Oma kuva
Tampere, Pirkanmaa, Finland

Translate

Turhake ja sen turjake

Kolmas päivä dieetillä ja tulen täyteen kyllä vähäisistäkin kalori pirtelöistä. Sulkista pelasimme enemmän tosissaan tällä kertaa, mutta lopetettiin jo 40 minuutin jälkeen. Ehkä siinä yhden suklaapatukan verran olisi kuluttanut energiaa. Join urheilujuomaa jossa 180kcal, söin omenaa ja tomaatin.
Kävelin eilen 7km yhteensä, ja kävellessä lihaksia heikotti kun kävin kymmeneltä kaupasta siteitä hakemassa sekä minitomaatteja. Illalla oli tullut nälkä, niin tilasin kyllä pitsaa ja ranskikset, katsoin Moana elokuvan. Toivottavasti ei mennyt pilalle dieetti hehhe. Ehkä tänään en sitten syö niitä kaloreita mitkä jo saisi.
Koissulia haetaan iltapäivällä, omistajan työkeikka on venähtänyt. Vein sitä aamulla, kohta voisi uudestaan mennä tonne mutta hiukset on kosteat, ja siellä on kylmä. Pokemon go on varoittanut vaarallisesta säästä liekö tuulen takia.
Koira hyppii jo ikkunoille. Mistä se tietää koska sitä tulla hakemaan? Taidettiin viimeksikin innostua jo melko ajoissa sen omistajan paluusta. Se on kyllä ollut nyt todella kiltisti, tuhosi vain yhden lippiksen, jonka sain Lontoosta.

Arkisto

quotes

Kajsa’s quotes


"For men, I think, love is a thing formed of equal parts lust and astonishment. The astonishment part women understand. The lust part they only think they understand."— Stephen King