ihmisoikeudet

Se mikä örveltäen tulee, se viheltäen menee eiku

 Otin 45 päivää ilmaista Storyteliä. Aloitin kuuntelee Dyyni kirjaa. Kuuntelin myös Harry Potter ja Puoliverinen prinssi kirjasta yhden jutu...

Translate

keskiviikko 23. joulukuuta 2020

Ei voi väittää etteikö olisi tyyliä mutta olisi nyt vaikka itsesuojeluvaistot

Tein tähtitorttuja. Haudoilla ei ollut ruuhkaa. Joulusauna käyty. Huomenna jotain lahjojen vaihtoa perheen kesken. En mä kauas matkustanut. Vähän ehkä kohtapuoliin käy aika tylsäksi. En keksi mitään pelattavaa käsikonsolilla. Pelit tuntuu lapsellisilta ja paremmat pelit liian kalliilta.

Söin sipsiä ja dippiä ja after eight suklaata puolet sellaisesta isosta paketista. Muuten oli kinkkukiusausta. Aamulla paahtoleipää ja jogurttia.

Lähinnä syöpöttelyksi mennyt kai. Kävelen kolme kertaa vierashuoneesta keittiöön niin siinä on sata askelta.

Huomenna voisi meikkiä pistää ja mekko päälle. Hiukset haisi jollekin ammoniakkiselle kurkkupurkille ennen saunaa. Mun lääkekuuri ei ole erityisemmin poistanut tuota infektioista vuotoa viellä. :P:/

Mites muuten. Mun tupakkiaskeista sanoi myyjä jotain että se vaihtuisi johonkin toiseen tai sitä enää ole. Pahus. Uutisissa samat jutut moneen kertaan ja mitälie. Pään pudistelua trumpille ja ihmetystä miksei kellään ole maskeja missään. Saisivat jotain propagandaa heittää mediassa lisää maskien hyödyistä ja pistää luun kurkkuun heille jotka on rokotuksia vastaan. 3/4 vaatii kuitenkin ottaa sen että tulee suojaa mitään.

Eniveissönit. Täällä käy vain... googlebotit