sunnuntai 26. huhtikuuta 2026

Eteenpäinsiirtyminen epäreiluuden kuluneet näppisvaihtoehdot

 Mitä ihmettä. Ilmeisesti porkkanan ja kurkun sun muiden keittojen  puputtaminen on tehonnut. Mun aamupaino oli jo just ali 120 kilon ja monet vuodet kärsin kun paino ei vaan tippunut sen alle. Mulla on ensi viikolla vaikka mitä menoja niin tulee vielä lisää kävelyä. 

9 tuntia myöhemmin...


Kotona taas kissanristiäisistä.

Järkytin kaikkia kun olen pukenut shortsit ja täällä on kauhea takatalvi. En tiedä ovatko edes mua shortseissa nähneetkään vaikka ovat sukua. Leikin vähän koiruuden kanssa. Söin kakun päältä koristeet. Join aika monta pientä kuppia kahvia. Tulin lahjojen kanssa jopa tällä kertaa. Suurin osa jutuista meni täysin yli mun hilseen. En tiedä mitään autoista, Linuxin käyttöalustojen versioista tai niiden asennuksesta, tai minua edeltäneistä sukulaisista jossain itärajalla.
Paras taktiikka, jos ei sanoisi mitään, mutta vaikea olla huomaamatta kun radan vieressä laiduntaa muutama vasa. Kerroin mielellään kuulumisiani. Loppua kohti alkoi ehkä loppua sanat... amiraalihan on perhonen? Ei sillä mitään Tapparan värejä ole...
Liikenteessä yksi auto liikkui omituisesti ja katsoin kuskiin päin ja siellä oli jokin rättipää. Sanoin, jos olisin rasisti, niin sanoisin rättipää ja sain naurahduksen. Olen oikeastaan melko hauska.
Tällä kertaa ei ollut pepsi maxia tarjolla ollenkaan. Uhkasin jo vähän tilaavani sitä robottikuljetuksella ja muistutettiin ettei sitä kohta enää valmisteta. Niin no parin vuoden päästä vaihtuu kai sopimus eri toimittajaan kaikilla kokiksilla.

Vappu ehkä ja kevät ja sen sellainen kirvoitti joitain keskusteluja: kuten kasvihuoneen paikan ja ylioppilaslakit. Puhuttiin taas ilmastonmuutoksesta kun sujautin että tänne tulee Siperian olot jos golf-virta sammuu... Tai mikälie tuokaan lämmintä tänne vesivirta etelämpään kylmää... Sammuminen ja lakkaaminen on jotenkin... niin, pysähtyä on parempi sana. Jääkaudet ja dinosaurukset ja mannerlaatat ja pullonkaulat. Siis ihan järkyttävän vanhaa juttua. En tiedä miltä kaudelta nuo homo sapiensit on kun eivät osaa sanoa neandertaalia eikä biodiversiteettiä.

Hih. Me ollaan enemmän florensin ihmisiä kun on niin lyhytkasvuista sakkia. Meikää sanottiin tänään pitkämieliseksi myös. Ehkä olen hieman kärsivällinen. En suutu jostain ja pidä 40 vuoden kaunaa... hieman ehkä monimutkaisempaa täytyy olla jos meikä malttinsa menettää täysin.

Eipä siinä. Koiran hampaat taisi nirhaista vähän ja nyt näyttää siltä että mulla on bulimiaan sopivat hampaanjäljet tuossa sormien juuressa... En ehkä voi voittaa. House always wins.

She ate. Mä söin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"Kiitos paljon, että otit aikaa lukeaksesi ja kommentoidaksesi kirjoitustani! Arvostaisin, jos voisit pitää kommenttisi ystävällisenä ja positiivisena. Kiitos myös, että tarkistat oikeinkirjoituksen ennen julkaisemista!"