Translate

-

Oma kuva
Tampere, Pirkanmaa, Finland

kävijäpiikki

Tai ainakin .heic Yun Ceikkun

 Kaveri kiitteli että oltiin molemmat selvinpäin. Shh. En nyt sanoisi. Join tuhat kaloria alkoholia. Ihmekään kun grilliruoka ei olisi maittanut. Seetheriltä uusi sinkku ja Ed Sheeran pitäisi tiktokliveä klo23 suomenaikaa. 

Uin vähän aikaa ja vesi oli lämmintä, näin ahveniakin tosi matalalla tai mitä lie pohjakaloja. Grillattiin. Mulla oli grillitassuja, makkaraa, perunasalaattia. Myös uutta perunaa ja veke nugetteja sain. Harvoin syön lihaa, kun ei ole varaa, nyt oli? Ostin kaupasta mansikkakakun ainekset ja söin siitä kolmasosan lopuksi ja mansikkaa tietty. Tarjosin kaverille pari pientä tölkkiä colaa.

Ei tapeltu kuulemma. Sen koira suuteli minut hyvästiksi. Muutenkin terrierit on kauheita pusukaloja mun suhteen? Yritin kieltää nuolemasta sääriä kun laitoin paljon hyttyskarkotetta ohvia eli OFF...

Vähän kuullut jotain muiden juhannuksista. Sain ensin runon aidosta juhannuksesta jossa oli kyllä asiavirheitä. Hyttyset inisee eikä hyrise. Laiturilta tuli kuva ja loput sitten tekstinä oli että "samoin". Unohdinkohan ketään. Ainakin ne joiden numerot mulla on niin läpi onnittelin jusseja? Kirjekaverit. En ainuttakaan panokaveria.

Jeba kun kelluminen saa raukeaksi. Menisin ehkä vielä taas kylmään suihkuun.

Oppi ei kaada ojaan mutta sinnekin on minut tönäisty talvella kolitsihousuineen

Ei siitä sitten enempää. Enkunkoe menikin huonommin mitä kuvittelin. Kompuroin analyyttisissa taidoissa. Sain alle 15 pistettä ja läpi olisi pitänyt olla reilusti yli neljäkymmentä. Journalismi valintakokeet on vielä kesken opiskelijavalinnat, mutta se nyt on ihan se ja sama pääsenkö sinne. En ehkä edes halua. Sen verran piirustukseni oli varmaan huonoja ja kirjoitukseni ja twiitti jos nyt pääsin monivalintakoetta läpi kun en ollut edes lukenut mitä piti, kun en ollut löytänyt etukäteen luettavasta aineistosta mistään tietoa. Katsoin yhden videon journalistin elämästä ja hän kertoi sen olevan täynnä glamouria. Ehkä siis pitäisi muuttaa hesaan jos joskus saisi töitä sille alalle. Hesalle sanon paskat. 

---> Elikkä Kelan arviointiin vain kun käsittelevät sen hakemuksen, kohta mennyt se kuukausi siitä hakemuksesta. Itse halusivat laittaa mua sinne, kun eivät suostu maksamaan. Kaverini oli sitä mieltä, että mulle kuuluisi se eläke, en ymmärrä miten se on yhtäkkiä muuttunut kuntoutustueksi. 

Vaikka mistä minä töitä saisinkaan, kun kymmeneen vuoteen ollut missään paitsi vähän puhelinmyyntiä ja senkin sössi GDPR kun sulla ei periaatteessa saa olla kenenkään tietoja tai numeroa.

Höh. Ostin luentopaperia ihan turhaan. Toisaalta ehkä pitäisi alkaa ottaa joskus jotain muistiinpanoja niin oppii värikoodaamaan ja tekemään otsikoita ja kappaleita. Voisin vaikka tehdä niitä mun vanhasta pääsykoekirjasta neurologiasta englanniksi. Se löytyi kirpparilta joskus. Vesiväritin aivot ja sain palautetta että kuin lapsen tekemä. Haistakoon hän rotanpaskan. Tee itse kuule älykästä taidetta. Ota vaikka viivoitin ja tee suoria viivoja.

Alan kallistua siihen, että koulussa olo on typerää. Ekalla luokalla en tullut toimeen muiden kanssa. Opin viittamaan vasta vuonna 2000. Tietty kaikki oppii tahtomattamaankin, mutta korkeastikoulutetut ei näe ratkaisuja edessään. Lasi on täynnä ilmaa.

Mulla oli ÄO 125 ennen kaikkea turruttavia lääkkeitä enkä enää osaa tehdä niitä aivopähkinöitä. Tietty suomalaisten keskiarvo on vähän yli 100, mutta muissa maissa enemmänkin. Eikä naiset saisi olla älykkäitä ja heitä luullaankin monesti hulluiksi, tai oli se sitten mies, mutta naisviha on todellista ja kietoutunut kieleen ja kulttuuriin ja miesten tunnemaailmaan. Materialismiin ja kuolleisiin asioihin koska mies ei tee uutta elämää sisällään. Näin oli pohtinut bestikseni.

Korppu, kun palaa hermoni...!!!!

Kaupunkielämä ei vedä vertoja millekään sen mukavammalle

 Rakas bloggelsson. Aivan ihana fiilis. Olin bestiksen luona eikä riidelty juuri ollenkaan tuntikausiin. Juomat loppui niin lähdin pois. Etelä-afrikkalaista valkkaria join pullon ja kaksi pirkkaolutta? Toin hamsterille koiran herkkua mutta se ei syönyt sitä. Kaverin terrieri oli taas ihan innostunut kun kävin. Rakastaa minua niin! Nuoli hiet pois otsalta ja oon varmaan liikaa kuivannut nenäliinaan kun vedellä pesu kirveli otsaa. Olin tuubitopissa ja rintsikoissa ja ne valui aina ties minnekin tämä yhdistelmä...
Olen myös syönyt hyvin. Tänään oli uunilohta mulla kotona, lähes aamupalaksi koska se oli yksi juustosämpylä, ja sitten söin kaverin tarjoaman kolmiovoileivän, omakustanteen pussin Malteserseja ja taas sipsiä sekä jonkin leivoksen jonka vadelmahillo meni hampaidenväleihin siemenet. 
Mulla on kauheasti ruokaa kotona ja mun koko aikuisikä ollut jotain kituuttamista eikä ole mennyt mitään hukkaan ruokaa todellakaan, niin huvittaisi vain kuluttaa kaiken pois syömällä ne... halpoja vaniljatuutteja, suklaalevitettä paahtoleivän päälle ja pitaleivän päälle kebabia ja muuta lihaa; jos tekisi suolaista mieli.
Äsken kokeilin kulmakarvaveistä ja ne on nyt ojennuksessa. Juon pepsi maxia ja tuuletan asuntoa läpikotaisin. Hamsteri oli melko kuuma otus, kun nyt ei tulisi mitään kohtausta sille kuumuudesta. Otin sitä vähän käsiin ja annoin tuulla ikkunasta häneen päin? Sovittiin kaverin kanssa että kun Helmi kuolee niin haudataan se hänen koiriensa seuraan heidän takapihalle.
Ja sitäpaitti lempijulkimo vastasi mulle yhdessä äpissä niin se toki riemun sai aikaan. Känniviestittelen sille. <3
Hamsteri kulkee välillä mun sylissä ja tuntuu hassulta pikku tassun rapinat kyynärvarsilla. Tai no mikä nyt ei olisi ihanaa. Tapoin bussissa kaksi kärpästä ja keräsin pokemon go lahjoja eri puolelta Tamperetta matkan ajan että piti ihan lisäillä uusia kavereita kun kaikki saaneet multa jo sen lahjan. Tai siis kun kaikki muistomerkit on niitä stoppeja tai saleja ja niitä on sopivasti ylettyen nyssestä paljonkin pyöräyttää tavaraa peliin.
Ööh, tänään tuli tilaus prisman verkkokaupasta. Se tuli ajoissa, olin juuri puhelimessa kaverin kanssa. Kävin vielä suihkussa, ennen lähtöä, kun hikoillut vaikka ei tekisi mitään?! Kaveri tietty puhui mun ylipainosta ummet ja lammet vaikka sanoi ensin ettei arvostelisi mua. Sanoi lopuksi että minussa on jotain viatonta tai puhdas sydäs kun vei bussipysäkille.
Sillä on rankkaa katsella vanhempien hoitoa sivusta. Me katsottiin myös verenpaineemme verenpainemittarilla. Mulla oli 135/80 eli ihan hyvät vissii? Pulssi 99 heh. Eikö naurun pitäisi alentaa verenpainetta.
Kaikkea sellaista sitten! Ehkä teen huomenna pitsan. Perjantaina piti grillata ja uida. Tämä päivä meni vähän erilailla mitä odotin muutenkaan. Juhannusaaton aatonaatto.

Kiroilen enkä saa unta

 Hiessä uin kylmistä suihkuista huolimatta. Välillä tuuletan hamsteria isolla aaltomuovinpalalla ettei se saa lämpöhalvausta mutta jaksaisi juosta pyörässä. Silti hyttyset tulee sisään kun yritän öisin tuulettaa.

Käytiin äidin kanssa ostaa mulle varmaan taas satkulla ruokaa… ja grillattavat juhannukseksi. Olisi ehkä voinut katsoa jotain hyttysmyrkkyä kun ei tästä mitään tuu…

Kyselin kaikilta lainaan 15 euroa että saisi pitsaa mutta ei onnistunut. Ei ole koskaan varaa, paitsi alkukuusta asumistuen aikoihin. Silloin kävin syömässä burriton ja terassilla pari  

Kyllästyin sit hyttysiin enkä saa vieläkään nukuttua. Tilasin Prisman verkkokaupasta jotakin ja lisäsin hyttyssavun tilaukseen. Vois niinku polttaa sitä partsilla mutta miten haju sit tulee sisään jos pystyy tuulettaa aamuyöstä. Noh. Pitäisi olla parvekkeenovessa jo hyttysverkko. Asun ihan metsän vieressä. Ei se pistäminen mutta kun se ininä!


Mikä saatana teitä käskee alistumaan

 Tänään on briteissä isänpäivä ja Amerikassa oli eilen Juneteenth. Silti monissa (15) osavaltiossa on laitonta opettaa systemaattisesta rasismista. Edes minä en pystynyt ostaa kirjoja siitä blm- jutuista, kerran netistä koska mulla oli väärä, "sijainti". Tai no, taisi olla kanadalainen kirja mitä hain.

Mulla on lähinnä varpaanvälit rikki. Ne on melko ahtaat ja etenkin vasen saanut hautumaa. Laitoin Fungorin voidetta, ja avoimen varpaat joogasukat yöksi. Sammutin tietokoneenkin yöksi...

En edes eilen kävellyt tavallista enempää, vain 4.5 kilsaa. Kesäjalat stressaa kuitenkin. Kävelin niken tennareilla. Ne on kevyet kävellä mutta mitälie materiaalia.

Kerroinkin eilen mitä tein... oli se kirjamiitti. Taisin päästä eroon kahdesta kirjasta. Haiteksti sekä Lasipalatsi.

Eikä, taas sellainen huojuva olo. Kirjoittaminen jotenkin laukaisee sen. Jotenkin koen kuuluvanikin tähän, mutta voisi kyllä lakata bloggaamisen tän irtautumisen tunteen vuoksi. Heikottaa. Voisin sunnuntaina olla kirjoittamatta toki, se on mun yksi säännöistä itselleni.

30 sentillä tilillä ja bussikortilla ei matkoja ei oikein voi tehdä mitään tänään eikä huomenna ennen kuin tulee lisää tukia. Joutuu kotona kärsiä sillä mitä on. Juhannus safkat grilliin jne varmaan ole varaa hankkia mutta luulisi ettei makkarapaketti paljoa maksa. Mulla on vielä pieni ryyppy pakastimessa. Tissutellut sen pullon viikon mittaan.

Jööh varsin mielenqiin toisttta

Paitsi kaikella on tapana järjestyä ja ei sitä tiedä milloin tarvitsee jotain joten hyvä säilyttää kaikkea ja tietää missä on mitäkin ? Suorastaan avartaa maailmaa. En usko tavaroideni jakamiseen muille. Siksi mun sika täti kerran löi hampaat mulle sisään kun en halunnut jakaa mun lontoonmukia. Shut up and let me keep my things/memories.

Olisi helpompaa ostaa e-kirja