Pitkästä aikaa mielenterveyttä jota vaanitte kuin hai laivaa ja jonka vuoksi seisoisin vaikka päälläni, tai että tekisin uuden helmen

 Tulee jos on tullakseen. Kutsu. valintakoetilaisuuteen.

Siihen on aikaa vielä. Ei journalismi ollut edes ykkösvalintani. Siihen liittyy hatara muistikuva 20 euron setelistä kirjaston journalismin sanakirjan välistä jolla menin yhdelle keikalle. Ei tasan mene psykoosit.

Keitin vettä jos söisin nuudeleita. Muroja söin aamulla. Vaikka en ole kyllä nukkunut, se kipulääke olisi voinut auttaa ennen kuin kampesin sänkyyn...

Oli ihan innostavaa ehkä lukea suomalaisittain näkökulmasta duunista Amerikoissa. En saanut sitä loppuun vielä. Kuulostankin jo ööh järvenpääläiseltä vai mistä joensuusta nyt olikaan fysiikan opettajalta eiku no niin, vihaan sitä amerikkalaisittain puheenpartta laiskasti ja feikki innolla. Tai vihaisin jos olisi antaa edes esimerkki?

Itsetuntoni oli hetken kiihtymä nopeudella. Sitten tulin alas pilvilinnoista. Kovaa, sattui. Näppäimistö alkoi ehdotella sanoja. fat fat. inappropriate for this world.

Ei mulla ole kiloja sen vuoksi että kantaisin jotain henkistä matkalaukkua erilaisia pettymyksiä, odotuksia, menetyksiä ja muuta harmittavaa. Eikö se ole miesten homma kantaa laukkuja. baggagea jokaiseen suhteeseen tuoda<=

Ajattelen joskus niin nopeasti, analysoin samalla. Yritän nähdä kokonaiskuvaa ja sisältää kaikkea uutta ja ennakoida mihin kikkeliin seuraavaksi kirjoittajan ääni vie lukijan. Koulukirjan väliin tuherrettu sana. Mulkku. En kerro missä siihen törmäsin

Valintoja. Jokaisen elämän hetkenä. Tavaroita, päähänpinttymiä, aatteidensa vaihtoa kuin paitaa. Puhumista tai muuta vaivalloista listaamista. Maailmankuvan kokoamista, kyhäämistä yhteen. Noh, mielikuvitukseni on vitusta, en halua päätyä keppihevospajoille vuoden lopussa. Talousko on niin kurjassa jamassa ettei voi hyväksyä Kajsan työkyvyttyömyyseläkettä, että minä olisin se yksi neljästä joilta katkaistaan kymmenen vuoden tyhjän päälle laittaminen kuntoutumaan sitoutumaan, kursseille ja kaikkeen mistä suoriutua kasvattaen diplomipinon määrää jolla ei ole työnhaussa mitään väliä

Mahdunko maailmaan, sovellunko yritykseen, tekemään... niin, mitä?

Ovi työmaailmaan on melko hanakasti kiinni. Mulla on mutteri löysällä, tupakoin, olen aikapommi, pelkään teräviä esineitä, en saisi aselupaa, vedän kipulääkkeitä, en peseydy, vessassa pelleilen, tarvisin suihkun ja sen mutterin vähän kireämmälle

Perseen kuvankaunis tonnikeiju. Surffailla netissä kyllä osaan.

Ahdistun väleistäni perheeni kanssa. Melko puhevälit katkolla, ehkä olleet jo alustavammin. Vietän fantasiamaailmassa jotain aikaa muka. Niin? Luin Taru Sormusten Herrasta jo alle kymmenenvuotiaana. Sopiva ikäkin muuten. En nähnyt mitään, en kuullut mitään, uppoutunut vaikka taskukirjaan.

Olisipa kyseiset keskittymistaidot yhä. Lentäisin pois täältä kovasta sensuroidusta hyvien tapojen viidakosta. Naiseksi tullaan, ei synnytä, turhaan haaveilen rajoistani kun muut päättävät asioistani, läheiset, hoitsut, lääketehtaiden esiliinat. Erikoista ettei erikoislääkärit kauaa pysy samoina. Olen tottunut jo vastaamaan mieleni pahoittaen kysymyksistä.

Hallusinaatiot, äänet, harhat.  Niin, kuvailivat niitä jotenkin kirjastonkirjoissa. En kyennyt kyyneliltä lukea. Minulla sellaisia. Itseeni kääntynyt. Masennusviba, kaikkea puolihuolimattomasti pöytään iskettyä, mitä odottavat kuulevansa? Keksivät loput itse. Tiedäthän sinä, ettei ole sen bändin vika, että sinulla on tämmöinen (kasa oireita). Lisättiin vain lääkitystä. Noh, tietokannoissa säilyy atomipommijäte tietosuojaroska.

Ehkä ne kuuli mun psykoterapeuttiakin. Kenties ne haluaa vain hyvää. Liikkeelle, töihin, mässäilemään ansiotuloilla. Reipasta rytmiä, riuska ote, sitä kuuluisaa motivaatiotani. Vaikutelmaa. Mutta eikö se ole jotain harhaa vasta se, mitä muut haluavat nähdä minussa, muuttaa minua, että he olisivat tärkeimpiä?  Roolin ymmärrän jotenkuten. Tunteet, no, ehkä alan oppia, esittää perusterveen oloista. Siihen päätymättä. Se on naurujoogaa, se on kehon huijausta, kuin aspartamiini ettei muussa ravinnossa ole yhtä paljon kaloreita. Huijasinpas, ähäkutti, mainosmiesten uhri. Ei sentään, en minä siksi juonut muiden cokiksia lapsena. Aikuiset joi. Aikuisten hommia. Siksi minusta tuli aseksuaali noin kahdeksikymmeneksi vuodeksi.

Muuten kyllä tiesin aina että mieshommat menisi överiksi jos aloittaisin edes. Mistäkö tiesin. Eikö saisi? Miksen olisi tiennyt. Intuitio kertoo enemmän kuin mitä muu järki. Yhdistelee kaikenlaista olettamusta kun kävelee ympyrää ja pulpahtaa mahdottomia ennustuksia. Jotka toteutuvat. Perustuihan ne johonkin. 

Kuvittelen tällä kertaa vähän lukijaa. Tekisin ylpeäksi herkkyydestäni, vahvuudestani, täysin lannistetusta kaupunkilaisesta jossain heittösäkkinä olon ja muiden vaiettujen asioiden takaa, tai mistä näitä nyt tulee...

Stoori on koheesi mulle. Ei muiden väliä.

Kuollut sisältä kuin lahna kuivalla maalla. Kiikarissa? Vastarannan kiiski. Tuittutäti. Viimeiset selkäväreen aistimukset kun kuivahtaa auringossa. Ämpäristä mahaan, miten kauan kala pysyykään vielä tuoreena kun se on niin sanotusti otettu hengiltä? Kauan. Sydän pamppaa. Haluan kauas pois sydämen luota. Perkuujätteiden haju? Tiskiaine, ruohikko, kota, mökin varjot ja Mustanaamio lehdet eteisen pöydällä. Ikuinen arpi polvessa kun sateella juoksentelet ruohikossa ja nahka rullautuu metalliseen kehikkoon joka toimi ovimattona.

Se niistä kesistä. Myrskyn silmistä, värityskirjoista, teltoista. En pelaa pingistä. Puhutko englantia? Tiesin sanoja kuvakirjoista ja ehkä nimeni sanoa television tekstityksistä. My name is Stephanie. Ei Katherine, vaikka Elisabeth. vulcano, parrot, duckseja.

En tullut toimeen muiden kanssa väittää ykkösluokan todistus. Tavaroistani pidin huolen. Opi viittaamaan ja muuta kouluun liittyvää käytöstä, aiemmin tai myöhemmin, aina keskimääräisesti mitä minulle kerrottiin. Silti muistan painajaisen etten ollutkaan normaali lapsi. Noh, painajaisia riitti. Nimimuistini taitaa olla jumittunut sille tasolle jos tuttavia ja ystäviä ei lasketa, mutta hepä julistavatkin vaikeuksiaan, ettei jollekin tulisi mieleen, tilata ambulanssia ja kuskata suljetulle. Maineen vuoksi, ettei uskota, piilotetaan todisteet... Onhan se vaikeampi mennä hermolepuulle tässä maailmantilanteessa.

Rauha, turvallisuudentunne, mitä näitä nyt on, koskemattomuus? Ihmisoikeudet ovat toissijaisia hoidon tiellä. Ehkä ne tunkevat oman päänkin ongelmiksi. Kaikilla on oikeus päästä... tuota, shokkiin että nyt on loppuelämä pilalla, kun minulla on tällainen kuolemanvakava loppuelämän kestävä sairaus ja odotamme "tason laskua", se on normaalia, lääkitsemme jo entuudestaan tunnettuja sivuvaikutuksia lääkkeistä.

Reilu meininki, miten muotoilinkaan tähän reagoidessani, niin ei tunnu mukavalta. Pois sellaisten ihmisten läheltä jotka haluavat puhua outoja hulluja asioita, jotka kokenut eri miten he omissa "tutkimuksissaan".

Sivupoluille menen. Viha on kantava voima. Sitä ei usko toista puolin jos toisin. Muut ovat jämähtäneitä, hulluja, vihan kohteita, kyyneleiden huomiotta jättäjiä, riistäjiä, hoitaminen on lähinnä hiffausta jos keksin uuden oireen tynkää- derealisaatio. Ja ystävät tuputtavat diagnooseja termejään ihan kuin psykologitkin joiden mielestä huijaat heidän kokeissa tuloksia, vaikka kuinka johdattelevaa voi olla, monivalintakoe. Kuulen ääniä joita muut eivät kuule. /kyllä, ei? Luen sanomalehdistä vain sarjakuvat. Kyllä/ei? Piirrän useimmiten kukkia jos minulla on hetki luonnostella. Kyllä/ei

Kakka. Olen kirjoittanut liikaa ja musteläiskätestiinkään ei ole oikeita vastauksia.

Eihän niissä mitään näy. Puolueellinen mielipiteeni psykologian standardisoituneista testeistä on että joku onnistaa toistaa ne, toiset ei. Siispä huono mittari mihinkään psyyken arvoituksia. En tiedä kirjoittiko kukaan muu psykologiaa lukiossa läpi samalla kaveilta lainatulta kertauskirjan avustuksella ja lukemalla kirjastosta Synaptinen itse -nimistä neuropsykologian tietokirjasta. Eipä. Lukiko muut ruotsi-suomi-ruotsi sanakirjaa G:hen saakka edellisenä yönä ennen äidinkielen kirjotituksia tai kokonaisen vuoden edestä Tieteen Kuvalehtiä ja sai kyydin lukiolle sen 25 kilometriä sattumalta kun, niin, menikö sitä linja-autoa alunperinkään koeaamuna?

Vessaselfiet on kehitetty huippuunsa kirjoituksia edeltävinä ikuisuuksina.

Palautetta. Keneltä? Kansan kuuluisalta kollektiiviselta tajunnalta ei apuja tule.


Tämä teksti -- mihin se katoaa, ihan kuin olisin ikuisuuden pohtinut muistoja. Ehkä linssit on likaiset. life can only be understood backwards, lived forwards, and never lay in the fire to rest your ass?

Teeppä ite perässä, mutta älä niinku minä sanon, koska sitä joutuu aina itse tekemään kaiken kun pistää lapsen asialle.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hei äijä, minne veit uneni? (dude, where's my sleep)

Paljastettu, lahjomaton, uhkailematon ja muutenkin täysin paljailla, ok?

Kaissun ja kumppanien toheloinnit ja torvelot vasta, vastustamattomat on