Translate

-

Oma kuva
Tampere, Pirkanmaa, Finland

kävijäpiikki

En ainakaan kierrätä otsikkoja

 Olen valmis kuin partiolainen sotaan... eikun... näin eilen erästä beijing bejpe kiinalaista naista nopeasti kaupungilla. Käytiin East Asian Mart josta ostin tofua ja jotain dumplingsien tekoa varten lättyjä pakkasesta. Ja join kuplateen siinä, iskin sit lopulta koko pillin siihen lohikäärmeen suuhun "you're a natural" Kaikki oli melko täydellistä, ajoitus varsinkin. Hän on noin pikkusiskoni ikäinen. Unohtui sujauttaa paperipinon kanssa hänelle tulostamani pussauskuva sen häistä

.

.

Sitten käytiin ostelee Tokmannista usb koiransyömän tilalle laturiksi jne rekvisiittaa virallisen parhaan kaverin kanssa. Siinä oisi ollut kimppu laventelia 5.99 tms mutta en ehtinyt nuuhkaisee siihen päinkään, saatika sisustuselementikseni. Hän osti meille kaksi pääsiäisyllätysmunaa. Ette usko mutta hänellä ei ollut siinä yllätystä ollenkaan!! Se symboloi jotenkin niin häntä että naurettiin tiemme pois kaupasta. Koiramäen munarikas pääsiäinen not

Olin kotona joskus 8 - 9 maissa. Menin heti nukkumaan pariksi tunniksi. Maha oli niin täynnä ranskalaisia , lohta, kasvisgratiinia, omena... toscaa hyvettä mitä hän sitten, jäätelön kanssa olikaan- tämä muistaakaan ulkomuistista ohje jokin... ehdin juoda kupin, kahvia ja sitten olikin kotimatka? Se suuttui mulle lapsellisuudestani kun, piti tehdä neljässä eri erässä uunissa ruoat ja mä halusin jo napaan kaikki.

Tänään sitten mut on kutsuttu tupareihin. Keskiviikoksi varasin itselle ajan labraan. Tiistaina loppuu antibioottikuuri. Siellä on jokin takatalvi ulkona, ehdin jo innostua käyttää aurinkovoidetta. Yöllä nukuin 4 tuntia, kolme meni siihen että tein Spotify tilille erilaisia soittolistoja... äsken autistinen muusikko seurasi Twitteristä... se tekikin jo vähän yli viiskyt seuraajaa. (Pitäisi kuulemma tekstata sille mun s.postiosoite että saan ilmaisen MP3:sen :O)

Pitäisi käydä myös siellä, kolmannen(?) kaverin luona, täällä on sen saunakauha- ja ämpärit jne. Viedä ne sille. En tiedä miksi hän tarvisi peittoa jos menen käymään. Tai no olisihan tuo helpointa jäädä yöksi saunan jälkeen. Muistaa nyt että mulla on yöeläin lemmikkinä.

Vain koska en saa tykkäyksiä eikä mua kukaan seuraa, ei tarkoita etteikö... tai no, olen vähän pienimuotoinen vaikuttaja minä. 

Tässä onneksi viikonloppu seuraa nyt. En tiedä mitä olisin tehnytkään ilman ihmisiä. Toisaalta ääni on vähän aamukankea ja kurkkuun tarttuu kiinni kaikki. Aina sitä täytyy huutaa muistihäiriöisille jne tupakkiyskää yrittää hillitä.

Tunkisiko jotain meikkiä vielä naamaan. Söin jo aamupuurot mustikoilla... pukeuduin (ainakin sukat on jalassa) *tuijottaa ajatukset tyhjentyneenä näyttöä* Niiiiiiiin, en ole lihonut paljoakaan. Olen yhä 67 kiloa lihasta. Saavutus kun ei vaan liho vaikka mitä söisi, mulla on siis tosi hyvä aineenvaihdunta. Melkein jos liikkuisi niin laihtuisi jos se toimisi niin...


Muoks! 67 kiloa on painoni ilman rasvaa mutta ei se välttis ole kaikki ”lihasta”

k-a-j-s-a-b-l-o-m

Ihan etualalla nyt taas ajatuksissa. "älä juo kahvia myöhään illalla" Sain kaksi tuntia unta maha ihan täynnä ja sitten otin hamsterin dunasta kolmeksi vartiksi pyörii juoksupyörää. Jonnekin netin syövereihin katosin, lähinnä itseni googletin, jne nyt ei saa unta enää. Liian hauskaa ollut joskus ja toivottavasti vieläkin? Oispa alkoholia, tarvisin kunnon aivosolujen murhat just nyt... liukenisi nimittäin muutama ylimääräinen vaikkei muuta kuin tietoa löydykään, kun kerran olen sanakirja.

Täytyy erottaa itseni muiden kulinaristisista taipumuksista. Viiskyt vuotta vanhoista astioista. Täysistä kotivaroista. 2006 vuoden sitruunapippureista. Koirakin katsoi minua ihan... olenko tosissani.

Päästy kotiin. Otettu antibiootti. Enää yksi laatta. Sitten mennään naamiaisasukaupoille ja perjantaina tapaan hoitajan. Ehkäisemään näitä syrjäytymisentunteita? Mieluummin keräilisin kiviä ja maalaisin niihin kuvioita.

En seuraa uutisia. Tiedän että siellä on vain koronaa ja politiikkaa ja muuta hirmutekoja ja rikollisuutta ja kaikkea ikävää ja masentavaa, huolestunutta.

Mieluummin jotain lähetystä ulkoavaruudesta. Elän automaatilla joskus ja tunnen itseni niin tyhmäksi kun siirtelen tavaroita... löysin kaikki mun sytkät kylppärin kaapista. Niitä on varmaan yli 5kpl. Mitään hajua miten ne oikein kestää ja kestää... kurkkupurkkikaan ei täyty. En ota itsekkäitä hengähdystaukoja.

Ei ole mitään pahaa googlettaa välillä biisejä kuten... https://www.youtube.com/watch?v=gTOYhxubOmk

Ei ole mitään pahaa ottaa xoxo<3 tatskoja. Autioittaa kokonaisia suurkaupunkeja.

Mitähän meinasin... mulla on kaikkialla tilejä. Jos kerran mulla on yli 350 salasanaa Chromessa vaarassa olla paljastunut... niin, mihin tätä tarinankerrontaa riittää. Puolet pelosta, loput pakkomielteestä, sekasorrosta ja epäterveellisyydestä.

Miksi kukaan tekee ikinä mitään? Maksoin hammaslääkärilaskunkin. Näytin puhelimelle keskisormea sitä ennen. Lapsellisuudesta ei voi suuttua. Vapaudun kun saan jotain lovee.

We do this kinda shitpost every other day ?

 In approx. 2 hours I'll have left this fine flat. I'll have started cooking a delicious healthy meal(rip) with my BF (for until end of the world). it's all good. have yourself a merry screen saver xoxo

I'm not gonna upload it. Oops, I did it...









anyway my face my rules

my hair, my pulse

my freaking screams when I come I mean 0opS:

Kukaan ei sanonut mitään että täällä voisi tarkoituksellisesti viipyillä

 NO NIIN NO NIIN NO NIIN.

Missä olimmekaan? Siivoilin täällä eilen tunnin ja "hukkasin" puhelimen tunniksi jne mitähän ruutuaika sanoo kun en ole 24 kännykkä kädessä...

Ostin päivävoiteen, vitamiiniporeita, suklaata ja sipsiä jne yritän taas lihoa ettei vain tulisi terveelliset elämäntavat! Heko heko. Vissiin huomenna jos nyt ymmärsin oikein viikonloppuna tehdään kaverini kanssa, missä majailee, lohta ja kasvisgratiinia? Varovaisesti nähtävä ihmisiä nääs. 

Haluaisin mennä kaverin, yhden toisen-- luokse saunomaan kun mulla on sille pari ämpäriä ja saunakauha jne sen juomapullo, niin juoda vaikka saunakaljan samalla-- paitsi, kun mulla on toi kuuri ettei saa juoda. En joisi. En ihan oikeasti edes sitä yhtä. Muutenkin olen tänä vuonna juonnut uutenavuotena ja ehkä sen jälkeen muutaman oluen kerran. En käytä jotain huumeita laillisten lisäksi. Silti tulee jotain narkkari kommenttia ettei ymmärrystä miksi minulle? Itsekö olette? Onko teidän vanhemmat? Eikö teille puhuta mistään? Mun lääkitys oikeastaan on estänyt ettei tule psykedeelisiä vaikutuksia kokeilustakaan. Entinen puoliso ehkä väittäisi tuollaista halventavaa huhua paskaa jne "ruma läski" kun pääsin hänestä vihdoin eroon

Päänahka kutiaa, voisin pestä tämän jätettävän hoitoaineen pois. Leikkasin haaroja ohennussaksilla itse eilen vähän. En ole koskaan saanut mitään tikkuja jalkapohjiin hiuksista. En ollut kyllä tajunnut katsoa 3-in-1 imurini jalkapohjiinkaan mihin oli kerääntynyt sellainen parin vuoden pituussuunnassa leikattava irti tuota, noh siis tekninen vika vai mikä niissä imureissa = leluja ovat, kun kerää siihen rullaan siellä. En osaa selittää. Anteeksi millenniaalisuuteni? Vaihtamme kaistaa jos eteen tulee "huonosti" kiinnitetty puukuljetus.

Pitäisi pitäisi... palautella yksi boksi. Ei ole palautustarraa. Sitten roskat viedä, jatkaa tiskailua. Mulla oli oikeastaan joka ikinen haarukka ja veitsi pesussa.

Sitten voisi nuudelipaketin napaan vetää. TikTokissa näytti niin hienolta kun se teki ammeessa sen nuudelikeittonsa ja joku gay duetoi sitä. Eeh...

Julkimolta tuli vastaus mun viesteihin. Kajsa Blom!!!! on nimeni kaunis ja sointuisa. jepjep en tiiä, en juuri seuraile ketään vai miten se oli. Mun henk.koht. instagram tili kajsuliplumpsis on pelkkä vitsi. Katselen itse niitä hashtageja ja mietin mikä minussa on vialla.

Synapsit huutaa tekemistä. Tylsistyisin muka kotiini. Antaa mun kaikki kestää? Käytän vaatteita=tulee pyykkiä, syön=tulee tiskiä, korteni kekoon= tulee iso ahkera muukalaislegioona jotain ihme uutta opittavaa

Kuka pysyy kärryillä ja kuka vetää niitä kärryjä. Onko vapaa tahto ihmisellä. En halua tulla tädikseni. Estän sellaiset jotka huutaa täysiä keskellä yötä mökkiä runkatessaan itseään tms kun olet vasta lapsi jne koitat itse hiljaa toimittaa ne puuhat iteksesi etkä vittu asiattomasti oleskele seurailemassa toisten puuhia... jne iske niiltä hampaita kurkkuun kun ne on 17 ja lisää tuota tuskaa siihen kasaan oiretta joka muka minullakin olisi kuulemma?

Tahallaan eli et. sherlocked. shiiiite.

Pitäisi muttei voisi. Mun tumlbr täytti 10v. Deviantart vielä vanhempi,14 v, livejournal 2008 vuodesta, ja miten vanhaa swappia ja kirjettä löytyy täh jostain 2000-luvun alusta jne Demi kalenteria. Alan miettii jos heittäisi jo menemään. Ei tässä kitata viinejä!

Ooh, hamsteri rapistelee. Katsoisin onko sillä asiat hyvin jos viittisi kääntää kylkeä. Ehkä vaan voisi vähän pumppailla käsipainoja ja olla kuntopyörällä tai tunkea pilates for dummies dvd:nsä tonne windowskymppiin?

Naama ja tukka kello kaikki hyvin. Tänään on taas meidän päivä. Vaaka on suosittu, mutta se on myös yleinen syntymisajankohta kuun lopulla. Harvinaisempia (lähteenä nyt siis tiktok video) vesimiehet. Nämä kaksi sopivat 112% yhteen koska vesimies pelastaa maailman ja tykkää kehuista ja vaaka on sosiaalinen perhonen, joka haluaa että kaikki kemuissa rakastaa rauhaa tai muuten ei hyvä heilu. 

Aika. minulla. viikon päästä, sitä seuraavalla, ja aprillina. Menee kohta kolmesataa euroa bussiliikenteeseen. Sen verran jäi kun maksoin laskut ja vuokran. Toisaalta sitä voisi elää, ostaa terraarion, tai vaikka maksaa itsensä kipeäksi jottei pysty elää. Tiedän miten nopeasti raha häviää. Säästämään en ole kyennyt sen jälkeen kun otin ensimmäisen satasen lainan viimeisen laitosjakson jälkeen. Ei, kukaan ei halua että pystyisin säästämään.

Miljoona tai kaksi lisää vain velkaa olemassaolosta. Ei takaa mitään. Taetta ettenkö kuolisi kuolemantuottamukseen jos joku levittäisi virusta etten sano. Hoipertelisi vastaan ja muuttaisi minua zombiksi.

ohhoh. Samaa lihaa sitä on kaikki, jotkut on vaan tehty rahasta. Kirjaimellisesti likaisesta tuota, noh, en nyt ryssi tätä kirjoitusta kirjoittamalla jotain mistä en tiedä.

korruptiosta vapaa pahoinvointivaltion poliisivaltion moraalitonvaltio.

Jokainen mies joka ikinä saanut minulta mitään poskihoitoa tai muuta niin täysin olen syytön tähän. Olin jo ekasta kerrasta 100% pro. Siis, kun... hmm...kaalia. niin, tulee siihen gratiiniin juu -- en haluaisi taas väitellä ja tulla kovistelluksi tai siis kiusatuksi tai siis "älä ole tollanen itsekäs **********"

mutta kun valmis pöytä? Puhumme pötyjä. Nautimme. Olemme katosta väärinpäin roikkuen. Tuijottamatta puhelimiin'me sillä kaikuluotain menisi sekaisin valosta jotka tunkeutuu aivojen perälle saakka tai siis

made in china
made in vagina
made in Finland
the USA made this in

räpätäti tuittupää olen, jokaisilla olennoillaan, vastuuta elämiseen oikeuttavista arvostetuistansa olkoot

en jaksa näppäillä"!" teen botin joka lataa nirvanaa tonne maailmaan siten tullen ettäkö kaikkia elämä panee perseeseen jottei kuole neitsyenä ainutkaan heistä siis äh, sarc sarc.  Pelätkää the sarkastista tulennielijä aitailijaa eikun siis *lisää tähän jokin tutkimus kahvista*

Mulla on hommat kesken ja hommat on paskaa, ja paska on taivaallista.

#katso,taas

10 miljoonaa klikkausta? Testaan vain aivokapaseettiani että morjes (ei tullut sydämiä)

 Tuliko asia hoidetuksi kerralla? En saanut kiinni hiirtä mutta päätös tulee e-laskuna. Joudun kirjoittaa ja laskemaan paperilla hemmetin antibioottikuurin. Muistan kyllä ottaa ne, ei siinä. Olen jo 7kpl vetänyt mutta loppuun vaan Jaksa jaksaa 

Suuta vaikea saada auki. Miksikö? Puhelimessa vika. Hampaankolossa ompeleet. Köyhdyn. Velkamäärä jossakin taustalla korkoilee ja kasvuilee enkä stressaile. Mutta huomenna ja tänään syödäkin jotain. Sekoittelin kahviini sekoitetta jotain jauhetta ja se paakkuuntui kunnes lisäsin kuumaa vettä. Onkohan liikaa kofeiinia nautittu?

Viestittelin yhdelle kaverilleni samalla kun näppäilin korttini tiedot Nyssen mobiilisovellukseen ja se meni jumiin minuuteiksi "odota älä sammuta tai sulje sovellusta" No en kyllä ajatellutkaan lähteä minnekään, kun siellä on kylmä ulkona ja muutenkin temppuileva luontoäiti!

Tarvitsisi kaupasta ehkä ...c-vitamiini poreita tai hedelmiä, marjoja puuroon tai, jotain. Olen tehty sokerista!!! No niin ja nyt hävisi se hiirikin... näkyvistä sekä pelittämästä. Paljon onne-a-Kaj-saa- paljon, onneee AAAA aaaa *puhaltaa kakunkynttilät kumoon ja jatkaa kakun syömistä vaiks siinä voisi olla vaikka mitä koronaa nytte*

Älä sitten ajattele! Ei auta TARMO:kas paristojenvaihto. "Mitä te oikein myytte ihmisille" logitech ajurit vai mikä helvetti täällä alkoi kummitella. No nyt mä kanssa jo ehdin ajatella että oliko sensorit paskana ja kymmenen miljoonaa klikkausta "täynnä".

Huvittavaa tämä tekninen osaaminen. En löytänyt huawei puhelimesta VIESTIT sovellusta, sen kohdalla oli tyhjä aukko. "Vian täytyy olla puhelimessa" vai mitä?

Kirjoitin yhden sähköpostin nanoteknologiasta. Aika kauan sai painaa "rändömm" nappulaa wikipediassa että tuli mielenkiintoista tms sopivaa artikkelia! "SITÄ ON JO KAIKKIALLA" muahaha tukehtukaa murhanhimoisiin ketsuppeihinne nimim. elokuva 1978. musical-comedy-horror

Inhottava kun... creative commonssit toisaalta taas... noh, en tiiä... kaikesta aina jotain vastuuta? et jos joku nyt... tota, sattuisi hakkeroimaan tätä aivotiedostoa eli lukisi etuaivolohkoa eli menisi takuuseen mun hypokampuksestani niin 1+1+3=

Lopetan tähän. Eihän tästä selailusta tule mitään. Roskapostikansio pitäisi katsoa melkein. Ja silti ei tulisi vaihtoon swapin swappia nimim. "eihän se ole sama" kun etäältä työskentelee jnejne paskat Suomi ole Skandinaviaa... 

AwAReNeSS

#dangerouscausefeelingless

Tulisipa lisää satunnaisuutta elämään. Siksikö, että ei toistuisi vaan olisi puhdasta informaatiota. 

I’m so basic


 Andrade J, Deeprose C. Unconscious memory formation during anaesthesia. Best Pract Res Clin Anaesthesiol. 2007 Sep;21(3):385-401. doi: 10.1016/j.bpa.2007.04.006. PMID: 17900016.

Vain koska et tiedä tämä juttu, niin ei tarkoita että maapallo olis litteä....  🤑🙄

Te pidätte minua siis nerona no niinhän minä ajattelinkin kun ette mitään ymmärtäneet

Opi olemaan hiljaa, jos et mitään tiedä -en ole avoin kirja, vain tyhjä sellainen, kiitos;-.! 

Bloggaan päivittäin. Se on premissi 1. Tästä saattaa päätellä että mulla olisi myös sanottavaa päiväni kulusta? Jos en olisi tietokirjailija tai muuta *pörhistää höyheniä*.


(Yritin etsiä kuvaa tänne väliin ja MacBook löysi 2017 todistuksen Ulosottovirastosta joka on lähetetty minulle koskien eksääni...)

 Aina jää kirjoittamatta ja pelkkä järki roikkuu kädestä ja olet taas yksi helv*** yksisarvinen jossain sateenkaaren reunalla. Aika on kuulemma "relatiivista" niin samoin myös on kestokykyni ihmispaskan suhteen. En tiedä miksi en näytä 32 v vaan olen saanut mm.Tinder bännit vaikka muut mua vanhemmat parisuhteessa elävät näyttäisi vielä nuoremmilta. (Tosin heidät olen saanut bännättyä elämästäni) Charmia se siis vain on? Itseluottamusta ja hymyilyä ja mikä nyt sitten kutittaa kenenkäkin huolenpito hermopäitä?

Tähän lista sovelluksista/sivuista joille bännit:

irc-galleria

tinder

poets of the falliin liittyvä oikeastaan kaikki

kehä3 eli puoli maailmaa, heh miksi niin ylpeitä?

Olin tänään taas jälleen hyvällä tuulella oikeastaan! Koska löytyi marsipaanisuklaata Lidl hyllystä ja koska muutenkin sittenkin sain tarpeet tyydytettyä = tupakkaa, kofeiinia, joku supernopea mauton ruoka jne. Nyt katsoisi vähän elokuvaa kissoista ja hiiristä. Naureskelen. Olipa kerran yksi PC-peli CD jossa voi animoida jotain Tommy ja Jerry hahmoja tulostettavaksi - en oikein osannut käyttää sitä vielä siinä iässä. Mutta nyt on tehty mukavasti niillä hahmoilla 2021 vikkelä älyinen New Yorkiin sijoittuva... ääh miksi näitä elokuvia kutsutaan kun niillä on markkinoilla se ainoa ote enää siis monopoli mitä voi tehdä uudestaan siten että vanhemmat ja lapset nauttii yhdessä katselusta tms...?

Mutta joo tähän väliin asiaa sponsoreistani. Joita ei ole, mutta kovalla työllä ne kyllä vieläkin auttaa että saan lääkkeet ja ruokaa= lasten pitäminen hengissä on vanhempien pääasiallinen tehtävä.

Ja sitten kun ne on poissa niin meikä on kyl ihan ojassa jossain... en saata ehkä oikeasti edes ilmentää miten paljon tekee muutamat kympit euroja, välillä kuun lopusta. Tai alusta. Keskiyön jälkeen saan seuraavan varainsiirtelyn. Kaupungin sossustakaan ei tipu enää, ei ole puolisoa joka olisi kusipää ja toisekseen en kai lisäänny tästä enää joten mitäs se valtio minusta nyt enää? not a baby maker = ei vahinkorattaita, ei huostaanottoa, kaikki hupi seis

Mulla on joku ihme haava tai ihottuma kädessä, tms naarmu, enkä muista mistä se olisi voinut tulla. En tunne mitä mulla on ihon alla. Hyvä kun tunsin kipua eilen hammaslääkärissä. Hyvä jos tunnen mielihyvää tai tunnetta. Kenties toi punainen naarmu kohouma tms on jokin Pedon merkki, mitä mä nyt välitän paitsi peittää sitä. Lakaista alle.

Voisi hiljentyä nauttimaan sosiaali-mediattomasta rauhastansa. Poistokirjat venaa tossa että nostalgioin. En ole edes viikkoihin tehnyt mitään mun kissamirrille joten en tiedä mitä puute on. Voisi tehdä oman mastur_ointinsa.

Kaikki tapahtuu niin automaattisesti minulta joskus. Meni kaupassa se alle tunti vaikka nysset meni ohi. Aikataulujensa mukaan. Mulla on älypuhelin jonka Nella sovellukseen en ole vielä syöttänyt korttini tietoja.

Muhun on uponnut valonnopeudella kaikenlaista muistoa ja muuta kivaa sekavaa. Ysärilapsena muistan niiltäkin ajoilta. Ennen kouluaikoja. Jos alkaa muistella, mikä todennäköisyys että keksii valemuistoja? 

Parhaat valehtelijat kertovat aina totuuden -nuori kissanainen Gotman sarjassa

 Ehkä on oikein nimittää negatiiviseksi minua, minähän vedän puoleeni siis. Enkä edes ole - vaan maa+ lohikäärme kiinalaiselta horoskoopilta.


in English:

shopping✅

watching a movie👁

listening to music and podcast🎧

liking posts, following people🛎

all the +stuff

REALLY:

waiting to see my peers

"kevät keikkuen..." jne suvi suuta vääristellen #kryptisetiätjaajat 🍋

 Onhan jotain tekemistä tämä viikko kun olen saanut kieltoa laittamasta uusia videoita TikTok nimiseen sovellukseen. Nimittäin se "tekemistä" on syödä 3krt/vrk yksi antibiootti. Saan popsia Panadolia sydämen kyllyydestä = korkeintaan neljä päivässä (sori Wikipedia). Ohjeet oli epäselvät. Kerroin kaverille fb messengerillä mitä mulle tehtiin, ja se sanoi että mulla oisi haamukipua. Miten voi sattua poistettuun hampaaseen?

Olen melko provosoituneen surullinen toisaalta facebook käyttäjien epäkivoista ihmettelyistä, vaihteeksi. Onhan se aikuisten hiekkalaatikko. Tarvitseeko silti pissailla toisten haavoihin.

Mitähän alienit (mars tai muualta) ajattelisi kun ne näkisi meidät. Ei riitä sekava ymmärrykseni heille todellakaan. Mä näin vain että joku henkilökunnasta tuli röökipaikalle. Istuin siinä. Tipotien terveysaseman edessä Tampereella. Se alkoi selittää jotain keväästä ja keikauksesta ja miten "tulla" on vanha sana, ja se poika jolle se puhui, juoksi äkkiä jonnekin palveluautoon. Katsoin sitä kenkiin ja se katsoi omiin kenkiinsä myös. Lähdin omalle varatulle ajalle siinä. Olisi voinut jutella vaikka 43 minuuttia. Sain kyllä sen ajan tapettua.

Aina ajoissa=minä

Lähdin ja kävelin nyssen (nysse.tampere.fi) pysäkille. Ei ollut lompakkoa. Kävelin takaisin kotiin sen suunnilleen 700 metriä. Noudin lompakon, vein roskat. Kauhea siivous menossa ja joidenkin muuttopuuhia iänkaiket. Lähikaupassa ostin kinkku-juusto kolmiovoikkarin sekä vesipullon.

En ole vielä edes päässyt mun toimenpiteisiin. Niitä saa kun ei käy viiteen vuoteen tarkistuttaa hampaita? Pari reikää ja viisaudenhammas tulehtunut, siitä poistetun ympäriltä, plakkia jne... ei mitään mistä kivusta en olisi selviytynyt pikku paikallispuudutuksella tai ajattelemalla jotain muuta... 

Olen ihmeen kivunsietoinen. Eikö mulla varmasti mene toisia lääkityksiä mitä sinne oli listattu.

Ostin YA apteekista sitten näitä... no ei ne nyt luontaistuotteitakaan ollut! Parilla kymmenellä eurolla. Lainattu rahat sukulaiselta jälleen. Makselen takaisin jos muistan, ei ehkä tarvi. Mutta ei ole kivaa, ei kun on tuppo suussa pari tuntia.

En saisi harrastaa yhtään rasittavia juttuja, saunoa, katsoa edes alaspäin (kumartua).

Paitsi että mitä teen. Kumartelen trolleille joilla ei ole muuta päänvaivaa kuin naureskella minulle ja tykätä kommenteista joissa ovelasti loukataan minua.  "ohi ei jatkoon, mikä järki, helvettiä, mitä mitä mitä mitä..." Ihan vitun hauska joukkolynkkaus uudelle jäsenelle.

Täällähän tämä kalenterissa

 Mitä kevät tarkoittaa minulle? Ja mistä tietää kun kesä on tullut jotta voisi pukeutua vähempiin kerroksiin? Onhan joillakin karaistuneet huvituksensa olla ilman ties mitä vaatekappaletta ulkona. Ulkotakki on ja pysyy. Pukeudun muovisäkkiin ettei tule mitään infektioita. Pesen kädet, en koske naamaan, ja mikä ikinä auttaa. 

Kahvini tippui. Olen laihtunut puoli kiloa tosin todennäköisesti paino junnaa ja menetän vain lihasta.

Sain viikon bännit TikTokista. Olin kuvannut kämmenellä erilaisia D-vitamiineja, kalkkia ja kromikapselia, hivenaineita ja tictac pastillia. Nämä ovat niitä "sääntelemättömiä tavaroita" jotka ilmeisesti laittomia. Sinne meni aamupuuhat. En ole FDAN hyväksymä lol? Tai sitten ihmiset tekeee niitä raportaaseja minusta.

En tiedä. Kuka tietää. Miksei tietäisi. Empiiristä tietoa pullollaan. En yritä paljastaa omia tieteellisiä tai psykologisia temppujani vaikka olenkin imaissut ties mitä kirjoja ihmisen toiminnasta. Olen vain poikkeus sääntöön ;) tai sitten en osaa ymmärrettävästi toistaa mitä olen lukenut. Ihminen muistaa vain mitä näkee, kuulee, ja uskoo. Tai haluaisi jos jaksaisi. Vitun ihmiset taas haha.

Mites muuten... tuossa on iltaisin tapahtunut kummia. Olen löytänyt jotain vanhaa e-kirjaa kirjaston palveluista. Ei vanhaa mutta 2017. Vähän järkytys. Uusin oli NextStoryssa?? En tietääkseni ole äänikirjoja jutellut.  Mutta niin se vain ...onneksi blogikirjat on järkyttävän epäsuosittua lukemista.

Otin näyttökuvan kun näyttö oli kiinni iPhonesta ja olin jotain "k" siihen naputtanut unissaan ja sen selityksiä näkyi! Hamsterin dunaa siivosin taas eilen ja olihan tuo pissinyt kaikki nurkat. Nyt se oli aamusta hereillä ja huomasin ettei sillä ollutkaan vettä. Kidutin sitä, kyllähän niiden pitää juoda painoa kohden jotain, no tämän hamsterin ehkä 15ml päivittäin

Huono olo vain tulee omistajalle. Nukuin viisi tuntia mahdollisesti ja tunnin sisään lähteä hammaslääkärille reikiä paikkaa. Edellinenkin lasku jäi eräpäivä sille tielleen. Aikomukseni maksella mutta kela laskee että tienaan liikaa. Jaa miksi otin nuorena vippiä. Noh ruokakauppaan meni kuussa 350 e ja aloin polttaa joskus 5v sitten. Ääni madaltunut yms kun polttaa melkein askin päivässä, ja mitä muita haittoja nyt olisikaan pienistä miljoonista syöpäkääryleen partikkeleista?

Purskauttelemaan minuutin sitä kloriittia. Varmistaa ettei ole DIVOC.

Katsoin alas ja mietin mikä kiinnostaisi minua itseäni tietää mistään tai kertoa googlettaa jotakin faktumia. Pipo päässä, kello ranteessa, kotiavaimet takin taskussa, kuten puhelin. Kerääntyy asioita oikeasti minulle. En voi mitään. Shit accumulates. Sytkää, mukia, mitä tätä nyt on kaaosta.

En halua ajatella että mitenkään vetäisin puoleeni sitä. Mutta... piilotan tavaroita ehkä tahallisesti jotta saisin sitten ääneen vittuuntua missä sekin taas nyt on kun tarvittaisiin. Viimeksi kahvimitta. Teen aina 4 kuppia. Ostin jotain kallista +30% kofeiinipitoista viimeksi. En ole kahvinjuoja mutta on se ihan karvasta ja maidon kanssa tms ihan sopivan väristä.

Ihan kuin olisin töissä täällä. Kahvia ja tupakkaa. Mutta ihmisillä on omat syynsä siihen mitä ne tekee. Tapansa. Jos on uskominen samoin tavoin kuin suurin osa maailman väestöstä. Saattaa olla tyhmää keskiarvoa juu

Saisinko mitä haluan jos olisin päämäärätietoisempi. Ellen olisi niin negatiivinen.  Jos en olisi syntynyt vahvaksi. Siniseksi ja punaiseksi, keltasuudesta ja valkoisuudesta tai muusta nyt huomaamattakaan. Olisi vaan pitänyt olla erilainen lapsi jolle kelpaa sekin kun toinen vanhemmista syöttää, vauvanruokaa, kun oltiinhan siellä synnytysosastolla kaikki. En muista. Teen vain tämän kierroksen...

Viihde on ihan jees mutta potuttaa että mitkään asiat ei näy tässä maassa. Miksi tungette podcastia mulle heti kun saan hankittua Premiumin jotain barrack bubamaa ja Spruce Pringlesiä???

Sekoitan vain pääni jos suljen silmät, kohtaan TULEvaisuuden näiden idioottein kansa. Tsekkaa anagrammi wikipedista potenssiin n.

Saa vihdoin pitää hauskaa

 Päivän kalorit ei tullut itsestään. Kuinka voi kolme perunaa kestää keittää tunnin. Kalorit, kun lisäsin majoneesia. Loput kahvit on tossa kyynärkuopan alla mukissa kun taivutan kättä että pystyn ylettää näppäimistöön... kylmänä. Mulla on jokin harmaasokeus ollut tänään. En löytänyt lattialle jättämääni piuhaa, johtoa, turhaan pelikoneeseen jonka joku ystävällisesti korjasi minulle toisella puolella Suomea

Muutakin postia meinaan tuli. Potkin pakettia ja kirjettä eteisessä hetken. Soittelin tuttavat ja sukulaiset läpi... melkein.... joku muutti tänne vitun kerrostaloon ja naapurin koira haukkui mulle kun menin hissiin ja pojilla jotka jotain häsläsi pelastusväylällä, ei tosiaan mit-

Sytkää ollut. Maskeista jos olisi puhunut. Mua ette saa täältä vittu mä olen hyvissä väleissä mun yksityisiin vuokranantajiin. Onhan mulla täällä lepakonpaskaa eikun Helmi ja vitun likaiset ikkunat, kuolleita kärpäsiä, pölyä joka hajottanut kohta kaksi imuria ja ...

KEVÄTSIIVOUS? Olen joku ydinjäte kun kaikki paska kiinnostuisi minusta ja johka hukkua... Mielessäni on ollut aika helvetin paljon kaikki isänisän sanonnat ihan varpaistani saakka että ne oli kuin perunat. Nyt ei meinaan... muutaku jalkahoitajalle... 

(do the deathcount)

 I don't *need* Spotify Premium, but it would be lovely if the 3 months giftgard would come through the Denmark Strait!!!!


what was this knoeck knowwk joke again :) none for you, none for you, not a single n for likes

For procrastination I'm listening to the uk radio from bluetooth headphones. Today has been a struggle again with myself but I have daytime clothes on and I made a dish that's gonna have leftovers for tomorrow! I even remembered the recipe from my long term memory.

I don't really get social media botherers or commenters. It's too quiet actually after I banned 10 rude words from the tiktok content area. I have a TikTok logo pillow now too !

I've been taking painmeds for headaches. Sleep has been little. I guess that has meant that my rare disease flared up "a bit". It's just one ass pimple but... nothing contageous. Just puss and blood</3

I'm too straightforward. It's so... wyd people even do? I guess it filters out a hell of a lot of assholes if you start putting up a price for your time and telling them what they wanted to know, so they... get it? So much subjectivity, stupidity, ignorance, spreading. I support the curfew everywhere in this country.

What else? Let me "pick my brain" kkk lmao -- everyone disses out blogbooks but I enjoy making them. Also sometimes things are arm wrestling. To getting what it is you can't afford. Yes, I'm kinda poor but happiness does not mean I want to be rich or have cream in my soup etc extras. "just add human, get instant prejudice"


Results

TAGCONFIDENCE
Negative82.8%

Olisi helpompaa ostaa e-kirja