Oma kuva
Tampere, Pirkanmaa, Finland

Translate

Heitin ketjukirjeen menemään ja nyt kärsin seuraukseni - voi miksi en ottanut oppia vaan nauroin vuonna X

Mittasin mun kirjoitusnopeutta. Jotain 50+ sanaa minuutissa.
Katselin avoimen yliopiston tarjontaa. Ilmoittauduin parille kurssille. Parasta olisi jos saisi opinto-ohjausta... mutta valitsin(2): akateemista englantia, sekä puheviestintää ja vuorovaikutusta. (yht.6 op)
Olen melko varma että en ole mitenkään verbaalisesti lahjakas. Tai siis asia on melko pihvi, koska mulla ei ole kelle jutella. (Jaa mikä pihvi? Liha on kallista.)
Ketään pientä velhokoulun oppilasmäärää joille, huutaa, että vaikka... PEIKKO TYRMISSÄ! (paitsi että olisi pahis takaraivossa ja olisin itse kutsunut peikon koulun sisään) Tai siis minua kutsuu tuo Severus Kalkaroksesta kirjoitettu fiktiivinen opus. Snape, A Definitive Reading. Näyttelijä on kuollut, mutta ilman koko monitahoista, pakkomielteistä ja kaunaista, hahmoa ei olisi niitä pottereitakaan. (En tiedä miksi kukaan ei usko, kun kerron että vihasin Kalkarosta kolmannessa kirjassa kun se huutaa oppilaille täyttä kurkkua ja on niin epäreilu todellakin, mutta kukaan ei tunnu muistavan sen luvun olemassaoloa. En ole koskaan vihannut fiktiivistä hahmoa niin paljon!)

Sain kiitettävän englanniksi bloggaamisesta ammattikoulussa, mutta se miten kirjoitettaisi työelämän englantia ei oikein ole tuttua.

BR. Best regards.

Ehkä menen syventää mun jo olemassaolevaa itsensäilmaisua.
Jos ne ottavat minua.
Toisaalta kiinnosti filosofia, algebra, ja kieltentutkimus.

Mitä noilla kuitenkaan tekee, kun ei ne johda työnsaantiin. Tein yhden varastotyöntekijän työhön hakemuksen. Tutkailin kesätöitä. Mitään ohjelmointikieliä tai elektroniikka insinöörin taitoja mulla ei ole. <h1>Hyvä jos HTML- kielellä teen sivut</h1> Esim. kun olin 12, tein kotisivukoneella sen virtuaalisen taikakoulun, ja joku aikuinen olisi laittanut lapsensa sinne. Osaan olla vakuuttavakin!
Hyvä tietokoneiden kanssa, nörtti.
Toisaalta huolimattomia virheitä tein ja sain vain keskimääräisiä arvioita perustutkintoon. Kokeilen ja virheistä opin mitä vain, voi toki käydä kalliiksi. Ei kannata mun takia sammuttaa koneita. Hyvällä tuurilla, ei ammattitaidolla, suhteilla jne töihin. Mahdut paitaan, otat jonkun toisen saappaat. Siivoat muiden oksennukset ja koirien kakat. Kaikkea sitä mahtuu työnkuvaan. Sitä että sinut huomataan. Se, että kerrot olemassaolollasi edustavasi jotain kuria.
En silti parempi tuotepäällikköä. Profeettaa omalla maallaan. Jokin nimike vain tänne ja palkka juoksee. Ei tarvitsisi niinku lähteä sotiin soittelee.
Jokainen lumihiutale ei tiedä minne se sulaa.

Sitä paitsi tunnen, että kaikki muut on mua jotenkin edellä elämässään. Kaikki on loppuviimein, jo keksitty, ettei siinä. Kautta tekoälyn, luulisi että älyllinen aivotoiminta ja psyyken omaaminen riittäisi. Ihminen on vielä laumaeläin. Ne haluaa minut johtoon. Johdon päähän hirttyy mutta miten vaan.

in English:

my words per minute was around 50+ in Finnish.
I applied to open university. I looked for jobs.
I brag about stuff but really just want to express myself this new century way. People younger than me have been doctors for a century.
I mean jobs I did, stuff I read 20 years ago? PFFT. Teach me people, lead me. I'll be the dead fish that follows the current. I'll follow your advice. My gut tells me I shouldn't blindly go ahead with anything, but.. guess it'll leave more and more gaps in my life's accomplishments (the biggest of which have already been demoralised, so much it's as if I'd ever existed)

PEOPLE ARE SHEEP. BEEP.

I forgot the working title.

No miksei hymyni murhaa ketään, itken sisältöä sydämeni kyllyydestä, keinotekoiset kyyneleet poskilla kaikkiin tilaisuuksiin kasvojani kehystäen

“Why, I can smile and murder whiles I smile,
And cry 'content' to that which grieves my heart,
And wet my cheeks with artificial tears,
And frame my face for all occasions”
― William Shakespeare, King Henry VI, Part 3
Luin eilen sit vielä 7 lukua retoriikkaa. Ei opeteta koulussa.
Aamulla kiinnosti nukkua pidempään. Mitä tahansa muuta paitsi että soittelee noita buukkauksia omalla kännyllä. Ei mulla se herääminen, mutta kun menen uudestaan nukkumaan.

Kai soittamiseenkin tulisi himo jos vaan jatkaisi. Mun palvelut on parempia kuin sun palvelut... se on niin vaikea alkaa perustelemaan vaikka en myy mitään... soittoaikoja ja tapaamisia. Mokomat yritykset. Maksaa veroillaan munkin elämisen toisaalta mutta sitten eivät kaipaa muutosta. Työntekijöitä, työterveyttä.
Laitoin pesukoneen päälle, pitäisi viedä roskia ja tyhjiä pahvilaatikoita varastoon pois tieltä. Pesukone tuoksahti homeelle tai jotain, se pitäisi näköjään jättää kansi auki aina pesun jälkeen.
Yritin maksaa velkajärjestely juttuja pois tieltä, mutta ei siinä ole mitään järkeä kun mulla ei ole rahaa noin muuten. Pari kuukausierää laitoin. Suurin velka mikä on muodostunut, on just tonnin vuokravelkaa vanhasta homeisesta asunnosta Olo asunnoilta. Ajattelin jos takuuvuokrarahoista riittäisi sen maksuun jos säästän vähän tai jotain. Joka paikkaan olen auki. Ajattelin että jos toi nyt vielä raukeaa tässä ennen huhtikuuta ennen kuin velat on mukamas annettu anteeksi, niin se oisi helpompi mukamas, jos eläkkeestä menisi satanen kuussa velkoihin.
Noh, tän kuun vuokra meni tililtä alkuun.

Kaveri tuleekin huomenna tuoden makaronia sekä jauhelihaa, ja tehdään makaronilaatikkoa. Olen jo siirtynyt veteen ja leipään muutenkin. Toisaalta voisi paikallista ruoka-avustusta kysyä srk:lta.

Tietäisipä mitä elämältä haluaisi. Sain eilen tunnin sisään haettua kirjoja postista (pääsin vaihdolla) ja söin subisämpylän nopeeta.

Mieluummin lukisin niitä tai kuuntelisin tuota suomalaisen plus sovelluksen äänikirjoja joka ilmestyi eilen ja sain ilmaisen kuukauden.

Sophie tyyppi
Illalla katsoin vielä jotain sarjoja/elokuvaa eilen, söin toffeeta kaksi pussia. Oli niin tylsää että askartelin hahmon tyhjästä vessapaperirullasta.

En ole varma kulkeeko tämä mun ajatus.

Kyniä, tusseja, lyijyä, liimaa ON ja muuta toimistotarviketta 2 täyttä penaalia sekä pieni pahvilaatikko johon niitä sopii vajaa kilo (taustalla kuvassa). Niitä ei tarvisi ostaa enää ikinä khyl. (sama mulla tuikkukynttilöissä) En tarvitse tulostuspaperiakaan, voisin kyllä tarvita ideoita mitä tulostaisi nyt kun vaihdettu musteet.
EI mulla oikein ole mitään arvokasta myytävääkään. Nintendo switch, pari iphonea ja tää macbook air mutta tartten niitä. Kotivakuutus vuodessa satasen. Puhumattakaan sähkölaskuista ja siitä, että lääkkeistä on taas vuoden alusta 50e alkuun maksettava ennen kuin korvattavuuden saa niistä.

En mä nykyään rahasta enää stressaa, masennun vaan. Aika menisi vaikka tuijottelisi kattoon.

Arkisto

quotes

Kajsa’s quotes


"For men, I think, love is a thing formed of equal parts lust and astonishment. The astonishment part women understand. The lust part they only think they understand."— Stephen King