Näin alkaisi elämäntarinani

 Koin unessa herätyksen. Näin unta kouluajoilta kun olin erakko eikä minua laskettu mukaan, tai kun räpiköin sotilaallisesti lukiotodistuksen maaliin. 

Tajusin sen täysin vasta nyt, että diagnoosini on 100% väärä (ennen ajattelin sen olevan ehkä 96% valheita). En ajattele elämäni alkaneen siitä, kun äitini ja isäni erosivat, kun olin yksivuotias. He eivät edes olleet yhdessä. Ajattelen sen alkaneen siitä, kun äiti tapasi isäpuolen. Kun aloin pelätä muuttoa pikkukylään Pohjanmaalla, tunsin sen kylmän ja vihasin sitä.

En ole koskaan aloittanut elämäntarinaani samalla tavalla kuin lääkäri aloitti diagnoosini. Äitini ja isäni eivät eronneet, he eivät koskaan olleet yhdessä. Olin alle vuoden ikäinen vauva, kun opin uimaan. Se tarina on toiselle, sisarelle, joka sai nauttia täysipainoisesta lapsuudesta. Minun tarinani alkaa siitä, kun äiti tapasi isäpuolen, ja se on epävakaampi ja yksinäisempi versio. Tiesin aina, että vietän elämäni tärkeimmät vuodet pienessä kaupungissa, joka tuntui kylmältä ja etäiseltä. Äiti istutti minut alas. Minulle oli tärkeää asiaa. En halunnut kuunnella, tiesin jo. Olimme aina käyneet siellä. Olin yrittänyt painaa mieleeni joitakin maamerkkejä ajomatkan varrelta.

Joki virtaa jäätyneenä. Sinun täytyy opettaa minulle rakkautta, olen kieltämisvaiheessa. 

Siinä pari kappaleen nimeä joita kuuntelin paljon silloin.

Ehkä voitte arvata ettei rippileirillä ollut minulle arvoa eikä merkitystä. Olisin mieluummin palvonut luontoa ja ollut wicca. Se nähtiin toki saatananpalvontana. Kylässä jossa on suolla tunnettu hauta. Kristinuskolla on niin vahvat juuret tapauskovaisessa Suomessa, että kaikki noituus olisi lähtöisin kristittyjen Jumalan vastavoimasta Saatanasta. Se on saanut sarvet metsien jumalalta. Muuta yhteistä sitten ei olekaan.

Muutin Ylöjärveltä Kyröön ja sieltä Isojoelle ja takaisin, aikuisena asunut lähellä syntymäpaikkaani nääs Tamperetta. Vuoden olin ulkomailla vaihtarina Wightin saarella, ja kolme kertaa osastolla ja lähes, kolme vuotta kuntoutuskodissa. Minulta on leikattu umpisuoli ja lääkeallergia minulla on penisilliiniin. Oli aknea jonka peitin hyvin, menin kemialliseen kuorintaakin jotta saisin tasaisen ihon. Syy miksi minulla on kertynyt rasvaa häpykumpuun on ei-invasiivinen rasvaimu joka tehtiin sille alueelle ilman että olisin valinnut sen alueeksi. 

Lupaan kummitella jos en saa omaelämäkerta kirjaa ikinä loppuun.

Elämääni on lääkkeillä kuitenkin lyhennetty joten pitäisi laittaa töppöstä toisen eteen ja pökköä pesään. Lääkäri ei uskonut miten paljon liikuntaa harrastin kun hän näki minut, 66-kiloisena. Hän puhui vain itsestään. Ettei hänellä ollut lapsia. Hän halusi lukea ääneen nettikirjoituksiani. Hän antoi harjoittelijalle tehtäväksi kysellä minulta ”merkityselämyksistäni bändin lyriikoista” enkä halunnut puhua moista roskaa.

Uin, pyöräilin, kävelin, olin salilla aamuyöstä. Pelkäsin lihomista. Jopa chatgpt huomasi sen vanhoista päiväkirjoista. 

Mitään psykooseja minulla ei ole ollut. Olen vain taistellut vastaan. Olen aina ollut kapinassa, vastarannankiiski. Apaattinen masennus vibainen. En ole halunnut kohtaloani. Terveydenhoito systeemi vain otti kopin minusta. Minut patologisoitiin. Se tehtiin ankean kliinisesti minua tutkimatta millään tapaa, vanhentunein keinoin. Nykyään kaikki on internetissä. Tämä on internet. Heillä on omat ydinjätteensä omissa tietojärjestelmissä minusta.

Minulla on uneni. Nukun paljon. Olen aina ollut hyvä sängyssä. Uni oli ehkä tärkeintä. Silti jouduin hakemaan unilääkkeitä, koska eräs lääke teki unesta levotonta. Tiesin että itsaria tulisin yrittämään heti kun tuo niljakas käärme osastolääkäri minulle määräsi niitä. Ei ollut mukavaa. Kuljin sumussa toisaalta silloin. En käyttänyt silmälaseja.

Luin skientologia kirjasta että sen sairauden voisi muka jollain tapaa korjata, että se oli vain sairaus muiden joukossa. Kuulemma suurin osa suomalaisista joilla on silmälasit, eivät ole sairaita.

ja niin edespäin ! 

Ehkä alan jo vähän sana sanalta nähdä itseni kuin muut ovat nähneet (ehkä en)