ihmisoikeudet

pe 19.4- klo 19.44

 Kävin juttelemassa psyk. hoitsulle. Se ei ollut sama jolle yleensä kevennän mieltäni (koska olin ajoissa! niin joo ja kahvin ja munkin ehdi...

Translate

tiistai 7. tammikuuta 2020

Kellään ei ole syytä helpottaa sun elämää ellei ne jollain tapaa rakasta sua ja aiheuta sulle jo itsessään kärsimystä

Käyty katsomassa Rise of Skywalker. Pelattiin myös lautapelejä deittiseuran kanssa jonkin aikaa. Se tarjosi kaljan ja pelimaksun kummaltakin. Multa meni silti rahaa omiin syömisiin ja maksoin oman lippuni elokuviin joulun superlipuilla. Sinänsä pitkä elokuva että oli aueta muutkin kun kyynelkanavat, ja aivastin peräti pari kertaa ettei tullut housuihin...
Kuulemma kun joskus keväällä ei nähty vaan se tuli kipeäksi ja esti mut kaikissa some kanavissa, niin sillä oli jokin ihastus ja se ajatteli että se oli sit siinä mutta lähdin kuitenkin ex tempore tänään sen kanssa sitten. Ja muutenkin se taisi todella pitää mun tuttikuvista. Kukapa mies ei hähhä? Pidän itsekin mun tutista. Sitten sen suukot oli varsin jalat alta vieviä. Se on sitä tyyppiä, että se varmaan hankkisi kielikorun.
Mun on pitänyt pestä hiukset taas kun multa lähtee ihan himona hilsettä. Täytyy varmaan jotain rasvaa laittaa korvanlehteenkin kun raavin sen verille. Aamuyöllä heräsin johonkin karseaan vatsakipuun. Sitten se lähti yhtäkkiä kun, yritin oksentaa mutta ei tullut mitään, jos se oli vaan jotain ilmavaivojen tapaista. Jäänyt hanuriin jokin herne. Ei voi tietää.
Leffassa olo tuntui samalla lailla päästä varpaisiin kun oli hyvä äänentoisto.
Äitini kysyi asunko Ylöjärvellä ja se joka kirjoittaa mulle vuokrasopimusta tekee monimutkaisesti asioita. Ei varmaan olisi pitänyt muuttoilmoitusta jo rustata mutta onhan minulla suullinen sopimus jo ja se pitää, ollaan tehty näyttö, kaikki okei– mutta jos nyt vaikka jotain muka pystyisi jokin osapuoli mennä munaamaan asioita, niin mähän olisin sitten asunnoton jne. En tiedä uskaltaako maksaa tän kuun vuokraa vai säästänkö tulevaan takuuvuokraan että kikkailisiko jotenkin vai ei niiden takuuvuokrien kanssa. Kelalta menee kuitenkin 4vk kun ne päättää asumistuista ja ne tulee vasta takautuvasti, viimeksi meni joku 46 päivää kun ne jotain pidätti multa niitä tukia. Ulosotto voisi kai viedä multa kuukaudessa satkun jos sinne menee jotain joskus ja loppuelämä kärsiä taas.
Eksä kieltäytyi taas maksamasta mulle yhtään rahaa, pyysin 25e että saisin maksettua Elisaan kuukausieriä, eli se on varastanut multa kaksi puhelinta jo, joista se ei ole maksanut mulle, hajottanut vain. Sama juttu yhden mielenterveystyypin kanssa. Aina kun näen sen äidin kävelyttävän niiden koiraa niin mietin ottaa puheeksi että tietääkös rouva että sen poika on maksanut vain puolet mulle siitä puhelimesta joka hänellä on.
Älyn lahjat on heikot mulla, olisi vaan pitänyt olla kovana ja esittää kyyneleitä miten mua on huijattu asioissa. tori.fi huijarilta yritin velkoa takaisin sataa euroa mutta ne paperit tuli postissa takaisin sekä viesti että ei ole saanut toimittamiani papereita (lähetys oli 2e enkä alkanut skannaa sitä törkeää listaa ihmisistä joita se oli huijannut). Saavat kuulemma paljon postia ne ulosottoihmiset, joten antaa olla. Ikinä saa omiaan takaisin. Kyllä huijaus on se mikä kannattaa. Lupailtu mulle tänään että ostaa mulle askin, kun se mun seuraksi poltti tupakkia. Ehkä ostaakin, en osaa sanoa.

Be with me±May the Force be with you