Kuolleen ruumiini yli kohti äärettömyyksiä

 Nukuin 4+3 tuntia ja olen vieläkin sekaisin kuin liikennehäiriötiedotteet. Pitäisi kohtapuokkii lähteä jo. Sain päälle harmaat kolitsihousut, mustan teepaidan päälle jonkun avokaulaisen pitkähihaisen ja vähän kammattua mun typerää lyhyttä rähjäistä moppia päässä. Seuraavaksi kai mustat nilkkasukat jostain kokoelmista. Olen melko tummanpuhuva, paitsi kun en ole.

Avasin tee kalenterin. Join jäähtyneen inkivääriteen huikalla alas ja perinteinen suklaakalenteri oli tietty kulkuset siellä taustassa. JAAHA. Vedin yön aikana levyn maitosuklaatakin, ja unohdin levylle, puolikkaan ison kattilallisen tuota mun kaalikeittoa. Olisipa kansi siihen, olisin ehkä vienyt parvekkeelle, tosin en ole varma olisiko mahtunut jääkaappiin se. Ehkä just naftisti. Eksähän varasti multa veitsiä ja kattiloita, väittäen edelleen että olisi ostanut ne.

Kaikenmaailman kokoiset ja näköiset kikkelikuvat ja- karvat sentään, saatte tasan mitä ansaittekin joulupukilta. Johonkin pyöräytän vaan ensin vinottain liian pieneen palaan pakkauspaperia, jota mulla ei siis ole yhtään jäljellä jouluista käärettä. Tarttee hankkia putki jostain

Tässä vaiheessa alan kiroilla jo ja pitäisi olla jo menossa niin en ole yhtään valmis. Kuin muuttolintu krääkyn kohtaloani, mutta se on nopea korjaus tuo kuolo. Paitsi jostain syystä ihmisen julistaminen kuolleeksi on hidas prosessi. Missä se kliininen raja? Sydämettömyys, aivottomuus, sykkeettömyys vai kangistus vai kuopattu ja lehdessä ilmestynyt ilmoitus...