Oma kuva
Tampere, Pirkanmaa, Finland

Translate

Kuin herneet ja porkkana :D:D

Olipas jännä miittinki. Kutsuin sen uuden tuttavuuden mukaan jonka tapasin Bunz sovelluksella. Sain siltä itämaisia teekukkia purkin. Ennustin sille jonkun tarot korteistakin. Tokihan kaikki olivat useamman vuoden niitä opiskelleet.
Join litran kaljaa, maistoin mehulle maistuvaa sahtia, söin ranskikset majoneesilla ja bbq kastikkeella dipaten. Vähän ehkä veti puoleensa se yksi mies siellä jonka olin nähnyt aiemminkin mutta en sitten tiedä sen tilanteesta paitsi että britti ja syntynyt 76 (jo edelliskerrasta). Aika monta wiccaa siellä oli. Yhden täytyi mennä kotiin ja sanoin run forrest run ja nyt tulee Forrest Gump telkkarista. Hahah.
Kävin suihkussa ja tein lättyjä. Huomenna saan kuulemma mennä pelaa lautapelejä sen kavereiden kanssa ja ensi torstaina olisi yksi potter tapahtuma. Sitten se lähteekin jo parin viikon päästä takaisin ulkomaille. Lisäsin sen facebook kaveriksi.
Kaikenlaista tuli höpistyä ja oli mukavaa.


"Kukaan ei tuu rakastaa sua yhtä paljon"

Tyhmien ja kalliiden ostosten listaan lisätään taas.
Kadun eniten mun Lontoosta ostamaani punaista nahkatakkia, kuntopyörää ja cross-trainer laitetta joita mulla ei enää ole ja nahkatakkikin on repeytynyt taskusta. Mun 800e 46 tuuman älytv möin 500e ja saisin sen kuulemma ostaa takaisin.
Mutta siis tilasin....
 –pehmolelun
–mun kaverin koirasta mypetsies.com sivuilta.
Se tulee joskus puoliväliä huhtikuussa. Saan olla kuukauden polttamatta sillä parilla sadalla eurolla. Viimeksi mennyt yht parisataa vaatteisiin ja noihin ruokatilauksiin, että että... säästäminen tai velkojenmaksu, mitä ne muka on. Kaverikin on hankkimassa uutta koiraa joten en anna sitä pehmolelua sille ettei uusi koira vaikka tuhoaisi tota.


Säästötilillä on 90e joilla ostan sit sen 3ds laitteen ja käyttötilillä 50e jos vaikka menen tänään sinne kuppilaan illalla. Kai se olisi mentävä. Huomenna leffaan.

Laihtunut kun syön vain toffeeta neliöinä ja teen muodossa karamellia. Ehkä voisi kanamakaroniloodaa vetää tuolta tai nuudeliakin emt

Arkisto

quotes

Kajsa’s quotes


"For men, I think, love is a thing formed of equal parts lust and astonishment. The astonishment part women understand. The lust part they only think they understand."— Stephen King