Sisuskalujani lämmittää kun nostat sen kissanhäntäsi ihan itse, ei vaiteskaan

 Kymmenen minuuttia ehkä enemmän, en voi luvata kauanko istun tässä kirjoittamassa kun voisin olla aamuauringon hellittämänä.

Eilen tukiliiton kaveritoiminta.fi perehdytyksessä olin. Perehdyttäjäni joutui ihan ottamaan lunttilapun esille. Ehkä se tiesi mitä mä kysyn, tai sille oli annettu jokin lappu just mun kanssa juttelua varten. Salamyhkäistä. Piti kertoa hänelle itsestäni kuin hän ei mitään minusta ennestään tietäisikään.

Faktat pöytään. Olen 33-vuotias, asun Tampreella 10+vuotta itsenäisesti, minulla on hamsteri... höpötän luovasti, tai mitä vain, materiaalia kuljen jo kaukana edellä vaikken olisi lukaissutkaan.

Olen vähän kuin katutaiteilija mutta huonompi. En sano mitään, välttelen kaikkia, sillekin henkilölle tarjosin kyynärpäätä enkä kättelyä

Lopuksi hieroin omaa käsivartta,- kun oli tullut viileä siellä kahvilassa ja auringossa on miljoonia tuhannetta asteikkoa varmana no, sisällä kaasupalloa ainakin?

En halunnut ainakaan antaa itsestäni väärää kuvaa. En ole kehitysvammainen. Eläkkeellä vain koska mielenterveyteni ei kestänyt muiden kommentteja. Olin liian rikki kuin rikkinäinen peili.

Silti ei sitä onnellinen saa olla, jos on tyhmä. En löytänyt tähän artikkeliini ableismista sekä inkluusiivisuudesta nyt muuta kuvituskuvaa kuin tuollaisen minkä näette. Breckfest on päivän tärkein ateria ja eilen se jäi. Tänään taas noustu väärällä jalalla koska haukuttu diabeetikoksi ja täysin oltu huomaamatta mun koko pointtia.

Tervetuloa naiset, tämä on miesten maailma ja elätte yhteiskunnassanne.