ihmisoikeudet

Ken lampeen kurkistaa, se kuvajaiseensa rakastuu tai ainakin Narkissoksella näin

Eskaloitui. Olen froggy lover

Translate

keskiviikko 3. helmikuuta 2021

jo joutui maan poveen tuo suloinen joutsenlaulu tai siis yksiavioiset suhteet kuopattu härän vuonna lohikäärmeillä noni

 En liikkunut paljoa eilen mutta huulet liikkui. Aamuneljältä kerroin tunnin entisestä puolisosta. Kaverini totesi loppuun että mikään ei siis toiminut. Tykkään kun joku muu ymmärtää, tietää, uskoo, kuuntelee ja heittää jonkun oman kommentin siihen perään vielä bonuksena. Sitä ennen puhuttiin mun diagnoosista tunti. Sen mielestä mustamaalausta se teksti. En ole ihan varma mikä rikos on näyttää jotain psykiatrien satuja kavereilleen. Eihän ne mun terveydestä kerro vaan siitä miten korkeat tahot käyttää väärin ihmisten oikeuksia tulla hoidetuksi ja pysyä maksavina asiakkaina.

Sitä ennen pestiin hamsterin asumus vedellä huuhtelu jne tiskiaineet vähän osaan muoviosiin. Irtosi keltaista vettä. Se lopetti huomionkeruun ja kaltereiden puremisen sitten hiljennettyään jonkin ajan päästä. Purua meni se kilo. Vetäisi enemmänkin. Olipa hyvä että kaveri muistutti siitä että se pitää tosiaan pestä eikä vain poistaa likaisimmat purut. Kertokaa mulle että olen tyhmä.

Ennen tyynykeskusteluja ja hamsterin iltapuhteita katsottiin kaksi elokuvaa televisiosta. Poppareita oli ja papuja tomaattikastikkeessa. Sillä on ruoka-allergioita ja täältä on alkanut loppua kaverilleni käyvät ruoat. Sitten päivällä me maalattiin parit ystävänpäivä magneetit sydämenmuotoiset piparit... mä käytin niitä kynsilakkoja mitä sattui löytyy ja se sekoitti kahta akryyliväriä pinkiksi. Halusin lahjaksi itselleni sellaisen ja pistin kaverin tekemään. Se hoitui nopeammin kun tein itsekin.

Ai niin no koko iltahan mulla meni tuossa videon teossa. Hän katsoi Catfishia ja Southparkia kanavalta jota ei itsellään ole (tosin on rikki kaukosäädinkin) ja piirsi sen jälkeen mulle fiktiivistä hahmoa hetken kuvitukseksi. Tuli skismaa ja friktiota siinä kun yritin keskittyä täydellisesti ajoittaa sanoitukset ja kuvat ja äänen jota äänitin vessassa viisi ja puoli minuuttia. Tekstin kirjoitin aluksi käsin ja sitten jotain lukihäiriöistä kirjoitusvirheellistä pahuutta siitä tuli Muistio sovellukseen läppärille. Jotain alkuperäisestä kässäristä poikkeavaa.

Satuin saamaan idean. Tehdä video Kalkaroksesta. Katsoin nimittäin jonkun vuosia vanhan "fanivideon" jossa hahmot käyttäytyi täysin kuin kuvittelisin että ne ei olisi tehneet. Ihan kuin Kalkaros olisi menettänyt malttiaan ja alkanut "AVADA KA..." sitä paitsi se on avada kedavra ja tappaa muka kiusaajaansa ja sitten hänen ihastuksensa olisi ilmestynyt väliin ja se oisi alkanut pyydellä anteeksi ja nyyhkyttää tms. Varsinkin kun ne sen kiusaajat ei olisi julkisessa pubissa puhunut Kalkaroksesta siten kuten alussa. En usko että Kalkaros oli heille niin tärkeä että pitäisi vielä yhden kerran ennen valmistumista aloittaa nyrkkitappelua tms. Ehkä James ei ollut tarpeeksi koppava mulle.

Ööh, missä meninkään? Noh kaikki on ajallaan instagramiin laitettuna kuvina melkein. Paitsi mun höpötykset ja motiivit ja kaikki arveluttava muiden asiat.

Pitäisi laittaa jalkaan mustat adidas nilkkasukat ja muuteen pukeutua ja lähteä tuonne lumiväylille tarpomaan kohti hammaslääkäriä. Ei ole kiirettä mutta tunnin sisään. Ei kuitenkaan vielä hetimmiten. Sain eilen tekstari muistutuksen onneksi muutenhan olisi saattanut jäädä käymättä.

Kaveri on täällä sen aikaa. Nukkuu tai muuten viihtyy. Menee se joku muutama tunti. Koko aamu ja kenties päivemmälle. En ole varma mitä ne tekee. Paikkaako pieniä reikiä vai ottaako irti viisaudenhampaita.

Jos mut voisi aivopestä niin pesisitte mun hampaat samalla. Terveisin olen aina halunnut luottaa OMAAN aivotoimintaani. Ja vaarannatte sen mömmöillä oi neurotyypilliset.