Tylsyyden huipentuma kun ei jaksa maton kynnyksen yli nousta vai oliko se laiskuuden huipentuma

 Onpa tylsää. Ei tarvinnut käydä kaupassa eikä viedä roskia itse. Se toi limsaakin, sitä on vielä. Söin muroja ja tein pienen lettutaikinan, vähän kuivaa leipää. Mulla on kyllä ruokaa mutta edes nopea helppo ja mauton ei houkuttele. Haukotus. Aika hiljaista. Ulkona on ollut viileämpää kuin sisällä. Pelasin puhelimella ja käsikonsolilla. Katsoin telkkarista musikaalia. Pesin 60 asteessa pyykkiä kolme ja puoli tuntia. Nukuin yöllä ehkä 7 tuntia laitteen kanssa. Eilen vaihdoin purut hamsterille. Kävin suihkussa koska olin hikinen, pesin hiukset, hampaat. Katsoin kauhuelokuvan loppuun ja jakson supersankarihömppää. Ei mitenkään järjestyksessä nämä kaikki, sitä mukaa tulee mieleen. Aamun unessa tein oman myyntipuheen jota käyttää puhelinmyynnissä. Oli kuulkaa hyvä tuote, kirjekuorellista ilmaisia työpaikkoja kaikille.

Luovuus ei ole välttämättä ollut roolissa ollenkaan. Kunhan olen olemassa ja onhan sekin työtä.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Synttäriaatto

Rikkaat kyykyttää jo ihan tarpeeksi alempiarvoisiaan ja kuitenkin varastavat vaikutteet ja kaiken ihailtavan outouden sattumalta kun mikään ei ole enää alkuperäistä

Miksi kaikki miehet valitsee Sauronin puolella tappelemisen en tajuu