Suomessa kerätään helposti esimerkiksi:
- Arabia -astioita
- vanhaa lasia kuten Iittala tai Nuutajärvi
- hopeaa, ryijyjä, kolikoita
- Marimekon vanhoja kuoseja
- sotahistoriaa, postimerkkejä, mukeja, puukkoja
Taustalla on:
- pieni maa, jossa tavaraa säästettiin eikä heitetty pois
- vahva design-perinne
- ajatus että “tässä on oikeaa materiaalia ja jälleenmyyntiarvoa”
- mummolaperintö. Jokaisella suomalaisella on joku kaappi, jossa lepää 14 kahvikuppia “parempaa väkeä varten”, vaikka kukaan ei ole käynyt kylässä sitten Nokian kultakauden.
Amerikassa taas:
- Funko
- Hot Wheels
- urheilukortit
- supersankarifiguurit
- limited edition -krääsä
- videopeli- ja elokuvarekvisiitta
Siellä keräily liittyy enemmän:
- popkulttuuri-identiteettiin
- fandomiin
- lapsuusnostalgiaan
- spekulointiin (“ehkä tämän arvo nousee”)
- valtavaan kuluttajamarkkinaan, jossa kaikkea tehdään keräilyversioina heti syntymästä lähtien
Suomalainen keräilijä usein ajattelee:
“Tämä on laadukas ja säilyttää arvonsa.”
Amerikkalainen keräilijä:
“Tämä liittyy asiaan jota rakastan.”
Ja sitten internet sekoitti kaiken. Nyt suomalainenkin kerää Pokémon-kortteja ja amerikkalainen maksaa 400 dollaria skandinaavisesta vintage-maljakosta, koska algoritmi kertoi sen olevan “quiet luxury”. Sivilisaatio toimii erinomaisesti.