Translate

-

Oma kuva
Tampere, Pirkanmaa, Finland

kävijäpiikki

Älä pyörry tai huku siihen kakkapucinoos #espressoforreels

miksei oo starbucks logo?

laamanaamoja

 Sain ikuiset traumat kun joku pikkupoika tuijotti bk:n edessä mun pirtelöä ihmeissään.

Meikä tulee kotiin ja piirtää merenneitoja, koska en juo tarpeeksi nopeasti kuin kala. Ostinpa Thamesin varrella pantua "rikasta, monimutkaista tummaa" olutta :c) join sen ekaksi ja se tuntui varpaista tuonne päälaelle

Eniveissön, piti jättää itselleni tekstuaalinen lahja myöhemmäksi. (kun jatkan tätä) Fakta tulee tässä: älykkäät juo enemmän, ihmisistä siis, niillähän on enemmän aivosoluja joita hukuttaa.

Esimerkilliset suuntaa-antavat viittaukset miten extraa oon

 Kävin vaa'alla kolme päivää sitten ja olin sen mukaan, laihtunut siitä kolme kiloa. En edes muista koska olisin ollut 123,5 kiloa 125:n sijaan. Nyt olisi pokemon community day ja pitäisi vipeltää pelaa kaupungille sitä jonnekin. Eilen oli Homeen tullut päivitys, ja mun Legends Arceus pelihän on vielä ihan alussa. Avoin maailma ei ole mun juttu peleissä.

Päätä särkee ehkä vähän, kun olen nukkunut taas vaihteeksi. 12 tuntia ja sitten taas kohta varmaan 2 tuntia, eli keskiarvoksi jää ihan kohtuullinen määrä mutta ei se terveellistä voi olla?

Laitoin violettia huulipunaa ja tein ohuet kulmat. Rasvasin naamaa suihkun jälkeen. Hiukset on vielä kosteat, mutta en tiedä. Täytyy kohta taas juurikasvun takia laittaa vaalennusainetta purkista. Purkista, ehehhehe. Purkka on niin amerikkalaisen merkki elokuvissa. Mulla ei taida olla enää Jenkki purkkaa.. on ollut niitä hampaita vaalentavia purkkia kyllä pari pussia vuoden sisään.

En syönyt eilen muuta, kuin sellaisen sörsselin soijarouhetta ja perunamuusijauhetta ja siihen mausteet ja kastikkeet, vähän ehkä siis voita ja majoneesia. Mulla oli myös joku tummasuklaalevy- mistä hitaasti ottanut paloja. Se loppui.

Kyllä sitä nyt jotain ruokaa pitäisi syödä. Jopa tänä viikonloppuna. Mulla on vaihtoehtoja. Ulkona syöminen, tekee jotain pastaa, nuudelia tai sitten laittaa proteiinijauhetta pakastemarjojen sekaan ja jäädyttää aivot, eikun siis tehosekoittimessa tekee pöyheäksi. Muutama yksinäinen kalapuikko, vähän paahtoleipää. Muroihin olisi jäljellä uht maitoa jonka avasin eilen kun se sörsselini oli vähän tulista. En nyt jaksa mitään kokkailla tai paistaa, joutua hakemaan kaupasta tarvikkeita että saa aikaiseksi itse pitsan tai riisin kanssa hankkia kanaa. Pitsan määritelmä Italiasta on vähän sitä alunperin, että heittää siihen mitä kaapissa on jäljellä...

Mulla oli 2vk vielä elettävänä ennen asumistukea, ja alle 7 euroa per päivä budjetissa käyttää ylipäänsä mihinkään. Tililtä menee silloin tällöin kaikkea automaattisesti, ettei huomaakaan. OP vie neljä euroa joka kuukausi.

Äidin kanssa nyt ei ole päässyt kauppaan, mutta se toi mulle jotakin tarvikkeita yksi päivä. Kaikki menee mitä tulee. Ja jos ei tule, niin masennun ja näköjään Nukkuva Kaunokainen dieettini sitten taas jojoilee mun painoa.


Valtavasti rauhaa ja sanojen elämysmerkityksiä vaan tarttumaan muillekin

(tässä oli lyriikoita jostakin taaloihin liittyvistä taitteluista mutta totesin etten halua matkia/varastaa/niitä suorasti)
Olisiko siistiä – jos presidentit ei pussailisi vauvoja noustakseen kansanhurmioon?
Kaikki on rakenteellisesti keturoillaan tuolla maailmalla. Suomessa lipsutaan myös nykyisin. Ei olla enää ykkösenä korruptiottomuudessakaan. Toisaalta nämä barometrit muuttuu, siinä missä rakenteelliset viat myöskin. Väitän että jos yhteiskunnan normit ei huohota niskaan yhtään, niin pään täytyy olla perseessä.

Kuka keksi rakkauden... saatanan vitun perkeleen pallikyrvät hoitoon. Kaikki on nähty. Sä olet saatana nähnyt mut ja kuullut mut. Saatana on kirkon keksimä pahuuden ruumillistuma, pakanallisesta sarvellisesta metsänjumalista, jotka sattumalta metsästää. Ei tarvi paeta autiomaahan.

Mitähän muuta itsekritiikkiä voisi lopettaa antamasta. Päässä pyörii kerrankin muutakin kuin omat muumit laaksossa. Siellä on ne paapa paapat vaipoissaan.

Vakavasti... miksi miksi miksi mun täytyy jakaa muistojani sivustoilla? sananvapauden nimissä? 

Ikimuistoista?

 Retoriikka ei ole vain kysymyksiä vailla vastarakkauksia. *irvistys* Kaikki tarttis terapiaa, liian vähän korokkeita julistaa omaa poliitiikkaa.
Eletään toki. Sen kärsimys joka jaksaa kuunnella, sen kituutus joka muille elää.
Yöunet nollassa, TikTok videot pinnalla, ihmetysilme herkässä uteliaana vai siis uneliaana. Ihmistä on kuin pipoa maailmalla ja kaikki mahtuisi tikkuaskiin. Idässä on länsi, ja luonto päihittää vahvimmat apinat juottopaikalla. 98% perimästä ihmisellä samaa kuin orangilla. Yleensähän nettipersoonani on jotain mitä en sitten kuulemma ollutkaan. Pettymys kulkee käsi kädessä missä olet käynyt ja minkä paidan olet jo sieltä hankkinut, eikäku. Selviyykö sitä oikeasti jos ei ostanut turistikamaa.
10vuotta+ on elinikä ollut vaatteillani helposti. 60-luvun Sveitsin elintaso olisi kuulemma kestävää kehitystä. Sus. Sustainable. En dissaa muovia tai väittäisi papereiden olevan kuolleita puita tai jotain. 

Mutta en toki halua olla tökerö ja ilman käytöstapojakaan. Politiikka on kilpailua suosiosta. Filosofia on tiedon rakkautta. Siihen väliin mahtuu historiaa, uskontoa, ja mitä ei opeteta koulussakaan kun ennen maataloustyöt opittiin kotona. Ihmisillä ei ollut tarjolla jatkuvasti pitkälle prosessoituja ruokia.
Nykypäivän hättöhöttö. Lukiossa kai väittivät valmiiksi pureskelluksi silloista tätä päivää. Alzheimerin omaavan päässähän niitä muistitemppuja vaaditaan.

Halia ja pumpulia ircgalleriaanne kajsuliplumpsikselta.

Will write reviews for free stuff

 Gay things of the Day (list)
  • Best friend's Helsinki trip spoiled by feminine sex worker in little clothes on public
  • Me reading a Harry Potter x Severus Snape fanfiction short smut shower scene
  • Watching on tv a gay romance show second to last episode in the series
  • Not being a human guinea pig for TikTok for showing me the gay side and everything being pride stuff and gay guys

I've been meaning to list things every time I open this blogger.com and then get sidetracked. I can't even tell what I've written about anymore. I would need to buy my own e-books of my blog and recollect.
Time flies inadvertably forwards. A week, a month. I have bills in the bank now worth over three hundred euros, possibly four if you add the payment agreement for a debt, and it starting to look like I have no money next month to buy food anymore. I have to start cutting back on something. I should have cancelled the gym membership, I should've not bought the monthly bus card, I should live without home insurance, not smoke cigarettes though I've cut a bit and tried the patches, only read books that I can get with a library card and leave makeup and hygiene stuff and medicine where they are. Not get more stamps, postcards, magazines, paper stuff, games and be so generous. I'm pissed off at myself I stopped saving but since the stocks just plummet, well good-bye money.

Get lost in what you love.

Women are not threatened by the opposite sex finding their own sex attractive, some women even enjoy it. Facts. But I still want to buy five hardcover books about magic, tarot, astrology,  the feminine, goddess, history of Nordic worship of them and our dark mysteries or just fantasy young adult, and log my own magical thougths in one.

.

.

.

Friend called again, wants me to dogsit. I can't, my hamster will be dead, but I'll hang around downtown in her apartment with the dog meanwhile she travels. Promised to pay me with food. I really need to start billing people for my efforts more. Painting and tarot readings don't pay at all. Then who'd use all the stuff I get with more money. Viscious cycle. Not visceral, but fatty as malnutrition- no chances in hell I'd let myself starve, it's just a carb eat carbs world... getting tired again and tomorrow's plans cancelled due to other responsibilities by them so just wait until summer picnics to meet people on blankets...

I'm not very vocal but my ideas are good. excuse me for messing up and adding more words and forming long sentences. I usually drop everything out while remaining understandable. My English I meant. What's the fun in not going anal in a world, where bananas are eaten raw, ripe, doesn't matter which shit you start but pineapple makes pizza authentic and cultivating these species from their original appearance has made them staples and recognisable. Like pepper and salt, ketchup and mustard, everything has come from somewhere... 

____My fucking neighbore. Stopeth being so fucking. Loud and giggly noisy shouting like he was being tickled, I'm sorry but he's been warned once. One more fucking cunt and I'm not just, taking things down anymore. How dare he. He can. Vittu. If that goes on after 10 pm I'm getting him evicted next.

Aurinkotervehdys

 Kuvan teossa ei ole rangaistu eläimiä! Täysin kärsimysvapaat silmämeikitkin on luomilla (siis nyt, ei tässä kuvassa jonka eilen otin ja tänään muokkasin) Omakin ilo on...

tylseä. Lakkasin varpaankynnet ja kynnet yleensä. Tarkkaa puuhaa perfektionistille. Kaipaisi toista kerrosta.

Horizon& electric blue. Aluksi piti laittamani instagramiin jotain blue daba dee lavender's blue kehtolaulua mutta kun ei niistä jaksa tykätä kukaan

Kun olen petolinnun perse ja kaikki kemikaaliot myrkyllisiä aineita sisältävät muuteskin

Huominen kahvilassa perehdytys siirtys maanantaille. Mun vuoden tärkein vapaaehtoisuusjutun alkaminen tauon jälkeen? Ollapa kaveri vammaiselle. #inkluusio

Puhelimesta akku vähissä ja silti soitan jotakin fyp soittolistaa. TikTokin seuraajamäärä on noussut, vaikka epäilin että toi 3k olisi ehkä maksimi.. kannattaa laittaa pissapaskavitsi kontenttia ja varsinkin luotettavan usein, vaikka sitä joutuukin kiinalaisfirman ihmiskoekaniiniksi..

hmm?

Olenko muutakin rotua ja sukupuolta kuin hullu noita läski

Miten määrittää ylensyönti. Määritykseen mukaan siinä syö suuria määriä välittämättä siitä, että ei ole enää nälkäinen. Toinen mua määrittävä seikka on tuo taiveakne, jota stressi ja tupakointi ja lihavuus pahentaa elämänlaatua… Mulla ei ole kontaktia edes ihotautipoliklinikalle. Tapana vähätellä niitä patteja. On ne kipeimmät ja ajatella jotain muuta kuin 12 minuutissa turraksi tulevaa takapuolta jos polkisin tuota kuntopyörääni. 

5min kuntopyörällä. Katselin ympärilleni. Heitin roskiin kääreet, ja aloin kirjoittaa kirjettä. Olin kirjoittamassa itseäni pussiin. Kaveri soitti ja pidän röökitaukoa. Podcast jatkaa mun korvakuulokkeissa jutskailuaan terveydestä. This podcast burns fat niminen, Spotify alustalta.

Elokuuhun siirtynee laivamatka. Bestis kierteli Helsingin hautausmaita ja puistoja. Kukin tyylillään. 

Pitäisi siivota lattialle tippunut muovinen rasia meikkejä ja silleen. Onneksi tuo testeri makuvettä ei tippunut perässä.

Kirje on valmis. Mulla on kaikkea kivaa tarviketta, tarroja ja lähinnä sellaista mitä laittaa kirjeessä kuoreen että silleen tullee nättiä jälkeä ja sisältöäkin ehkä (?) toivottavasti. Mun kirjekaverit on onnekkaita. Saa oikein all-inclusive paketin.

Yksi asia johti toiseen ja laitoit jalkaa eteen toisen

 Postia. Kirjeitä. eBay tilaus. En ehkä kestä tätä innostusta. Kai sitä täytyy jaksaa vielä repiä auki. Pakettia. Kuoret aukesi jo kuorenavaajalla nimeltä sormet. 

5,5 tuhatta askelta vain... söin grillimakkaran pop up jutussa ja join lasipullosta colaa. Myyjä pyöristi sen 0,5 eurolla ylöspäin. No ei se mitään. Annoin kuitin grillaajalle. Nyt on taas lääkkeetkin loppu. Onneksi omavastuu on enää 4,5 euroa ja seuraava aika 4vk päästä. Kävin ärrällä. Ostin 2,75 e kolme suklaapatukkaa, mutta en mutustanut yhtään niitä. Etsiskelin ruokapaikkaa Kalevassa. Löytyi. Vietnamilainen? Ihan tavallista itämaista buffettia. Massu on kyllä niin täys ettei voi vetää enempää. Lähes äklötys. Söin liian nopeasti ehkä, olin siellä alle 20 min. 12,90 e... Sitten kävin lähikaupassa, vaalea leipä ja röökiaski. Sain 10 ja 5 euron seteleistä kolikoita takaisin... huh huh kallistuu vain kaikki. Missä tässä elää ehtisi?

Kuulokkeista taas Lontoon radiota. En mainitse miten niiden mielestä kakkossija Euroviisuissa on kuin ykkösssija.

No mutta 2 tunnin yöunilla hyvin jaksettu reissuliini xP Vieläkin aurinkolasit päässä. Joten anteeksi jos ei luista, mutta muilla on kyllä vielä pahemmat ongelmat sen suhteen. Edustat jotain mielenterveys yhdistystä etkä edes tiedä missä se fyysisesti sijaitsee ymv. Ymv? Ynnä muuta vittua

Sepitän kuin puoli miljoonaa muutakin ilmaista "öö, entäs nyt" julkaistua julkaisun julkaisua <=9)c

*pöytä hajoilee altani työtuoleineen* Narks raks, ei... miksi tätä narskunaa nyt sanoisi. Mitä olivatkaan nuo huudahdussanan pronominien, ööh- siis nämä *googlettaa* onomatop..onoma. onomatopoeettinen ilmais.. niinhän tuo juuri kirjoitinkin näin, miauhan se silloin oli kun naapuri syliinsä nappasi. Ei sitä kukaan usko mutta karkuteillä olleet eläimet kaipasi jotakin. Aistivat. Katsoin ehkä elokuvaa niin kovalla että he luuli että täällä on lepakoita. Koira totesi täällä mitään ole, tylsä ihminen, pois. Typerästi vain virnistin omaa pientä hymyä naapurille käytävässä, ovi kiinni ja iltapuuhiin. Kanakeittoa hörrp- hor-hörröpppiimääähän

Siis sulake. Jouduin reitittimen käynnistellä uudestaan. Tiedä sit ylikuumeniko vaiko miksei ollut nettiä kun palasin kotiin yyämässsääää

Väsynyt, ja edelleen suihkua vaille. Käynnistin pelin ja vielä puoli tuntia, saa timantin.

JAa miKäS AfRiKanTI manTTi

Olen niin täynnä ääriään myöden khjullåh. Spämmiä tulee joka päivä aina vain enemmän. Mikä tavoite? Kuka keksi laittaa seuraimia sivuille joilla käy? Kuka civeä keksi? Rakkautta vailla, nimeämätön, kysyvvaa??? Mulla riittää just eikä melkein valuuttaa menoihin sillä aikaa kun elän päivästä toiseen ja odotan lisää tukia, että saan maksettua taas kädestä suuhun sen mitä on, ettei mulla ole säästettävää. 


Epäilyttävää toimintaa. Havaittu. Sinäkö se olitkin kultaseni!!!! :( Niin vakavaa etten sanottua saa

ihminen on kuin viirus.. sillä ei ole omaa elämää, mutta silti sitä käsketään hankkii elämä

P.s. Suostun töihin mihin vaan, paitsi jos siellä kuunnellaan novaa

Sellaaset talkooväet ja moraalinvartijat, järjestyssäännöt, etulinjan paskanjauhannan epäilijät. Että nuoremmakseni voisin kyl.... suosia itseä etummaiseksi, kun aivoja jaettiin, ja pelastuspaateista sovittiin

my plan b is so uh-maze-ungh

Eurovision was rigged but we did ok with a rock song. I'm finishing a swap now. I already had crafted it just needed an address and other stamps of approval. Why do I always have to send to Canada! I remember it was the priciest place to send anything.... i went to the gym today, and mom brought me food. Watched Morbius. Playing with my hamster, I think she approves of my mother. I heard you got some Buffalo shootings? Elon not buying Twitter? What's the news? Here we have Turkey halting our NATO application. Hockey games were on, missed those. I don't think there's a victory parade going on anywhere, so what's to be expected? It's late. I haven't had time to shower after gym! I could get ill. Tomorrow it's my mental health injection day in the morning that's every 4 weeks. On Thursday I'm meeting a Best Buddies intl guide in a cafe for pairing up with a disabled person as one of those good things you do... not charity, inclusive, like endorsement.. no? It's been too long I've LinkedIn's.. oops I was meant to send my cv .. email it to the.. Well, peoples representing capitalism, I dunno, not the boss of me. She has a non-disclosure about anything I like to tell her, though. Isn't that nice.

#pearlsofwisedom #speech 
#lessmature #morepasture  #innit

all is well but it's all good in my head, much new room for depth

 Nitpicking. A pack of cigarettes costs 8,6 to 9,2 to 10,6 euros and anything above, because of the flavor cards I've started hoarding. I don't have a pain treshold about smoking but really... really??? What is this all natural, "organic" tobacco? Something new again, if I may sigh so.

Almost slapped a nicotine patch on it this morning. Reconsider my triggers. Why not just enjoy the day? I woke up and pretty soon had a cigarette, which is always a mistake... I get this heavy feeling all over my body. Surrounded by such poisons in a molecular level, blood and breath, who knows why it feels like that. Heart, lungs, all the way from my tippytoes to the top of my head

I found a bottle from my bag. Two days ago I'd bought a bottle of pepsi max (light cola, you know the stuff you don't want in your body) and I'm enjoying it now. For breakfast I did a "just add human" coffee cupful

I guess I have to translate from Finnish to English in my head first since I don't enjoy thinking in English but. I don't know how that works. I hate Finland. alot. sometimes. So uneventful, blah safe, boring, almost doesn't even exist. When I imagine other countries, I would think they had lakes like us, too. In my dreams of course, the latest dream I had. Tomorrow can be a lot different since it's always new and changing, what you remember.

I remember that years have gone past... and I've been somewhat alone. I've tried to invite friends over. They don't want to visit. I've had one friend stay overnight and that was a long time ago. It's hard to get them to come to you. I mean female friends in a nonhomophobic, cis het way... well I guess you meet your well-wishers randomly, nodding acquaintance

Yeah had to find a translation for that one! So familiar but not well-known.

I used to have a checklist of importance in my life (order of priority) of people in my life. First was my little sister. I had high hopes we'd be closer one day. Second was like, sleeping. (yes the list wasn't a list about people)

But since it's a summer checklist time and I tweeted about having traditions/rituals having to do with the start of summer. I can ignore telling about those with warmth. Lol.

Anyways, I need to p-p- pe -pee: perkele

Millet spray is for pet birds and birds eat twice their own weight. "eats like a horse=eats like a bird"

 Ota hirsi ensin omasta silmästä pois, ennen kuin voit ottaa tikun kaverin silmästä. Niinhän Raamatussa kerrottiin. Mitä jos hirssi lihottaa hamsteria ja haluat vängätä että ei lihota. Oikeat määrät osaat kertoa neuvottamattakin ilmeisesti. Että mä vihaan kaikkia tietäjiä noissa eläinryhmissä, jotka kaivaa verta nenästä.
Aamu alkoi vähän netissä taas. Paino oli palautunut takaisin siihen, jossa lukemissa se onkin roikkunut vuosikausia, en vain pääse eroon tuosta massasta.
Tuntuu pahalta. Kaikki euroviisubiisit kertoi maailman pahasta olosta. Eroista, itsemurhasta, sodasta, perseestä. Ja silti ne oli täysin poliittiset. Eipä minua jääkiekkokaan kiinnostanut ole, sen puoleen.
En tiedä kirjoitinko mun siivouksista tässä parin päivän aikana. Pölyä on lähtenyt ja ikkunaa ja peiliä kirkastunut. Aina voi aloittaa helpommasta määrin.
Hamsterin pesän minä puhdistin kuumalla vedellä ja laitoin sen vessapaperisuikaleet takaisin erotellen papanat ja ruoat pois. Vielä pitäisi löytää se pissanurkka jostain ja vaihtaa sahanpurut.
Aloin eilen katsoa elokuvaa, se jäi kesken. Se komedia siitä 37-vuotiaasta, 20 vuotta koomassa maanneesta. Tänään on sunnuntai jolloin en yleensä salli itselleni bloggaamisen iloa... Kuitenkaan mulle ei ole järkevämpääkään tekemistä. Audibleen meni 15 euroa uuteen krediittiin, jolla saisi äänikirjan. En ole edellisiäkään kuunnellut. Ehkä sitä voisi kuunnella jotain ja jatkaa makoilua. Söin vasta yhden mehujään. Eilen join litran maitoa ranskisten ja lihapullien päälle. Kukat on kasteltu, ohjelmat on tallennettu, ai niin ne neuvot- Jos haluat tehdä viisi mahdotonta asiaa ennen aamiaista, älä tee aamaiaista (c.s. lewis carrol)
We're all mad here.

Olisi helpompaa ostaa e-kirja