Mä olen vähän tyhmä. Yritin eilen yhtä juttua. Olin kokeillut sitä joskus 6-8 vuotta sitten ja se onnistui silloin. Nyt lähinnä oksensin ja tuli verta nenästä. Väsyttää eikä tee mieli syödä. Netissä on ohjeita "salt water flush". Eli juot lämpöistä suolavettä ja se menee läpi puhdistaen suolistoa. Mulla oli varmaan joko liian kylmää vettä ja huono liuos tai väärä suola, tarvitsin suolaa, tai mulla on joku sairaus ehtinyt tulla tai ilta ei sopinut ton yrittämiseenkään.
Ei se mitään. Aamupaino 125. En ole ikinä painanut niin paljon että alkaa olla lähemmäs 130 mutta juhannukset ja kaikki kakkutarjonnat ja että syö vielä kotonakin lisäksi jotain, niin ei paljoa laske painoa. Ei se ole liikuntaa että pulikoi vedessä ja siirtelee kiviä.
Mulla on tänään psykoterapia ja mietin peruisiko. Merisuola maistuu vähän vieläkin suussa. Voisi sanoa syyksi että verta tuli nenästä ja on huono olo. Ei se ehkä riitä lintsaukseen. Ensi kuun aikana ei onneksi tule lomalta laskua, sekä mun macbook air maksusopimus loppuu niin ei joudu heinäkuusta enää maksaa joka kk, tai siis 30e vähemmän loppukuusta laitemaksua. En tiedä. Tutkin tilastoja että joka kolmas oli maksanut velkajärjestelyä vielä sen loputtuakin niin ehkä mun pitää hoitaa sitäkin että menee ikä ja terveys. Mun koko työeläke menisi 1.7. johonkin myöhässä olevaan laskuun. Sitten varmaan kun tulee veronpalautuksia joka on 2x suurempi niin se menee ihk varmasti taas, muuhun kuin mun elämään. Elintasoon, vaatteisiin, ulkona syömiseen, johonkin. En ole tilannut netistä herrasen aikaan mitään, kun tilasin helmikuussa Amerikasta käsintehdyn pehmolelun ja se on ollut toukokuun lopusta ilmeisesti tullin tms hallussa viikkokausia ja mulle ei ole ilmoitettu mitään. Sinne meni ne rahat kankkulan kaivoon. Onneksi en pysty säästää, koska jos mulla olisi säästöjä niin ne ottaisi mut mielellään jollekin osastolle maksaa päivittäisestä "hoidosta" sen 14e päivässä ellei se ole jo 21e päivässä. Inflaatio on jotain mistä en tiedä, mutta häikäilemättömiä otuksia ne sinne sairaaloihinsa ottaa. Syyksi huostaanotolle riittäisi mikä vaan. Kandee säilyä huoliteltuna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos että ajattelit kirjoitustani ja ajattelit jättää kommenttia, mutta pidäthän tyylisi positiivisena. Kirjoitat asiallisesti ja kiinnittäisit, huomiota oikeinkirjoitukseen, kiitos!