Jos tarkkaan lukee, niin tässä mun dieetissä lukee että joka päivä pitäisi syödä myös kasviksia ja vihanneksia tietty määrä. Joten ostin kaksi tomaattia, ne maksoi euron ja mikrossa sulatan porkkana/kukkakaali/sokeriherne tms sekoitusta joka sekin maksoi 80snt pieni pussi. Sen lisäksi yksi omena.
Söin oikeasti hernekeittopurkin lounasaikaan kun mun leikkikaveri oli luovutettu mulle. Meiramin ja sinapin sekoitin joukkoon.
Käynyt pari kilsan lenkkiä tämän, kanssa ja sille tuntuu kelpaavan ne.
Se Forever edustaja antoi ton mulle synttärilahjaksi. Oletan että jos haluan 9 päivän jälkeen jatkaa, niin saan sitten jo maksaa. Annoin hänelle puoli litraa kurpitsasosetta ja Halloween juhliin koristeita lainaan. Siinä oli kaikki tarvittava, mulla ei ollutkaan shakeria kun heitin vanhan pois.
Mutta muuten vähäkalorinen tempaus. Mitat on otettu joita oli kuusi ja paino lisäksi eli 7. Syönyt normiruokaa niin paino oli noussut jo 124 niin aloituspaino on isompi mutta, loppu onkin sitten matikkaa, että pystyykö tällä kuurilla laihtumaan? Netistä löytänyt varoituksia maksavaurioista mutta ne on ihan yleisiä muillakin ruokakorvike kuureilla, esim. nutriletit on varsin vaarallisia oikeasti.
Tilasin laskuun epilaattorin s-tilillä. Mulla ei ole ennen ollut sellaista enkä ole kokeillut mutta se saattaisi olla jo aiheellinen. En voi maksaa niitä kestotilauksia jotka on jo sen 50e/muutama terä. Halvemmallakin saa jo kelpo epilaattorin. Voihan se tulla kivuliaammaksi muuten.
Vesspaperia, röökiaski. Kauppaan meni siis kymppi jälleen (mulla on jo 13 kuponkia joilla saisi muumikeräilyastioita puoleen hintaan). Mietin lenkillä kun yksi tuttu naapuri soitti että onkohan kaikki ystäväni jotain äitejä. Koiramammoja tai muuten heihin verrattuna jotenkin vajavainen olen. Jaa-a. Mitenköhän pysyy dieetti huomenna kun on sulkista, täytyykö ottaa mukaan jotain vai pärjäänkö vedellä kovan sulistreenin?
Ton linkissä olevan syöttämieni tietojen ja laskutehtävänsä mukaan jos syön 300 kaloria päivässä, viikon, niin laihdun 4kg? he he? Viikossa pari tuhatta kaloria sisään niin saa aika tarkkaan laskea suupalat. Mutta joo. Ei ne matemaattiset numerot maailmankaikkeutta selitä kun ei ne vastaankaan kävele.
mut siis mä luulin että Daredevil on Deadpool tai jotain
Rakas poika, seuraava teksti on vain hyvän mielihyvän puutteen tuotosta. Jatkakaa. Alku: Olen varma että olen keksinyt itse kaiken enneunis...
Lukijat
linkkejä
![](https://style-cdn.ravelrycache.com/images/favicons/bookcrossing.png)
![](https://style-cdn.ravelrycache.com/images/favicons/deviantart.png)
PERSONALITY
Sensible
Emotionally versatile
Open
Industrious
Communicative
Gentle
Innovative
Resourceful
Perceptive
Supportive
Introspective
Idealistic
Well-organized
Charismatic
Energetic
Distant
Understanding
Observant
Dependable
Efficient
Practical
Entrepreneurial
Outgoing
Logical
Friendly
Dark
Fiery
Artistic
Rational
Experiential
Perfectionist
Analytical
Independent
Introvert
Unique
Intelligent
Structured
Creative
Dreamy