Oma kuva
Tampere, Pirkanmaa, Finland

Translate

mitä sanoo televisionlupatarkastaja

Olen nyt vähän hämmentynyt.

🛎

Olenko saanut 6,5 euroa kuussa maksavan palvelun ilmaiseksi tähän mennessä. Jos olen, niin pyyhin keskisormella kyyneleen silmäkulmasta.


Historiikki laajakaistojeni kanssa, tarkistettu s.posteista kun telian viestit ei mene noin kaus-- kuin mitä gmailissa säilynee:

  • 2016 tehnyt sopimuksen Sonera viihteestä määräaikaisena 24kk. 
  • Ja näköjään telia tv nimellä 2018. 


  1. Jatkunut. Oli se sit 10e kuussa tai 19,90e kuussa kaistoineen. Kaista siis hullu jos Nopeudet ei kulje; jostain seinästä se kuitenkin tulee;

Olin vielä eksän kanssa ja joku myyntineuvottelija soitteli Elisan puolesta, no oltiin grillaillees ja tehtiin päätöksiä liikaakin yhdessä niinpä; joten vaihtui viihde sinne joskus ja sen palvelun omistajuus jäi, eksälle. Muistan katsoneeni jonkun videovuokraamon ilmaisen leffankin joskus salaa. Siellä missä asuin. Jonne vuokravelkaa. hups. Vitun homekämppä.

Möin mun television. Ööh, siitä on kauan. Vuosi. 2019 toukokuussa eräälle koulukamulle. Sain mun ekan telkkarin just silloin joskus 2012 kun televisiolupamaksuista luovuttiin ja se joku ylevero tuli kaikille sen sijasta. Ehkä maksoin yhden kk luvan, ehkä en sitäkään ehtinyt. Täällä asuin, 800e televisio on nyt kaverin luona kerääs pölyä, voisin ostaa takaisin kuulemma. Alkaisi pikkuhiljaa houkuttaa muutes.
Laitan eteiseen.

Mun piti sanallisesti tähän jotenkin laskeskellen arvioida miten kauan oon ollut mahdollista hävikkiä telialle. Kuin ne on ahneudessaan kaikkivoipaisuudessaan antaneet mun nähdä televisiota selaimesta. Tietokoneelta! CAPS LOCK.
Siisku se on kuulunut asiakkaille 0e
mutmut huomasin tänään: Tili suljettu.
whaaat???
I never knew I knew an exploit. Here, take all my cash.

Miltähän se binäärinen synfonia kuullomstaisi. Sikäli että tekoälyt pohtisi moraalisia onkkelmmi. hihhiti hihhi hi hi.

Vanhasta tottumuksesta ei niinkään siksi että tottuisin vanhaksi tulemiseen, siis bloggausta lautasen viereltä

Ei se ylpiää ole piilotella sitä mitä syö? Hullun rohkiaa antaa tällaasen herkun jäähtyä kun pitää kelpuuttaa instagramiinsakin. Paska versio fish'n chipseistä, mutta sentään herneet on aina herneitä ja niitä voi vetää vaikka nekkuun.


Jeah. Huokauksien kera. Maha täys, nyt on jo keskiviikko. Huomenna mennä bussinvaihdolla Herwoodissa käymässä hoitajalla. Aika se menee vaikkei niin mitään tekisikään.

Syön parin henkilön edestä ehkä. Ostaisiko vasta huomenna röökiä. Tilillä ei ole panikointia aiheuttavaa määrää mutta sen verran kuitenkin että normaalioloissa pitäisi viikko vielä riittää ennen kuin tulee lisää. Jooh. Kuudenkympin budjetilla viikko. Sit on 25e sähkölasku kuun lopusta ja 62e psykoterapialasku. Mulle tuli postia. Mitähän helvetin postia nyt jaetaan. Luukunkolahdus oli paukahtavampi kuin itse tuote mitä jakoivat.

No siitäpä hyvä aiheenvaihtuminen. Räksyttäviä koiria. Ihan niin kuin naapureita olisi elossa enemmänkin.

Ööömnh. Niin. Mitäs se. Naamakerroin näyttäisi. Otellut jotain selfieitä ja vaihtanut luuriin taustakuvia. Käynyt rullan alussa ja tullut nykyhetkeen ja todennut vaan että ihan ku joidenkin ihmisten kuvat syttyisi itestään tuleen tai katoaisi tuuleen.

eksistä ja mun rahoista puhumattakaans.

Karistan kurkkua minkä voi mutta maito on jo lattialla eikä siitä enää saa voita. Toisaalta pieni ranunpala tippus lattialle ja noukin sieltä koska liian hyvää oli tämä päivälliseni. Ei siksi että kannustaisin. Bakteerikammoisia on ja niitä jotka on kasvatettu vapaammin, kuin ellun kanalassa.

Täällä en usko että viehättyisi kovin moni lukemaan juttujani joilla on mitään järkeä päässä. Eihän ne ehtisi, koska täytyy pitää vatsalihakset timmissä kunnossa. Mulle urheilu on kohtuullisen vierasta näin aikuisiällä.

Sokeasta pisteestäänkin pitäisi kehittää jokin näkökulma. Aina. Asioihin. Mulla on kauniit verkkokalvot, paineet saattaa olla siinä rajoilla.

Kohdistan itseäni nykyiseen koronayhteiskuntaan heijastamatta ylipäänsä puolilleenn, sitä mitä siihen kuuluukaan olla osallisena. Antaa nyt riskiryhmienkin ja arvaamattomasti suhtautuvien kansanryhmien olla ja eristäytyä rauhassa. Kaikkien kulissit on kuitenkin enimmäkseen paskaa. Niin kohtaisipa ihmiset omat itsensä, eikä sitten kotiväkivalloin toisiin.


Ja täytesanojen saattelemana ja mitäänsanomattomana. Hiirellä on aakkoset. Aapiseni oli punainen.

Dirty bae, I can hear the makeup scream for help in your crevices or as you called them "crust holes" 🌹


 Kato mua kajaaliin ja sano ettei muotityyli katso kokoa tai ikää. Väitäthän että se on itseilmaisua... eikä tekosyy olla söpö tai suosittu tai karismaattinen... mutta kun...

Selittää jotain Tiger King sarjasta jota en ole seurannut
not gay
Mä niin oletin. Mä niin odotin, siis että tämä "Emo/Gothic/Grunge Look" olisi edes osannut maalata vaaleiksi/valkoisiksi, kasvonsa... mutta toi näyttää multa 17vee kun käytin full coverage foundationia MaryKaylta sävyssä ivory (norsunluu)



Moral of the story: no life lessons given

Arkisto

quotes

Kajsa’s quotes


"For men, I think, love is a thing formed of equal parts lust and astonishment. The astonishment part women understand. The lust part they only think they understand."— Stephen King