Translate

keskiviikko 11. toukokuuta 2022

Jos maailma olisi avoinna sulle

 Kärpänen miettii miksei pääse ikkunasta läpi ulos. Joutuu surraamaan yksin, vielä, jos ei parisuhdetta löydy. Paskaa saa pyytämättäkin?

Kahden tunnin yöunilla. Pettynyt tiettyihin juttuihin. Olisipa kärpänen katossa kun juttelee vaitiolovelvollisuuden omaavalle työntekijälle. Fiksu huomaa että kutsussa luki kello kahteen kestää, mutta oli ilman työpariaan meidän kolmen nuoren naisen kanssa. Minuun on kiva tutustua oikeassa elämässä kuulemma mitä nyt vähän puhuttiin. Toiset ei ota vastaan muilta kohteliaisuuksia, pientä palvelustakaan mutta minä tarjoudun joskus. Kun tuntee systeemin/linjaston niin sieltä osaa ottaa niin että pääsee omilleen. Salaatille oman lautasen, kaverillekin talkkunaa tuoda, ottaa pöytään vesipullon yhteiseksi. Etkö osaa käyttää muita hyväksi? Voisin tehdä pienen dark psychology facts kurssin? Mutta silti siten että sinusta tulee hyvä ihminen, ja siinä olisi hyviä tapoja, ja hyveelliseen elämään ohjeet. Sellaista ettet sen jälkeen uhriudu, ärsyynny, siis käänteispsykologiaa. Lopetat pahat tavat, vääryydet, omaksut rauhan omaksi poluksesi.

Milloin sun mieli lepää? Kun edistyt, kehityt, muutut. Rakastat työtä, työkulttuuri on Suomessa pyhä, mutta eikö työ kuitenkin ole eteenpäin kehittymistä, kohti aitoa oikeaa, arvokasta, ihannoitua... kun käytät oikeuttasi vaikka syödä eläimiä ja murhata ne ennenaikaisesti, missä on vastuu? Vai oletko toiminnaltasi osasyyllinen lihateollisuuden työpaikkojen ja maatalouden rahalliseen tukeen...

Kolikolla on kääntöpuolensa mutta se on sama kolikko. Molekyylit erkanee kauemmas toisistaan koko ajan maailmankaikkeuden laajentuessa. Laajentuessa. Kaikki on jo keksitty, paitsi mitä ei tiede pysty selittää, ja tarkoitan lähinnä musiikillisesti. Olen huono matematiikassa ja rahojen kanssa, en osaa keskittyä kaikenmaailman asioihin samalla kertaa. Aikani on luetut, mutta miksi totuuden kertojaa pitää uhkailla ja sen motivaatiota (hyvin tärkeä sana kuulemma kaikkeen uraan ja opiskeluun liittyvässä) laskea?

Postissa tuli tänään kirjepapereita. Päivän loppuun mennessä piti tulla niitä tarroja Dhl express kuljetuksena. Ottaisin yhteyttä, valittaisin, ohjaisin tänne... Päivää?

Rakastan rauhaa. Olen rauhallinen. En osaa valita vaihtoehdoista. Voisin kertoa kaikkea mitä vain kenelle vain paitsi kiellettyä, tapojen mukaisia asioita kuten yksityiskohtia joista tunnistaa henkilön? Jokatapauksessa kaikki tulee relevantiksi kun kissa on pöydälle nostettu, mainittu, vapaata riistalintua.

Minut. Minua. Mua. Ketä täällä pitää ottaa hihasta kiinni? Tänään olen esittänyt erinomaisia kysymyksiä. Miettinyt, tutkiskellut, arvioinut tilanteenhallinta oppejani

Mutta kun en saa ikinä kirjoitettua muuta kuin asiatunnisteitten vierestä sekä kirjoittaa virheitä? Sisäiset käskyni ohjaa toimintaani, joten en arvosta sitä että minua käsketään eli heitä jotka eivät minun vapaata tahtoa tunnista.

Hullu saa olla, ei tyhmä. Näppäimistöllä sormia liikuttaa hyvin kyllästynyt ihminen, mutta tyytyväisyyttäni en pysty mitta-asteikolle laittaa. Vältän todellisuutta, sitä että saisi olla itsensä, esitän - muttei se hymy aina piilota surua

Mustan eri sävyt sielussani tanssivat synkkää tanssiaan varjoissa, tuulessa, aineettomissa sanoissa lohduttaen, kun en näe eteeni.

Homous, raha ja valta, elämänhalu, lopun alku vaaran keskellä, ympäristön yhteiskunnan normeja. Kauan sitten kuolleiden tähtien kylmiä ennustuksia. Vapaa tahto, se ettei yhteiskuntaa pysty koskettaa käsin. Alkujuuret filosofiassa sodissa, seksuaalisuudessa, ego, tietoa, mistä ei pysty riitelemään barbaarisesti jos kaikille riittäisi? Luonto on lähellä, sitä ei näe mikä on nenän edessä, pyhiinvaellus... uskon että pärjään mistä vain. Pystyn lukemaan mitä vain. Luotan aivotoimintaani. Hajoan hallitusti yhä uudestaan, kuin kaleidoskooppi?

Ihmisoikeuksista ja sananvapaudesta pystyy vähän nipistää aina, tissin alta tai sukupuolielimiä puristaa... nukutko, uneksitko, oletko hereillä vai psykoosissa koska seuraavaksi aivot sammuu ja kuolet.

Yksityisyys, luvat, puhunko suoraan sulle joka tätä lukee vai mietinkö elämänvalintojani. Mikä vaan, voi olla kopion kopion kopio pitkänlinjan evoluutiota. Siinä ei paljon äly koe tunteita ja ristiriitaisuksia tietävänsä jumittavansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos että ajattelit kirjoitustani ja ajattelit jättää kommenttia, mutta pidäthän tyylisi positiivisena. Kirjoitat asiallisesti ja kiinnittäisit, huomiota oikeinkirjoitukseen, kiitos!