ihmisoikeudet

pe 19.4- klo 19.44

 Kävin juttelemassa psyk. hoitsulle. Se ei ollut sama jolle yleensä kevennän mieltäni (koska olin ajoissa! niin joo ja kahvin ja munkin ehdi...

Translate

maanantai 8. elokuuta 2022

Mies osti hevosen 60 eurolla, möi sen 70, osti 80 ja möi 90, paljonko hän menetti rahaa

joskus kaipaan pois antamiani peruukkeja

 Heräsin kun postinjakaja soittaa ovikelloa. En nähnyt unia tänä yönä, harmi. Postiakaan ei ollut tullut aikoihin. Mun piti laittaa kaverille synttärikortti, mutta mulla ei ole postimerkkejä kotimaahan.

Tilattu kotiinkuljetus s-ryhmästä ruokaa ja toivottavasti myös veet karvanpoistoaine. Jos se puuttuu, niin olen vihainen.

Kirjoitin eilen mutta en julkaissut sitä koska sunnuntait on bloggauksesta lepuuta. Pidin korsettia muutaman tunnin. Tilasin herkut foodorasta ja söin ne tunnin sisään ja oksensin. En muista että olisin edes tänä vuonna tehnyt niin. Ei ole vaikuttanut painoon mitään, vaikka muuten söin 1300 kaloriset aamupuurot ja tonnikala-tomaatti-pastasalaatin.

Mulla on ylihuomenna kiireinen aamupäivä kun saan neljännen rokotteen (toivottavasti, edellisestä on 8kk) ja injektionkin. Täytyy keksiä koska tällä viikolla käyn isovanhemman luona viemässä sille nuo postissa tulleet cropatut legginssit.

Ensi viikolla pitäisi alkaa työkokeilu, mutta voisin kyllä edelleen kieltäytyä maksamasta töissäkäynnistä, koska sain hommia Kangasalta enkä Tampereelta ja pitäisi bussilla mennä 1.5 tuntia sinne ABCD-vyöhykkeitä, ja takas töiden lisäksi. En tiedä jaksaako lounaan varassa. Sitä paitsi hikoilisin ja kaikki vaivat vaan pahentuisi. Kunpa olisi päässyt johonkin painopaikkaan.

30 päivältä 5e/päivä, ekan 30 päivän omavastuun jälkeen -ei kata edes tarvittavia bussikortteja.

Sitä paitsi pitäisi säästää tatskaan, ja mun handutatuoinnit tuskin tykkää aluksi töistä. Voisinkohan vain omin päin perua koko jutun. Kela ei tiedä mitä ne vaatii minulta jaksamaan.