ihmisoikeudet

Se mikä örveltäen tulee, se viheltäen menee eiku

 Otin 45 päivää ilmaista Storyteliä. Aloitin kuuntelee Dyyni kirjaa. Kuuntelin myös Harry Potter ja Puoliverinen prinssi kirjasta yhden jutu...

Translate

lauantai 23. huhtikuuta 2022

Mistä tämä kaikki maaninen motivaatio yhtäkkiä harjoitteluun

Join teetä aamupalaksi. Olin unessa vaihtarivuonna. Näin siinä mun host äidin kesämekossa pirteänä. Itse taisin olla laihempi. Ei ne unet muistuta mun vaihtarivuotta tai Wightin saarta, mutta tiedän että siellä olen. Tavallaan motivoisi palailla takaisin normipainoon. Eilisen tunnin saleilu ainakin sai pientä pöhötystä pois. Toisten mielestä laihdutus on ruokavalion runkkaamista ja toisten mielestä liikkumista. Mä ainakin liikuin paljon, kun painoin sen 66kg, mutta psykiatri ei uskonut. Kuntoutuskodissakaan en saanut ottaa edes aurinkoa. Saati että olisin neljä tuntia ollut salilla, josta matkoihin toki aika paljon, mutta kyllä mä istuilin lihakset kylmänäkin sen kerran kun pääsin ehkä käymään missään.
Pitäisi nukkua unilaitteen kanssa, koska korahtelen paljon. Psykiatri määräsi mulle nukahtamislääkkeet joskus, vaikka mulla ei ole ikinä ollut unen kanssa ongelmia ennen häntä. Silloinen lääke aiheutti levotonta unta, joten siihen kai niin kuin ehkäisevästi ilmeisesti. Mitään tarvittavia ei ole koskaan ollut. Vain ne mitä he haluaa mulle lihakseen piikittää.
Ehkä mun kannattaisi hankkia kuukausikortti nysseen. Pääsisi salille vaikka joka päivä. Toisaalta pitäisin tänään ehkä vaparin ja huomenna pelaisin sit Pokemon Go community dayta 14-17 aikoihin. Toi yksi kirjeen kirjoitus aloittaa.
Tilasin eilen kotipitsasta medium pitsan ja söin karkkia aika paljon. Paljonkohan sitä olisi laihtunut, jos ei olisi mässäillyt tollaisia riisilihapiirakoita ja simoja ja toffeita. Tänään voisi kyl paistaa kanaa. Tai sitten teen vain voileipiä.
Mulla ei ole kauheasti alleja. Mutta isot reidet, ja mahaa paljon. Reidet nyt on aina ollut isot. Vaarallinen vatsapönötys. Tupakoinnista madaltunut hapenottokyky. Hikoilemista. Patteja. Voisi kyllä pikkuhiljaa auttaa jos pääsisi alle 125 kiloa pysyvämmin. 
Sain parit uudet XXL paidat ja vetoketjullisen hupparin kaupasta äidin kanssa. Se omi jopa mun pinkin paidan vahingossa. Tämä huppari on kyllä kiva. Jotain tänne alle eikä edes tarvitse takkia. Toisaalta en tiedä onko nyt jotain sadetta luvattu, vai jatkuuko auringonotto keli.
Pitäisi taas hiukset vaalentaa kun alkaa olla juurikasvua. Senkin kai jotenkin ajattelin tänään ehtiväni. Mulla on vika purkki lähikaupasta blondausjuttua. Päänahkaa kiittää taas hilseellä. Voisin laittaa myös sitä seerumia ja voidetta että pääsisi eroon tummista silmänalusista sekä muista epätasaisuuksista mitkä vanhentaa. Jos jaksaisi. Krooh. Neljä kiloa luustoa on märkää.