Rasva ja läski on elämän edellytys eikä kasvoton vihollinen-mutte eipä mun perse pumpissakaan ole

 Eilinen threads selkkaus vahvistaa ajatuksiani siitä etten ole introvertti tai nihilisti, vaan ihmiset vaan kaikki vihaa minua. Eräs naapurikin sitä kerran ihmetteli, kun teki mulle jotain kirouksen luentaa kananmunalla kännissä... melkein itkin.

• Voisin jatkaa kirjan lukemista, tai räsymaton virkkaamista tai tiskivuoren saamista pienemmäksi. En voi kuunnella spotifya tai katsoa netflixiä kun ei ole niitä just nyt.
• Voisin olla hetken kuntopyörällä, lankuttaa tai tehdä kyykkyjä. Voisin käydä alakerran salilla heiluttaa kahvakuulaa, saada muutaman potkun nyrkkeilysäkkiin. Tai kävellä lammen ympäri.
• Kaikki kuulostaa oikein hyviltä suunnitelmilta. En ole lukenut uusinta tieteen kuvalehteä. Mä voisin keittää riisiä ja paistaa kanan, lämmittää kastikkeen, tikka masalan.

Olen vasta juomassa kylmää tropical pepsi maxia tölkistä. Mulla on rutiineja. Pelaan Elvenaria, Paliaa, Pokemon GO:ta. Mulla on switch sekä kolme iPhonea. Voisin laittaa cd-soittimen soittaa kantriradiota. En silti eilen illalla tainnut pestä hampaita ja vaikka olen laittanut joka paikkaan d3sinfioivaa domestos valkaisevaa klooriainetta, niin vessassa on jokin haju välillä. Sinnekkin pitäisi mennä ulostaa ehkä aamupaskat.

Olin hetken auringossa parvekkella ja hetken menossa uudestaan nukkumaan, vaikka yön nukuin melko sikeästi sohvalla. Fuck. Mutta takaisin siihen, miten kaikki vihaa mua? En tiedä miksi mua vastaan jengiydytään. Kaikki luulee tietävänsä musta kaiken. Että olen jotenkin katkera, tai että joisin alkoholia(??) ym. En voi sille mitään jos en pidä kannabiksesta. Ei se ole muilta pois. Eikä sekään etten koe seksuaalista, romanttista, viehätystä muita kohtaan. Ei se ole vihaa. En vain jaksa tuijotella sikspäkkejä tai ihailla salillakävijöitä, muutenkaan lihakset ei viehätä enkä muutenkaan ole normaali koska mun läskejä pelätään. Normit on mua vastaan, ja siksi vihaan Suomea mutta oikeastaan vihaan vain yhteiskunnan oloja ja ihmisten keksimiä sääntöjä. Tämä sääntö-Suomi ja ihmisten toiveet olla onnellisia, punainen tupa ja perunamaa eivät ole minun toiveitani. Kiusaajakansa vain vihaa minua, luulevat että se on rehellisyyttä ja nokkeluutta. Olen minäkin nokkela, en vain jaksa kaikille selittää ettei minulla ole mitään traumaa enkä ole hullu, kun puhuvat selän takana että minulla olisi jotakin meneillään. Ei ole. Mulla menee ihan, yhtä huonosti, ehkä jopa paremmin kuin joillakin. Eikä mun hengitys haise pilaantuneelta maidolta eikä lannalta eikä pieruiltakaan. En ole juntti.

Käyn välillä kylvyssä ammeessa kylpyvaahdolla. Käytän saippuaa ja pesuaineita. Laventeli on mun lempituoksu, kukka, yrtti, väri. Olen laventeli tyttö. Sitä ei voi ottaa pois minusta, että olen siihen rakastunut lapsesta saakka. Englantilainen laventeli tai Provencen, ihan sama. Mutta se tuoksuu hyvältä. Miellyttävältä.

Haluan uskoa, että minun seurassani ihmiset kokee olonsa mukavaksi. Ehkä he pelkäävät olevansa liian mukavasti ja möläyttävänsä salaisuutensa. Sitten kääntyy vihaksi koko juttu. En näe itseäni kuten muut.

Olen lyhyt, mulla on silmälasit. Mulla on muotoja ja lihaksia. Reidet ja olkapäät. Mulla on iso pää. Lättäjalat. Olin lapsena ihan blondi. Vielä joskus teen typeryyksiä kuin ajattelisin edelleen blondin tavoin. En osaa käyttää juomapulloa tai en osaa ravistella pyykkejä kuivumaan. En petiäni sijaa. En koskaan ole sijannut. Korjaan toisten kirjoitusvirheitä englannissa. Se on kiusaamista. En saisi olla parempi missään. Muilla on silti velvollisuudet, koska heillä on myös oikeudet. Ei ole vapauksia, on vain etuoikeuksia.

Olen oppinut ettei ole mielenterveydessä ihmisoikeuksia Suomessa. Laki määrittelee että sut voidaan vastoin tahtoa heittää eristykseen, ja turruttaa lääkkeillä, pilata elämä keksityillä diagnooseilla. Laittaa lappua varpaaseen, labelia siitä mitä sisällät. Se on tyhmää kategorisoida ja yleistää!

Jos olen jostain katkera. Se on siitä, etten ole ikinä hoitoa kaivannut enkä koskaan myönnä että minulla olisi psykoosia ollut missään muotoa. Muut tuntuu tietävään todellisuudesta paremmin kuin minä itse, vaikka se ei ole totta. Minä olen muka ennakkoluuloinen, minulla on vahvistusharha. Tiedän että minua ovat kaikki vihanneet koko elämäni ja sitä on kestänyt kohta 37 vuotta. Et ole nähnyt toista ihmistä milloinkaan, kun välität vain itsestäsi. Minua ei olla kohdattu. Ei tutkittu. Lääkäriharjoittelija on keksinyt että minulla on merkityselämyksiä bändin lyriikoista, vaikka todellisuudessa koko bändin nimi kuulostaa sanalta pedofiili mun korvissa. Maailmassa on liian kauheita asioita.

Minä vain puolustan itseäni. Suojaan minua. Kenenkään ei pitäisi tarvita pilata päiväänsä sen vuoksi, että sun ruumista ja kroppaa vihataan kun et tunne mielihyvää etkä rentoudu, etkä ole jotenkin helppo. Mä olen vakava, elämään pettynyt, depressiivinen, elävä "se oli tonnin seteli" alaspäinkääntynyt suu- ja itkemisestä silmät umpeen lerppuluomen saanut, huputtunut katse silmäluomien alle, elohiirtä... tuplaleukainen, omituiset korvat, pienet hampaat. Tatuointeja käsissä ja takapuolessa. Pentaakkelia peukalossa ja kukkia ranteessa. Kaikki niiden vuoksi jotka injektiota pakottaa joko perseeseen lihakseen tai käsivarteen, painaa sitä peukalolla pullosta ainetta neulalla ihon alle. Kirpaisee ikuisuuden.

En ole vapaaehtoisesti enää threadsissa. En ollut nukkunut. Käänneltiin jokaista sanaa minua vastaan. Se ei ollut järkevää, miten ihmiset kääntyy vastaan eikä osaa lopettaa. Käytettiin hyväksi hitaalla käyvää, ajatuksenjuoksuani- omia "liberaaleja" vapaudentunnustuksia, agendojaan, sanasalaatteja ja kuvakaappauksia asioista jotka ei johtaneet mihinkään. Se oli henkilökohtaista. Enemmän tuli kommentteja kuin mitä itse ehdin vastata, koska ne oli trolleja botteja ja addikteja ja poliitikkoja, parikymppisiä naisia mitä estin sekä läskiksi haukkujia... Mikään ei ollut asiallista. Edustin jotain tuomitsijaa. Mun kommentit vaan hävisi kuin tuhka tuuleen.

Meta, instagram, eikä threads olleet mun puolella erityisemmin nekään. Latasin mun tiedot, tein niistä kaksirivisen taulukon. Toisella puolella mun kommentit ja toisella ilmoitukset heidän kommenteista. Siinä ei näkynyt, missä keskusteltiin mun vai jonkun toisen profiilissa tai alkuperäisessä langassa jonka algoritmi heitti mulle ja -sen jälkeen kaikki lähtee puolustaa jotain kannabista mulle. Mulla on vain huonekasveja. Chillatkaa. Mä en tee pahaa teille. Mä olen ihminen. Mä osaan hymyillä, vaikka jatkaisitte maailman tappiin jotain verbaalista alentamistanne ja hyökkäämistä, jallittamista, uhrautumisesta syyttämistä, trauma korttia vilauttelisitte tekopyhiä meininkejänne.

Mä olin väsynyt. Mä olin nälkäinen. Mä etsin linkkejä mitkä voisin ilmiantaa. Ei instagram välitä. Threads vain imee ja hukuttaa kaiken järjen ääneni. Minusta kommentoin hyvin. Kaikki esittivät etteivät ymmärrä. Wtf mitä vittua just luin. Miksi on pakko kommentoida edes mitään? Mä esitin mielipiteen. Alussa kysyttiin jotain. Ehkä ei kysytty, sitten ei jätetä rauhaan. Lanka purkautuu. He vain haluavat seuraavan imaisun, henkosen, seuraavan kannabishöyrypilven tai karkin. Kolmekymmentä vuotta sitten jos olisi alettu tutkia paremmin. En edes ottanut kantaa laillistamisiin. Vihaan huumeita. Minusta niitä ei pitäisi käyttää. Ne on haitallisia. Pensaina sekä kukkivina, tai suoneen tai nenään tai muuten päätymässä kadulle ja elämänhallinta lähtee, tai henki.

Multa lähti henki. Se on ihan sama tappaako se kasvi ketään. Ei tarvitse. Ihmiset tappaa toisensa. Planeetan. Äiti maan. Ympäristön. Kasvi vaan yhteyttää ja ylläpitää elämää. Se kestää tämän ihmisen hulluuden. Joukkoharhat. Se voi uusiutua, se voi parantua. Jättäkää se rauhaan. Jos olet aikuinen ja voit käyttää huumeita, niin jätä mun mielipide mun omaksi. Sä et ole joutunut kohtaa ihmisten ainaista vihaa täysin surutta ja turhaan koko elämääni.

Se on mun vika jos imen kuin sieni kaikkea negatiivisia oikeita face-to-face loukkauksia, etten pysty muistaa miksi kaikeksi oikein loukkasit minua sosiaalisessa mediassa. Mulla on oikeitakin murheita. Oikeitakin vapauksia ja velvollisuuksia. Ei tykitystä. Ei sitä, ettei minua jätetä rauhaan vaikka en halua lukea muiden jatkuvaa threadelöintiä. Olen ehkä turvassa kun poistin tilini koska ilmeisesti siellä on pelkkää huumepositiivista porukkaa ja ihmiselämän vastaista sellaista, koska mun elämä ei tuntunut heidän silmissä merkkaavan mitään...

Langantuhlausta. Arjen rullaamisen hinderöintiä. Toisen unohtumattomien elämyksien käyttämistä oman vihan energian liekkien siivitykseen... Epäreilua, väärin, järjetöntä, traumatisoivaa, väittelyä ja kiusaamista asioista joista ei tiedä edes mielipidettäni vaan syrjii jo valmiiksi. Se on rikollista ja rikollisilta pitää ottaa oikeuksia pois. Yhteiskunta vaatii toimiakseen valtaa. Mä en kontrolloi muita. En ole manipuloiva narsistinen vassarin enkä oikeistolaisen enkä muunkaan poliittinen pelinappula. Minä toteutan itseäni, minä osaan. Vituttaa tuntikaupalla turhanpäiväisyyksien kirjoittelu niille jotka ei pysty mitään lukemaan

Varsinkin kun on jo raiskattu ö-luokkaan

Berliininmunkit loppu. Vappuna näkyilee.

xv


Ja sitten tylsää aseksuaalista kuvatekstiä Sounds Fake, But Okay kirjan herättämää

Pariutuminen on liukuportaat. Osalla ihmisistä ei ole tarvetta niille. Ihmissuhde anarkiaa. Aseksuaalisen spektrumin linssien kautta. Tulin naiseksi parikymppisenä. Eli neitsyys meni. Sittemmin sitä on tutkinut. Myös hämärät puolet. Jos seksuaalista viehätystä ei koe kehenkään, se ei ole pois muilta. Syitä saattaa olla seksin harrastamiseen. Ei siksi että pitää todistella että mekin sitä tehdään ja sopeuduttaisi allonormatiiviseen yhteiskuntaan. Flirttaus kumppanilta ei ole niin paha muille, kun itse et osaa tai huomaa tunnistaa sitä. Platoninen rakkaus ja ystävyys jyräytyy usein romanttisen amatonormatiivisuuden alle. Pakettimatkat on kahdelle henkilölle. Maailma käskee pariutua. Sisäinen tarve. Ihmisten keksimää. Aina on ollut joku joka ei halua avioitua. Luin tätä tähän 5.luku sex lukuun asti. Sain suuria ajatuksia etten ehkä vihaa juuri tätä maata vaan yleensä kaikkea romanttista ja yksin jäämisen pelkoa. Romanttinen rakkaus kun sitä muiden kemioita ja säkenöintiä ei huomaa vaikka tvssä tai valkokankaalla. Ehkä se on aseksuaalisuutta mutta siihen liittyy niin paljon vääriä ennakkoluuloja. Traumoja ei tarvi olla. Voi rakastaa itseään. Se kuulostaa feikiltä mutta se on ok. Se ei satuta muita. Lääkärien mielestä aseksuaalisuus ei varmaan edes ole mahdollista lääketieteellisenä terminä. Se ei ole vapaaehtoista lapsettomuutta, pornon välttelemistä, se on identiteetti. LgbtiA+ se ally ei ole se a. Unohetaan usein meidät. Mä olin pari kertaa nuorena rakastunut samaan henkilöön mutta en romanttisesti. Vaikka nuoret panee vähemmän tilastollisesti nykyään ja yhä myöhemmin penetroidutaan alastomina vieraan kanssa, niin silti hömppä romantiikka kyllä myy. Ei ole aikaa siihen oikeaan likaiseen ruumiilliseen nautinnon tavoitteluun, hedoniaan. Seksi määritellään penetraatiolla muuten edelleen. En viehäty miehistä tai naisista enkä muistakaan terveistä hyvännäköisistä mistä mun olisi kai tarkoitus tulla raskaaksi pelkästä katsomisesta. Olen vain aina ajatellut että olen vain hyvä jossain mitä luonnollisesti teen. Se on tabu ja se saa punastumaan ja silmänpupillit laajenee, sykettä nousee ja hengittää nopeammin. Entä sitten. Melko tylsää huomata tuollaisia. Ei mua kiinnosta. Genitaalit on ihan samankokoiset miehillä ja naisilla, ne vaan kehittyi eri tarkoituksiin kohdussa.