Eikä siellä peilissä vielä kaikki näkynyt, päinvastoin

 Näin unta jossa mua vietiin melko kiireettömästi teho-osastolle. Multa irtosi mahasta iso palanen, ja läppäsin sen vain kiinni etten vuoda kuiviin ja alkoihan se muka parantua reunoista mennä kii. Joo, vereni oli melko sakeaa siirappia, kun sitä ei valahtanut kaikki pois, noh vaivani paheni, kun odottelin jotain ihmistä jostain turhaan, ja reissasin. Lopulta kaikki nousi outoihin kun näytin mun spitaalista ihoa, mikä mua vaivasi jne. Mua vei ainakin neljä isoa miestä ja naiset lähti perässä sushien ja riisikakkujensa kanssa. En päätynyt minnekään operaatiosaliin, kun heräsin lopulta. 

Mutta jos tästä unesta lähtisi ettii kertoja, kun olen ollut jossain hengenvaarassa, niin en kovin montaa muista kiitos suojelusenkelini. Kerran venähtänyt nilkka, mutta muuten säästynyt: suurimmilta vahingoilta fyysisesti.

Söin pari mandariinia, ja muroja. Herätty kymmeneltä ja sitten sohvalle takas, kun niska tuntui menevän jumiin jos tuijotan näyttöjä enää yhtään. Pitäisi ehkä hankkia se tai chi peli virtuaalilaseihini. Vaikka ne kyllä lähinnä pölyttyy.

Ei mitään kovin mielenkiintoista ole tullut vastaan tänään vielä siis. Jotakin mitättömiä traumoja muistanut. Sen siitä saa kun on laiska mieli ja pienet aivot eikä edes yhtään viisaammat yhteydet aivoalueiden välissä.

Livejournal blogini täytti eilen 14 vuotta. Ei sinne kannata mennä toisaalta. Vanhoja juttuja. Kaikki selkeäjärkisemmät jutut piilottanut omille silmille.

Mitä tänään ei tee niiin ei tarvitse kyllä huomiseenkaan jättää eiku. Pränkkiä vaan loppukevennökseksi