Ota hirsi ensin omasta silmästä pois, ennen kuin voit ottaa tikun kaverin silmästä. Niinhän Raamatussa kerrottiin. Mitä jos hirssi lihottaa hamsteria ja haluat vängätä että ei lihota. Oikeat määrät osaat kertoa neuvottamattakin ilmeisesti. Että mä vihaan kaikkia tietäjiä noissa eläinryhmissä, jotka kaivaa verta nenästä.
Aamu alkoi vähän netissä taas. Paino oli palautunut takaisin siihen, jossa lukemissa se onkin roikkunut vuosikausia, en vain pääse eroon tuosta massasta.
Tuntuu pahalta. Kaikki euroviisubiisit kertoi maailman pahasta olosta. Eroista, itsemurhasta, sodasta, perseestä. Ja silti ne oli täysin poliittiset. Eipä minua jääkiekkokaan kiinnostanut ole, sen puoleen.
En tiedä kirjoitinko mun siivouksista tässä parin päivän aikana. Pölyä on lähtenyt ja ikkunaa ja peiliä kirkastunut. Aina voi aloittaa helpommasta määrin.
Hamsterin pesän minä puhdistin kuumalla vedellä ja laitoin sen vessapaperisuikaleet takaisin erotellen papanat ja ruoat pois. Vielä pitäisi löytää se pissanurkka jostain ja vaihtaa sahanpurut.
Aloin eilen katsoa elokuvaa, se jäi kesken. Se komedia siitä 37-vuotiaasta, 20 vuotta koomassa maanneesta. Tänään on sunnuntai jolloin en yleensä salli itselleni bloggaamisen iloa... Kuitenkaan mulle ei ole järkevämpääkään tekemistä. Audibleen meni 15 euroa uuteen krediittiin, jolla saisi äänikirjan. En ole edellisiäkään kuunnellut. Ehkä sitä voisi kuunnella jotain ja jatkaa makoilua. Söin vasta yhden mehujään. Eilen join litran maitoa ranskisten ja lihapullien päälle. Kukat on kasteltu, ohjelmat on tallennettu, ai niin ne neuvot- Jos haluat tehdä viisi mahdotonta asiaa ennen aamiaista, älä tee aamaiaista (c.s. lewis carrol)

We're all mad here.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos että ajattelit kirjoitustani ja ajattelit jättää kommenttia, mutta pidäthän tyylisi positiivisena. Kirjoitat asiallisesti ja kiinnittäisit, huomiota oikeinkirjoitukseen, kiitos!