Laihdun aika nopeasti. Oli se lihasta tai ei. Ollut monia vuosia 125 kiloa ja nyt olen jo alle 122. Sitä se nälkälakko teettää, kun hinnat on liian korkeita. Ei tee mieli ostaa mitään. Ehkä tähänkin tulee vielä jokin kipukynnykseen turtuminen. Se ettei näe edistystä, koska muuttuu sitä mukaa.
Söin aamupuurot ja keitin teetä ja söin pienen purkin mansikkajogurttia. Kävin suihkussa, laitoin vaatteet. Mutta vasta sitten kun olin laskenut muutaman polynomi toimituksen paperilla. Pitäisi tehdä perustaidot testi matikasta. Mitä nopeammin en sitä tee, sitä vähemmän aikaa kaikki jutut muistella mieleen lukiosta sekä oppia lisää. Yliopistotasoinen johdatuskurssi. Tehtävistä pitää palauttaa kaikista 70%. Katsoin sivuja vasta mobiilista. Tuleekohan maksuja jos en ehdikään.
No jaa, aika pettynyt taas omaan panokseeni elämässä. Käskettii lopettaa, laulaminen ilmeisesti. Jokin pentu joka ei ole edes ollut elossa 00-luvulla. Tosin moniko tietää Snow Patrolin 'if I just lie here, would you come with me and just forget the world'
Heittele vaikka pienillä kivillä, mutta älä sivistä sua. En katso bbtä, selviytyjät suomea hädintuskin. Amazonin ja hbo:n sarjoja ja leffaa joo. Ulkomaista. Kukaan ei tiedä osaanko laulaa jos väännän englanniksi, vai mitä. Ei vaan, en tiedä musiikin teoriasta mitään. Tunnistan bluesin räpistä, ja tiedän pianon puhallinsoittimesta. Tiedän taiteestakin, impressionismin nykytaiteesta mutta saa kyllä oikeasti hapuilla joskus taiteilijoiden nimiä tai tyylisuuntaa. Pitkäkestoinen muisti ja sitä rataa ei jaksa pidätellä kaikkea itsestäänselvää elämänikäisesti opittua perustietoa.
Kaikesta on kauan. Mitähän nykymuksuille opetetaan pakkoruotsin lisäksi. Mulla oli ruotsi 6 tai 7, ymmärsi kyllä mitä yritin sanoa mutta ei se oikein ollut. Sisäistää sitten siitä viidesosan parhaimmillaan.
Minussa on vähän kaikkia, sanoi Marilyn Manson. Kaikkialle minne menen, ihmiset ovat kauniita minulle, elämänkerrassaan Anne Rice. Olen lukenut nuorena kirjastosta paljon elämäkertoja. Ulkomaisia taaskin. Julkkiskokkeja ja laulukilpailu tuomareita, kirjailijoita.
Paljon olen lukenut omaa kiinnostusta. Kaiketi harrastus taaskin. Aloitan kirjoja liikaa, koska alussa on aina kiitokset ja julkaisija ja lukija ja kaikki mahdollinen esipuhe ja tarina kirjoittajasta. Haluan vain sen ytimen. Muistaa punaisen langan. Juonen, tai että omin sanoin voisi edes yhden asian napakasti vedostaa yhteen. Niin, yhteenveto. Piti ihan googlettaa summary. En osaa tehdä niitä vaikka olisi vaatimus.
Kirjoitin eilen esseen uskonnosta ja ystävyydestä steemit juttuun. Sen idea olisi kai kryptolompakko, joka täyttyy siitä paljonko sun juttuja luetaan. Mutta tehän tiedätte etten trendaa tai viralisoidu eikä minua seuraa kukaan missään eli minulla ei ole väliä somessa tai internetissä muutenkaan koska laskuoppi matikkapää algoritmit sun muut ajatuksenlukija, personisoinnit ei vaikuta minuun. En silti väitä etteikö minua löytäisi, jos etsii. Pimeä netti selain ei kerro minusta juuri muuta ylimääräistä, mitään vaikka olen yrittänyt. Salaisuuksia ei oo–