ihmisoikeudet

Ken lampeen kurkistaa, se kuvajaiseensa rakastuu tai ainakin Narkissoksella näin

Eskaloitui. Olen froggy lover

Translate

sunnuntai 24. huhtikuuta 2022

Sitä samaa erääntymispäivää sulle

 Kuljeksin kaupungilla pelaamassa pokemon go:ta, etsien kynsilakanpoistoainetta ja kävin parissa pubissa eilen. Ostin Tampin. Se oli hauskassa muodossa. Olin just aiemmin sinä päivänä yrittänyt tehdä riiseistä muroja, mutta se ei oikein onnistunut. Ja siellä oli -10% alennus riisimuropaketista tietyistä kaupoista, varmaan hyvityksenä kun siellä ei niitä raksuja ollut, vaikka olikin muropaketti. Mä keitin oikeasti eilen riisiä, laitoin uuniin kuivuu pariksi tunniksi ja yritin kuumassa öljyssä puffata niitä, mutta ei siitä mitään tullut.
Siihen meni aamupäivä. Pelasin klo 14-17 välillä. Sitten katselin netflixistä pari jaksoa ja odotin seuraa. Seurani saapui. Lähti vähän kymmenen jälkeen. Sen teki mieli jäätelöä, niin mä syötin sille jääkaappiin unohtuneet vaniljajäätelöt jotka siirsin pakkaseen 7.4.
Mun pitäisi edelleen tuunata pää vaalennusaineella, kirjoittaa kirjeeni. Olen lihonut alkoholista ja sipseistä, pitäisi mennä salille. Join kolme olutta ja rommikolan. Ostin sen kalliin ja huonon essie kynsilakanpoistoaineen kun en muuta löytänyt, Sokokselta.
Huomenna ennen yhtä mennä pelailee sulkkista.
Omituista jotenkin etten enää nuku koko päivää tai saa silleen kokopäiväisesti unta. Sehän lihottaakin kun on enemmän valveilla ja ehtii suuhun laittaa enemmän. Mulla on ollut kermatoffeen resepti tuossa auki toisella sivulehdellä, ja tuumin vain korvaanko siirapin jollain.