Translate

kävijäpiikki

lauantai 27. kesäkuuta 2020

Tunnetaan toisemme kahdenkymmenen vuoden päästä jos vielä käytän sosiaalista mediaa

Jos aloittaisin tyhjästä, niin se olisi valhetta, koska tähän mennessä päivää on aivoni sulaneet kaikesta informaatiosta.
Ei ole henkilökohtaista paitsi itselleni. Eli, aloitin näin:
Tuhlannut päiväni, ensin nukuin yhteen iltapäivällä tai jotain sinne päin, sitten katsoin tuntikausia facebookista videoita.
Yksi homopoika laittaa kampausvideoita joissa se reagoi naisten kotitekoisten hiusvärjäysten ongelmakohtiin ja tuloksiin ja antaa vinkkejä ja tekniikoita mutta silti sen mielestä kaikkien pitäisi mennä salonkeihin värjäyttää. Ei mua ainakaan huolettanut ennen kuin huomasin tänään hiuksissa yhden tummemman värjätyn kohdan. Vaalennusaineet ei ole hoitoainetta. My ass. No tän tapauksen kaapista ulostulo kokemuksista kertova video silti.
Sitten katsoin televisioituja oikeudenkäyntejä ihmisten parkkisakoista. Meikkausvideoita. BBC1 ym sarjojen koosteita, sekä jotain komediasketsejä. Yksi mies oli todella hyvä niin tykkäsin siitä videosta. Jotenkin selitti miksi seksi on oleellista miehen ja naisen välillä- siinä niin kuin tutustuu todelliseen alastomaan minään koska naiset on muuten niin salaperäisiä. Naisetkin kyllä piereskelee? Mitähän muuta se selitti. Noh ei heterous ole kovin trendaavaa viraalia just nyt.
Niin ja alitajuisesti kaikki on rasistisia valkoihoisten puolelle koska niitä eniten näkyy mediassa , tosin mikä on enemmistö, ei kaikilla ole alitajuisia ennakkoluuloja, ja voihan sitä ennakkoluulot kohdistua omaankin ihonväriin tai muuhun etniseen taustaan. Punapäät menee helvettiin ja sitä rataa.
Meikkasin itseni pelleksi tosin kun ne meikkausvideot soi siinä iPhonesta facebookin videoista, taustalla ja mulla sattui olemaan kaikenlaista ei mitään oikeaa esim. hennalla olisi tehnyt pisamia tai muita oikeanlaisia tuotteita--- niin kuin niiden painajaismaiset itkuvideot. 
Nyt vissii pokemon go:ssa hyönteistapahtuma menossa. Nappailen täs samalla nincada poksuja kun välillä kirjioitan
Ookoo, mutta siis -96 oli ennen YouTubea jokin viraali video. Olemassa ja se näytettiin Ally McBeal ohjelmassa jonka sankarittarella oli jokin anoreksia ja siitä syömähäiriöistä puhuminen sitten yleistyi. Mutta se tanssiva vauva oli sen aikainen erikoistehosteiden huipentuma vaikka kaikkien reaktio on että olipas sen resoluutio noin huono.
Pikselisoppaa, herra on hyvä ja kuvittelee siinä olevan kärpäsen. Sanoi tarjoilija kun heitti ilmaan kiiltäviä paperinpalasia ja lähti takaisin keittiöön drag peppunsa heiluen ja heittäen peruukkinsa kiiltäviä suortuvia taakseen pahastuneena.

Mutta nii.

PERSONALITY

Sensible
Emotionally versatile
Open
Industrious
Communicative
Gentle
Innovative
Resourceful
Perceptive
Supportive
Introspective
Idealistic
Well-organized
Charismatic
Energetic
Distant
Understanding
Observant
Dependable
Efficient
Practical
Entrepreneurial
Outgoing
Logical
Friendly
Dark
Fiery
Artistic
Rational
Experiential
Perfectionist
Analytical
Independent
Introvert
Unique
Intelligent
Structured
Creative
Dreamy

Vanhat