Nyt oikeesti. Päivänvalossa istun yksin jonkun (varatun) ihan hyvännäköisen, huolitellun mies opettajan kanssa terassilla ja se juo bisseä lasista, ja levittelee haarojaan mun suuntaan toisella puolelta pöytärivistöä (en istunut viereen) siis uskomatonta, ihan kuin sitä olisi aina joka paikassa, ihan tarkoituksella...virnuilla, ei ollenkaan vaivalloisena. Höpötin jotain koulujuttuja todennäköisesti ja se huomioi, keitä on tulossa naama populan tulossuuntaan. Sillä on niin tylsä ja nukahduttava ääni ja kuulostaa Wikipedialta.
Yksi tyttö pelasti mut ja vaihdettiin pokemonit. Loput oli 15 min "myöhässä"
Halasin aika montaa, kun lähdin. Selasin koko bussimatkan CurlyGirl palstaa facesta kännykällä.Keskustorilla olisi ollut omat kiekkojuttunsa, mutta KEITÄ ME OLLAAN ME SANKARIT ja POIKA SAUNOO kuului kyllä hyvin sieltä. Itse en menisi karkeloihin jos ei olisi pakko eikä ollut nytkään. Vain köyhät katsoo urheilua.
Varmaan paljon kaikkea ajatusta joita en kirjoita tänne. Halipumpulia mitä lie.. Lisäsin nyt ton toisen kappaleen tähän kirjoitukseen mutta ilta-aurinko paistaa päin pläsiä keittiön verhojen välistä. En näe.
Saan varmaan jotain ahdistusta siitä että näkee vapaa-ajalla opettajia, kun jotenkin jännittää ja seuraavaksi tulee verta. Psykoterapeutilla sama juttu aina kun menee sinne, niin tietää että vessaan!! Rauhoitun nukkumaanmenoaikaan mennessä.
Viimeksi kun koulu loppui niin edes halasin oikeesti meidänluokan miesopea, josta olin nähnyt jotain pussailu unta ja kotitehtävänä tunnistaa karkkeja.. No mutta se oli molemminpuolista. Nyt lähinnä välttelen kaikkea mahdollista kosketusta vaikka se särkeekin mun sydämen. Sydämeni hoi. Miksi täytyy aina kouria joka miehen olkapäitä. Elämä ei ole valssia, ja meikä ei osaa edes viedä. Mulla on vaan elohiiri toisessa silmässä ja kaikki luulee että meikä lirkuttelee.
Elämä on poutaa-, että pilvistä. Hyvä show.