ihmisoikeudet

Ken lampeen kurkistaa, se kuvajaiseensa rakastuu tai ainakin Narkissoksella näin

Eskaloitui. Olen froggy lover

Translate

sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Täyskuu leijonassa mutta Pluto Skorpparissa

Yhyy, yhyy. Katsoin kaksi (2) elokuvaa joiden nimessä on englannin sana "neighbor" eli naapuri. Toinen oli tylsä ja ennalta-arvattavissa oleva trilleri ja toinen oli kyyneleet silmiin herättävä jännitys.
Ekassa se mies oli vähän yksinkertainen ja pukeutui khakeihin ym amerikkalaisittain, uskoo naapurin nuoren naisen kaikki valheet keski-iän kriisissään "olen jättämässä mieheni", "olen raskaana" ja vahingossa lyö vähän liian kovaa päähän sitä miestä, golfmailalla tms riideltäessä. Ei edes harrasta seksiä paitsi kuvittelee vaimonsa siksi naiseksi.
Toisessa pari poikaa nauhoittaa salaa ja murtautuu vanhan miehen kotiin, esittäen kummittelua. Noh, tämän vaimohan siellä sitten joka kuoli syöpään. Ei olisi halunnut lähteä hoitoon, koska tunsi läsnäolon jne kun aseistautunut poika murtautuu viimeisen kerran ja soittaa kelloa niin tämä kuulee vaimonsa kutsuvan tuonpuoleiseen. Ei niitä alaikäisiä poikia edes murhasta tuomita, vaan noi edellämainitut rikokset. Toinen pojista oli saanut jonkun pakkomielteen siitä vaarista, kun sen isä oli joutunut vankilaan pahoinpitelystä ja vaari neuvoi sen äitiä jättää miehen eli pojan isän, eli niin kuin kuka tahansa auttaisi kun nainen hädissään kaipaa naapuria.
Huh.
Yhden mini taulun maalasin tossa sekä yhden koivusta hiomani taikasauvan maalasin iltapuhteeksi.
Välillä sytyttänyt salviatikkua ja kohta kolmas kynttilätuikku menossa eteerisiä öljyä lämmittämässä tolla tuoksulyhdyllä.
Palelen ehkä vähän.
Tarinan opetukset? AINA on joku hullu naapurinmuija joka kuvittelee omistavansa kaikki ympäriltään, ja TOISEKSEEN älä koske siihen kelloon jos et halua ehdollistaa kaikkia. (tiiän olit jo ovella soittamassa sitäkin, mokoma nappienpainelija xD)
Pavlovit siks,een...
no mutta joo–oooh... hieno otsikko taas. (poistin siitä tällaisen osuuden:  ja musta kynttilä mun vakosessa eikun siis tilasin mä aikuisten oikeasti kivoja lelujakin tai siis freudilainen lipsahdus nyt anaalifiksaatioista)
https://www.alwaysastrology.com/pluto-in-scorpio.html

Topics that capture their interest may include the occult, sex, the mind, death, genetic engineering and cloning.
Muisti on kuin leijonan ja rohkeus samaa luokkaa kun päättää vaan jotain julkaista et siis jos HUVIKSEEN haluaa sekaflooraa emättimeen niin valele vaiks laventeliöljyä pimpsaan, tappaa virukset ja bakteerit ja muutenkin syödyttää loputkin.
Ja jos minimalistit laskee henkilökohtaiset tavarat muutamalla sadalla niin montako seksilua niillä ei sit ole? Ja jos pitäisi aloittaa 0:sta tavarasta selviytyminen (saisit päivässä 1kpl tavaroita varastosta hakea esim kenkäparin, takin, peiton, tyynyn tms) niin kuin pitkään kestäisi ilman nautintoa, hupia.

Sivelin tänään kyllä naamaan meikkivoiteen greipintuoksuisen. Niin syyllinen meikittöttämänä olemiseen ja filtteritkin vaan jaksan aina säätää kaikkia joka kuvaan että, mikä on luonnollinen
Tossa oisi vielä kolme (3) teemaan sopivaa naapuuri elokuvaa jos vaan ei oisi kaikki ihan hyvin, tai siis

kukkuluuruu mun on kylmä