Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2019.

Aika menee nopeammin kuin luulisi vittupäät hei

Kuva
Resq kassit meni 0.8 sekunnissa lähikaupasta, mutta sain sentään neljä creme eggiä kun kävin pelastaa Ratinasta. Olen aika täys jo makaronisalaatista, ettei siinä. Lähdin joskus neljältä ja bussiin päädyin kuudelta takas eli harhailin pari tuntia ympäriinsä. Siinä tuli päivän askeleet samalla mitä tulisi muutenkin vaikka ei lähtisi siis mihinkään. Mainitsinko harhailun?

Siellä oli liian hienoja kauppoja. Roberts Coffeen mansikka-minttu virvoke näytti vähän Starbucksin vastaavalta ja olisi ollut 3,5euroa. En kyllä ostanut kympillä mehukannuakaan clas ohlsonilta, ettei sen puoleen. Vaikka niillä olikin pinkkejä ja mustia nystyräisiä. Muovi on niin kylmä materiaali.

Enpäs tiedä. Voisin mennä nukkumaan kun ajoissa herätä kevätjuhliin.

Elämän karkelot

Kuva
Voitin instagramissa Nysseltä 50€ lahjakortin. Saa luvan riittää koko kesäksi...
Kävin koulussa tyhjentää kaapin. Oli kakkua ja sipsikaljaa painajille, ja istumisjärjestely harjoitukset juhlasalissa. Aaa, öö? Heitin roskiin kaikki offset painotuotteet joita olin painanut. Mitä niitä taidonnäytteitä pitämään. Onhan mulla hyvin kohdistettua ruutupaperia. Nimeni Aamulehdestä luin valmistuneita.
Odottelen pesutuvassa pyykkien pyörimistä loppuun...
Sinne tuli sähkäreitä tjtn huoltomiehiä joten lähdin pois.
Tuli hiki kun laitoin vaatetta kuivumaan. Niiden konmaritus pelottaa. Kaikki pitäisi viikata....



Kerroinko että elämäni on yhtä seikkailua? Sori

Heräsin vasta äsken, mutta uni oli kyllä syvä ja symboloi mun elämää, enkä ole pitkään aikaan muistanut uniani joten sallinette jos pakkomiellän sitä vielä tänne blogiinkin suomeksi hetken. Seikkailua jos pystyn jotenkin kertomaan tälläkin kielellä vielä.

mun eksä, mun äitipuoli keittämässä sille alapuolella karkkeja, jotka maistuu pahalle muille paitsi sille. Suuteleminen ja karheat isot suukot. Siinä on jotain vastahakoista kylläkin. Tajuan että se on bi ja se yrittää hukuttaa mut (vesimies), en pääse pakoon pinnalle tms, kunnes kierähdän ulos mun korsetista. En kuole siis hukkumiseen, mutta herään jostain sairaalasta/osastolta jossa lukee kaikenlaisia osastoja joita ei ole olemassa. Selitän joillekin tyypeillä että en ole potilas, vaan mitä kautta tulin, ja se paikka on muutenkin täynnä potilaita ja letkuja ja vähän kuin tehdas enemmänkin. Huuhdouduin sinne jotenkin. Noh, ne uskovat, ja käskee mut pois sieltä kun sanon jonkun asian samaan aikaan kun yksi hoitajakin vielä päätteeksi…

Pulpetti kabinetti valmistu(ne)ville

Kuva
Viimeksi luokkaretkellä nähnyt kun opettajat juo alkoholia ja se oli yläasteella Kreikan retkellä mm illalla martinilasista sokerihuurretuilla reunoilla irkkukahveeta. Samarian rotko selviydytty ilman rakkoja ja sitä rataa.

Nyt oikeesti. Päivänvalossa istun yksin jonkun (varatun) ihan hyvännäköisen, huolitellun mies opettajan kanssa terassilla ja se juo bisseä lasista, ja levittelee haarojaan mun suuntaan toisella puolelta pöytärivistöä (en istunut viereen) siis uskomatonta, ihan kuin sitä olisi aina joka paikassa, ihan tarkoituksella...virnuilla, ei ollenkaan vaivalloisena. Höpötin jotain koulujuttuja todennäköisesti ja se huomioi, keitä on tulossa naama populan tulossuuntaan. Sillä on niin tylsä ja nukahduttava ääni ja kuulostaa Wikipedialta.
Yksi tyttö pelasti mut ja vaihdettiin pokemonit. Loput oli 15 min "myöhässä"

Halasin aika montaa, kun lähdin. Selasin koko bussimatkan CurlyGirl palstaa facesta kännykällä.

Keskustorilla olisi ollut omat kiekkojuttunsa, mutta KEITÄ ME …

Harakanvarpaita

Kuva
Busy busy busy
I made a font in 2018 nearby my birthday and it only occurred to me now to try and sell it :D:D
It's just a regular font with no variations, might be kinda hard to tell

It's trending on Twitter that Jon Snow went to rehab<3 I do love his curls and looks and especially when he had muscular sword yielding arms. But the three-eyed-raven is now King and you better kneel Targaryen


Woke up pretty dumb but I've had stupid coffee already

Not sure internets. Not sure about anything at all...

Edit.

unexpectedly I continue this draft of mine. I got a meetup in a restaurant in a few hours, just some students from college celebrating graduation, perhaps a teacher pops up with them as well to eat. Nordic pub cousine

Not sure what to wear. Haven't washed clothes in a month but can still be comfortable at home. I guess I can't go with torn jeans and a black band tshirt. I'll have to put make up on. Shoes! This is getting out of hand.. on the other hand I fee…

Kauniisti koristaa joka paikkaa sisustuksettomuus

Aloitin järjestelyn. Minulla on monta pahvilaatikkoa, muovilaatikkoa, kestokassia, jne täynnä kaikenlaista sälää. Sälää siis kuten pinssejä ja klemmareita, mutta myös vanhoja meikkejä. Vanhoja lompakoitakin ainakin viisi löysin ja iPhone 4-6 suojakuoria sama määrä tosin osa on roskissa koska ne on rikki niin pahasti hapertunut. Kirjeitä ja kortteja pikkuhiljaa siirtää omiin pinoihin, samoin koulussa tehdyille muistiinpanoille ja vihkoille löytää tiensä ähemmäs toisiaan. Löysin pokemonpelejä nintendolle koteloihinsa ja käytettyjä paristoja ym. Löysin tekokukka havaijilaisen lein jonka ostin joskus kirpparilta, sekä pienen LED- valoketjun, ja rikkinäisen aidon helminauhan jonka olen saanut poikki narun joka menee sen läpi yhdestä kohtaa ja se oli solmussakin o_O Noi kolme asiaa roikkuu nyt kirjahyllystä.

Olen vasta hieman edennyt konmari kirjaa. En ole päässyt edes alkuun koko toimimistavassa (method?) mutta pikkuhiljaa kun laittaa asioita tuskallisen itsepintaisesti aina pienempään til…

Kuksikaa nuuseen mosaan krijoittaaaaarrrggghhhhh (kuha kaverin puolesta raivoan)

Onko kellään Instagram -tiliä joka liittyy lukemiseen? Seuraan bookstagram tililläni ainakin tuhatta kirja-aiheista tiliä, sekä kustantamoitaja kirjakauppoja, joista välillä joku seuraa minuakin (@booktastes). Facebookissa bookstagrammaajat ryhmässä joku podcastaajakin, linkittelee blogiinsa "näin merkitset arvostelukappaleet ja yhteistyöt oikein..." Ja jaetaan vinkkejä kuvaamiseen. En omaa mielestäni kovin kuvauksellisia nuortenkirjoja sateenkaaren kaikissa väreissä, käytä joka kuvassa eri muumimukia, tai osaa asetella kuvauksellisesti kirjojani rekvisiittana mitä hienompia "kirja-aiheisia tuoksukynttillöitä", mutta pari funko poppia hankin kirjahyllyyn kyllä tai kuvia otan kun järjestelen 90-luvun tummaa jättimäistä kolmeosaista vanerikirjahyllyäni (bookstagrammaajilla on kaikilla valkoiset IKEA hyllyt siis). Niin voitteko vahvistaa tällaisen ilmiön, vai olenko ihan hupsu? Nuoret siellä tekevät kirja-arvosteluja vain. Ja miten bookcrossauksen pystyy sisällyttää t…

Jälkiviisautta tietty

Monia asioita ei voi hyvittää kyl ikinä. Yksi on raiskaus, ja toinen on hyväksikäyttäminen (rahallisesti). Tajusin vasta äsken että eksällä oli ulosotossakin vaikka mitä ja nyt sillä ei enää taida olla mitään. Uhrina toki syytän itseäni ja nämä on vaikeita asioita, mutta miksi olen niin vitun tyhmä... no kai mulla jotain papereita on ainakin tallessa liitteitä toimeentulotukihakemuksiin ja mitä on kela on perinyt takaisin 150 euron asumistuesta kaikkea jne "puolison tulojen" vuoksi kun maksoin vuokraa monta kuukautta yksin jne lisää niitä vitun vippejä. Koiran hankkiminen oli mun ajatus. Koira oli ainoa syytön otus koko suhteen aikana.
Jos toi ei kohta myy sitä tonttiaan sen veljen kanssa ja mun tilille ala ilmestyä ainakin tonni ja se maksaisi mun perheellekin takasi muutaman satasen (koiran tutkimukset, kun se halusi pennun siitä itselleen ja hänen läppärin korjaus). Niin mä en ehkä kestä!!! Heti kun voi niin katkaisen sen luona olevan elisaviihteen... määräaikojen lähesty…

Kirjat lähti pesästä ja "vain rippiraamattu jäi" hahhah olen antelias mutta jos vielä seitsemäs henkilö kysyy, "Oletko muuttamassa" niin särjyn!!

Kuva
Huppista puppista menin suihkuun bluetooth laitteet korvissa. Se oli varsin mukava kokemus kunnes heitin ne nurkkaan, lopetin suihkun, hieroin niitä eloon kuin jotakin Aladdinin lamppua ja totesin että ne toimii yhä!!!!

Annoin myöskin torissa kirjoja pois _aika_helvetisti_ sellaisen pahvilaatikollisen!!!



Tuli taas tilaa ja olen innoissani.

Hyvästi (ei millään pahalla) Stephen Kingit, zombiet, novellikokoelmat, runot, fantasiakirjat ym ym ym. kuvakirjat, jotka lukee kerran kuten naisten tatuoinneista tai anoreksiasta puhuttelevat kertomukset... sinne meni myös Valtaistuinpeli ja Siilo ja #girlboss jotka oli mun parhaimmistoa ehkä :D


Melko varma että heitin, päiväkirjojakin jo menee, paitsi 2000-2001 Demi kalenteri on vielä. Siinä on hassuja huomatuksiani kavereista, perheenjäsenistä ja sillee mun käsialalla. Joku oksentaa, jonkun isä kuolee syöpään, minä ihastun, kaverini "on kiva mutta seuraa" jne isäpuoli suostuu viemään mua Pokemon leffaa katsomaan jos suostun käymään siell…

Mun elämä on yhtä signaalien ristikkäin menoa

Jos en ollut jo masentunut, niin nyt masennun. En mennyt valintakokeisiin yliopistolle. Viisi vuotta yhteensä englantia sekä filosofian maisteriuus. En mene kyllä tamkin valintakokeisiinkaan. Kuulemma niitä valmistuu ja työpaikkoja ei ole tietotekniikka insinööreille tai jotain.

Varmaan tällä viikolla tee muuta kuin ole sängynpohjalla. Olisi yksi iltama muiden opiskelijoiden kanssa jotka valmistuu. Ei huvittaisi sekään. Melkein päättänyt että en mene mihinkään koko viikkona, mutta kevätjuhlatkin olisi.

Mulla oli jo kynät valmiina penaalissa, ei tosin pyyhekumia. Mulla oli vaatteet päällä, meikit naamassa. Heräsin aikaisin, mutta makasin sängyssä monta tuntia ja vetelehdin. Ei mulla ole varaa opiskella. Sen lisäksi olen ruma ja läski. Koko viikonlopun viihtynyt oikeastaan sängyssä. Heräsin pää kipeänä ja vasta illalla alkoi olla parempi olo.

Jos haen syksyllä uudestaan.
Söin perunamuusia jauhoista sekä kanapyöryköitä ja aamulla puuroa. Haukotuttaa vain ja olo on karsea. Ulkona on kylmä…

Olemassa (ehkä)

Kuva
Kolme oravaa. Oravat on saalistajia.

http://vampirefreaks.com?ref=kaysuhbloom

Liityin vampire freaks -sivustolle, kun luin luurankokaapissa.blogspot.com blogia..

Sitä ennen pelasin ffsng.com peliä, jossa en ollut käynyt about 5kk:een. Olin kai unohtanut salasanan.

Söin. Menen tupakalle. Tulin naapurilta.

Teretulemasta ja moropoljeksimasta

Kuva
Siivonnut. Järjestellyt. Ehkä enemmänkin löytänyt tavaraa, kuin mitä heittänyt meneen.
Muistiinpanoja flexxxxopainon ablaatioista/aplikaatioista en ole laittanut pois. Lukion välitodistuksia ynnä muuta. Toisten valokuvia laitoin surutta pois. Kirjekaverin häistä kuva, ja eksä makaamassa ilman paitaa läskit näkyvillä sekä jokin missä on se taaperona ulkona puettu talvivaatteisiin.

Säilyy mulla hamstrauksissani lähinnä paperitavaraa, mulle saapuneita kortteja ja kirjeitä. En osaa heittää pois mitään, joten kuittejakin aika paljon. Tuon nekin kotiin, kun mulla on se ostostutkimus skanneri.... Mutta hei, 2009 vuodesta eteenpäin käytettyjä leffalippuja. 1999 julkaistu ABBA teens CD. Puhuin Abba teineistä viimeksi toissapäivänä naapurille eikä sillä ollut niistä mitään muistikuvaa, tai no miks olisi.

Eksän vanhentunut passi löytyi, kuulemma hakee sen tänään joten imuroin jos koissuli tulee keittiöön niin se nuolee lattialta mun popkornit, sipsit ja jauhot ja margariinit ja inkiväärinkuoret.…

The mysterious case of my old blog (daisyshock @livejournal)

Was kind of ready to face the day, when I woke up around noon. I learned about my blog I'd kept in 2008 and 2009 on livejournal in English. Apparently someone hadn't remembered their (well, not 'their' blog) password and I should laugh at them. 
Well... I re-read what I wrote.. I hid some of it but only because it's too hard to handle emotionally for me. The family says they, loved me but I laugh at family bonding. I never had loving adults and they taught my sister to avoid me as if she didn't get permission to even talk to me on the cell. She said to me things like, "your eyes are so small" and "ew." Just never wanting to get to know me. Talking to her friends about me like I wasn't her sister.
The only reason I was obsessed with that band was because I couldn't avoid it or hearing the music that drove me mad. I've pretty succesfully avoided anything to do with them for years already. But yeah, it was a bit of a flashback to wh…

Ihmisen rippeet jäljellä minusta

Kuva
Tein omaa inkivääri shottia. En ollut ostanut ennen inkivääriä. Sen vain kuori ja lisäsi sitruunamehua blenderissä. Valmistin jasmiiniriisiä ja siihen uncle bens kastiketta kanoihin. Lirauttelin soijakastiketta. Otin särkylääkkeen ja tuntuu että sammuin. Painan 125 kiloa eli olen lihavampi taas mitä koskaan. Enkä ole syönyt suklaata tai karkkia tai vetänyt jäätelöä tai limsoja. Voi olla että menkat turvottaa nekin. Röökistä tuli reikä paitaan. Voi elämä miksi olet niin tuskaa. En edes aloita mistään pateista mitä tulee tuonne taipeisiin. Yritin kolmelta aamuyöllä lopettaa tupakoinnin ja latailin sovelluksia lopettamiseen mutta olen jo poistanut ne, samoin mun paasto taisi keskeytyä.
Yritän pitää kiinni kynsin hampain kiinni toivosta että elämässä olisi järkeä, mutta samalla keho pitää kiinni samoin jokaikisestä kalorista. En jaksa. Ei kannata huolestua enkä ole itsetuhoinen, mutta joskus olisi vain helpompaa jos minua ei olisi. Olen pitkään hautonut jo tätä alakuloisuutta. Se ei taida…

Olen mä saanut joskus myös rakkauskirjeitä ja runoja mutta miks täällä on niin kuuma

Kuva
Patriarkaalinen eli holhous- yhteiskunta. Kiitos taas tästäkin että olen jotain höpönlöpöä somessa, kun en käy oikeasti, keskustassa koskaan..... voi vittu miehet hah ha! Mä kävin siellä jo yli kymmenen vuotta sitten öisin pyörällä tai kävellen, mäkkärissä vetää ateriat tai leffassa. Ylöjärven yöelämän koin pelottavammaksi kuin Tampereen.





Harmi kun facebookissa ei ole enää arvontoja joista voisi voittaakin jotain. Ai niin mutta katson taas menneisyyteen kuin mikäkin kolmipäinen korppi... eläisipä aikoja jolloin demokratia oli tyhmä ajatus :D

Naisten tarkoitus on tuoda tasapainoa siihen miten miehet ottaa itsensä liian vakavasti. tai nimeni ei ole epäilys. Muahahaa.

Syön poppareita. Mulla on myös pähkinäsekoitusta ja tzatsikisipsei. Tämä väittää että olen kävellyt tänään vain kolme kilsaa vaikka kävin ties missä.

Eläkkeellä ei olo ei ole koskaan tuntunut lomalta. Se on ollut tylsää, ja ajantappamista, ja siltä että elämä tuntuu turhalta ja missään ei ole enää järkeä jos kerran mikään e…

Kaikki helpoks..

Kuva
https://pokemongoseikkailu.blogspot.com/

^Mainostan täälläkin mun pokemon seikkailuun liittyvää blogia. Erikseen vaan kaikki tuollaiset sisällöt. Tuhat kävijää parissa vuodessa eksynyt käymään.

Jumituin koneelle näköjään. En ole varma onko pelaaminen sellainen aihe että google hyväksyisi sen AdSense ohjelmaansa. Tällekin blogille kesti ehkä monta vuotta kunnes mut hyväksyttiin ja viikossa ansaitsen ehkä sentin siitä että noi näkyy mainokset täällä. En edes itse huomaa niitä enää. Tai siis onko mulla jotain mainoksia?

Lukijakuntakin oli noussut ainakin kahdella. Ehkä pitäisi taas arpoa jotain digitaalisia lahjoja. Paitsi että seuraamalla mun blogia on kuitenkin voittanut.

Olette voittajia.




Haluaisin laittaa tänne jonkun hienon kuvan jollaisia ette näe muualla. Mutta.

Ai niin muuten mä unohdin että olin varannut pyykkikoneen kahdeksi tunniksi nyt aamusta... Hups. Se on myöhäistä parkua kaatunutta maitua

Kiehtoohan minua leffojen arvostelu jos sille päälle satun terveisin taidepläjäyksen pläjäyttelijä

Kuva
Glass. En tiedä miksi mutta itketti. Omaiset luulee tietävänsä paikkansa maailmankaikkeudessa, ja netissä leviää vain videokuvaa mielisairaalasta karanneista tyypeistä jotka on yliluonnollisen vahvoja. Äly hoi. Ja mikä toi apila salaseura oikein on ja miksi mä tavallaan näin niistä tautoinneista että siinä on jokin salaseura menossa. Hys hys.

Näyttelijä jonka täytyy esittää tyyppiä jolla on yli kaksikymmentä sivupersoonaa ja vielä olla lihaksikas ja söpö niin oli kyllä niin ihana katsella. Atomic Blondessakin se huusi "I love Berlin!" ja on se vaan miehekäs.

Sitten tuo mustaihoinen näyttelijä joka saa aina Jumalan roolia tai muuta yli-inhimillistä viisasta muka-olevinaan legendaarista elämäntarkoitusta tai maan synnyn kehtoa jotain ylimaallista voice-overia tai presidenttiä joka laskeutuu keskelle Suomen Lappia lentokoneella. Yliampuvaa meta kertakaikkiaan etsimässä jotain käsityskyvyn rajojen ulkopuolelta aina.

Sitten Bruce Willis? Googletuksista huolimatta melko varma että…

Höpötellyt jotain en muista mitä koska muisti on nolo tapaus

Kuva
Miksi vaaleansiniset silmät näyttää mun silmään sinisiltä ja harmaat vaaleansinisiltä. Ehkä olen siniharmaasokea. Tai en näe harmautta. hmm...

Näytti nämä piilarit harmailta kun laitoin ne. Ehkä tämä havainto riittää. Tai siis laitoin vain toisen koska toinen ei mahtunut.

Kävellyt olen yhtä paljon kuin eilen. Akku puhelimesta tippui alle kymmeneen prosenttiin. Kunnes pääsin kotio.

Katsellut Netflixiä ja HBO:ta ja lukenut ilmastodirektiivejä ja näin yhden lesbon kaupungilla joka ei tunnistanut minua. Itse asiassa muistin vasta kotiovella että se oli lesbo.

- Mikä on lohikäärmeiden lempiruokaa?
- Köyhät ritarit.

Jotkut elää kovat paukkuen toiset ei taas jaksa katsella kun toinen ryömii jaloissa

Kuva
Kävelin 5 kilsaa eventin aikana joka loppuukin jo kohta. Ostarilla joku sähkömyyjä kommentoi tyyliin "rokkenrollia ja kiinnostaisiko ladya halpa sähkö". WTF. Mulla oli kyl sellainen musta lähestulkoon tyllihame josta varmaan aika pitkälle reisiin näki läpi (toivottavasti ei stringejä) ja sit mun paidasta myös ilman rintsikoita tää roikkuu jotenkin hihattomasti harteilta mun violetti paita, tai jotain lisää kai pitsiä ja jalassa oli tossut joista näkyy varpaat ja kantapäät ja mun oranssiksi maalatut isovarpaat. Tänk gawd leikkasin varpaankynnet lol

Se oli ehkä ainoa joka ei tuijottanut älypuhelintaan. Joten ihmiset on sokeita kuitenkin, niin miksei oisi, niinku sattuu oleen.

Muttah. Söin aika paljon. Melko pohjaton olo. Katselin Supernaturalin kautta 14, seuraavana jakso 17/20.

Varmaan vuosi sitten melko sama juttu tämän toukokuun eventti, kauheat siitepölyt joka paikassa ja lämmintä kuin pirun kabinetissa. Paranee tästä vielä nämä helteet luulisi. Jos meen kouluun vielä lopp…

twitter feed