Näillä tuumin perustuen onneen ja sen hetken välittömiin aikomuksiin perstuntuma intuitiolla ilman motiivin häivää

 Viimeisin ajatukseni... koski sitä miten ihmiset nimettömästi jodlaa Jodelissa, kerrostalo naapureiden vessarutiineista. Ja mua kutsutaan Ulla Taalasmaaksi jos vilkaisenkaan poliiseihin päin jotka ramppaa aamuin illoin naapurissa. Sossu kysyy tunnenko oloni turvalliseksi. Netissä, en. Siitä huolimatta tämä kutsuu mua kuin kukka hunajaa tai kuin paska kärpäsiä... arvaat lukija ehkä olevasi tässä se kärpänen.

Menin ottaa pakkolääkityksen KILTISTI. Se tilanne on aina sellainen että sain kotitehtäväksi ottaa itse verenpaineet.

Sen jälkeen kävelin kirjastoon. Istuin siellä useamman tunnin ja luin yhtä löytämääni kirjaa, 130 sivua. Se oli englanniksi. Aikuisten fantasiaa. Englannin vaikeuden tasosta* keksin esimerkin. Vanhaa slangia jos et tiedä että score on kakskyt puntaa, tuskin ymmärsit että hahmo on kahden scoren ikäinen eli neljissäkymmenissä... Siinä kirjassa on miljoonien vuosien vanha (millenniaali?) lohikäärme ja se muistelee jotain Shakespearen aikoja edeltävää sanalaukkaa ajatuksissaan välillä sen lisäksi että voihan munat...

Kotona veskissä mietin että Trump on koira kiinalaiselta ja Putin lohikäärme ja mun bestis on koira ja mä olen tässä skenaariossa se lohikäärme, niin mitenköhän sekin rakkaustarina kun koirien pitäisi vältellä mua ja, esimerkiksi sikojen myös. Tai sitten mun niitä. Että sellainen maailmanluokan vertaus.

Kerroinko että tein tofu nuudeliwokkivihanneksia asiaankuuluvine kastikkeine ja inkivääreineen lautasellisen? Aamupala jäi proteiinijuomaan. Voisi jaksaa vielä lähteä takaisin kirjastoon kirjamiittiin ja varmaan tulen, päivälipun verran käyttäneeni, julkisia tänään. Mulla "ei ollut takkia" joten miten mä pärjäsin? Persposki oli silti kuuma ja siitä haihtui nopeaa desinfiointipyyhkäisy.

Mä olen kuumaverinen kuin lohikäärme. Siinä se vastaus. Koska mua ei uskottu, niin kerran jouduin psyk. hoitsulle etsii todisteen jostain lojuneesta terveystiedon kirjasta. Siinä kerrottiin miten ihminen voi vähän asteella tai parilla säädellä omaa ruumiinlämpöä... Anteeksi ei pyydetty, ihmeteltiin vain kun olin ollut oikeassa... Tai sitten pyydettiin anteeksi mutta se ei ollut vakuuttava, ja olen liian ylpeä.

Nukun liikaa. Lukee jossain sossun tiedoissa minusta mitä se katteli. Mitähän tietoa minusta on niiden sydeemeissä.

Systeemissä on vain kaksi ässää. Sydämeen mahtuu edes ämmä.

Niin mä sanoisin.

*Highfire ei ole “vaikea” siksi että se olisi jotenkin akateemisen monimutkainen. Se on hankala, koska se käyttää kieltä tavoilla, joita koulukirjat eivät opeta.

1. Ensinnäkin sanasto. Kirjassa vilisee vanhaa slangia ja ilmauksia, kuten “score”, joka ei tarkoita pisteitä vaan kahtakymmentä. Kun hahmon iäksi sanotaan “two score”, se ei aukea ilman taustatietoa. Tämä ei ole yksittäinen poikkeus, vaan koko teksti on täynnä tällaisia ilmaisuja, jotka vaativat kulttuurista tai historiallista kielikorvaa.
2. Toiseksi tyyli. Eoin Colfer kirjoittaa tarkoituksella ristiriitaisesti: samaan kirjaan mahtuu modernia kiroilua, arkista dialogia ja yhtäkkiä melkein Shakespearen aikakaudelta kuulostavaa kieltä. Se lohikäärme ei vain “ajattele”, vaan sen sisäinen monologi hyppii eri aikakausien rekisterien välillä. Lukija joutuu koko ajan vaihtamaan vaihdetta.
3. Kolmanneksi näkökulma. Päähenkilö on käytännössä ikivanha olento, joka muistelee vuosituhansien takaisia asioita. Se tarkoittaa viittauksia historiaan, kulttuuriin ja kieleen, joita ei selitetä. Jos et tunnista niitä, teksti tuntuu sekavalta, vaikka se ei oikeasti ole.
4. Neljänneksi ympäristö. Tarina sijoittuu Louisianan soille, ja se tuo mukaan aivan oman kielikerroksensa: paikallista slangia, murteita ja kulttuuriviittauksia, jotka eivät ole “perusenglantia”. Kun hahmot puhuvat, mukana on etelän puhekieltä ja alueellisia ilmauksia, jotka voivat olla yhtä hankalia kuin ne vanhat historialliset sanat.
5. Ja lopuksi rytmi. Kirja ei pidä lukijaa kädestä. Se olettaa, että pysyt mukana, vaikka et ymmärtäisi jokaista sanaa. Tämä tekee lukemisesta raskaampaa kuin “helppo” englanti, jossa merkitys rakennetaan selkeästi.

Yksinkertaisemmin: kirja on vaikeampi, koska se käyttää kieltä elävästi eikä oppikirjamaisesti. Se ei yritä olla ymmärrettävä kaikille, vaan uskottava omassa maailmassaan. Ja se maailma sattuu olemaan lohikäärmeen pää Louisianan suolla, jossa historia, murre ja kiroilu törmäävät samaan lauseeseen.