ate... crisps that tasted like chicken, some candy like lollipops, a bit of alcohol, stuffed breads and tortillas and crepes... and I didn't do any exercise. Not doing exercise and just staring at screens is probably worst. 
I shouldn't let them decide for me that's it's what I do. I am not a nerd and I never used to just stay in my room and type on the internet. I walked, swam, cycled, went to gym and lost weight until they decided I was insane and nothing I told them was true even though I was visibly thinner, less than 70kg, normal weight.
Now I have both problems... no work, no play, just stationary all day with adventures only in my head
Come and take my life away I'm done with a lot independency. I won't be evicted and I won't end up on the street. I might have to survive with even less. I can afford toilet paper and I have a microwave and a television, and I use make-up sometimes and even sending letters so I know I can look myself in the mirror because I have meds
but I mean, it's 100% more than I can say about other people I know who have been clinically diagnosed with their fairytales.
I don't have coarse hands that have seen much work and I don't keep my fingernails short but I have been judged my the dirt under them one time is enough

Why you shouldn't believe what I write and call me a liar instead? No worries just read, I promise it's interesting.
like it's been google translated, or off-Latin